Tienviittojako?

Tässä tuulimylly, jonka ostin Pariisin kirpparilta 1985. Siinä on teksti "Les Gorges du Tarn", joka tarkoittaa Tarnin kuiluja vuoristossa.

https://www.visit-occitanie.com/en/discovering/major-sites/gorges-du-tarn/ 

https://about-france.com/tourism/tarn-gorge.htm 

Myyjä kertoi, että Etelä-Ranskan vuoristossa eletään turismilla ja noita tuulimyllyjä yms. tehdään turisteille. 

Ajattelin, että olisi hienoa päästä joskus sinne vuoristoon! Etelä-Suomessa on tottunut tasankoihin, luonto olisi siellä hyvin erilaista. 

!992, kun olin Pariisin lähistöllä vuoden raamattukurssilla eurooppalaisessa Raamattuinstituutissa Lamorlayessa pääsiäisloman aikoihin yksi ranskalainen ystävä ehdotti Etelä-Ranskaan menoa Mission Timothéehen, joka on protestanttinen lomapaikka. Siinä minulle tuli yllättäen tilaisuus mennä Sevenneille. 10 päivää siellä vietin. Kysyin Mission Timothéesta, jos voin sinne mennä syksyllä vapaaehtoistyöhön. Olin saanut jo idean kiivettyäni vuorille kauniita maisemia katsellessani, että tänne minä haluan muuttaa. Myyn Helsingin yksiöni ja ostan täältä talon. Seuraavien 90-luvun vuosien suunnitelma oli nyt valmis. 

Myös tuon tuulimyllyn Tarnin tai jonkun muun kuilu tai rotkot Sevennien vuoristossa tuli nähtyä. Kerran timotheelaisten kanssa tehtiin autoretki sinne. Sillä kertaa kuskina oli vanha rouva vanhan autonsa kanssa. En ole koskaan ennen elämässäni nähnyt sellaisia henkeäsalpaavia vuoristomaisemia. Ensin laskeuduttiin kapeita vuoristoteitä alas valtavaan syvään ja suureen kuiluun jyrkkiä kapeita teitä pitkin. Kun sinne alhaalle päästiin, noustiin takaisin pitkän matkaa ylöspäin laaksosta kuin "jättikaivon" pohjasta, jossa on kylä. Sydän kurkussa seurasin mutkia, tien reunoja koko matkan selvittiinkö hengissä vai pudotaanko  siinä seuraavassa mutkassa kuiluun. Samanaikaisesti kuskimme kertoi traagista elämänkohtaloansa, yhtä traaginen myrskyisä taustamusiikki vaan puuttui kuin elokuvissa. Kun kotiin pääsi sen jälkeen, voi sanoa ei koskaan enää sinne! 

Mutta Sevennit vuoret Anduzessa eivät ole niin vaarallisia, siellä säilyy turvallisuudentunne.

Myöhemmin yksi paikallinen vanhus kertoi, miten usein noissa syvissä kuiluissa näkyy pudonneita autoja. Ranskalaiset ovat tottuneet ajamaan aika kovaa kaikilla teillä, se vaikutelma.

Asiasta toiseen. Seuraavaksi kuvan sinisen provencelaiskylä akvarellin tarina vuodelta 1997. Järjestin itseni yritysharjoitteluun Montpellier'hen hotelliravintolaan. Olin aloittanut sen kurssin Suomessa, koska minulla oli yritysidea. Samalla tilaisuus käydä katsomassa taloja ostaa Ranskassa. Kun tämä oli kestänyt jo vuosia ja näytti uskomattomalta, vaikealta toteuttaa käytännössä, kerran löysin tämän kylätaulun Monpellier'sta taidenäyttelystä. Se pysähdytti minut ja antoi toiveita taloni löytämisestä. Ajattelin siinä se minun taloni kylän keskellä. Vaikka tuo esittää provencelaiskylää, Sevenneillä on samantapaisia. Niin kuin lupaus olisi tullut oman kodin löydöstä. 

Mutta minulla oli yksi ongelma. Olin koonnut vuosien aikana jo paljon tavaraa sitä varten tuttavan autotalliin kuin hamsteri pesääni rakensin. En meinannut kehdata taas kysyä, jos voin tuoda sinne vielä tämän ison taulun. Keksin ratkaisun. Pyydän avaimen valmiiksi ja pimeän tullen voin kiikuttaa sen sinne kenenkään huomaamatta. Onneksi oli hyvä ilma, sateella en olisi voinut niin toimia. Päiväsaikaan hain taululle piilopaikan lähettyvillä tien pikkusillan alta, jonne sen kätkin. Kun tuli pimeä, hain taulun piilosta ja vein sen autotalliin piiloon tavaroiden alle. 

Seuraavana vuonna 1998 joulukuussa vihdoinkin tuli talokaupat tehtyä Anduzen lähellä. Ja taulu pääsi seinälleni omaan huusholliin. 

 

 

Tämä kukkataulu on uusi ilmestys ja se ei liity minuun, vaan kaksoissiskon "house hunting" kuten englannin kielessä osuvasti sanotaan. Toisaalta Nukkenallemuseoon se liittyy. Viimeisten pandemia vuosien aikana on nähty jo monta taloa, useimmiten olen seurannut siskoja Skypella Ranskasta, kun he ovat olleet taloja katsomassa. 

Yksi kerta nämä Raijan "Kukat" taulu saatiin yllätyksenä yhdestä talosta, jota oltiin katsomassa. Isäntä kertoi olleensa luokkakokouksessa läheisessä vanhassa kyläkoulussa ja voittaneensa sen arpajaisissa. Nyt hän halusi lahjoittaa tämän. Taulussa on yksi salaisuus...

Made in Finland

Nyt minulla on viimeinkin suomalainen nukketalo, jossa kaikki on Suomessa tehty. Tämä tuli mukaan kokoelmaani Someron kesätapahtuma reisulta helatorstaina, jossa olimme siskojen kanssa ajelemassa.

Nukketalon huonekaluja yms. valmistaa Kangasalassa GEPETTO-yritys, https://www.gepetto.fi/ 

Tuossa nukketalossa ei ollut ikkunoita, tein siihen valeverhot pellavasta. Ja seinälle tein vanhan ajan tapaan sananlaskun kirjomalla: "Oma koti kullan kallis." Lisäksi lattia oli valkoinen, muutin sen ruskeaksi tapetilla ja reunat. Suomen TV:n sisustusohjelmat eivät kiinnosta, ne ovat pilanneet monta 100-vuotta vanhaa taloa, kun kaikki on muutettu valkoiseksi. Riittää, kun seuraa etuovi.com:ssa netissä taloja. 

Kun 2004 ostin ensimmäisen nukketalon eli koulun Anduzen kirpputorilta, niin alkoi nukketalojen keräily, joita on jo monet kymmenet. Siitä on tullut lempiaiheeni, koska voi pienoiskoossa sisustaa eri vuosikymmeniä 1800-luvulta alkaen. Toiset nukketalot ovat olleet valmiiksi sisustettuja, toiset olen täyttänyt vähitellen.

Ennen en ollut näistä nukketaloista kovin kiinnostunut, koska näin vain uusia joka paikassa kuten Paris Création tapahtumassa Pariisissa, jossa olin itsetehtyjä nallejani myymässä. Vanha kiinnostaa aina eniten. Tämä suomalainen on nyt uutta tekoa, mutta vanhaan ja klassiseen tyyliin, jota maassamme näkee. Ja täytyy olla myös kotimaista kokoelmassa, on se sitten uutta tai vanhaa.

Tuossa nukketalossa vihertävä puusohva perällä ikkunan edessä on ainakin maaseudulla monessa maatalossa klassikkona kuten meillä kotona. Kotoisa tunnelma tulee siitä, en ole sellaista Ranskassa nähnyt, enkä keskieurooppalaisten maiden nukketaloissa, paitsi tietenkin ruotsalaisissa. 

Kaakeliuuni on myös klassikko, Ruotsista Suomeen tullut malli, jota Tiileri myy edelleen. 

https://tiileri.fi/tuote/gabriel-kungsholm/ 

https://tiileri.fi/takat-tulisijat/kaakeliuunit/ 

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ruotsin_vallan_aika_Suomessa n.1250-1809 Ruotsin vallan aika.

Meillä Pohjoismaissa on monella tapaa samanlainen kulttuuri. Sen huomasin taas kerran, kun tulin Ranskasta Tukholman lentokentälle ja siellä kahvilasta tuli kotoisa kanelin tuoksu korvapuusteista, melkein kotona sitten jo olin. Tuttua ja turvallista.

http://dollhousedreams.free.fr/

http://dollhousedreams.free.fr/Quoideneuf.html Ranskan kielisille sivuille "Quoi de neuf?" eli "Mitä uutta?" laitan aina uudet löydöt. En ole päivittänyt muita sivuja säännöllisesti.

Kadonnut kirje

 

Nyt on Juhannusaatto ja minä kaivoin esille yhden kouluaineen 60-luvulta. Se ei ole nyt Suomen kauniimpana kesän aikana ajankohtainen, mutta ympäri vuoden voi tulla vastaan muistoja, on sitten kesä tai talvi.

Tämä vihko oli eri paikassa kuin muut koulutavarat, siksi se oli hukassa. Kun näitä vanhoja muistelee ja sitten tulee vastaan dokumentti, mistä näkee eron muistamisen ja tosiasian välillä.

60-luvun puolessa välissä alakoulussa annettiin aineen aiheeksi "kirje joulupukille" 8-vuotiaille. Silloin oletettiin, että kaikki uskovat vielä joulupukkiin. Toisaalta voi varmaankin jo silloin joku lapsi kirjoittaa, että joulupukkia ei ole olemassakaan ja jatkaa aineensa sen ajatuksen mukaan.

Minä uskoin silloin vielä joulupukkiin, se näkyy aineesta. Mutta viimeinen vuosi se oli, koska muistan, miten tarkkailin tupaan tullutta joulupukkia, jolla oli samanlainen talviturkki ja karvalakki kuin pappalla nähty. Lisäksi pahvista tehty naamari paljasti sivuilta katsoessa isoveljen, jota naurutti kovasti tämä näytelmä. Seuraavana vuonna muutettiin Tarvasjoelta Ypäjälle 9-vuotiaana. Ja silloin joulupukkiin usko oli jo kadonnut.

Tuosta aineesta näkee, ettei isoperheisellä lapsella ollut toivelistaa joulupukille. Siinä puhutaan kaikesta muusta kuin lahjatoiveista, joihin ei ollut tottunut. Tietenkin voi pyytää lahjaksi jotakin ja aina saatiin myös joku lahja, mutta vähäistä se oli. Naapurin leikkikaveri oli ainut lapsi, joten hän sai paljon lahjoja, niitä me mentiin aina katsomaan.

Elämä kuusikymmentä vuotta sitten maatalossa oli erilaista kuin nykyään maaseudulla ja kaupungissa. On sitten aikuisista tai lapsista puhe kulutusyhteiskunnassamme tavara meitä liikaa hallitsee. Minuakin, kun olen keräilijä. Vaikka siinä on historia taka-ajatuksena, silti. 

Kun lapsuuden ystävä tuli Ranskaan käymään kotimuseooni, hän varmaan muisteli meidän lapsuuttamme, kun yhdessä jokaikinen päivä leikittiin. Ja miten hänellä oli paljon leluja jos jonkinlaista. Meillä oli kotona vähän, mutta hauskaa oli aina ja keksittiin kaikkea mahdollista leikittävää, lapsen mielikuvituksella ei ole rajoja.

Kotimuseoni oli täynnä kaikkea mistä lapsena ei osannut edes unelmoida. Museo antaa mahdollisuuden kaiken jakamiseen ja kulkemiseen sukupolvelta toiselle. Aikamatkat eilen, tänään ja huomenna. Eivätkä ne matkat ole soolomatkoja, vaan yhteis-, ryhmämatkoja. 

HYVÄÄ JUHANNUSTA!

 

Kissasta ei aina meinaa kuvaa saada, kun se on niin kiireinen. Mutta nyt Juhannusaattona saatiin.

 

Tien risteyksessä

Viime aikoina olen siivonnut pahvilaatikoitani, joissa tavaroita kuudenkymmenen vuoden takaa. Yllä kuva alakouluvihostani, jossa kirjoitettiin aine aiheesta "Jos minulla olisi siivet". Muistan aina tuon aiheen, koska se oli minulle läheinen. Löysin myös toisen aineen, kun kirjoitettiin "Kirje joulupukille". Sitä opettaja sanoi paljon nauraneensa aikoinaan. Ja siksi on jäänyt mieleen. 

Siipiäni olen kokeillut sittemmin, välillä siipi maassa. Sellaista elämä on. 

Alla kuva Vantaan lentokentältä, jonne ystävä tuli minua saattamaan, kun lähdin au pairiksi Pariisiin 1985 kevätkesällä. Hyppyjä tuntemattomaan, mutta tärkeitä, on sen jälkeen ollut. 

Teininä koulussa tehdään valintoja, jotka kuljettavat meitä myöhemmin ties minne elämässä. Lukiossa 70-luvun alussa sai valita kielilinjan ja vieraat kielet englannin ja ruotsin lisäksi, kaksi kieltä. Loimaan yhteiskoulussa vaihtoehtoina oli saksa, venäjä, latina ja ranska. Me valittiin siskon kanssa ranska ja latina. Vieraan kielen valinta tarkoittaa samalla vieraan kulttuurin valintaa. Ranska maana ja latinan harvinaisuus, historia kiinnostivat. Innostusta riitti yliopistoon asti. Eikä se ole vieläkään kadonnut.

Kun katsoin tuota lentokenttä kuvaa ja omakuvaa kuin sivustakatsojana neljänkymmenen vuoden jälkeen, tiedän ajatukseni, sydän täynnä pelkoa, miten minun käy suuressa maailmassa, kun tuttu ja turvallinen piti jättää taakse. Lisäksi identtisenä kaksosena oli orpo tunne.

Mutta hyvin matka meni. Seuraavana vuonna oli vuorossa kesä Lontoossa au pairina intialaisessa perheessä. Ja sitä seuraavana kesänä volontääri työssä toinen kesä Lontoossa vielä. Hyvällä niitäkin matkoja muistan.

Mutta silloin alle kolmikymppisenä en tiennyt enkä olisi uskonut, että voin kotiutua maailmalle. Ja toteuttaa unelmiani. Etelä-Ranskassa kiipesin vuorille ja sieltä näkymät olivat kuin pilven reunalta.

Mooses, 33:27 Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala, sinua kannattavat iankaikkiset käsivarret.