Siivous tunnelmaa

Viime päivät olen järjestänyt varastohuoneen paperikasseja, joita on kertynyt liikaa hyllyille, kun on sellainen ajatus, että tärkeät viralliset paperit täytyy säilyttää, eikä saa heittää pois. 

Nyt olen ajatellut, että ei kaikkia vanhoja laskuja, vakuutus, vero, pankin yms.papereita tarvitse koko elämää säästää. Omia henkilökohtaisia tarkoitan, Nukkenallemuseo yhdistyksen paperit, ne ovat eri asia, ja arkistoidaan, hienosti sanottuna. Monista omista papereista vuosien varrella sen sijaan tulee nyt silputtavaa roskikseen. Mutta sellaisenaan mitään henkilödataa ei voi heittää roskiin, koska identiteettivarkauksia, ties mihin voidaan väärinkäyttää toisten ihmisten tietoja, lentolippuja, lentotavaraliitteitä unohtamatta.

Nykyään monet viralliset paperit ovatkin jo vuosia olleet sähköistettyjä digimuodossa, joten paperimäärä on paljon vähentynyt.

Kuvassa on kaksi tavalliselta näyttävää postipaketti lähetystä. Minulle ne eivät ole tavallisia, vaan dokumentteja 2 pahvilaatikosta, jotka äiti ja isosisko lähettivät tänne 14.1.2000. Noin 100 nukkea ja nallea, pieni kokoelmani, jolla aloin tämän Nukkenallemuseon vuonna 2000. Oikeastaan näyttely se vain oli, mutta heti alussa käytin komeasti museo sanaa, vaikka ranskalainen ystävä totesi, ettei se hänen mielestään ole museo, kun niin vähän tavaraa on. Mutta ei saa halveksia "pienten alkujen päivää". Nyt kokoelma on kasvanut tuhansittain, taloni tuli liian pieneksi, kun ne valtasivat huushollini. Keräilylle ei ole loppua näkynyt, kun se alkuvuosina oli menestyksen tae. Mutta muutakin voi elämässä jo olla vähitellen. Aikansa kaikella.

Kun katselin parikymmentä vuotta vanhoja pankin kuukausitiedotteita Suomesta, yhden sivun takaosaan olin kirjoittanut käsin kuin päiväkirjaan: 

-----------

10.10.06

Olen nyt Brysselin lentokentällä, jossa täytyy odottaa jatkolentoa Helsinkiin monta tuntia. Aamulla varhain tulin Marseillen lentokentältä tänne.

Lentokentät ovat taianomaisia, koska voi lentää maailmasta toiseen maailmaan. Illalla saavun Helsinkiin. Se on kuin toinen planeetta, arktinen sellainen. Kaikki muuttuu. Tänä syksynä näen kaksi erilaista syksyä. Etelä-Ranskan jälkeen Suomen syksyn. Kun lähdin Nîmesistä ja Lézanin kylästä, oli vielä kesäistä. Kun saavun Helsinkiin, saa lisätä paljon vaatekertaa, on jo syysmyöhäinen kylmä ilma.

Nyt on hyvä aika mennä kotiin Suomeen, koska myöhemmin ei enää voisi mennä. Tuttua ja turvallista kotiväkeä ei mikään korvaa, vaikka asuu maailmalla. Lontoossa näin kerran kaupan ikkunassa sanat « Invisible ties » eli näkymättömät siteet, jotka meitä yhdistävät, vaikka menisimme maan ääriin kauas näkymättömiin pitkäksi aikaa. Äiti, isä, siskot ja veljet ovat mielessä. Ihminen ei ole saari, sanotaan, ja sen saa elää konkreettisesti elämässään, varsinkin kaukana kotoa. Vaikka se olisi oma valinta ollut. Emme me ole kuin tuulen mukana ajelehtivia puun hylkyjä aavalla merellä. Meillä on silloin turvallisuudentunne, kun kotisatama odottaa, ja ankkurin voi laskea.

-----------

Tavallisia arkisia, vanhoja papereita selaillessa on kuin elämän filminauhaa katselisi kauas vuosien taakse. Niin moni on jo poissa, he tulevat kuin uudestaan elämään näissä dokumenteissa. Parku tuli lopulta, ikävä rakkaita läheisiä, koti-ikävä.

"Kahtahalle kulkee joka tie, jostain pois ja jotain liki vie"

https://www.uzes.fr/

Viime viikonloppuna oli Ranskan Kansallispäivä. 

Me oltiin Dixien kanssa Uzèsissä antiikkimarkkinoilla, jotka on siellä joka vuosi isolla puistoalueella. Ne ovat pienemmät markkinat kuin Barjacissa, mutta mielenkiintoiset myös, kuin kesäinen ulkoilmamuseo.

En ole siellä ollut koko pandemian aikana, vaikka ennen joka vuosi. Nyt menin, koska FFP2 maskilla voi hyvin suojautua koronalta. Vaikka ulkotiloissa, tuuli voi virusta kuljettaa, savu tai muu. 

Nalle sieltä mukaan tuli, ja 50-60-luvun ranskalainen Boby Jouets koulu.

Nallea en voinut vastustaa, koska maksoi vain 15euroa. Se oli romujen keskellä ja myyjämies ihmetteli, kun sitä arvostin, vaikka siltä puuttuu toinen käsi. Reissussa se on rähjääntynyt ja paljon elämää takana, kai 100-vuotias kengännappi silmineen. Hieno mohair turkki päällä tällä laihalla karhulla. Mutta sen verran likainen bakteeripeikko se oli, että piti putsata, jotta saa olla juhlakunnossa esillä museossa. Ties missä hylättynä ollut vuosikymmenet ja kaikki pölyt, bakteerit, virukset kerännyt ympäriltään.

Tuon koulun siivosin myös, kaikki on yleensä puhdistettavaa noilla toreilla, antiikkiliikkeessä on puhtaampaa, mutta hinta myös korkeampi. Koulu kiinnosti siksi, että siinä kaikki on alkuperäistä, eikä puutu mitään. Yleensä noista tavaroista on vain puolet jäljellä, muut ovat hävinneet. Lisäksi kehitys näkyy, kun seinillä on koulutaulut liikennekasvatuksesta, koska autokanta oli lisääntynyt ja lapsille opetettiin turvallista liikkumista liikenteessä. 

Koulussa kirjoitettiin kaunokirjoitustunnilla: Ohittaes jotakuta, kelloasi rimpauta. Kuvan nalle on 100-vuotias Steiff.

Minua jännitti automatkaan lähteä, koska olen ajellut vain kotinurkilla välttämättömillä asioilla ruokakaupoissa. Auton sain katsastettua, joten autoon voi taas luottaa.Jos ei aja yhtään isommissa paikoissa, tulee helposti ajokammo, ei uskalla enää lähteä kauemmas. Siksi myös on tärkeää alkaa taas ajella, jottei ajoataito ruostu. Uzèsissa oli silloin lauantaina toripäivä, joten valtavasti autoja ja ihmisiä joka paikassa. Mutta siellä en mennyt ollenkaan tavalliselle torille, ei huvita ihmismassat. Auton kanssakin oli monimutkaista päästä pois tuosta kansainvaelluksesta. Ranskalaisten kesälomat alkaneet ja Uzès on suosittu turistipaikka, se näkyi.

Muuten nostalgiaa riitti myös tälle reisulle. Kun poikettiin samalla tuon pikkukaupungin ulkopuolella olevaan ostoskeskukseen, jonne mentiin Musée du Bonbon eli Karkkimuseon ohi, tuli mieleen muistoja. Ennen sinne vietiin aina Nukkenallemuseo esitteitä kuten myös Turistitoimistoon. Markkinointimatka tämä ei ollut enää. Kelloa ei katsottu, kun ei tarvinnut kiirehtiä avaamaan museota kuten aina oli ollut tapana, Ja kun tältä n.36km-40km matkalta palattiin kotikylään Lézaniin, ei ollut enää MUSEE DES POUPEES ET NOUNOURS Nukkenallemuseo kyltti meitä vastaanottamassa kylään kuten se oli tien vieressä ennen kylää 22- 23 vuotta. Kaikki kyltit olen siivonnut pois joka paikasta. Aikansa kutakin. 

https://www.haribo.com/fr-fr/activites/musee Siinä Karkkimuseo Haribon sivut.

Nyt odotetaan uuden alkua, kun taas tuli näitä museon tulevaisuuden lupauksia, nalle ja koulu. Horisontissa täytyy näkyä aina jotakin... 

Tässä Ypäjän kansakoulun opettajani Mirja Mettälän kirjoitus muistivihkooni 60-luvulla, kun oli muutettu kesällä Ypäjälle Tarvasjoelta.