Nallella
on minun vanha villatakki päällä. Löysin sen kammiosta kotona Suomessa.
Siellä oli laatikollinen meidän vanhoja lastenvaatteita. Äiti säästi
kaikki, laittoi korjuun. Se oli toista ennen.
Nykymaailmassa ei ole enää
useinkaan vinttejä, tai maaseudulla
kammioissa ei säilytetä vanhaa. Kulutusyhteiskuntamme kierrättää tai heittää roskiin.
Monet lapset eivät ole koskaan olleet
vintissä, koska uusiin taloihin ei niitä rakenneta. Mikä rikkaus onkaan meillä eilispäivän lapsilla ollut, kun olemme voineet tehdä löytöretkiä vintin kätköissä!
50-60-luvun
taitteen lasten muoti näkyy villatakistani. Nyt se on aarre täällä museossa,
kiitos vanhojen sukupolvien muistokulttuurin.
Ranskassa yksi kirpputorimuoto tai sana on vide-greniers = tyhjentää-vintit sanasta sanaan suomennettuna. Niihin en mene koskaan, koska kerran pari siellä ollessa en nähnyt muutakuin kiinalaista krääsää tai lastenvaatteita, joita nuoret perheet myyvät tai kierrättävät. Antiikista ei siellä ollut tietoakaan, toisin kuin kirpputoreilla, joissa näkee kaikkea laidasta laitaan, arvokasta ja vähemmän arvokasta tai vielä käytettävää kulutustavaraa.
Ranskan vide-greniers kuvaa hyvin aikaamme. Nurkat tyhjennetään. Mitään ei säilytetä. Kaikki menee lopulta roskiin tai kierrätykseen. Muistokulttuuria ei enää ole kuten ennen.
Atk aika vielä tekee kaikesta digitaalista. Valokuva-albumit ovat kadonneet, koska kuvat ovat muistikorteilla tai pilvessä tallennettuna. Kirjeitä ei enää kirjoiteta. Konkreettiset dokumentit ovat häviämässä eletystä elämästämme.
Joskus ranskalaiset sanovat museossa, että kaikkia vinttejä ei ole vielä tyhjennetty. Niistä tuleekin tulevaisuudessa aarrekammioita.
Arkipäivässä joku pieni vanha esine voi pysähdyttää meidät ja viedä takaisin vuosien taa niin elävästi, kuin se olisi läsnä tässä ja nyt. Ajatukset tuulettuvat ja tämä päivä nähdään uusin silmin.
Taidan kaivaa valokuva-albumit esille!