Muovikassien siivous jatkuu. Nyt järjestin matkakassia, jossa vanhoja matkalippuja, eri kaupunkien karttoja yms. infoa paikoista, joissa olen poikennut Suomen matkoillani. Ne laitoin korjuun, joskus voi tarvita. Mutta vanhat matkaliput, hotellivaraukset yms.vähemmän tärkeät silppusin roskiin.
Taas löysin lentokentällä kirjoittamaani päiväkirjaa aikaa kuluttaakseni. Kynä ja paperi on siinä hyvä ja ajatukset lentävät. Tässä yksi matka.
---------------------------
Klo:20:00 istun nyt Bremenin lentokentällä. Jalat ovat muusina. Minulla oli jalassa uudet kengät, jotka uudistin tänään. Vain kerran ennen olen niitä pitänyt. Se oli vähän hölmö idea. Mutta kesäkengät jäivät Suomeen. Kävelin keskikaupungilta tänne, noin tunnin kesti. En ottanut raitsikkaa, koska joudun odottamaan täällä huomen aamuun asti. Lento on klo 6 :30 Tampereelle. Olisin joutunut tulemaan yöllä kentälle, en tykkää suurkaupungissa liikkua yöllä. Nyt jalat ovat niin väsyneet, etten muista minulla olleen sellaista tunnetta moneen vuoteen. Ei uskoisi, että uudet kengät voivat ihmisen niin väsyttää. Toisaalta se on melkein ihana tunne, kun jaloissa surisee. En kyllä enää mihinkään pääsisi. Saa nähdä huvittaako huomenna mennä Tampereella Vakoojamuseoon, jos se ei ole kaukana rautatieasemalta. Ei maanantaisin ole paljon muuta museota auki. Pää on myös väsynyt. En uskaltanut nukkua kunnolla, oli valot päällä, koska piti herätä jo klo 4:ltä aamulla varmuuden vuoksi, oli touhuttavaa ennen lähtöä. Joten koiran unen jälkeen pää on vähän pyörryksissä ja silmät menivät kiinni junassa. Piti olla tarkkana, ettei mennyt Béziers kaupungin ohi, se juna menee Madridiin asti.
Béziers‘n rautatieasemalta bussi lähti vierestä lentokentälle klo 11:15. Siinä bussipysäkillä meitä odottajia oli useampi. Kolme saksalaista naista ja mies. He olivat kaikki kauhean puhuvaisia, oli kiva jutella. Aika kului hyvin, koska juna oli saapunut jo n.9:20 ja bussi lähti vasta parin tunnin päästä. Lopulta päästiin lentokentälle ja lentokoneeseen. Se ei ole iso kenttä ja muutenkin ok. Lento oli klo 13:30, perillä Bremenissä oltiin n.klo 15:30.
Sää on ollut suotuisa, aurinkoinen niin Ranskassa kuin Saksassa. Bremenin kenttä ei ole myöskään kauhean suuri, kaupungissa on yhtä paljon asukkaita suurin piirtein kuin Helsingissä. Perillä Bremenin kentältä lähti raitsikka 6 keskustaan, jäin pois siltojen jälkeen, siitä on lyhyt matka vanhaan kaupunkiin. Siellä on mielenkiintoinen kortteli putiikkeineen, joilla ovet auki sunnuntaisin myös. Valitettavasti siellä oleva Lelumuseo on kiinni sunnuntaina.
Kiertelin kaupunkia klo 16:stä klo 19:sta, kunnes tulin tänne kentälle. Ihana vanha kaupunki ja ystävälliset ihmiset. Tänne täytyy tulla uudestaan, täällä on paljon nähtävää. Pitää varata päivät, jolloin voi saada kaikki irti käynnistä, myös kirpputorit mukaan lukien.
Katsoin sleeping in the airports, com sivuilta netistä, tämä kenttä pitäisi olla ok. Ovet suljetaan ennen puoltayötä ja tarkastajat käyvät kierroksella, pyytävät nähdä lentoliput. Joten ulkopuolisia tänne ei pääse. Jo klo 4:ltä aamulla alkaa ihmisvilinä, kun lennot alkavat piakkoin.
Sitten, kun pääsen Tampereen koneeseen klo 6:30 ei haittaa, vaikka nukahtaisin, koska päätepysäkki on Tampere, ei voi mennä ohi.
Olen valmistellut tätä matkaa jo yli kuukauden päivät internetissä. 110€ menopaluineen Ryanair lennot Bézier-Bremen-Tampere ja paluu on sitten Tampere-Frankfurt Hahn-Montpellier. Kaupungin karttaa olen tutkinut valmiiksi, ettei olisi sitten kuin puusta pudonnut. Béziers’n lentokenttä on n.13km rautatieasemalta ja bussi maksoi vain 1,60€, Bremenin kenttä on kaupunkikenttä, yli 3km keskustasta, raitsikka maksoi 2,50€.
Teen toisen kerran tämän saman reitin, jos saan sopivat lennot. Ongelma voi olla Nîmesin ja Béziers’n junamatka, koska lakkoja on usein. Nytkin alkoi taas lakko. Pitää varautua tulemaan bussilla, jos junat ovat lakossa. Ostin junalipun etukäteen netissä kuten aina 16,50€. Matkaansa ei voi laittaa junan varaan, koska ovat epäluotettavia lakkoineen. Toisaalta lipun hinnan saa takaisin, jos on lakko.
Klo 4 aamulla. Pitkä yö on ohi. Puolen yön jälkeen menin pitkäkseni istumapenkille, jossa ei käsinojaa. Yöllä nousin pystyyn ja huomasin, että meitä tyttöjä oli rivissä useampi pitkällään penkeillä. Vastapäätä on leipomo kahvila, joka on auki yön läpi. Ennen klo 4 alkoi liikkua taas ihmisiä, jotka tulivat varhaiseen aamulentoon. Minäkin piristyin ja nousin istumaan. Kestävyystesti oli ohi. Yö lentokentällä kasvattaa luonnetta, kun ei ole kaikkia mukavuuksia. Kohta voin mennä matkatavara tarkastukseen. Ollaan sitten lennon jälkeen Suomessa!
----------------------------
Tästä matkasta on 10 vuotta aikaa, se oli 2014.
https://museopaivakirja.blogspot.com/2014/06/beziers-bremen-tampere-frankfurt-hahn.html
Nyt odotan taas Suomen matkaa...