Viime vuonna tähän aikaan

Viime vuonna tähän aikaan maalis-huhtikuun vaihteessa olin luontolenkillä Dixie koiran kanssa. Mielessä oli surffaillessa internetissä näkemäni lehtiartikkeli entisestä työkaverista Helsingin ajoilta. Hän oli rakentanut salaa perheeltään talon!

Ajattelin, että salaa perheeltäni olen minäkin tehnyt paljon kaikkea, kun ei muuten olisi voinut tehdä. Ei olisi voinut hankkia taloa Etelä-Ranskasta eikä sinne kotimuseota. Toisaalta utopistista ja riskiä se on ollut.

Siellä kävellessäni sain uuden idean. Nyt, kun museo on pandemian takia suljettu, voisin muuttaa ne 20 museovuotta kuvakirjoiksi. Täytyy ottaa selvää kuvakirjojen tekemisestä netissä ja opetella kuvakirja ohjelman käyttö. Tuumasta toimeen.

Tänään kävelin samaa luontolenkkiä, mutta ilman Dixieä. Haukkua ei enää ole. Mutta saatiin se Suomeen ja olla vielä viimeiset kuukaudet yhdessä. Dixien muisto elää nyt myös siellä kotimaassa, kun se on haudattu puutarhaan, jossa voi käydä sen haudalla.

Kun lumipallo lähti pyörimään viime vuonna, vuoden aikana syntyi kaikkiaan 8 kuvakirjaa vähitellen. Käveleminen on filosofiaa. 

Nyt minun piti mennä pakettien noutopaikasta naapurikylästä hakemaan 8 kuvakirjaani, jotka olin tilannut. Autoni ei lähtenyt käyntiin, joten jalkapatikalla selkäreppu selässä kävelin 6km:n matkan ihanassa keväisessä säässä mieli haikeana. 

Tämä Ranska-aika alkaa olla menneisyyttä, kun kerran museo on täällä suljettu. Kärsivällisyyttä vaaditaan, että saadaan kaikki järjestettyä Suomeen, koti museolle sinne siskon tykö. Niin alkaa taas uusi museoseikkailu. Enkä enää ole kuin majakan vartija yksin myrskyävällä merellä. 

Halusin kolmet kappaleet näitä 8kirjaa. Yhdet 8kpl siskoilleni, yhdet minulle ja kolmannet jonnekin kirjastoon. Tämä on omakustanne. Niitä ei voi painattaa enää toukokuusta 2025 lähtien, siksi ostin vielä nuo kolmannet. 

Minulle tamä kuvakirjasarja (scrapbooking) on kappale elämästäni, unelmastani, joka toteutui. Konkreettista. Niin kuin on ollut tapana pitää valokuva-albumia. Sitten on keinutuolissa vanhuuden päivinä katsottavaa ja muisteltavaa. 

https://en.wikipedia.org/wiki/Scrapbooking 

Neulan ja langan käyttöä

https://museopaivakirja.blogspot.com/2024/05/hyvaa-vappua.html

Viime vuonna ostin viinipullolaatikon mabouteille-sivuilta netistä ja tein siitä vitriinin kolmelle vanhalle reisussa rähjääntyneelle nallelle, jotka olin netistä löytänyt. Linkki yllä. Alla mabouteille-sivut.

https://www.mabouteille.fr/coffret-caisse-neutre/caisse-bois-vin-12-bouteilles-rangement-decoration-558.html?search_query=caisse+bois+vin+12+bouteilles&results=11 

Petsasin laatikon saksanpähkinä värillä kuten tuon kuvassa. Taidan petsata vielä toiseen kertaan, jotta on tummempi ja vanhemmannäköinen.

Tämän laatikon teen yhtä nukkea varten. Kotona löysin kammiosta meidän kaksoissiskon kanssa tekemän kangasnuken joskus 60-luvun alkupuolella, kai ennen koulun aloitusta, kun tätimme olivat opettaneet meitä käyttämään neulaa ja lankaa. 

Vintistä haettiin vanhaa kangasta, josta sai nuken tehtyä. Se täytettiin vaahtomuovilla. Tukaksi lankaa ja kasvoihin kirjottiin silmät, hymysuu ja punaiset posket. Tukka oli melkein siltä hävinnyt, joten hain sille päähän isosiskon punaisen vanhan myssyn samoilta ajoilta. Ei näytä sitten enää niin onnettomalta. Ilme on pienen lapsen kädenjälkeä. Saatiin sitä nauraa. Nyt se räsynukke, oikein kirjaimellisesti räsyisenä, saa oikein kunniapaikan puulaatikkovitriinissä, jossa mikään hiiri tai muu ei pääse sitä vanhingoittamaan kuten pääsi monien vuosikymmenien ajan kammiossa, jonne se joutui lopulta hylättynä.

Silloin tehtiin useita nukkeja kuulema siskon mukaan, muistan vain tuon yhden ja ne tutut vanhanaikaiset kankaat. Niitä nukkeja sitten näytettiin iloisina kaikille. Niin käsillä tekemisen ja onnistumisen iloa sai jo pienenä kokea. Vaikka lopputulos ei lapsilta erikoinen olisi ollut, mutta hauskaa meillä oli.

Tätiemme tykönä vietettiin paljon aikaa lapsena Tarvasjoella. Kaikkea tekemistä keksittiin, aika ei ollut koskaan pitkää. Leikittiin kauppaa ties mitä ja vinttiin oli aina vapaa pääsy mylläämään. Se oli täynnä kaikkea mielenkiintoista. Kesällä iltaisin tehtiin pihalla alushametanssi, kuin keijukaistanssi, kun sieltä vintistä oli löydetty vanhoja vaatteita tai muuta sellaista. Se oli sitä aikaa, kun hameiden alla oli aina alushame.

Tämä nukkelaatikko vitriinissään tulee esille paljon leikittyjen kolmen nallen viereen, kun saadaan museopaikka. Nuken paljastus on vasta silloin kuin "hienon"patsaan paljastus. Siinä otetaan huomioon, että tämä on  lapsen työtä, sydämellä tehty, se on tärkeintä. 

Kello käy

 https://www.hs.fi/helsinki/art-2000011053591.html

Tulee mieleen yksi koulumuisto Loimaan oppikoulusta, kun vapaatunnilla käytiin Sokoksessa kaksoissiskon kanssa ja törmättiin yhteen meidän luokkalaiseen poikaan rappusissa. Näen sen tilanteen vielä sieluni silmin. "Anna-Maija ja Ulla-Maija"- sanoi Tanhuanpään Asko, joka oli uutena oppilaana tullut kouluun. Me olimme luokan hiljaisimpia, introvertteja, ja tuo Asko oli taas extrovertti ja aina hymysuin luokassa. Kiva hän oli kaikkien kanssa. Se oli 70-lukua ennen lukiota, kun olimme 4.-5.-luokalla. Useimmiten Henna ja kaksoset, me kolme olimme yhdessä.

Mitä mahtaa kuulua luokkatovereille? Tuosta Askosta puheenollen näin hänet Ilta Sanomissa, jossa kerrottiin hänen kuolemastaan. Hänestä oli tullut toimittaja ja poliitikko. 

Tässä kuvatekstissä on siskoni Anna-Maijan asunnosta kuva, Helsingin Sanomien toimittaja Vilma Ikola teki siitä jutun lehteen. Hän oli nähnyt sen myynti-ilmoituksen Etuovi.com-sivuilla, kun oli hakenut veljelleen asuntoa. Ja ihastui siskon antiikkiseen yksiöön, koska se on erilainen kuin muut yleensä myynnissä olevat, ne toiset ovat moderneja TV:n sisustusohjelmia kopioivia. 

Hesarissa on digilehdessä välillä 2 viikon ilmainen tarjous, joka loppuu automaattisesti. Sellaisen me otimme, jotta nähtiin koko artikkeli. 

https://www.hs.fi/paivanlehti/09032025/art-2000011053591.html

Artikkeli on tuon digilehden lisäksi viime sunnuntain 9.3.25 painetussa Helsingin Sanomissa.

Tämä yhden kodin tarina voisi antaa vauhtia tuon asunnon myyntiin. Nyt halutaan pois kaupungista, jotta voidaan ostaa vanha talo maalta museokokoelmaani varten. Niin kotimuseo avattaisiin siskon talossa.

Takaisin luontoon!

https://www.etuovi.com/kohde/585696 Siinä myyntilinkki etuovi.comissa.

Jos minä olen viime vuodet sisustanut paljolti vanhoja nukketaloja, Anna-Maija on sisustanut omaa huusholliaan. 

Kun on lukenut tuon Hesarin artikkelin, tietää miksi tässä on otsikkonani "Kello käy".  Odottavan aika on pitkä.