Puhelin soi, Isabelle soitti. Entinen pariiisilainen. josta tähän blogiini kirjoitin yksi kerta.
Hän asuu n.75km täältä ja oli käymässä ystävien tykönä naapurikylässä. Nyt hän oli menossa Gardon jokeen uimaan ja käski minuakin. En minä ole siellä koskaan ollut uimassa. Joten en mennyt nytkään. Isabelle lupasi tulla katsomaan museoon, jonka hän näki kokonaisuudessaan 2000-vuoden ensimmäisenä tai toisena vuonna. Joten yllätyksiä oli luvassa. Nimittäin tämä kokoelmani on täysin muuttunut alkuajoista, jolloin oli pääasiassa itsetehtyjä nukkeja ja nalleja ja vain vähän vanhaa. Nyt on toisin päin, melkein kaikki vanhaa.
Sovittiin tunnin päästä, jotta kerkiän valmistelemaan museon. Koska vähäisten vitriinien vuoksi suuri osa on peitetty kankailla pölysuojaksi. Pudistelin niitä monia kangaspeittoja varmaan puolisen tuntia ja järjestelin paikkoja. Haukun peti piiloon keittiönurkkaan verhon taakse, jossa on sen paikka aina kun museoon tulee ihmisiä.
Kello 16 Isabelle soitti ovikelloa. Tässä tuntumaa korona-ajan museovisiitteihin. Olin varautunut, että yhtä hyvin kaukaa tullut ystävä kuin vieraskin voi tänne sen koronan tuoda. Maskinaamassa avoin oven. Kerroin koronapelostani. Hänellä ei ollut maskia. Ja myöhemmin selvisi miksi.
Ihanaa, kun joku oli kiinnostunut museosta pitkästä aikaa sitten hiihtolomien. Kukaan ulkopuolinen ei ole täällä käynyt, paitsi ystävät maaliskuussa, kesäkuussa yksi lyhyt käynti myös. Ollaan noudatettu kontaktikieltoja. Vaikka pitkältä se tuntuu jo.
Olin suunnitellut, että puhuminen on kielletty, koska korona leviää puhuessakin. Mutta nyt ystävän tullessa se lupaus oli vaikea pitää, vaikka maskikin oli. Oudolta olisi hänestä tuntunut. Sanoin, että mennään sitten visiitin jälkeen ulos kävelylle, ulkona on helpompi puhua ja vaarattomampaa.
Paljastui, että Isabelle kuuluu siihen ihmisjoukkoon, jotka vähättelevät kaikkea, eikä seuraa pahemmin uutisia, vaikka tartuntatautilain mukainen ohjeisto on kansainvälisesti annettu joka paikkaan. Hänen omaan maailmaansa se ei sovi. Joten sen suhteen me olimme kaukana toisistamme, täysin eri maailmoissa tai todellisuudessa. Minä olen helmi-maaliskuusta lähtien ollut koronan takia varpaillani. Toisaalta sekin on opittu käyttäytymistapa vanhemmilta. Varovaisuus. Parempi virsta väärää kuin vaaksa vaaraa.
Mutta hyvin meillä hänen kanssaan muuten synkkaa. Ja hienoa, kun ei ole kuin päivä pari ikäeroa! Hyvä huumorintaju lisäksi. Hauskaa on ollut ja mukavia muistoja jo vuodesta 1992, kun tutustuttiin Pariisissa.
Vähän tästä jäi pieni pelko, ettei se korona tullut taloon kuokkavieraana hänen mukanaan. Ikkunat olivat auki kuten aina ja ulko-ovi myös hänen vierailunsa aikana. Vielä kävelylenkkimme jälkeen oltiin haukun kanssa ulkona, jotta tuli lisäaikaa talon tuuletukseen. Ongelmana ovat juuri ahtaat tilat, joissa hyvä läpituuletus ei ole tarpeeksi nopeaa.
Isabelle sanoi, että hänellä oli jo korona helmikuussa. Testiä ei ollut, joten ei se varmaa ole. Hänestä koronavirus vaarat ovat valetta, jota meille
syötetään. Uskomatonta, miten niin voi ajatella. Jos ei seuraa pahemmin
uutisia, eikä uutiskuvia koronasairaista, sellaista se on. "Onnellinen tietämättömyys", joka voi olla kohtalokasta. Hänen suhtautumistaan voisi sanoa denialismiksi, kieltämiseksi. Jos se on opittua Ruotsissa asuvilta 5 sisarukseltaan, voi kuvitella. Siellä Tegnell ajaa laumasuoja ilman rokotusta strategiaa, joka on kyseenalaistettua yleensä kaikkialla, koska siinä kansa asetetaan suureen vaaraan ilman mitään tartuntatautilain vaatimaa suojausta tappavalta taudilta.
https://twitter.com/1000histoires Siinä Twitter keskustelua koronasta ja muusta.
https://news.sky.com/story/coronavirus-warning-from-italy-effects-of-covid-19-could-be-worse-than-first-thought-12027348
Tämä kenraaliharjoitus oli opettavainen elokuuta ajatellen, avataanko museo vai ei. Kotiväki sanoo, ettei avata. Sama ajatus tuli minulle mieleen. Korona on saanut melkein ruton maineen. Vaikka tekisi hyvät säännöt, mutta niiden noudattaminen ei ole helppoa, jos tulee sellaisia ihmisiä, jotka vähät välittävät tilanteen vakavuudesta. Ystäväni oli ymmärtäväinen, vaikka olimme eri mieltä. Mutta niin ei aina ole.
Tänään olin naapurikylässä Anduzessa. Huomasi, että turistisesonki on alkanut. 3 500 asukkaan kylän ihmismäärä moninkertaistuu parina kesäkuukautena. Se oli jo kuin pikkukaupunki. Katselin siellä ihmisiä, joita olen aina toivonut tänne museoon ja vienyt samalla museomainoksia turistitoimistoon. Nyt en vienyt. Ja ajattelin, että tätä koronakansaa ei haluta museoon. Niin ajatukset voivat muuttua.
Parempi siirtää parempiin päiviin museokäynnit. Syystalvea siihen suunnitellen, tilanteen mukaan.
Mielenkiintoista olisi kuitenkin kuulla turisteilta, jos näitä nukkeja ja nalleja kaivataan yhtään.
