maanantai 11. joulukuuta 2017

Eilispäivän käynti apteekissa



Tämä saksalainen apteekki nukketaloni motivoi minut käymään kahdessa Apteekkimuseossa Suomen matkallani Balttian kautta. Tuo 1900-luvun alun leikkikalu voi sisältää oikeita lääkkeitä joidenkin museokävijöiden mukaan. Se on oikea tarinatalo. On sanottu jopa, että lapset leikkivät oikeilla lääkkeillä, joita siinä näkee! Tarua vai totta, en tiedä.

Entisajan lääkkeet ihmettelyn aiheena on ollut sen jälkeen. Ja netistä löytyy lisäinfoa.

Apteekkimuseossa näkee todellista elämää isoäidin aikaan.

Apteekkimuseo Tallinnassa (katso kuvasarjani flickr.com sivuilla):

https://www.flickr.com/photos/myoldbearfreefr/albums/7215...

https://en.wikipedia.org/wiki/Raeapteek
http://discover-estonia.com/town-hall-pharmacy-in-tallinn...

Apteekkimuseo Riikassa:
https://www.flickr.com/photos/myoldbearfreefr/albums/7215...

https://www.tripadvisor.fr/Attraction_Review-g274967-d577...
http://fm.mvm.lv/en/


sunnuntai 10. joulukuuta 2017

2000-luvun museotoimintaa

Ostin Suomesta pari vanhaa kirjaa. Toinen kertoo 1800-luvun ja 1900-luvun alun Suomesta. Siinä pääsee hyvin mukaan yli 100 vuoden takaisen elämän tunnelmiin. Kerron myöhemmin enemmän, kun olen lukenut sen loppuun.

Vertailuna nyt tämän päivän museotapahtumia. Vaikka menossa on vuoden hiljaisinta aikaa ennen joululomia, jotka alkavat parin viikon päästä. Silloin odotetaan vähän kävijöitä museoon.

Mutta täällä kulissien takana tapahtuu aina. Nyt on hyvää mainostusaikaa ja kokoelmasta huolehtimista.

Viime viikolla käytiin haukun kanssa Pont du Gardin turistitoimistossa noin 60km täältä. Liityttiin jäseniksi, niin pääsee Pont du Gardin turistioppaaseen ja heidän nettisivuilleen. Se maksaa yhdistykseltä 50€. Samalla voi jättää sinne museomainoksia. Pont du Gard, eli 2000 vuotta vanha roomalaisten rakentama Gardin silta, on alueemme talouden veturi, yli 1,5miljoonaa kävijää vuodessa.

http://www.pontdugard-tourisme.com/

Matkan varrella kävin Karkkimuseossa jättämässä museomainoksia. Kuuluisaan Uzèsiin ei voi niitä enää viedä, siitä on tullut maksullinen palvelu ja kallis vielä. Barjac'issa sama juttu.

Eilen oltiin ajelemassa Dixien kanssa Sommières'ssa, kirpparipäivä ja samalla jätettiin museomainoksia turistitoimistoon.

Alkuvuosina 2000-alussa minulla oli vain pyörä. Ei sillä pitkiä mainosreisuja tehty. Vaikka pyörän selässä onnistuin kuljettamaan paljon isojakin leluja, kerran toin sillä Alèsista nukketalon, noin 13km. Olin kuin aasi kuormineen.

Museokävijät ovat aina melkein kaukaa tulleita turisteja eikä lähipaikoilta. Kaukomarkkinointi on ollut lähimarkkinointia tärkeämpää.

Autokortin ajoin 2006 ja auton ostin kesällä samana vuonna. Siitä nopeni ja tehostui museomarkkinointi.

Ei minulla nettiäkään ollut alussa eikä tietokonetta, eikä siihen tietotaitoa, vasta vuonna 2004. Kirjoituskoneella kaiken tein. Nyt internetti tekee tuhat asiaa muutamalla klikkauksella. Ennen piti juosta paikasta toiseen tai soittaa asioita hoitaakseen.

Kontaktit ovat vielä tärkeitä PR. Ei niitä koskaan koneet korvaa.

Eilisellä kirpputorilla kasvoi taas kokoelma. Nalleperhe tällä kertaa. 20euroa iso nalle 50-luvulta ja 5euroa pikkunalle 60-luvulta. Ilman tinkaamista vielä.

Minulla on nyt yli 300 vanhaa nallea, noin 1910-luvulta 1960-luvulle. Mutta miten se on mahdollista, ihmettelen minä itsekin. Ennen kun ostin niitä Suomesta, hinnat olivat aina korkealla, joten harvoin tuli kaupat. Nytkin jos näkee niitä siellä, monta kymppiä ne maksavat. Ainakin minä olen nähnyt vain noin 50eurosta alkaen. Mikä se taikasana onkaan nallekaupoilleni? Kansainväliset markkinat. Maailmalla nalleja on myynnissä enemmän kuin Suomessa ja siten hinnat laskevat. Tarjontaa on enemmän kuin kysyntää.

Ovet auki Eurooppaan! Eikä vain nalle- tai nukkekaupoille.

100-vuotta sitten maailma oli toisenlainen, kuin yö ja päivä, nykyaikaan verrattuna. Silloin Nukkenallemuseota ei olisi voinut olla olemassakaan. Kaikki keinot, mitä meillä nykymaailmassa onkaan käytettävissä! On sitten kyse markkinoinnista, matkustamisesta, kokoelman kartuttamisesta, sen hoitamisesta...Toisaalta monimutkaisemmaksi maailma myös tulee, jos ajatellaan aikamme kaikkia vaatimuksia.

Tammikuussa 2018 alkaa museon 18.vuosi. Oppia ikä kaikki.

Tässä alla kuva nalleista. Tuo pienempi ja halvempi on sen näköinen, että se on tonkittu roskiksesta. Mutta tyylikäs myyjä sanoi sen tulevan suoraan ullakolta. Pesin ne iltapäivällä pyhäkuntoon museoon. Molempia voi piristää vaatteilla.

 http://www.raahenmuseo.fi/

Raahessa on Suomen vanhin paikallismuseo, vuodesta  1862.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Raahen_museo

1800-luvulla Raahe oli merkittävä laivanvarustajakaupunki. Joten liikennettä oli.

Mikä on yksi tärkeimmistä asioista toiminnalle kuin toiminnalle? Paikka, paikka ja paikka.

Muuten se mahdollinen uusi museotalo, jota oltiin katsomassa ystävien kanssa, on jo myyty. Taas uutta hakemaan. C'est la vie.

keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Uutta museotaloa etsimässä

Seija tuli Marseillesta tänne viikonlopuksi. Hän on yhdistyksemme jäsen. Tukijoukkoja.

Eilen olimme ystävien kanssa St Ambroix kylässä katsomassa yhtä mahdollista uutta museotaloa. Se on sama kuin viime kesänä jo nähtiin siskon kanssa.

Kun vietiin Seija Nîmesin rautatieasemalle samalla oltiin Nîmesissä esteettömyysnormeista tietoa hankkimassa. Monimutkaista se on, jos haluaa avata julkisen tilan yleisölle, aina vaan vaativampaa.

Tämä Nukkenallemuseo Lézanin talossa ei ole enää normien mukainen. Toisaalta monet julkispaikat kamppailevat täällä näiden uusien normien vaatimuksissa, ei vain me.

Meidän kylämme kunnantalolta kuului positiivista uutista, jota harvemmin sieltä päin tulee. He pyysivät museomainosta tammikuun kunnan omaan uutislehteen. Niinkuin tämä museo olisi vähän enemmän hyväksytty ja tunnustettu paikallisten keskuudessa.




maanantai 20. marraskuuta 2017

Suomi matkalla marraskuussa 2017

Lézan-Nîmes-Montpellier-Bryssel Charleroi-Riika-Tallinna-Helsinki-Forssa-Ypäjä-Loimaa-Helsinki-Tallinna-Riika-Berliini Schönefeld-Toulouse-Nîmes-Lézan.

Siinä uusi noin viikon Suomen matkani kerrottavana. Tuli vähän monimutkainen...

Olin vain 3 päivää Suomessa, muut päivät menivät matkan teossa. Ostin Ryanairin 4 yhdensuuntaista matkaa kuten yleensä ja jatkolento oli aina seuraavana päivänä. Menopaluu lennot sain 50 eurolla, eli 3 lentoa 10 eurolla ja yksi maksoi 20€. Yhteensä 4 majoitusyötä 100 eurolla, halpabussit Ecolines Tallinna-Riika-Tallinna ja Helsinki-Forssa-Helsinki Onnibussilla. Merimatkat Helsinki-Tallinna-Helsinki Vikinglinella ja Lindalinella. Kaikki ostin netistä yli kuukausi aikaisemmin.

Tässä olen Tallinnan Apteekkimuseon edessä.

Aina vähän kulttuuria täytyy saada sopimaan matkan varrelle ja kirpputorikierros Suomessa. Se on hauskaa. Tallinnasta ja Riikasta löysin mielenkiintoiset apteekkimuseot. Ne kiinnostivat, koska minulla on arvoituksellinen apteekkinukketalo 1900-luvun alusta. Ja piti saada tietoa vanhan ajan hoitokeinoista. Otin kuvia, joista teen kuvasarjan piakkoin.

Tähän Suomi matkaan kuului nyt myös vierailu entisen englannin opettajan Anja Välimäen tykönä. Hän osti viime vuonna "Unelmani Etelä-Ranskassa" kirjani, kun yllättäen tavattiin Lidl-kaupassa Loimaalla. Se lähensi meitä. Sinunkaupat on jo tehty. Yhteiset muistot yhdistävät. Siitä on yli 40 vuotta aikaa, kun Loimaan yhteiskoulussa oltiin.



Anja oli kaatunut kesällä mökillä ja kulki rollaattorilla sisätiloissa. Meidän piti mennä siskojen kanssa häntä katsomaan, vaikka kaksossisko tuli flunssaan eikä päässyt. Siellä oli hienot tarjoilut. Lohikeittoa muistojen kera. Aikamatkalla me olimme.

Anjalla ja hänen miehellänsä Matilla on monipuolinen kulttuurikoti. Ison asunnon kaikki seinät ovat kuuluisia tauluja täynnä, niistä voisi pitää näyttelyn! 100 maitokannun kokoelma löytyy myös keittiön vitriineistä.  He kertovat niiden tarinoita kuin minä nukeistani ja nalleistani. On kuin olisi käynyt kotimuseossa! Keräilykärpäsen puremia he ovat myös kuten minäkin.

Kiva oli kuulla myös molempien lapsuudesta. He ovat sota-ajan lapsia. Ja huvittavaa oli muistella kouluaikoja Loimaan yhteiskoulussa. He opettajan ja me oppilaiden näkökulmista. Salaisiin aikuisten ja lasten koulukulisseihin voitiin raottaa ovea, joka ennen on pysynyt aina kiinni. Aika tuo etäisyyttä ja roolit muuttuvat. Opettavaista on katsella elämää nyt erilaisin silmin.

Joskus on hyvä mennä ajassa taaksepäin vuosien takaisten "samaa matkaa tehneiden ihmisten" seurassa. Se on konkreettista. Silloin tämä nykypäivä tuntuu erilaiselta. 

 Anja oli tehnyt koulussa nuken 40-luvulla. Sillä on varmaankin Martta-nuken pää. Hieno nukke monine yksityiskohtineen.


Nukenteko kuului ennen käsityötuntien opetusohjelmaan. Niin tytöt oppivat tekemään vaatteita pienoiskoossa. Vaatteet olivat enimmäkseen kotitekoisia. Meidän äiti teki myös nuken koulussa, jo 1920-luvulla.






Kolmen päivän aikana kerkisin aika paljon. Näin kotiväkeä, vaikka en kaikkia. Mutta ajatuksissa ovat hekin.

Käytiin Ypäjän hautausmaalla, jossa vanhempani lepäävät. Isänpäivä kynttilät piti viedä. Äiti aina sanoi, kun lähdin takaisin Ranskaan: "Koskas sää tulet?" Nuo sanat kaikuvat yhä korvissani.

Tässä kirpparilöytöni Loimaalta ja Forssasta. Sota-ajan kirjallisuutta, jota skannaan internettiin, vanha Forssan museojulkaisu, 40-60-luvun kotitekoinen nukke ja ison siskon löytämä viewmaster.

Koirauutiset

Uusi museovahti Dixie on sopeutunut hyvin uuteen kotiinsa näiden ensimmäisten viikkojen aikana.

Meillä oli parin syyslomaviikon aikana kolmisenkymmentä museokävijää, jotka tulivat enimmäkseen internetin ansiosta. Joka kerta kun ovikello soi Dixie rientää haukkuen ja ulvoen vastaanottamaan museovieraat kuin villi suden penikka. Sellaista vastaanottoa ei joka museossa saa!

Haukku on hyvin ihmisystävällinen ja tykkää kovasti silityksistä. Vaikka takana sillä on onnettomia elinvuosia.Se on edelleen ollut vähän pelkääväinen uusien ihmisten kanssa, vaikka susikoiran rohkeus ja ylpeys on silti jo palautunut vähitellen. Se herättää taas uudestaan kunnioitusta ja ihastusta komealla ja kauniilla olemuksellaan.

Villipedon luonnetta on kuitenkin tällä rodulla, koska se ei ole yhtään sosiaalinen toisten koirien seurassa, vaan enemmänkin yksinäinen susi. Kun kylällä liikutaan, kierretään kaukaa toiset elukat, kissat ja koirat. Mutta ei se niin vaarallista ole, kun meidän ihmisten kanssa se tykkää olla. Sosiaalisemmaksi se voi aikaa myöten oppia. Tänään tämä tyttökoira kohtasi toisen susikoiran, poikakoiran, joka oli jättikokoa sen rinnalla. Mutta ei siitä tapaamisesta sotaa syttynyt. Hyvin se meni, vaikka varovaisia oltiin ja jännitti tämä yllättävä uusi kylätuttavuus ulkoiluttamisalueella. Kaksi kilttiä siinä oli, molempia minun piti silittää yhtä paljon.

Ensimmäisten päivien sapuska ongelma on nyt ratkaistu. Alussa ei tiennyt, mistä se pitää. Koiratarhassakin oli ollut vaikeaa sen ruokkimisessa. Siellä neuvottiin ostamaan koiran lihapateeta, jota sekoitetaan koiramuonaan. Mutta se on liian kuivaa, ei kelvannut. Siihen se ei koskenutkaan.

Jos entinen Labrador koirani söi kaiken mitä vaan eteensä sai kuin talouspossu, tämä uusi museovahti vaikutti nirsolta. Mutta mistä siinä mahtoi olla kyse loppujen lopuksi? Jos siltä on mennyt ruokahalu, kun niin onneton on ollut.

Aloin kokeilla koiranruokareseptejä. Lopulta löysin kuin taikareseptin, joka menee kuin kuumille kiville:

- pohjalle kuivaa koiranmuonaa

- päälle vihannesmössoä tai -keittoa, pastaa, riisiä...

- koiran lihapateeta pienennettynä

- muutama palanen herkullista vuohenjuustoa

- voinokareita

- lämmintä vettä

Tämä ateria kelpaa ja ruokakippo tyhjenee hetkessä. Voi on aina voita eikä sitä mikään voita!

Dixiellä on taas elämän- ja ruokahalua.


sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Puunukeista

https://www.rubylane.com/item/1391598-dr-0842/An-Early-around-1850-handpainted-wooden?search=1
Tässä on aika samannäköinen puunukke kuin uusin peddler-nukkeni, josta edellisessä blogi- tekstissäni kerroin.


Alimmassa kuvassa on vanhempia puunukkeja.



Nuket yllä ovat kuningatar Victorian nukkeja.

Anteekspyytäväinen tuli taas


Viikon päästä alkaa syysloma Ranskassa ja kestää pari viikkoa. Nyt on ollut hiljaiseloa museossa. Hiljainen on kylätie. Ainakin se, joka johtaa meidän kyläämme. Jos vähän vilkastuisi ensi viikon loppuna. Viime vuonna meillä oli paljon vähemmän kävijöitä kuin edellisenä. Joten odotukset eivät ole suuret.

Mutta uusi nukke tuli museoon eilen! Riemullista aina, kun kokoelma kasvaa. Se symboloi jotenkin tulevaisuutta, jota rakennetaan koko ajan, oli horisontti sitten aurinkoinen tai sumuinen. Samalla pieni palanen menneestä maailmasta tuli nykyisyyteen. Elämä ennen ja nyt tulee elävämmäksi ja puhuttelee.

Tässä kuva nukesta ja lähikuvia siitä alempana.

Tämä on kulkukauppiasnukke, joka kuvaa entisaikojen maaseudulla kiertäviä kauppiaita. Suurin osa väestöstä asui maaseudulla ja elettiin omavaraistaloudessa. Kotona saatiin kaikki tehtyä, mitä tarvittiin. Elämä oli vaatimatonta. Kaupunkiin oli matkaa ja toreille. Joten näillä kiertelevillä kauppiailla oli tarvetta. He toivat tarvittavia tavaroita kylästä kylään talosta taloon. 

Veistetty puinen käsin maalattu pää on tyyliltään noin 1850-luvulta. "Hurmauskiharakampauksia" oli puunukeilla paljon aiemmin, tällä on niitä maalattu molemmin puolin kasvoja. Olen seurannut vanhoja puunukkeja netissä ja siksi päättelen sen iän. Saksassa on näitä Grödnertal nukkeja valmistettu paljon, myös Itävallan vuoristoalueella.

Nukella on pieni pää. Noilla 1800-luvun nukeilla näkee useasti epäsuhtaisia päitä, jalkoja, käsiä tai käsivarsia kuten tällä on valtavat hartiat ja käsivarret. Tällä ei ole viittaa, joka noilla kaupustelijanukeilla on yleensä. Se peittäisi nuo ylikorostetut hartiat alleen. Viitta oli kai matkavaate vanhaan aikaan, kuten elokuvissa näkee. Nuo kaupustelijat kulkivat alkuaikoina jalan. Englannin peddler-sana tarkoittaa jalan kulkemista. (Latin pes, pedis=jalka)

https://en.wikipedia.org/wiki/Peddler

Netistä löysin näistä paljon historiaa vierailla kielillä. Mutta vasta kun siskolta kuulin oikean sanan suomeksi 'kulkukauppias' suomen kielelläkin löytyi. Sitten tuli vastaan muita sanoja näistä kiertelevistä kauppiaista: laukkuryssä, kamasaksa...

60-luvulla Tarvasjoella kävi vielä kulkukauppiaita, vanhoja miehiä kauppatavaroineen pyörällään. Sellainen muisto minulla on lapsuudesta. Naapurin Tarja, jokapäiväinen leikkikaverimme, antoi yhden sellaisen nimeksi "Anteekspyytäväinen", koska tällä oli anteeksipyytävä puhetapa. Lapsia kiehtoivat nuo myytävät tavarat, taisi olla huuliharppuja, henkseleitä, sukkanauhoja, nappeja, mitä lie paljolti rihkamaa tai sellaista, mitä ei enää nykymaailmassa tarvitsisi. Kukapa nykyään henkseleitä käyttää tai sukkanauhoja?

Mustalaisia kulki myös ennen maaseudulla myymässä pitsejään tai muuta.

Nukke on varmaankin saanut myöhemmin uudet vaatteet ja uudet aatteet, koska on liian hyvin säilynyt vaatekangas ollakseen melkein 170-vuotias.


Kaikki on tehty käsin, vaatteet on ommeltu taidokkaasti pikkuisilla pistoilla. Näkee, että ompelutyö oli hyvin harjaantunutta ennen. Ompelukoneita ei ollut, ylellisyyttä, jota meillä on yllin kyllin 2000-luvulla, vaikka emme sitä enää hyödynnäkään kuin harvemmin. Kaupasta saa helpommalla kuin itse tehden. Vaikka laatu ei olekaan samaa.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ompelukone

WIKIPEDIA: "Ompelukoneiden massatuotanto alkoi vasta 1850-luvulla. Isaac Merritt Singer kehitti ensimmäisen kaupallista suosiota saavuttaneen koneen edeltäjiensä keksintöjen pohjalta."

Vanhaa hienoa pitsiä on nuken "parreimmassa esliinassa" ja huivissa. Kukkakorin kukat on käsityötä myös.

Mahtaako olla nyplättyä pitsiä, täytyy ottaa selvää ja missä tehty.

Hamekangas on puuvillaa eikä siinä näy pahemmin koin syömää kohtaa. Mutta mitään ei kannata ottaa pois yltä ja pestä, ettei tule yllätyksiä. Pitsi tai muu voi rikkoontua.

Yleensä pesen nukkejen vaatteet ja neulon ne uudestaan paikoilleen, jos ne ovat häiritsevän likaisia. Tämä ei ole, kelpaa esille vitriiniin sellaisenaan, vaikka ei olekaan enää puhdas pulmunen. Vanha on aina vanha.

Nukella ei ole jalkoja, vaan rautakehikko, joka pitää sen pystyssä. Alimmaisessa kuvassa se näkyy.

http://www.kirjastovirma.fi/kuusamo/kaupankaynti

https://fi.wikipedia.org/wiki/Laukkuryss%C3%A4

http://www.skytat.fi/kannaksen-sukuhaarat/joutselaen-kylae/arkielaemaeae/344-laukkuryssat

https://fr.wikipedia.org/wiki/Colporteur

https://fi.wikipedia.org/wiki/Hansaliitto

https://www.pinterest.fr/pin/313422455296321760/  Siinä vielä kuvia peddler-nukeista.

Näitä kiertelevien kauppiaiden tarinoita lukiessani tuli mieleen Tapio Rautavaaran laulu "Hummani hei, hummani hei, hopotiti hummani hei" sanoitusta: "...kuinka pieninä palasina onkaan leipäni maailmalla".

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Jotakin ajatuksia tuulettavaa

Nallella on minun vanha villatakki päällä. Löysin sen kammiosta kotona Suomessa. Siellä oli laatikollinen meidän vanhoja lastenvaatteita. Äiti säästi kaikki, laittoi korjuun. Se oli toista ennen. 

Nykymaailmassa ei ole enää useinkaan vinttejä, tai maaseudulla kammioissa ei säilytetä vanhaa. Kulutusyhteiskuntamme kierrättää tai heittää roskiin.

Monet lapset eivät ole koskaan olleet vintissä, koska uusiin taloihin ei niitä rakenneta. Mikä rikkaus onkaan meillä eilispäivän lapsilla ollut, kun olemme voineet tehdä löytöretkiä vintin kätköissä!

50-60-luvun taitteen lasten muoti näkyy villatakistani. Nyt se on aarre täällä museossa, kiitos vanhojen sukupolvien muistokulttuurin.

Ranskassa yksi kirpputorimuoto tai sana on vide-greniers = tyhjentää-vintit sanasta sanaan suomennettuna. Niihin en mene koskaan, koska kerran pari siellä ollessa en nähnyt muutakuin kiinalaista krääsää tai lastenvaatteita, joita nuoret perheet myyvät tai kierrättävät. Antiikista ei siellä ollut tietoakaan, toisin kuin kirpputoreilla, joissa näkee kaikkea laidasta laitaan, arvokasta ja vähemmän arvokasta tai vielä käytettävää kulutustavaraa.

Ranskan vide-greniers kuvaa hyvin aikaamme. Nurkat tyhjennetään. Mitään ei säilytetä. Kaikki menee lopulta roskiin tai kierrätykseen. Muistokulttuuria ei enää ole kuten ennen. 

Atk aika vielä tekee kaikesta digitaalista. Valokuva-albumit ovat kadonneet, koska kuvat ovat muistikorteilla tai pilvessä tallennettuna. Kirjeitä ei enää kirjoiteta. Konkreettiset dokumentit ovat häviämässä eletystä elämästämme.

Joskus ranskalaiset sanovat museossa, että kaikkia vinttejä ei ole vielä tyhjennetty. Niistä tuleekin tulevaisuudessa aarrekammioita. 

Arkipäivässä joku pieni vanha esine voi pysähdyttää meidät ja viedä takaisin vuosien taa niin elävästi, kuin se olisi läsnä tässä ja nyt. Ajatukset tuulettuvat ja tämä päivä nähdään uusin silmin.

Taidan kaivaa valokuva-albumit esille!