Sydänjuuriani myöten

Kuva puhuu enemmän kuin 1000 sanaa, sanotaan, jos Ranskan talokaupan ja Nukkenallemuseon perustamisen vuonna 2000 ensimmäisiä vuosia kuvaisin. Myötä- ja vastatuulta tielläni sen jälkeen, kun olin suuret utopistiset unelmani toteuttanut. Pilvistä putosin maan päälle karuun arkipäivään, jossa monet vuodet vastatuuleen poljin pyörälläni kesät talvet, aurinkoisina ja sadepäivinä. Siinä kulkuvälineeni lähikyliin ja kaupunkiin. Tuo pyöräkuva liikuttaa minua vieläkin sydänjuuriani myöten, kun siinä omat ajatukseni tiedän. Kuva oli kadoksissa, mutta kun tavaroitani järjestin museon pakkaamisen aikana, se löytyi.

Yksi tuttava sanoi, kun Ulla täyttää 50 vuotta, ei hän enää jaksa pyörällä kulkea.

Hän oli oikeassa, olin kypsä autokouluun 48-vuotiaana. 2006 tuli ajokortti ja kesällä ostin auton. Siitä alkoivat onnen päivät, kun elämä sai vauhtia ja pääsi paljon paljon kauemmas kuin pyörällä. Vapaana kuin taivaan lintu minä olin nyt auton ratissa uusiin haasteisiin.

Tämä koneistuminen, tietokoneen myötä auto olivat suuri harppaus myös museotoimintaan. Elinympyrät kasvoivat, kun pikkukylän keskiaiakaiset muurit murtuivat.

Hyvää Pääsiäistä 2024!

Minun automaattinen taskukamera, jonka ostin 2005, meni rikki ja sen jälkeen on ollut taukoa kuvien ottamisessa. Olen tottunut kuvaamaan paljon. Onneksi sisko on jättänyt tänne yhden vanhan järjestelmäkameran, jonka sain nyt käyttööni. En tykkää opetella koneita käyttämään, mutta pikkuhiljaa. Niin ei tarvitse uutta ostaa, kalliita ovat.

Nyt Kiirastorstaina piti mennä Dixien kanssa pääsiäiskuvia ottamaan kylälle.

Taustalla viinipellot, ne eivät vielä viherrä, vaikka muuten luonto kukkii ja vihertää. 

Sireenit kukkivat jo paikoittain kuten seuraavassa kuvassa näkee.

Dixie on liekassa, muuten sitä ei saa pysymään paikoillaan, kun kaikki hajumaailma kiinnostaa enemmän kuin poseeraus.

Kiivettiin läheiselle kukkulalle, josta hienot näkymät. Otin kylästämme panoraama kuvan, sellaista en koskaan saanut onnistumaan vanhalla taskukamerallani. Takana Sevennit vuoristo n.10km päässä.

Tässä nalleperhe koirineen, joka on eilispäivän mukava yllätyslahja. Oltiin haukun kanssa kylästä pois menossa lenkille, kun auto pysähtyi, luulin, että kysyy tietä, kuten tapahtuu välillä. Mutta ei, vanhempi mies kysyi otanko nalleja museoon, pysäytti auton ja takakontista otti kassin täynnä näitä karhuja koirineen. Kysyin mitä maksaa, vastasi, että antaa ne. Tuli jälkeenpäin mieleen, mihin mahtoi mennä kasseineen, koska niitä oli takaosa täynnä. Hän tunsi minut, on voinut olla joskus museossa. 

Ollaan saatu paljon lahjoituksia, nyt vieläkin, vaikka museo on ollut suljettu koko pandemian ajan. Ja olen sanonut kaikille tilaisuuden tullen, kuten tällekin miehelle, että museo muuttaa Suomeen, se oli ok hänelle.

Isompaa nallea pitää puhdistaa ja koiraa. Sitten pakettiin ja toivon mukaan pian n 3000km pitkälle matkalle Suomeen. Karhukavereita niillä riittää joka paikassa, koska ovat jo viettäneet varmaan 70-, 80-, vuotispäiviään, pienempi kellertävä voi olla ties yhdeksänkymppinen! Joten elämää ovat nähneet.

Viinipeltojen keskeltä

En ostanut isoa posliinista muotinukkea, vaikka minulta puuttuu kokoelmasta yksi kuuluisa merkki. Ajattelin, että tämä Weingasse herättää enemmän ajatuksia kaikissa museokävijöissä. Eri asia, jos nukella on joku erikoinen ja kuuluisa provenienssi. omistajakertomus. Mutta sellaisia on vaikea löytää.

Tässä kuvassa on pieni nukke, viinikellari kauppias, joka myy viiniä. Löysin sen Amerikan ebaystä ja se tulee nyt postissa.

Meille suomalaisille tämä voi shokeerata, nukke viinakaupassa viinapulloja myymässä! Ei ole sopivaa lasten leikkiä, voi ajatella, vaikka kauppaleikki on aina ollut yksi yleisimmistä leikeistä. Koulussa oli ennen raittiuskasvatusta, se sotii tällaista lasten leikkiä vastaan.

Mutta tämä nukketalo on valmistettu Saksassa, viinin valmistusmaassa. Kuten meidän Lézanin kylässä, joka on tasaista maaseutua joka ilmansuunnassa on viininviljelyspeltoja toisin kuin naapurikylä Anduze on vuoristoista. Täällä viininviljelys on elinkeino ja viini on paikallinen tuote, joka elättää monet perheet. Viiniä valmistuu joka vuosi valtavat määrät. Jos sitä ei kukaan ostaisi, monet menettäisivät elinkeinonsa työttömiksi. Ja Välimeren maiden kulttuurissa on aina ollut viininviljelyä tuhansia vuosia, Raamatussakin viinillä on tärkeä paikkansa.

Mutta aina on myös ollut alkoholismi ongelmia, myös näissä Välimeren maissa ja muissa viinintuottajamaissa. 

Yksi kerta ostin Suomesta kirpparilta museojulkaisun, suullista kansan perinnetietoa 1800-luvun maaseudun elämästä. Siinä kerrottiin, miten oli tapana päivittäin työnkin lomassa ottaa viinaryyppyjä. Toisaalta ne kertomukset sen ajan elämästä olivat muutenkin niin uskomattomia, että piti lukea kirja muutaman kerran, nähdäkseen uudestaan, että niin siinä tosiaan luki.

Kun olin au pairina Pariisissa 1985, emäntä halusi tutustuttaa minut ranskalaisiin juustoihin, joita on niin paljon, että joka päivälle löytyy eri juusto 365kpl. Mutta hän tarjosi juustot aina vain veden kanssa, ei viinin. Suomeen palattuani jatkoin juustoharrastusta, juustotarjotin viinin kera ystäväseurassa.

Nukke muuttaa nyt viinapullo sanan viinipulloksi, kun sitä ajattelee Välimeren kulttuuria vasten.

Viininkorjuu koulutaulu noin 50-luvulta. Tämä piti hakea antiikkimarkkinoilta, ebaystä ei löytynyt:

Mitä on pandemia opettanut?

Haluan muistuttaa koronasta, joka tekee tuhojaan aina uusin ja uusin variantein.

Kuulin Suomesta, että kuulema maskit eivät auta, koska kukaan ei enää niitä pidä. Se on väärin! THL:llä on oma lehmä ojassa, kun kiistää kaiken tautisuojan tehokkuuden.

Maailman tutkimusten mukaan FFP2 on tehokas estämään ilmalevitteiset virukset kuten korona. Minä olen käyttänyt sisätiloissa hengityssuojainta koko pandemian ajan ja siten välttynyt koronalta.

 

Tein videon koronainfosta, jota olen kerännyt netistä eri maista, en Suomesta, koska THL ei ole luotettava. Heillä on meneillään epäeettinen koronatutkimus ja sitä varten tartuntatautilakia ei enää noudateta, koska miljoonia tienaaviin tutkimuksiinsa he tarvitsevat valtavasti koronasairaita. Koronakuolleissa johdetaan Euroopassa, niistä vaietaan. Kansa on koekaniinina.

Mitä on oppinut nyt pandemiassa? Omaan maahansa ei enää kaikessa voi luottaa, täytyy verrata kaikkea kansainvälisiin uutisiin. Korruptiota on maassamme uskomattoman paljon, sen huomaa uutisia seuratessa.

Kun ajattelee aikaa, jolloin uutiset tulivat vain sanomalehdistä ja radiosta, miten paljon kaikkea voi jäädä pimentoon, salaaminen oli helppoa. Joskus vuosien, vuosikymmenien päästä vasta saattoi paljastua moni skandaali. 

Netissä leviää nyt kaikki kulovalkeana, hyvässä ja pahassa.

Nuorena on vitsa väännettävä

Mitä uutta kokoelmaan? Netistä löysin tämän ranskalaisen koulu klassikon. Bon-Dufour on valmistanut samantyylisiä figuurejä sotilaina.

Näin käytiin koulua yli 100 vuotta sitten. Nuket ovat kompositiota tai paperimassaa ja käsin maalattuja kuten kasvojen ilmeistä näkyy. Nämä kuvastavat hyvin entisajan koulutunnelmaa. Opettaja auktoriteettia kunnioitetaan ja oppilaat näyttävät nöyriltä. 

Kaksi oppilasta ovat tehneet tyhmyyksiä, joten he ovat saaneet päähänsä aasinhatun ja joutuivat polvilleen nurkkaan häpeämään. Mitä kaikkia nöyryyttäviä rankaisukeinoja onkaan ennen koulussa ollut, fyysisiäkin. Sormille on lyöty karttakepillä jne. Koulunäyttely täällä museossa sai museokävijät muistelemaan.

Minulla on yksi sveitsiläinen Jouets Weber 60-luvun tyttökoulu, jossa on esillä myös aasinhattu. Se herättää museokävijöissä hilpeyttä, tunnetaan hyvin, vaikka aikanaan oli varmaan ikimuistettava ja nöyryyttävä kokemus. Jopa 70-luvulla vielä jossakin Ranskan maaseudulla sellainen käytäntö. Yksi ranskalainen nainen kertoi, miten oli joutunut lähtemään koulusta aasinhattu päässä pyörällään kotiin kylän keskustan läpi. Mutta heti tilaisuuden tullen otti sen pois päästä, kun opettaja ei enää nähnyt.

https://en.wikipedia.org/wiki/Dunce Aasinhattu on ollut eurooppalainen ja amerikkalainen koulujen rankaisukeino

"dunce's cap is recorded as early as 1791. The first use of the term in literature was in 1840, in Charles Dickens' The Old Curiosity Shop.^"

Alla Helsingin Lastenkaupunki museosta Senaatintorin läheltä ottamiani kuvia, joissa on tämä Turun koulu vanha koulutaulu. Siinä näkyy yksikorvainen aasinhattu, jota poika pitää taustalla nurkassa häpeämässä.

https://www.flickr.com/photos/62079252@N04/albums/72157636149098994/ Kuvia Helsingin museosta.

Tuosta koulutaulusta näkee vanhan kansan tavan, että nuorena on vitsa väännettävä.

Kun nykyään lukee uutisia netistä, koulujen väkivallasta, saa sellaisen vaikutelman kuin villit kuningaslapset olisivat ottaneet vallan käsiinsä. 

Nathalie ystävä Ranskassa sanoi, että nuo ongelmalapset ovat kadun kasvatteja. Viidakonlaki siellä on. Ja tabuasia, jota mediassa ei usein sanota, muistetaan antiikin roomalaisten neuvo: maassa maan tavalla, jos on monikulttuurista. 

Tämä koulutaulu alla on ollut täällä koulunäyttelyssä seinällä. Se on yksi Ranskan historiaa kuvaavasta koulutaulusarjasta, ostin vain tuon yhden aikoinaan. Siinä näkyy miten ennen vanhaan koulunkäyntiä järjestettiin kaikin mahdollisin tavoin, oli sitten puutetta tiloista tai opettajista tai muusta. Oppilaista ei varmaan ollut puutetta, heitä on aina ollut ja pikkukylät olivat asuttuja eikä autioituneita kuten monin paikoin nykyään maaseutu on. 

Kuva puhuu enemmän kuin tuhat sanaa, sanotaan. Opettaja näyttää tyrannilta, jota oppilaat pelkäävät, yksi on aasinhattu päässä. Jos vertaa meidän aikaamme, taitaa olla joistakin oppilaista tullut tyranneja. Mediassa on nähty jopa lapsisotilaismaista käytöstä, kun maailmamme on muuttunut sotaisaksi. Rajat kaikelle pitää saada.

Tässä vielä yksi linkki, johon olen skannannut vanhan lehtiartikkelin ranskalaisesta lehdestä. Siinä myôs kuvat ovat paljon puhuvia eri kulttuureissa järjestetystä koulunkäynnistä:

http://myoldbear.free.fr/pagesecole.pdf

Koulu videoita

Pitkätossuja

 

Tässä siskoilleni tekemät Peppi Pitkätossut.

 

https://museopaivakirja.blogspot.com/2020/11/peppi-pitkatossu-eksyksissa-maailmalla.html

Siinä kerron isosiskon Pepin mutkallisesta Suomimatka seikkailusta.

Kuvat kertomaan

Nyt nämä kuvat ovat arvokkaita, koska museo on olemassa enää vain näissä kuvissa Ranskassa.

 

Ensimmäiset 3.kuvavideota museon alakerrasta. Näissä seuraavissa näkee, miten sadat vanhat nallet ovat sekoittaneet koko museon, järjestys on kadonnut.

 

 

Alla kuvia yläkerrasta nallekouluineen. 

Nukketalosivuilla on kuvia nukketalojen sisältä:

http://dollhousedreams.free.fr/Quoideneuf.html

Hamsterin elämää

Tästä museo alkoi. Piti pyytää arkkitehti tekemään asunnon toimintamuutos hakemus, minulle sanottiin, ettei muuten saa rakennuslupaa. Kysyin ensimmäiseksi arkkitehdin tultua, jos tähän voi museon perustaa, vastaus oli myönteinen. Kylästämme hain tunnetun rakennusfirman tekemään remontin.

Oikealla näkyy pyöräni, joka oli ensimmäiset vuodet kulkuvälineeni kesät talvet. 2005-06 autokortti ja auto oli onnen päivä. Sain elämään enemmän vauhtia ja vapautta lentää kuin lintu.

Tässä kuvassa on jo kulunut vuosia, kun tein koristeen ulkoseinään peittämään ruma sähkömittari. Oven vieressä on museokyltti, jonka valoin savipajakurssilla. Ostomyyntiliikkeestä hankitut vaunut ovat houkuttelemassa museoon ja tienviittana, koska piilossa on taloni keskiaikaisen kylän labyrintissa.

Tämä Dixie kuva kertoo nykypäivästä. Ennen museon paketoinnin aloittamista 2022 otin kuvasarjoja tästä museosta. Tein videoita, joista näkyy miten kaikki tyhjät nurkat täyttyivät kuin ihmeesti. Lopputulos on kuin Alibaban luolasta.

Seuraavaksi postaan museokuva videoita.

Videot nalleistani

 

 

Tässä osa tekemistäni isoista nalleista.