Käsin tehtyä

Kirpputorilöytöjäni kuvassa. Kokoelmaa täytyy monipuolistaa, ettei ole liian yksitoikkoinen. Yksikin sana kuten "puhdetyö" vie ajatukset sota-aikaan, sotilaat tekivät myös leluja puhdetöinään.

Aloin heti salapoliisihommat internetissä ja olen saanut jo paljon tänään tietoa noista. Lähetin myös kolme sähköpostia, saa nähdä mitä kuuluu. Isompi puulaatikko on vielä täysin arvoitus, meinaan tehdä sen sisälle nukketalon, siinä uusi ideariihi. Tänään puhdistan sen pölyistä. Laatikon pohjasta puuttuu pieni lauta, mutta sen saa korjattua.

Puhdetyö maksoi 19 euroa ja laatikko (42cmx25cmx31cm) 20 euroa. Kirppari on vielä halvin ostopaikka. Siellä tavara vaihtaa omistajaa aika äkkiä. 

https://yle.fi/a/3-8413142 

" Tutkija Olli Kleemolan mukaan olkikoristelumenetelmällä tehty kuviointi on tyypillinen venäläisten sotavankien puutöissä..."

Alla kuvakaappaus ylen nettilinkistä yllä. 

 

Tuosta olkikoristelutyöstä puheenollen olen nähnyt netissä paljon 1800-luvulta olevia Napoleon sotien ranskalaisten sotavankien oljella koristeltuja puutöitä, joita he tekivät vankileireillä Englannissa. Nooan arkkeja ym. Joten sillä olkityöllä on pitkä historia, vielä kansainvälinen sellainen. 

https://www.gardencourtantiques.com/straw-work/ 

https://en.wikipedia.org/wiki/Straw_marquetry 

https://sotaveteraanit.fi/puhdetoista-puhtia-rintamalla-puhdetyot/

Kotoa löytyivät nämä tuohikengät, jotka äiti oli saanut lahjaksi. Mutta hän oli ollut pettynyt, kun ne olivat niin vaatimattomat tuohesta tehdyt, odotti jotakin hienoa. Se oli aikaa ennen naimisiinmenoa isän kanssa 1948 sodan jälkeen, joten kyseessä oli joku nuorimies, sulhanen, kuten ennen sanottiin, sota-aikana ennen isää. Sellaista köyhää oli sota-aika. Kaikesta oli puute, elintarvikkeet kortilla, vaatteita tehtiin mistä saatiin kierrätettyä. Siihen varmaan lopulta tottui ja oltiin vähemmän vaativaisia. Yllä nettilinkissä näkyy samantapaiset kengät puhdetyönä. 

Nyt tietää näiden kenkien taustaa, että on sotarintamalla tehty. Vähän surullinen tarina, kun sotilas haluaa miellyttää morsiantaan, mutta saa rukkaset. Kyllä varmaan yksi lohdutus noilla nuorilla sotilailla sotatantereella oli kotona odottava perhe tai morsian, kuten siihen aikaan puhuttiin ennenaikaisesti morsiamista ja sulhasista, vaikka ei heti naimisiin oltu menossa.

Isällä oli yksi sotakaveri Turusta. Silmälääkäri Keijo Jäntti, jossa me koko perhe käytiin lapsena Turun lähettyvillä asuessa. Ihmeteltiin aina, kun isä ja lääkäri olivat niin tuttavallisia ja vaihtoivat kuulumisia joka kerta. Vasta myöhemmin kuultiin, että vanhoja sotakavereita he olivat Turusta. Hädässä ystävä tunnetaan, sanoi vanha kansa.

https://www.ess.fi/paikalliset/748224 

https://fi.wikipedia.org/wiki/Puhdety%C3%B6 

https://parastasuomessa.fi/kauhoja-ja-kalusteita-sota-ajan-puhdetyot-nousevat-valokeilaan-vahassakyrossa/ 

https://muisti.org/puhdetyot-joululahjoja-ja-muistoja-rintamasotilailta/ 

Mikä on kirjan salaisuus?

Tässä kuvakaappaus https://www.finna.fi/Record/vaari.2788466 sivuilta, jossa on kirjani. Siitä on jo 20 vuotta, kun aloin tätä museopaivakirja blogiani kirjoittamaan. Sen ensimmäisistä sivuista tein tuon kirjani puolikustanteena Pilotilla. Se tuli kalliiksi. Noin 80 kirjaa piti julkaista, niiden myyminen ei ollut helppoa, vaan jäljellä on vielä muutamia myymättä. Ei se silti turha investointi ollut. Yksi unelma kirja myös oli. Internet on sen tekoa helpottanut ja tehnyt sen koko kansan ulottuville eikä vain harvoille ja valituille kuten ennen.

Aina joskus menen tuonne finna.fi-sivuille katsomaan, onko se kirja vielä siellä ja kuinka monessa kirjastossa. Ihmeekseni se on 12 kirjastossa ollut jo kauan, vaikka monesta poistettu, kuten kirjoja poistetaan. 

Jos ajatellaan kirjani muotoa ja sisältöä, muodossa on toivomisen varaa, koska se on blogi-tai puhetekstiä eikä oikoluettu kuten kirjat yleensä. Oikoluku olisi maksanut paljon lisäksi, kun se muutenkin tuli kalliiksi n.2400euroa. Joten arvostella sitä voi. Mutta sisällön suhteen se on sydämellä tehty, sitä ei voi kiistää. Jos verrataan tauluun, sen kehyksiin ja maalaukseen. Vaikka kultaa olisi kehys, jos maalaus on sydämetön, ei siinä ole elämää. 

Olen arvaillut, miksi Unelmani Etelä-Ranskassa on vielä niin monessa kirjastossa. Se on unelman toteutuminen. Kaikilla meillä ihmisillä on unelmia, mutta ne eivät aina toteudu syystä tai toisesta. "Ihmeellinen on elämä", "It's a Wonderful Life", kuten amerikkalainen jouluelokuva Suomessa.

Tai jos syynä on erikoinen tarina, museotarina...Usein kaikki erikoisuus saa huomiota. Kun sen museon perustin Ranskaan ja tein siitä vaatimattomasta alusta komian kalliin mainoksen Midi Libre paikallislehteen, se sai yhden toimittajan kiinnostumaan ja tulemaan katsomaan paikan päälle, jotta voi tehdä lehteen artikkelin. http://myoldbear.free.fr/midilibreartikkeli$A0.pdf

Iloitsen nyt tuosta menestyksestä finna.fi sivuilla. Vaikka käytännössä sen kirjan kannattavuus rahassa on ollut plus miinus nolla, tappiokseni sen julkaisin. Mutta en kadu, ei se raha silti hukkaan mennyt. Kaikkea ei voi rahassa mitata. Niin sain purkaa sydäntäni. Sekin on yksi tärkeä tehtävä, vaikka maksoi yli pari tonnia. Toisaalta sain takaisin ainakin osan rahoista vähäisestäkin myynnistä.

Ja vaikka kirja on julkaistu Suomessa ja museo on eri maassa, Ranskassa, on se poikinut vuosien aikana. Museoyhdistyksemme jäsenet olivat suomalaisia, vain yksi ranskalainen. 

8 kuvakirjaa, jotka viime vuonna tein internetissä ovat värillisiä, n.32euroa per kirja, niitä on omakustanteena saanut tilata vain muutaman, ei tarvinnut valtavaa määrää tilata. 

Painetun kirjan arvo on laskenut, koska vanhoja värillisiä kalliita painoksia saa nykyään kirpparilta pilkkahintaan. Pahalta tuntuu lukea kirjojen tuhoamisesta silppurilla lopullisesti. Sellainen on sitten myös minun tuon yhden unelmani kohtalo. Vaikka kotonani aina säilyy yksi sellainen elämäni loppuun asti.

https://www.kirjastot.fi/kysy/onko-kirjan-elinkaarta-tutkittu-suomessa?language_content_entity=fi&utm_source=www.google.com

https://vintti.yle.fi/yle.fi/blogit.yle.fi/strada/kirjojen-lyheneva-elinkaari.html 

https://kirjavakirjasto.blog/tag/kirjan-elinkaari/

Välimatkan päästä

Olen asunut 25 vuotta ulkomailla Ranskassa. Se on pitkä aika, iso osa elämästäni. Kun jouduin sulkemaan kotimuseoni koronapandemian takia, ei minulla ollut enää syytä jäädä Ranskaan tyhjän päälle, kun kontaktit loppuivat samalla kuin seinään. Perhe on Suomessa, kotiinpaluu suunnitelmat tulivat ja taka-ajatus museon siirtämisestä siskon taloon. Siinä elämän suola.

Olen ollut vähän kuin puusta pudonnut. En voi olla vertaamatta maailmalla nähtyä kotimaisemiin. Ollaan sitten autolla liikkeellä siskojen kanssa tai muuten. Usein tien risteyksissä olen kauhistellut sen vaarallisuutta ja sanonut, että tällaisissa paikoissa Ranskassa on liikenneympyrä, joka pelastaa ihmishenkiä. Autoveroa olen ihmetellyt, kun Ranskassa ei sellaista ole. Joten auton pito on Suomessa kaksi kertaa kalliimpaa kun on vero vakuutusmaksun lisäksi.

Siinä pari esimerkkiä. Nyt pandemiasta tulee uusia esimerkkejä. Koronapirulainen, jo tabu maassamme, ei ole täysin hävinnyt, koska sen on annettu levitä ja väitetty sitä "vain flunssaksi". Niin saatu otollinen ilmapiiri sen leviämiseeen. Onko koronapandemia iso miljoonien tutkimusbusiness koronasairaista ja koronakuolleista? Tuleeko tieteestä ihmiselämän vastainen, vain rahastuskeino eikä ihmisten parhaaksi? Tutkimus-sana ja moni muu on nyt kärsinyt. Luotto, kunnioitus ja arvostus mennyt, jos ihmisarvo katoaa sen mukana.

Käynti yhdessä sairaalassa Etelä-Suomessa herätti kummastusta. Käsienpesupisteitä oli joka paikassa, mutta FFP2 maskin käytöstä ei näyttöä, se yksi parhaimmista suojakeinoista, niin kuin sellaista keinoa ei olisi olemassakaan. Korona ja monet muut vastaavat leviävät ilmasta. Vaikka joka nurkassa pesisi käsiä, tuon tartunnan saa, on saanut jo huomaamattaan mahdollisesti saastuneesta ilmasta.

Joten tässä yksi FFP2 maskin uskollinen käyttäjä edelleen alusta asti kaikissa vieraissa sisätiloissa, hällä väliä, vaikka toiset voivat sitä arvostella. niin kauan kunnes saadaan tuon viruksen voittava lääke tai rokotus. Maailmalla oppii itsenäiseksi. En anna tuon pirulaisen tuhota immuniteettiani, muuten saa aina sairastaa, jos ei ole enää normaalia vastustuskykyä. Virus jää ihmiseen.

Viime huhtikuussa 2025 sain 9.koronaboosterin Ranskassa 7,50 euroa, ei ollut kiskurihintaa 140 euroa kuten businessTHL Suomessa. Ja kaikki haluavat sen saavat toisin kuin maassamme, jossa halutaan "tutkia" rokottamattomia ja hengenvaarallista koronaa sairastavia, businesstä on kaikenlaista. Siinä hyvä syy vähätellä viruksen vaarallisuutta. Ja tehdä kansalaisille koronaboosterin saamisen mahdollisuus mahdollisimman vaikeaksi, vaikka se suojaa ja estää longcovidin. Toisaalta sellaisia surullisenkuuluisia "lääkäreitä" on historiassa ollut ennenkin.

Espanjantauti sata vuotta sitten jätti jälkensä myös siitä hengissä selviytyneisiin. Kuten nyt longcovid eli pitkä korona.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Espanjantauti 

https://en.wikipedia.org/wiki/Spanish_flu 

Kun on seurannut maailman uutisia asiasta kuin asiasta vieraassa maassa vierailla kielillä, ranskaksi ja englanniksi, alkaa vertaaman niitä. Jos ne eroavat kotimaan uutisista, herää kysymys miksi ja tulee epäluuloiseksi. Jos joka ilmansuunnasta uutiset eroavat joistakin kotimaassa kuten THL:n uutisista, kriittisyys kasvaa. Sitten alkaa seuraamaan sitä netissä esim. twitterissä, en käytä X.sanaa. Huomaa, on paljon meitä muitakin samaa asiaa oudoksumassa. Ei ole yksin.

Viime vuosina hyvä Suomikuvani on kärsinyt. En ole pitänyt maatamme enää luotettavana maana. Kuten vanha kansa sanoi, että rehellisyys maan perii. Korruptio sana on tabu, sen sijaan käytetään hyväveli-sanaa. Niin tehdään rikollisesta toiminnasta puheillaan vähemmän paheksuttavaa.

Kuvitella ennen maailmassa, kun uutiset tulivat kirkosta kuulutettuna kansalle, kulkivat puskaradiona, sanomalehdet, radio, TV...viiveellä ne tulivat. Nyt uutisioidaan livenä internetissä maailman ääristä maan ääriin. Vaikkakin myös hyvässä ja pahassa. Enemmän paljastuu varmaan asioita kuin koskaan ennen, kun tämä maailmamme on täysin toinen. Ei pajunköyttä syötetä kansalle enää niin helpolla.

Yksi esimerkki sokeasta virkamiehen luottamuksesta 60-luvulla Suomessa. Perintöriidassa arvosteltiin lakimiestä, että hän teki oudon päätöksen, koska tavallisella kansantajullakin näki totuuden, asian oikea laita oli päivänselvä. Mutta juristi päätti toisin, koska oli lahjottu. Kun tätä puhuttiin tyytymättöminä, yksi 20-luvun ylioppilas, harvinaista siihen aikaan sekin, sanoi, että virkamies ei voi valehdella, hän on niin suuri herra, viranomainen. Jos tekee väärin, joutuu pois virastaan.

Maassamme taitaa olla sama sokea luotto viranomaisiin. Ja sitä luottamusta voidaan käyttää helposti hyväksi.

Muuten maan terveydenhuolto on osa huoltovarmuutta. Kriisiaikoina se voi olla kuin akilleen kantapää.

Alla linkissä Maaseudun Tulevaisuudessa toimittaja Helena Petäistön artikkeli vuodelta 2022:  "Covid ei ole flunssa, eikä hiipunut, Mielipide 25.3.2022". Uskalsi hänkin arvostella Suomen "suuresti luotettua terveydenhoitoa".

https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/mielipide/71f8a783-2a5d-577f-8f48-edaa2a253911 

Tässä blogijutussani tuli nyt kaikkea muuta kuin nukkenalle-asiaa. Mutta kotimuseossani Ranskassa kaikesta maan ja taivaan alla keskusteltiin, sana oli vapaa. Siksi se oli mielenkiintoista eikä tylsää. Varmaankin vähän erilainen museo, johon poikettiin juttusille kuin kyläkauppaan ennen maaseudulla. Museokin voi sitten ja silloin olla kuin puskaradio, jossa kerrottiin viimeisiä kuulumisia.

 

 

https://www.cbc.ca/radio/quirks/beyond-long-covid-1.7485888

https://x.com/JamesThrot/status/1945802539615572284 

Sadepäivinä

Mikä sopii Suomi taloon? Mollamaija. Joten tein nuken pitkästä aikaa. Minikoossa en ole ennen montaa tehnyt, vaan isompia. Hauska tehdä käsityötä pitkästä aikaa, varsinkin, kun on ollut viileä sateinen kesä on sisätiloissa enemmän. 

Viime ajat minua on työllistänyt yhden uuden kuvakirjan teko netissä, koska Ranskassa naapurini käski tehdä vielä yhden, nyt ranskaksi, kun kaikki muut ovat suomeksi. Siitä tulee kuin jäähyväiset. Vaikka aiheeksi valitsin Kokoelmani 100 vuotta täyttäneitä. Ihmeesti minua on innostanut niiden teko. Nyt voin kertoa ranskalaisille kuvin parinkymmenen vuoden museoseikkailustani heidän maillaan, kun museota ei siellä enää ole. Tyhjää paikkaa täytyy jotenkin täyttää. C'est la vie! Sellaista elämä on.

Kouluajoista on jäänyt mieleen paljon opettajien lausahduksia. Psykologian ja uskonnonopettaja Kalle sanoi ennen tunnin alkua luokallemme, mitä teillä on sydämmellänne?

Tässä kuvia nuken tekovaiheista alusta loppuun. Nyt tulee täydennettyä suomalainen nukketalo supisuomalaisella asukkaalla.

Pommerin sodasta perunoita ja taloja

http://www.elvijapaulilappalaisensukuseura.fi/historiaa/html/varsinaissuomalaiset_sotatoimi.html 

https://www.sssry.fi/artikkeli.htm?sn=110 

https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/uutiset/d79ac119-ac27-5435-8b94-454735c03e11 

https://www.geni.com/projects/The-Pomeranian-War-1757-1762/37567 

https://fi.wikipedia.org/wiki/Seitsenvuotinen_sota 

https://yle.fi/aihe/a/20-73861  Perunan historiaa. Mielenkiintoista!

Hollantilaisen taidemaalarin Evert Pietersin maalaus Lapsi kuorimassa perunaa

Kuva: Evert Pieters / Wikipedia

 

https://peda.net/hankkeet/geenivaraoppi/yl%C3%A4koulu/biologia_ylakoulu/ljll/peruna-luonnos/phl 

https://sukututkijanloppuvuosi.blogspot.com/2023/05/pommerin-sodan-aikana-loimaalla.html

https://vertimus.fi/2023/06/vojakkalasta-pommerin-sotaan/ 

https://fi.wikipedia.org/wiki/Pommeri

https://www.ilpoko.net/31 

https://www.finna.fi/Record/narc.VAKKA-241634.KA

https://suomensukututkimusseura.blogspot.com/2014/05/rullia-ja-rakuunoita_15.html 

https://otonjaiidansukua.blogspot.com/2019/09/rakuuna-antti-grafbergin-sotilasura-osa.html

Siinä nettilinkkejä Pommerin sodasta 1700-luvun puolessa välissä. Se sota tuli esiin sukututkimuksen mukana, kun nähtiin ypäjäläislehdessä artikkeli (2/2025).

Tähän liittyy myös yksi nukketaloistani 1880-luvulta, saksalainen, jonka ostin netistä Amerikasta, kun Nukkenallemuseo juhli 10 toimintavuottaan. Sen sivussa on posliininen pieni laatta, jossa lukee Lehmann.

Myyjä kertoi, kun kyselin sen taustaa, että sota-aikana tämä nukketalo oli pelastunut säilössä kellaritiloissa, kun asuinrakennus oli pommitettu raunioiksi. Kuka ties totuutta.

Nukketalo on ollut arvoitus, vaikka kerran yksi saksalainen sanoi, että sellaisen tyylisiä näkee Pohjois-Saksassa. Olen googlannut saksalaisia vanhoja talokuvia ja ihmetellyt, miten niin erilaista talomallia on siellä olemassa. Nyt, kun olen tehnyt kuvakirjoja kokoelmastani päätin ottaa yhteyttä Saksaan Nürnbergin Lelumuseoon. Sieltä sain saman vastauksen, että Pohjois-Saksassa: Friesland/Schleswig-Holstein, niitä on. Nukketalo voi olla Lehmann nimisen perheen kotitalo miniatyyrina. Anglo-saksisissa maissa on ollut traditiona tehdä lapsille kotitalo pienoiskoossa. Tuo malli ei muistuta mitään teollista nukketalo mallia, joten se on tilaustyötä.

Mutta seuraava kysymys. Miksi tuo saksalainen talo muistuttaa pohjoismaista talonpoikaistyyliä? Tähän kysymykseen sain selitystä sukututkimuksesta. Vähän salapoliisityötä.

Isällä oli tapana sanoa, että meidän entinen sukunimi oli Wilde suomalaisen Suonpää nimen sijaan. Sukututkimusta kulki suullisena perimätietona ennen isältä pojalle. Siitä sukunimestä tulee mieleen Saksa. Mutta miksi sillä olisi saksalainen alkuperä?

Tämän blogijutun alkuun keräsin netistä linkkejä Pommerin sodasta. Sukututkija FT Kari Aaljoki kertoi ypäjäläisessä (2/2025), että Joose Wilde tuli Pommerin sodasta Suomeen. Itämeren pohjoinen kaistale Saksan ja Puolan pohjoisosasta kuului Ruotsi-Suomelle, se oli Pommerin aluetta ja se pysyi ennallaan Pommerin sodan jälkeen. Ruotsi-Suomi eri maiden alueineen oli vähän kuin Schengen alue EU:ssa nykyään, jos niin voi sanoa, vapaa liikkuvuus näiden maiden kesken, niin ihmisillä kuin kulttuurillakin. Joten rakennustyylillä ei aina myöskään ollut silloin rajoja, voitiin poiketa muista hallitsevista tyyleistä ja tuoda uutta emämaasta. Niin voitiin rakentaa vaikka ruotsalais-suomalainen talonpoikaistalo Saksaan, kuten tämä nukketalo, vaikka se on ollut rakennettu tiilestä eikä puusta.

Perunaherkku tuli sotilaiden mukana Ruotsi-Suomeen ja meidän pohjoismaiden arkkitehtuuria meni sen ihastelijoiden mukana Pommerin alueelle Saksaan, siltä vaikuttaa. Vielä tänä päivänä satojen vuosien jälkeen kulttuurivaihto näkyy ja sukututkimuksessa tuodaan esille esi-isiämme, joita muistetaan.

Tämä oli kalustettu, mutta täydensin sitä ajan mukaan.