tiistai 25. heinäkuuta 2023

Toipilas


 

Kuvassa Diksi toipilas. Kuin salama kirkkaalta taivaalta se tuli kipeäksi, jalat menivät alta. Toisaalta niin sille kävi myös keväällä. Vaikka muuten on ollut terve. Perjantaina eläinlääkärille. Sai lääkkeitä nivelrikkoon, niistä kaksi tablettia jäljellä. Ei ole syönyt, voimat pois.

Aamulla ei enää mitään voimaa jaloissa, kannoin sen vetelänä autoon. Eläinlääkärille uudestaan. Kuume mitattiin 40°C! Viime kerralla ei yhtään. 3 pistosta ja vitamiineja mukaan. Nyt se on taas saanut voimia takaisin. Kävelee hoiperrellen, korva kallellaan, kuin puolihalvaantunut. Epäillään aivoverenvuotoa.

Siinä se nyt nukkuu pakatun nukketalon edessä. Oksensi äsken, oli juonut vettä paljon ja se tuli ylös. Voi olla, että kova helle viime päivinä on ottanut sille koville. Vaikka ei talossani ole kuuma. Lääkkeet ovat näyttäneet tehoavan, koska se on tarkkaavainen ja pääsee jaloilleen.

15v ja 5kk,ikää on, mutta en osaa pelätä, että tämä olisi sen kohtaloksi. Koska muuten on ollut ikäisekseen pirteä ja reipas. Poliisikoiraluonne, hyvä vahtikoira. Vaikka perjantaista lähtien se on oudosti vaiennut, ei mitään ääntä ole pitänyt. Kova haukunta on sille terveen merkki.  

sunnuntai 9. heinäkuuta 2023

Viime vuonna heinäkuussa

Tein uuden videon viime vuonna ostamastani englantilaisesta 1890-luvun nukketalosta. Silloin sanoin, että kestää vuoden verran se sisustaa. Pikkuhiljaa olen sitä sisustanut sen jälkeen, mutta täydentää voi sitä vielä.

Olen sen sisäkattoa korjannut maalilla, koska oli rumia kosteustahroja. Ja lattiasta otin muovimaton pois, ei se alkuperäinen ollut, nätti puu tuli sen alta esiin. Ikkunoita korjasin, koska oli tapetoitu uudestaan myöhemmin ja jätetty ikkunan reunukset epäsiisteiksi, siistin ne ja tein silkkiverhot.

Kuulin kansainvälisiltä nukketalonettisivuilta, että tämä nukketalo ei edusta mitään erikoista tyyliä, vaan muistuttaa englantilaisia kaupungin viktoriaanisia lähiötaloja yksinkertaisine fasadeineen, joita näkee paljon samanlaisia. Katto on erityylinen aumakatto. 

Englannissa ja Amerikassa on ollut tapana rakentaa kotitalo nukketalokoossa lapsille. Ja tämäkin voi olla sellainen. Myyjä sanoi sen olleen samassa suvussa monta sukupolvea. 

Sitävastoin myyjän kertomisiin ei voi aina luottaa. Hän sanoi sen olevan kuningatar Anne-tyylinen. Kaikki, joilta olen asiaa kysynyt jälkeenpäin, ei kukaan ole tätä sellaiseksi sanonut. Ja netissä kuningatar Anne-tyyliset talot eivät ole tällaisilta näyttäneet, kun olen katsonut. Joten myyjä sanoi vain jotakin, kun ei tiennyt. Jos ei tiedä, ei kannattaisi sanoa mitään.



perjantai 7. heinäkuuta 2023

Hedelmistään puu tunnetaan

Viimeisinä vuosina kyliemme väliin on tehty uusia kävely-pyöräilyteitä vanhojen poistettujen rautateiden tilalle. Hienosti uutta tietä on raivattu. Valtava työ, kun sitä on seurannut sivusta. Niissä on voinut kävellä alkuajoista teiden valmistumiseen asti, vaikka alussa ne olivat ruohon peitossa osittain. Nyt ne ovat päällystettyjä asfalttiteitä tai muuten kovitettuja. Saa rauhassa kulkea, ei ole autoista pelkoa.

Otettiin kuvia Dixien kanssa sen puun tykönä, jossa näkee kevään ja syksyn vaihteen. Olen ihmetellyt mikä ihmeen puu se on, kun kukkii ja vihertää aina ensimmäisenä keväällä ja pudottaa viimeisenä lehtensä syksyllä. Etelä-Ranskassa on paljon kukkivia puita. Nyt on selvinnyt puun arvoitus, kun se on täynnä herkullisen näköisiä punakeltaisia hedelmiä. Otin netistä selvää. Se on luumupuu. Joten viime aikoina on luontolenkillä villipuista syönyt ensin kirsikoita, nyt luumuja ja myös viikunoita.

Tässä Dixien takana on se kevään ja syksyn merkkipuu.

Takana vilja on jo leikattu, siinä oli kai vehnäpelto, jota juuri yksi päivä  ihmettelin, miten kypsännäköistä oli.






Tässä on toinen luumupuu, jossa on keltaisia luumuja.

Aurinkokukkapellon takana häämöttävät Sevennit vuoret, näyttää kaukaiselta, vaikka matkaa on vain noin 10km Anduzeen, joka on Sevennien portti.



torstai 6. heinäkuuta 2023

Nalle tulossa

Eilen sain sähköpostia ja tämän kuvan nallesta. 78-vuotias serkku on pyytänyt sukulaistaan hakemaan paikkaa jostakin museosta nallelleen, jonka tämä on saanut 1945 sodan jälkeen. 

Kerroin, että museo muuttaa Suomeen. Se ei haitannut, päinvastoin, madame kirjoitti tyytyväisenä, että sitten nalle pääsee joulupukinmaahan eläkepäiviksi.

Huomenna loppuvat koulut Ranskassa ja kesälomat alkavat. 

Mediassa näkee valtavia autojonoja moottoriteillä eri puolilla Ranskaa, kuten sanotaan, koko Ranska on maantiellä. 

Joka kesä odotettiin tänne museokävijöitä jännittyneinä. Se oli tunnelma ennen pääsesongin alkua.

Nyt on ollut pandemiassa erilaista, on jo tottunut siihen, ettei enää odoteta ketään. Aikansa kutakin.

Sitävastoin kulissien takana on pakkaamiskiireet kuin joululahjoja paketoisi loputtomasti matkaa varten. 397. paketointi menossa. 

Lahjoituksia on tullut meille viime vuosina paljon, vaikka museon ovet on suljettu Ranskassa maaliskuusta 2020 pandemian alkaessa.

Ennen aina ostaessani jotakin kokoelmaan, ajattelin, että se on kuin lupaus tulevaisuudesta.

Mutta missä uusi koti odottaa nukkeja ja nalleja Suomessa?