keskiviikko 26. helmikuuta 2025

Rusettikengät

Kun meillä kotona on ollut tapana säilyttää kaikkea vintissä, kammiossa tai muualla, niin sieltä tulee esiin aina joskus jotakin vanhaa kuin uutena ihmeenä.

Kuvan kengät ovat nyt kuin uudet puhdistuksen jälkeen. Ihmeesti kestivät vesipesun puhdistusaineella. Löytökunnossa ei niistä kuvaa ole, harmi, niin näkisi ne ennen ja jälkeen. Ne olivat yli 50vuoden pölyssä ja liassa, koska pitkän aikaa ilman suojaa kammiossa. Eivät olleet näyttelykunnossa, siksi kuvaaminen unohtui.

Tällaiset 60-luvun lastenkengät kokoa 33 me saatiin kaksoissiskon kanssa joskus 60-70-luvun vaihteessa. Ne sopivat silloin saatujen keltaisten housupukujen kanssa, tunika yläosa ja leveälahkeiset pitkät housut 70-luvun tapaan.

Lastenkengät muistuttivat jo aikuisten kenkiä.

Surffailin netissä, sanottiin, että 60-luvulla alkoi olla jo muovi, vinyylikenkiä, ja siksi ne ihmeesti kestivät puhdistuksen, eikä saumat siitä kärsineet. Toisaalta näkee, että näitä ei olla paljoa pidetty, ne olivat juhlakengät kuten keltainen housupuku. Suomessa valmistettuja vaatteita ja hyvänlaatuisia siihen aikaan, ei ollut huonolaatuista halpatuontia. 

Muistan, kun Loimaalla mentiin lastenliikkeeseen, josta aina ostettiin kaikki vaatteet tuplana, koska kaksosia olemme. Kallista oli! Noita kenkiä nyt katsellessani on tullut mieleen, miten nuukaa kotona maatalossa isossa perheessä oli silloin ja silti me saimme noin hienot rusettikengät! 

Lapset ensin, oli vanhempiemme prioriteetti.

Kotimuseossani olen pitänyt noita kenkiä ison nuken jaloissa esillä kuin jättikenkinä. Niinhän pienet tytöt kokeilevat äitinsä kenkiä, vaikka kuinka suuria olisivat.

https://fi.pinterest.com/pin/1024639352707500301/

https://vintagedancer.com/1960s/1960s-shoes-8-popular-shoe-styles/ 
 

Surullinen talo

Esimerkki, mitä voi tapahtua, kun valtio perii, jos ei ole (lähi)perillisiä eikä testamenttia tehty.
Noin 40 vuotta sitten vanhukset kuolleet ja talo jäi tyhjäksi. Siihen aikaan kaikki tunsivat pikkukaupungin omakotialueella toisensa kuten kylissä.
Nyt ei enää paljoa tunneta, kun on uudet sukupolvet tulleet vanhojen tilalle. Herää kuitenkin kysymys kenen koti oli tässä?

Viikko sitten nähtiin kaikki ikkunat revittynä auki, tyhjät ikkunaraamit. Kun kurkkasi sisälle näki hävitystä, tuhoa kuin sodan jäljiltä. Nyt useimmat laseista tyhjät ikkunaraamit oli joku sulkenut. Ympärillä muuten kortteli on ok ja monista vanhoista taloista on huolehdittu, uusia rakennettu. Tällainen talo sen keskellä on kuin alamaailmaa, varkaiden-, rikollisten pesäpaikka, turvallisuusvaara ympäristölle.

Talossa asuneita vanhuksia ajatellen, on anteeksiantamatonta valtiolta tämä perinnön kiittämättömyys ja toisten kodin tuho! He kääntyvät haudassaan.
40 vuotta sitten tämä talo olisi ollut kaupungille kuin valmis museo, aikakapseli Turun Luostarimäen tapaan.

Vain tonttiako jahdataan? Ei arvosteta vanhaa rakennuskulttuuria, vain modernia talolaatikko-tyyliä? Vai ovatko valtion kirstun tyhjentäneet nykyisen sotehirviön tapaan suuret keksimällä keksityt johtaja-armeijat huippupalkkoineen, eikä raha silloin enää muuhun riitä. Hyväveli-systeemi eli korruptio estää maatamme kukoistamasta?

Sydäntä riipaisee, kun näkee talon raunioina kuin Neuvostoliitossa, vaikka ollaan Suomessa. Tuolla me lapsena käytiin sukulaistätimme tykönä useasti, me maalaislapset äidin kaupunkilaisserkkujen vieraina. 

Ihania muistoja, joita ei koskaan voi tuhota kuten talo on tuhottu.



lauantai 15. helmikuuta 2025

maanantai 10. helmikuuta 2025

Kissa ja koira

Kun Dixie koira tuli taloon lokakuun lopulla, kissa pelästyi. Se ei uskaltanut enää tulla sisään yhtäaikaa. 

Mutta kun joulun jälkeen koiraa ei enää näkynyt, kissa ihmetteli, mihin se katosi. Se haki varmaan sitä. 

Kissan tassun jäljet johtavat koiran haudalle. 🙏


 
 

torstai 6. helmikuuta 2025

Siskot salapoliiseina


 

Mitä uutta museoon? 

Kirpparit ovat siitä mielenkiintoinen paikka, että ei koskaan tiedä mitä näkee, sekamelskaa, jonka joukossa voi olla aarteita. Ja niin voi monipuolistaa kokoelmaa. Aina oppii uutta, ei tylsisty elämässä. Se tarkoittaa, että aletaan hakea tämän uuden löydön syntyjä syviä, vaikka sen omaa tarinaa ei koskaan löydettäisi, yleistietoa, historiaa netti on täynnä.

Kuvan talonpoikaisessa kapioarkussa näkyy sisällä vuosiluku 1853 ja ulkopuolella 1871. Perheen isän tyttärelleen tekemä mahdollisesti 1853 ja tyttären häät 1871.

Olen surffaillut netissä, alla linkkejä. Ihmetyksen aiheeni on ollut valtavan suuri hintahaitari näillä 1800-luvun kapiokirstuilla. Suomessa, Ruotsissa niitä näyttää saavan alle tai yli satasilla. Mutta kun mennään Englantiin, Amerikkaan, Ranskaan, hinnat lähestyvät tai ylittävät 1000 euroa! Mikä selittää tämän arvostuksen eron? Useimmiten myyntipaikka on antiikkiliike, mutta kyllä muuallakin hinta heittelee. Ebay on aika hyvä hintavertailupaikka, mihin hintaan kauppa siellä tulee, oli pyyntö mikä tahansa. Koska kilpailijoita on kuten huutokaupoissa.

Yllättävän samantapaisia kirstuja löytyy netistä. Maksettiin tästä omasta 100 euroa, joten se oli halpa. Suomessa näyttää olevan vähemmän arvostettu, koska ranskalaisessa antiikkiliikkeessä samantapainen maksoi 750 euroa! Sitä sanotaan monessa paikassa ruotsalaiseksi talonpoikaiseksi kapioarkuksi.

https://www.proantic.com/1351654-rare-et-important-coffre-de-mariage-travail-scandinave.html

https://www.ebay.com/b/Scandinavian-Antique-Trunks-Antique-1850-1899-Time-Period-Manufactured/261586/bn_106906106

https://www.chairish.com/product/20564282/swedish-19th-century-painted-pine-marriage-trunk 

https://www.bukowskis.com/en/auctions/E563/lots/1238227-a-painted-century-chest-dated-30-10-1860

Bukowskis antiikkihuutokauppa Tukholmassa on arvioinut hinnan samantapaisella kirstulla 2500 SEK eli 221 euroa ja kehuu heillä olevan Scandinavian parhaat hinnat. Tulee mieleen, että noilla kirstuilla olisi hyvät markkinat muualla Euroopassa ja Amerikassa, arvostavat niitä enemmän.

"If you have a similar object we can help you with an up-to-date valuation. We have the highest final prices in Scandinavia.
Estimate
2 500 SEK" 

Nyt, kun katsoo tuota arkkua, tulee mieleen, että lapsesta asti joku tyttö on voinut tehdä siihen käsitöinä kaikkea tulevaa kotiansa varten. Ensin hän on kasvattanut kovalla työllä pellavaa pellolla, tehnyt siitä pellavalankaa. Sitten kangaspuilla kutonut pellavaisia liinavaatteita, vaatteita ym. häistä hautajaisiin, kuten elämä oli lyhyt ennen vanhaan ja kaikkeen varauduttiin. Lampaita tyttö on myös kotonaan hoitanut, niitä kerinyt
ja saadusta villasta kehrännyt rukilla villalankaa, josta kutonut vaatteita. Niin kaikki tehtiin käsin alusta asti.
Talon tyttölapsen elämää on siten paljolti ollut morsiusarkun täyttäminen ja ideointi. Sitten naimaikäiseksi tultuaan vanhemmat valitsivat puolison. Romantikka taisi olla kaukana noista 1800-luvun järkiavioliitoista. Mutta ei Suomessa sentään joutunut nunnaluostariin kuten Ranskassa.
 
Tuo ostamani arkku on iso 110cm x 61 x 85cm, lukko toimii vielä. Sinne entinen omistaja on voinut lukita kapionsa, suuren työnsä, johon elämän ensimmäiset vuodet kuluivat. Voi olla ainoa omaisuutensa, jonka sai mukaansa, kun astui emäntänä uuteen taloon.

Jos tullaan 1800-luvulta tänne 2000-vuosisadalle. Voi vaan kysyä kulutus-hyvinvointiyhteiskunnassamme, kenen tavarat mahtuvat tuollaiseen arkkuun?

https://www.wanhaelias.fi/murunen-arkkujen-historiaa/    "Murunen arkkujen historiaa."

 

https://www.pamono.eu/19th-century-swedish-marriage-or-dowry-chest

https://www.ebay.com/itm/205154839680?itmmeta=01JKBFP19G7Z89RD3ZHN0984T0&hash=item2fc42e6c80:g:t-oAAOSwCWVnVyOu&itmprp=enc%3AAQAJAAAAwCodCO1vSDjg2xNOt8By6oCfVYh7K%2BmoqSeU5OezengGPgnPE9k03Cw3fCW9ypM6gkY5NbjTqLwwBVts%2BwsJlhWsebJtNgvLv2t5Cre8FzYaJmHSVYXx4v5ZXBwBrvJxcWFr1cvhm%2BJFKP8yv%2B78g12H5TG21FuWZWBax0QYMsW53TYX%2FnjqOo08Z94MKSzWWyuCTL7V13UP%2B3ucnIpd3S9f50bqmSWt8Y0euEAsGijTw%2BRrTi4GtAQXUrT7Sf6n3w%3D%3D%7Ctkp%3ABk9SR-qU2O-aZQ

https://decorativeantiquesuk.com/products/huge-antique-19th-century-swedish-marriage-trunk

https://www.firesideantiques.com/product/swedish-19th-century-painted-pine-marriage-trunk/

https://www.europeanantiques.co.nz/product/19th-century-swedish-bombe-trunk-with-original-painting/

https://www.1stdibs.com/buy/swedish-dome-chest/

https://yle.fi/a/3-7367515

https://fi.wikipedia.org/wiki/Arkku

https://fr.wikipedia.org/wiki/Coffre

https://en.wikipedia.org/wiki/Chest_(furniture)

https://yle.fi/a/3-12108161

https://www.etlehti.fi/artikkeli/raha/perinto/minka-arvoinen-tama-perintoarkku

https://www.rakkaatesineet.fi/v2/tuotteet/arkut/


https://www.kansallismuseo.fi/fi/digitaalinen-kokoelma/tutkijan-valinta/huonekaluja-kansatieteellisista-kokoelmista/kustavilaisvaikutteinen-kapioarkku-vuodelta-1828

https://en.wikipedia.org /wiki/Hope_chest#/media/File:Friis_Nybo_Girl_Inspecting_Her_Hope_Chest.jpg 

Girl Inspecting Her Hope Chest, Poul Friis Nybo 1929: 

Girl at her control chest.  Poul Friis Nybo 1929