Nyt olen ajatellut, että ei kaikkia vanhoja laskuja, vakuutus, vero, pankin yms.papereita tarvitse koko elämää säästää. Omia henkilökohtaisia tarkoitan, Nukkenallemuseo yhdistyksen paperit, ne ovat eri asia, ja arkistoidaan, hienosti sanottuna. Monista omista papereista vuosien varrella sen sijaan tulee nyt silputtavaa roskikseen. Mutta sellaisenaan mitään henkilödataa ei voi heittää roskiin, koska identiteettivarkauksia, ties mihin voidaan väärinkäyttää toisten ihmisten tietoja, lentolippuja, lentotavaraliitteitä unohtamatta.
Nykyään monet viralliset paperit ovatkin jo vuosia olleet sähköistettyjä digimuodossa, joten paperimäärä on paljon vähentynyt.
Kuvassa on kaksi tavalliselta näyttävää postipaketti lähetystä. Minulle ne eivät ole tavallisia, vaan dokumentteja 2 pahvilaatikosta, jotka äiti ja isosisko lähettivät tänne 14.1.2000. Noin 100 nukkea ja nallea, pieni kokoelmani, jolla aloin tämän Nukkenallemuseon vuonna 2000. Oikeastaan näyttely se vain oli, mutta heti alussa käytin komeasti museo sanaa, vaikka ranskalainen ystävä totesi, ettei se hänen mielestään ole museo, kun niin vähän tavaraa on. Mutta ei saa halveksia "pienten alkujen päivää". Nyt kokoelma on kasvanut tuhansittain, taloni tuli liian pieneksi, kun ne valtasivat huushollini. Keräilylle ei ole loppua näkynyt, kun se alkuvuosina oli menestyksen tae. Mutta muutakin voi elämässä jo olla vähitellen. Aikansa kaikella.
Kun katselin parikymmentä vuotta vanhoja pankin kuukausitiedotteita Suomesta, yhden sivun takaosaan olin kirjoittanut käsin kuin päiväkirjaan:
-----------
10.10.06
Olen nyt Brysselin lentokentällä, jossa täytyy odottaa jatkolentoa Helsinkiin monta tuntia. Aamulla varhain tulin Marseillen lentokentältä tänne.
Lentokentät ovat taianomaisia, koska voi lentää maailmasta toiseen maailmaan. Illalla saavun Helsinkiin. Se on kuin toinen planeetta, arktinen sellainen. Kaikki muuttuu. Tänä syksynä näen kaksi erilaista syksyä. Etelä-Ranskan jälkeen Suomen syksyn. Kun lähdin Nîmesistä ja Lézanin kylästä, oli vielä kesäistä. Kun saavun Helsinkiin, saa lisätä paljon vaatekertaa, on jo syysmyöhäinen kylmä ilma.
Nyt on hyvä aika mennä kotiin Suomeen, koska myöhemmin ei enää voisi mennä. Tuttua ja turvallista kotiväkeä ei mikään korvaa, vaikka asuu maailmalla. Lontoossa näin kerran kaupan ikkunassa sanat « Invisible ties » eli näkymättömät siteet, jotka meitä yhdistävät, vaikka menisimme maan ääriin kauas näkymättömiin pitkäksi aikaa. Äiti, isä, siskot ja veljet ovat mielessä. Ihminen ei ole saari, sanotaan, ja sen saa elää konkreettisesti elämässään, varsinkin kaukana kotoa. Vaikka se olisi oma valinta ollut. Emme me ole kuin tuulen mukana ajelehtivia puun hylkyjä aavalla merellä. Meillä on silloin turvallisuudentunne, kun kotisatama odottaa, ja ankkurin voi laskea.
-----------
