Tänään sunnuntai aamulla meitä laiskotti, mentiin ulos Dixon kanssa vasta noin klo puoli 10. Tehtiin koulun takana pikkutiellä pieni lenkki ihanassa aamuauringossa. Ilmassa oli vielä öisen talvipakkasen tuntua. Talvessakin on oma viehätyksensä. Kiitos haukkuni, sen ansiosta näen luontoa paljon enemmän kuin ennen, vuodenaikojen- ja vuorokauden vaihtelujen lisäksi kaikki säät, satoi tai paistoi. Oli ilma minkälainen tahansa, aina mieli virkistyy ulkona.
Kun me tultiin takaisin kylälle, kirkonkellot soivat klo10:15. Tuttu reformoitu evankelinen kirkko on siinä tien vieressä. En ole käynyt siellä aikoihin, joten päätettiin poiketa kellojen kutsusta. Sinne myös eläinystävämme ovat tervetulleita.
Eläkeläiset monsieur ja madame Bernard ovat kirkon vastuuhenkilöitä. Pienessä kirkossa tunnetaan kaikki, joten me saimme ystävällisen vastaanoton. Dixou istui kiltisti vieressäni. Mutta kun alettiin veisata virttä, se katsoi minua ihmeissäni. Onneksi se ei ruvennut ulvomaan. Sitten se halusi vapaaksi ja meni rouva Bernardin tykö, koska hänet se tuntee jo ennestään. Koira oli heillä "hoidossa" muutaman päivän kolme vuotta sitten, kun minä olin poissa kotoa. He tykkäävät eläimistä.
Yhtäkkiä, kun pappi saarnasi, koirani alkoi kovasti haukkumaan. Se näki lasiovesta toisen koiran ulkona. Onneksi se rauhoittui, kun komennettiin. Aika tuli vähän pitkäksi, joten se otti nokoset lattialla tai kieriskeli ja hieroi selkäänsä karheassa mukavassa kokolattiamatossa. Kun unen päästä oli vaikea saada kiinni, se tuli minun tyköni ja pyysi jo ulos. Ei me vielä mennä, sanoin minä ja se ymmärsi hyvin.
Kannatti tulla tänne, ajatteli varmaan Dixouni, koska se sai monta silitystä. Meitä monia siellä se hauskutti ja sai hymyilemään. Toisaalta joukossa on kyllä aina sellaisiakin ihmisiä, jotka eivät elukoista välitä, joten ei ihan kaikki sitä silittänyt, kun se meni tykö. Silloin se oli vähän surullisen näköinen.
Oli mukava yllätys tämä aamuinen kirkkoreisu. Kuulun kylässämme siihen seurakuntaan. Anduzessa minulla on vielä toinen paikka, jonka tunnen 20 vuoden ajalta. Evankelinen reformoitu kirkko muistuttaa aika paljon Suomen luterilaista kirkkoa. Vaikka se on pieni kylläkin, toisin kuin valtiokirkko. Urkuja kaipaan täällä kirkossa, noilla pienillä kirkoilla ei ole niihin varaa.
Maailmalla asuessa on tärkeää löytää tällaisia saman hengen heimolaisia. Merimiehilläkin on merimieskirkkoja. Ne ovat kuin "turvasatamia" myrskyisillä maailman merillä.
sunnuntai 9. joulukuuta 2012
Nukketalo vertailua
Tässä vielä kuva vierashuoneesta, jonne sain posliinisen pesuvadin ja vesikannun peilipöydän päälle. Pottukin on jo. Joten siellä on ne tärkeimmät vieraita varten.
Tällä hetkellä tämän saksalaisen 20-luvun nukketalon kuvasarja on nähty 144 kertaa elokuusta tähän kuuhun asti flickr.com sivuilla:
Dioina:
http://www.flickr.com/photos/62079252@N04/sets/72157631222526416/show/
tai muuten:
http://www.flickr.com/photos/62079252@N04/sets/72157631222526416/
Englantilainen 20-luvun Handicrafts nukketalo sitävastoin on nähty peräti yli 600 kertaa syyskuusta 2011 tähän asti. Toisaalta yli vuoden sisällä, tuo ennen mainittu saksalainen on ollut netissä vasta muutaman kuukauden.
Dioina:
http://www.flickr.com/photos/100souvenirs/sets/72157627537460651/show/
tai muuten:
http://www.flickr.com/photos/100souvenirs/sets/72157627537460651/
Englantilaisen talon esittelen museokävijöille "rikkaiden" talona ja "Setä Tuomon tuvan" köyhien talona. Tuo Handicrafts house on nukketaloistani suosituin museossa, vaikka se on kierrätystä alkuaan.
Alla Setä Tuomon tupa.
perjantai 7. joulukuuta 2012
Monta tuntia nukketalossa
http://www.flickr.com/photos/62079252@N04/sets/72157631222526416/show/
Tässä alussa linkki flickr.com sivuille, jonne jatkoin kuvasarjaa talon kunnostuksesta. Se on dioina.
Viereisessä kuvassa alakerran makuuhuoneessa näkyy valmiina enkelitaulu seinällä.
Akvarellit vasemmalla yläkerran sinisessä huoneessa ovat Barjacin antiikkimarkkinoiden löytö 5 eurolla. Ne olivat vähän likastuneet, sain ne korjattua. Tein niistä pyöreät ja niin sain sen huonon osan pois leikattua. Metallikehykset ovat vanhat myös.
Jokaisen sängyn viereen laitoin potun. Ne ovat kylläkin uutta Limoges-posliinia. Anduzen kirpparilta sain niitä 1-2 eurolla kappale. Toisaalta hyvänlaatuisia ne ovat, vaikka ihanteellisempaa olisi käyttää vanhaa eikä uutta. Vain poikkeustapauksessa lisään uutta tavaraa nukketaloon.
Yläkerran vierashuoneeseen tein pöydälle vanhasta pitsistä pöytäliinan ja otin Limoges kukkamaljakon toisesta nukketalosta tänne, koska siellä niitä oli jo monta.
Forssan joulumarkkinoilta ostama savikoira sopii olohuoneeseen, samat värit. Kissalla ja koiralla on tässä talossa kummallakin oma huone. Kissa asuu keittiössä ja koira olohuoneessa. Se on vielä aika tyhjä, sinne keksin jotakin seuraavaksi. Ja asukkaat puuttuvat kokonaan.
Tämä autiotalo on temmannut minut täysin mukaansa. Se on alkanut uudestaan elää, kun olen "askarrellut" sen parissa monia tunteja. Valmista ei ole vielä. Sitäpaitsi kesällä arvelin, että sen kunnostaminen kestää vuoden. Nyt jo puolessa vuodessa on paljon tapahtunut. Toisaalta minun oli kauhean vaikea päästä alkuun. Kesti noin 6 vuotta, ennenkuin ryhdyin hommiin.
http://www.flickr.com/photos/62079252@N04/sets/72157631222526416/
Siinä vielä kuvasarjalinkki.
Viereisessä kuvassa alakerran makuuhuoneessa näkyy valmiina enkelitaulu seinällä.
Akvarellit vasemmalla yläkerran sinisessä huoneessa ovat Barjacin antiikkimarkkinoiden löytö 5 eurolla. Ne olivat vähän likastuneet, sain ne korjattua. Tein niistä pyöreät ja niin sain sen huonon osan pois leikattua. Metallikehykset ovat vanhat myös.
Jokaisen sängyn viereen laitoin potun. Ne ovat kylläkin uutta Limoges-posliinia. Anduzen kirpparilta sain niitä 1-2 eurolla kappale. Toisaalta hyvänlaatuisia ne ovat, vaikka ihanteellisempaa olisi käyttää vanhaa eikä uutta. Vain poikkeustapauksessa lisään uutta tavaraa nukketaloon.
Yläkerran vierashuoneeseen tein pöydälle vanhasta pitsistä pöytäliinan ja otin Limoges kukkamaljakon toisesta nukketalosta tänne, koska siellä niitä oli jo monta.
Forssan joulumarkkinoilta ostama savikoira sopii olohuoneeseen, samat värit. Kissalla ja koiralla on tässä talossa kummallakin oma huone. Kissa asuu keittiössä ja koira olohuoneessa. Se on vielä aika tyhjä, sinne keksin jotakin seuraavaksi. Ja asukkaat puuttuvat kokonaan.
Tämä autiotalo on temmannut minut täysin mukaansa. Se on alkanut uudestaan elää, kun olen "askarrellut" sen parissa monia tunteja. Valmista ei ole vielä. Sitäpaitsi kesällä arvelin, että sen kunnostaminen kestää vuoden. Nyt jo puolessa vuodessa on paljon tapahtunut. Toisaalta minun oli kauhean vaikea päästä alkuun. Kesti noin 6 vuotta, ennenkuin ryhdyin hommiin.
http://www.flickr.com/photos/62079252@N04/sets/72157631222526416/
Siinä vielä kuvasarjalinkki.
Linnan juhlista
http://yle.fi/uutiset/kuvagalleria_linnan_juhlien_nayttavimmat_puvut/6406112
Eilen katselin internetistä itsenäisyyspäivän linnan juhlia. Näkyvyys oli hyvä ulkomaillekin. Toisaalta minulla on uusi tietokoneen keskusyksikkö ja nettiyhteys on nopea ja hyvä, eikä katkeile.
Noita juhlia on mukava katsoa. Me puhuttiin samalla siskojen kanssa Skypella. Oli kotoisaa, kuin olisin ollut Suomessa.
Pukuloistoa arvostellaan aina. Kaikki olivat siellä parhaat päällä. Mutta en minä nähnyt lempipukua. Jokunen oli hienompi toisia. Ja joukossa oli aika järkyttäviä pukuja, rintaliivit tai alushousut näkyivät. Naiselliset hullutukset tulevat oikein esille joka kerta. Toisaalta sekin voi olla positiivista tai negatiivista.
Minun mielestäni Pariisin muotinäytökset ovat hienompia kuin linnanjuhlien pukuskaala. Suuret muotitaiteilijat tekevät puvuistaan kuin taideteoksia.
Presidentin rouva Jenni Haukio on nuori ja nätti, mutta hänen pukuvalintansa ovat aina vähän vanhahtavia, ainakin ne, jotka olen sattunut näkemään internetissä Suomen uutisia seuratessani. Ehkä hän haluaa näyttää vanhemmalta paljon vanhemman miehensä kanssa.
Marimekkokin oli siellä mukana ainakin yhden luomuksensa kanssa, en katsellut ihan koko juhlaa alusta loppuun. En ymmärrä sen taidetta. Ei se puku mikään erikoinen ollut, vaikka hinta on niissä Marimekon tuotteissa ollut aina tunnetusti huippua. Silloin 70-luvulla se oli uutta ja suurta muotia, kun piti ostaa ikkunaverhotkin Marimekosta, mutta nykyään se ei enää tunnu mitenkään erikoiselta.
Vaikka täytyy suosia suomalaista, mutta en minä silti suomalaissuunnittelijaa valitsisi ihan vaan suomalaisuuden tähden jos ulkomaalainen onnistuu suunnittelussa paremmin. Kyllä sitä kotimaisuutta voi kunnioittaa muutenkin elämäntavoissaan.
Suomalaiset ovat hyviä muualla kuten huipputeknologiassa. Muoti on paremminkin ranskalaisten tai italialaisten erikoisuus.
Eilen katselin internetistä itsenäisyyspäivän linnan juhlia. Näkyvyys oli hyvä ulkomaillekin. Toisaalta minulla on uusi tietokoneen keskusyksikkö ja nettiyhteys on nopea ja hyvä, eikä katkeile.
Noita juhlia on mukava katsoa. Me puhuttiin samalla siskojen kanssa Skypella. Oli kotoisaa, kuin olisin ollut Suomessa.
Pukuloistoa arvostellaan aina. Kaikki olivat siellä parhaat päällä. Mutta en minä nähnyt lempipukua. Jokunen oli hienompi toisia. Ja joukossa oli aika järkyttäviä pukuja, rintaliivit tai alushousut näkyivät. Naiselliset hullutukset tulevat oikein esille joka kerta. Toisaalta sekin voi olla positiivista tai negatiivista.
Minun mielestäni Pariisin muotinäytökset ovat hienompia kuin linnanjuhlien pukuskaala. Suuret muotitaiteilijat tekevät puvuistaan kuin taideteoksia.
Presidentin rouva Jenni Haukio on nuori ja nätti, mutta hänen pukuvalintansa ovat aina vähän vanhahtavia, ainakin ne, jotka olen sattunut näkemään internetissä Suomen uutisia seuratessani. Ehkä hän haluaa näyttää vanhemmalta paljon vanhemman miehensä kanssa.
Marimekkokin oli siellä mukana ainakin yhden luomuksensa kanssa, en katsellut ihan koko juhlaa alusta loppuun. En ymmärrä sen taidetta. Ei se puku mikään erikoinen ollut, vaikka hinta on niissä Marimekon tuotteissa ollut aina tunnetusti huippua. Silloin 70-luvulla se oli uutta ja suurta muotia, kun piti ostaa ikkunaverhotkin Marimekosta, mutta nykyään se ei enää tunnu mitenkään erikoiselta.
Vaikka täytyy suosia suomalaista, mutta en minä silti suomalaissuunnittelijaa valitsisi ihan vaan suomalaisuuden tähden jos ulkomaalainen onnistuu suunnittelussa paremmin. Kyllä sitä kotimaisuutta voi kunnioittaa muutenkin elämäntavoissaan.
Suomalaiset ovat hyviä muualla kuten huipputeknologiassa. Muoti on paremminkin ranskalaisten tai italialaisten erikoisuus.
keskiviikko 5. joulukuuta 2012
Vierashuoneessa
Minulla on hyvät varastot vanhoja pitsejä, joita sain siihen aikaan kun tein vielä nalleja. Nyt pitseillä oli käyttöä, tein niistä koristeelliset sängynpeitteet tyynyineen. Rusetteja pitää olla, että on korea.
Posliininen pesuvati ja kannu vielä peilipöydälle ja pottu lattialle, niin sitten on huone valmiina vieraita varten.
Suojelusenkeli
Koristeellisessa kirjeessä on kiiltokuvaenkeli ja -lapsi vaaleanpunaisen silkin päällä, reunoilla on tinaset koristeet pitsiharson päällä ja alla vielä tinainen teksti vanhalla kirjoituksella.
Teen tästä löydöstäni suojelusenkeli taulun punaiseen makuuhuoneeseen nukketaloon. Mitoiltaan se sopii. Taitan sen kuten se on aina ollut taitettuna neljältä sivulta ja suljen kastekirjeen sen sisälle. Ei se siitä vahingoitu, vaikka laitan sen sitten kehysten sisään lasin taakse. Taulu kätkee silloin sisälleen salaisuuden, tarinan. Joku lapsi jossain 100 vuotta sitten on sen saanut...Nyt se on vielä löytänyt uuden paikan museossa kaikkien ihaltavana. Niin elämä jatkuu.
Löysin kirpparilta puukehykset lasineen. Ne piti maalata, jotta sopii punaiseen huoneeseen. Nyt se on kuivaamassa. Kestää pari päivää kuivata, sellaista hidasti kuivaavaa maalia. Kun on valmista, näytän tässä blogissani.
Kuvia klikkaamalla ne saa suuremmaksi.
Skannasin kirjeen. Jos osaa saksaa, voi suomentaa. Linkin kuvaa täytyy vielä kerran klikata, jotta teksti suurenee tarpeeksi.
http://souvenirs.midiblogs.com/media/02/02/4147602574.jpg
http://www.culture.gouv.fr/public/mistral/joconde_fr?ACTI...
http://histobook.fr/?p=108
tiistai 4. joulukuuta 2012
Kun unelmat toteutuvat...
Tässä yksi joululahja idea: "Unelmani Etelä-Ranskassa". Kustantaja Pilot. 2005. Sivuja on 182.
Kirjaa voi tilata sähköpostilla myoldbear @ free.fr
Hinta on 23€ + postiennakkokulut.
http://myoldbear.free.fr/textes/finnois/tervetuloa.htm
Päivän runo
Hold fast
to dreams
for if dreams die,
life is a broken
winged bird that
to dreams
for if dreams die,
life is a broken
winged bird that
cannot fly.
Langston Hughes
Langston Hughes
maanantai 3. joulukuuta 2012
Matkan jälkeen
Viime viikonlopulla oli meidän kylässä joulumarkkinat. Kävin siellä vähän katsomassa heti aamulla, koska naapurini on aina siellä myyntikojuineen.
Samalla ajattelin kysyä ohjaajilta, jos voin viedä nukkenallemuseokyltin ulko-oven viereen. Minulla on sellainen ylimääräinen, jota voi siirtää paikasta toiseen. Lisäksi jätin sinne markkinoille museomainoksia puffettiin ja yhdelle madamella, jonka kanssa puhuin. Hän on julkaissut pari käsityökirjaa. Ja kuulin häneltä internetissä myytävistä suurennuslaseista, joilla voi tehdä miniatyyrejä.
Sitten tuli mieleeni, että voisin samalla viedä museomainoksen bureau de tabaciin eli lehtikioskille ja sinne uuteen isoon supermarkettiin, joka avattiin syksyllä.
Siinä vähän museon markkinointia omassa kylässä. En sitä yleensä harjoita. Ensimmäisinä museovuosina huomasin sen ihan turhaksi, ajan ja energian tuhlaukseksi. Niin kuin tyhjään kaivoon mainokset olisi heittänyt, mitään vastakaikua ei koskaan kuulunut.
Ihmeesti matkan jälkeen, kun oli vähän etäisyyttä kaikkeen, näki asiat eri tavalla. Matka virkistää ja avartaa. Hälläväliä, vaikka tänään näyttää turhalta moni asia, huomenna voi kaikki olla toisin. Never give up trying! - opittiin koulussa englannintunnilla.
Museon oven takana oli ollut ihmisiä poissaollessani. Naapurin isäntä ja ravintoloitsija niin sanoivat. Kerroin heille, että olin Suomessa viikon. Lisäksi puhelinvastaajassa oli soittajien numeroita. Naapurikylistä oli kyselty museota, joten meitä kaivattiin.
Nyt lopultakin tein ne "mainostemput", mitä Sébastien on käskenyt minun tehdä jo monta vuotta. - Piti tehdä Suomen matka ensin, että riitti rohkeus.
Samalla ajattelin kysyä ohjaajilta, jos voin viedä nukkenallemuseokyltin ulko-oven viereen. Minulla on sellainen ylimääräinen, jota voi siirtää paikasta toiseen. Lisäksi jätin sinne markkinoille museomainoksia puffettiin ja yhdelle madamella, jonka kanssa puhuin. Hän on julkaissut pari käsityökirjaa. Ja kuulin häneltä internetissä myytävistä suurennuslaseista, joilla voi tehdä miniatyyrejä.
Sitten tuli mieleeni, että voisin samalla viedä museomainoksen bureau de tabaciin eli lehtikioskille ja sinne uuteen isoon supermarkettiin, joka avattiin syksyllä.
Siinä vähän museon markkinointia omassa kylässä. En sitä yleensä harjoita. Ensimmäisinä museovuosina huomasin sen ihan turhaksi, ajan ja energian tuhlaukseksi. Niin kuin tyhjään kaivoon mainokset olisi heittänyt, mitään vastakaikua ei koskaan kuulunut.
Ihmeesti matkan jälkeen, kun oli vähän etäisyyttä kaikkeen, näki asiat eri tavalla. Matka virkistää ja avartaa. Hälläväliä, vaikka tänään näyttää turhalta moni asia, huomenna voi kaikki olla toisin. Never give up trying! - opittiin koulussa englannintunnilla.
Museon oven takana oli ollut ihmisiä poissaollessani. Naapurin isäntä ja ravintoloitsija niin sanoivat. Kerroin heille, että olin Suomessa viikon. Lisäksi puhelinvastaajassa oli soittajien numeroita. Naapurikylistä oli kyselty museota, joten meitä kaivattiin.
Nyt lopultakin tein ne "mainostemput", mitä Sébastien on käskenyt minun tehdä jo monta vuotta. - Piti tehdä Suomen matka ensin, että riitti rohkeus.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)