keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Vieraskirja kertoo






































Eilen oli 7 henkeä museossa. Paikallisia naapurikylistä, ei kuitenkaan ihan läheltä.

He sanoivat kulkevansa usein kylämme ohi ja näkevänsä aina museokyltin, joten piti tulla lopulta katsomaan, kun kerran oli lastenlapset mukana. Toisaalta kylämme läpi kulkee kova liikenne ympäri vuoden, joten voi olettaa, että niiden satojen autoilijoiden joukossa on joku museosta kiinnostunut. Kun kääntyy Lézanista tälle läpikulkutielle, melkein joka kerta saa odottaa vuoroaan, koska auto on tulossa jostain suunnasta samanaikaisesti. Autokanta on moninkertaistunut kaikkialla.

Vieraskirjassa ensimmäinen perhe kertoo tästä "paluusta menneeseen". Me pidimme museossa kaikesta, erikoisesti nukketaloista.

Toinen perhe taas oli iloisesti yllättynyt tästä suomalaisesta Gardin alueen museosta, jonka pieniin tiloihin mahtuu yllättävän paljon aarteita ja muistoja.

Nyt me ollaan 45 euroa rikkaampia kuin viime vuonna tähän aikaan.

Viikonlopulla alkoi tämän alueen pääsiäisloma, joten voi odottaa kävijöitä museoon myös viikolla.

maanantai 28. huhtikuuta 2014

Kurkistus vieraskirjaan

Tässä viikonlopun museokävijöiden vieraskirja kirjoituksia. Suomalaisia tai puolisuomalaisia. Yhdestä kylästä noin 15km päästä tuli Maiju tyttärensä kanssa mukanaan kaksi teini-ikäistä tytärtä ystävättärensä kanssa. Siinä oli kolme sukupolvea.

Tuosta samasta kylästä kävi juuri ihmisiä museossa. He sanoivat tuntevansa siellä yhden suomalaisen. Käskin viedä terveisiä minulta, vaikka en tunnekaan. Ulkomailla meitä suomalaisia yhdistää sama kansalaisuus, toisaalta myös meitä, jotka ollaan kotoisin skandinaavisista maista, yhdistää pohjoismaalaisuus.

Mukava yllätys siitä tuli. He soittivat ennen tuloa. Vaihteeksi oli mukava puhua suomea, vaikka nuoret osasivat vain ranskaa. Joten puhuttiin sekä että. Oli kotoisaa, kun "Suomi oli vieraana".

Nyt pääsiäislomilla on käynyt 27 ihmistä. Yhdistys on 13 euroa rikkaampi kuin tähän aikaan viime vuonna. Vielä pari viikkoa jatkuvat ranskalaisten lomat, joten voi odottaa ihmisiä.

lauantai 26. huhtikuuta 2014

Nukkenallemuseo äänestää:

Ilman Euroopan Unionin jäsenyyttä minun suomalaisena olisi ollut hankala perustaa Nukkenallemuseo Ranskaan. Mutta Suomen jäsenyys "sai ovet aukeamaan" helpommin toisessa EU-maassa.

Kun liityttiin EU:hun vuonna 1995, silloin meistä suomalaisista tuli enemmän eurooppalaisia. Ei meitä ennen täällä edes paljon tunnettu. Vain ruotsalaiset tunnettiin. Nyt mekin ollaan olemassa maapallolla. Se on ollut minun kokemukseni vuodesta 1999, kun muutin tänne.

Nykymaailmassa matkustellaan paljon, toisin kuin ennen. Kansainvälisyys ja monikulttuurisuus on tätä päivää.

Mutta meillä kaikilla on juuret. Ja juurillemme me palaamme tavalla tai toisella elämämme aikana. Suomalaisuus on rikkautemme.

Siivet meille antavat "löytöretket" kotipihamme ulkopuolella ja aikamatkat kauas historian kätköihin, unohtamatta unelmia horisontissa.

P.S. Olen huomannut, että EU:lla on paljon vastustajia. Minä olen varmaankin sen harvoja kannattajia. Joka tapauksessa, jos me suomalaiset oltaisiin EU:n ulkopuolella, tilanteemme olisi aika heikko ja näkymätön "maailmankartalla". "Yksinäiset ratsastajat" eivät selviä kauas. On parempi kulkea porukassa.

perjantai 18. huhtikuuta 2014

HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ!


Barjacin antiikkimarkkinoilla kevät 2014

http://www.midilibre.fr/2014/04/16/la-brocante-est-de-retour-a-barjac,849367.php


Tässä kympin nalle. 25cm.

Se on tämän päivän löytö Barjacin antiikkimarkkinoilta. Ei siellä aina ole kallista kuten sanotaan. Täytyy mennä ensimmäisenä päivänä, jolloin menee parhaat palat päältä. Viimeinen päivä on kuulema myös hyvä.

Dixoun kanssa oli kiva kevät autoreisu. Rypsipellot olivat keltaisina tien vieressä. 

Kaikki on jo vihreenä ja kukassa luonnossa.
Suomalaiselle tämä on kesää eikä kevättä.

Samalla tuli mainostettua nukkenallemuseota, jätin mainoksia moneen paikkaan. Matkan varrella poikkesin myös St Ambroix kylän turistitoimistoon.
http://www.ot-saintambroix.fr/

Alla ottamiani kuvia sieltä.



tiistai 15. huhtikuuta 2014

Homeless Boy Steals The Talent Show

Kuuntele yllättävä hääseremonia:

http://www.elisa.net/harvoin-on-kirkossa-on-kuultu-nain-raikuvia-aplodeja-katso-papin-yllattava-haaseremonia/

Pappi laulaa kuin hyvä pop-laulaja.

John Cale - Hallelujah (Lyrics) (best version)

Menikö lapsuutesi TV:n ääressä?

- Ei mennyt. Vai mitä toiset ajattelevat?

http://www.hs.fi/kulttuuri/Menik%C3%B6+lapsuutesi+tvn+%C3%A4%C3%A4ress%C3%A4++testaa+muistatko+lastenohjelmien+klassiset+hahmot/a1397471810971?ref=hs-art-top-1

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kiviset_ja_Soraset

http://televisionaarteet.blogspot.fr/2012/03/kiviset-ja-soraset-flintstones.html

Kylli-tätiä, Kasperia ja Kivisiä ja Sorasia katseltiin telkkarista 60-luvulla.

Vanhaa ja kunnollista

http://www.hs.fi/koti/Kaikki+on+vanhaa+ja+kunnollista/a1397181553481?ref=tf_iHShuutoboksi_etusivu&jako=2

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Linkit

http://www.conservation-design.com/newsletter9_Dollhouse.html

http://www.historytoy.com/Gottschalk-Moritz_3

Hevostalli uuteen uskoon

https://www.flickr.com/photos/62079252@N04/sets/72157643512445794/
Yllä kuvasarja sinikattoisesta Moritz Gottschalkin hevostallista hevosmieskotineen. Siinä viime päivien haasteeni. Yläosasta vasemmalta puuttui julkisivuovi ikkunoineen.

Vaikeinta oli sahata neliöinen ikkuna-aukko keskelle puuta, katso keskikuva, kun on työkaluna vain vaatimaton saha. Se tuntui mahdottomalta ajatukselta. Voi veljet! Nyt apuun! Missä on Veikko, Veijo ja Raimo?

Mutta kun ongelmaa pohtii yötä päivää, yö tuo neuvon. "Yöllä sä tutkia saat, terä aivojen yöllä on parhain. Aikas on hiljaisuus, jos hyvän etsijä liet", opittiin latinan tunnilla.

Keksin, että sahaan sen kahdessa osassa. Ensin ylä-ja oikea puoli ja sitten ala- ja vasen puoli. Liimaan ne lopuksi yhteen. Minulla on hyvälaatuista liimaa. Niin tein ja se tepsi.


Löysin internetistä samanlaisen tallin surffaillessani. Ja siinä oli se puuttuva fasadiovi. Siitä otin mallia. Näin, että pohjana oli käytetty tallin sivupaperia. Skannasin oman tallini sivun, onneksi voin, koska kattopuu oli siitä kohtaa poikki. Muuten ei saa samoja värejä. Oma kamerani ei ole niin hyvä. Siskon on, mutta hän ei ole nyt täällä. Sitten kuvankäsittely ohjelmalla tein tuohon skannaamaani tallisivupaperiin ikkunan netin toisen tallin mallin mukaan. Sen printtautin Anduzen mainostoimistossa, jossa on hyvät painokoneet. Ja lopuksi tapetoin sen paikalleen. Lopputulos on alimmaisessa kuvassa.

Lasit sain ikkunoihin vanhoista kuvakehyksistä, joita ostan kirpparilta. Niihin tein valkoiset ikkunapuitteet pahviliuskoista ja sitten liimasin lasit ikkunoihin. Se oli hankalaa väillä. Tahrin vahingossa liimaan koko lasin. Mutta white spiritillä sai liiman puhdistettua hyvin pois.

Uuden fasadioven saranoiksi käytin paria paksua nahkapalaa, jotka naulasin kiinni pikku nauloilla. Näin remonttiliikkeessä pikkuriikkisiä saranoita, mutta ne olivat liian kiiltäviä ja uudennäköisiä. Nahkan väri hukkuu sivupuun väriin ja on vanhemman näköistä.

Lampaat ja hevoset kärryineen minulla on ennestään. Niitä oli liikaa yhdessä toisessa nukketalossa joten otin ne tähän.

Kaikki on saksalaista valmistusta 1900-luvun alusta.

Tämä toinen (melkein) samanlainen talli myytiin Amerikan antiikkihuutokaupassa toissa päivänä noin kolme kertaa kalliimmalla hinnalla kuin mitä minä maksoin omastani.

Tässä se "mallinani" toiminut talli, kun tein uutta puuttuvaa fasadiovea ikkunoineen omaani. Värit tuossa ovat kirkkaammat kuin minun ja katto ei ole sininen tai se on menettänyt värinsä ajan saatossa. Mutta muuten se on sama Gottschalk talli kuin minun. Niillä on ollut pieniä eroavaisuuksia.

maanantai 7. huhtikuuta 2014

Pääsiäinen 2014

Ensi viikonlopulla alkavat pääsiäislomat. Ja voi odottaa turisteja museoon.

Tällä viikonlopulla ei ollut ketään. Mutta muuten me ollaan tasoissa viime vuoteen nähden.

Toisaalta ei silti tiedä jatkosta. Museomainoksia on taas "kylvetty" joka paikkaan ja jatketaan samaan tyyliin.

http://www.juhlapyhät.fi/paasiainen

Helsinki 2014 - Amerikan suomalaiset tai muut ulkosuomalaiset

http://www.helsinkitimes.fi/

Mitä Suomeen kuuluu? Yllä Hesarin sivut.

Olen huomannut museopaivakirjan tilastoista, että täällä lukijoissa on myös amerikkalaisia. Olen joskus mainostanut tätä Amerikan suomalaisten sivuilla.

Tai sitten "Amerikan serkut" lukevat museopaivakirjaa. Niitä meillä voisi olla, koska äidin isoisä Iisakki oli Amerikassa 15 vuotta 1800-luvun puolessa välissä ja hänellä oli jopa Amerikan kansalaisuus. Sukututkimuksesta olen saanut selville.

perjantai 4. huhtikuuta 2014

QR koodi - mikä se on?

http://www.infosticker.fi/kaytto/

Näitä qr koodeja voi ruveta lisäämään joka paikkaan museomainoksiin. Niin kännyköillä, älypuhelimella, tableteilla pääsee kuvakoodilla nettisivuille.

http://www.emandarine.com/outils-webmarketing/qrcode/
Tässä alla ensimmäinen on tämän museopaivakirja blogin qr koodi.

Tämä toinen alimmainen on nukkenallemuseo http://myoldbear.free.fr -sivujen qr koodi.


Tämä viimeinen on http://dollhousedreams.free.fr qr koodi.