Kesäsesonki on jo pitkällä, loppupuolella piakkoin. Syyskuun alussa alkavat koulut, joten siihen loppuvat päivittäiset museokäynnit. Turistit lähtevät niin kuin muuttolinnut lentävät omille mailleen.
Eilen oli museossa yksi kylämme eläkeläisrouva, joka on protestanttisen ryhmän vastuuhenkilö. Hän järjesti ryhmänsä tänne viime vuonna. Itse hän ei päässyt tulemaan silloin leikkauksen vuoksi, tuli vasta nyt lapsenlapsensa kanssa. Tuo viimevuotinen ryhmävierailu sujui oikein hyvin.
Pikkupoika oli 5 vanha ja hyvin levoton. Isoäidillä oli kova työ, jotta sai pidettyä lapsen kurissa. Poikaa ei kiinnostanut museo laisinkaan, ja hän näytti sen. Mutta ei hän koskenut pahemmin tavaroihin, niin että olisi rikkonut niitä, kuten jotkut lapset uhmakkaana tekevät. Siksi sanoin, että annetaan pojan katsella yksikseen, koska ei kerran halua seurata mukana. Madame tokaisi, että selostukseni pitäisi ottaa huomioon lapsi.
Siitä tuli mieleen, ettei lapsia voi vastoin tahtoaan mihinkään viedä. Yleensä tänne tulee lapsia, jotka ovat kiinnostuneita ja seuraavat vanhempiensa tai isovanhempiensa kanssa, kun kerron kokoelmasta. Välillä puhun lapsille ja kyselen heidän mielipiteitään, jotta saan heidät mukaan. He ovat tyytyväisiä, kun huomataan. Ja joskus he innostuvat puhumaan paljon tai ujostuvat. Useimmiten tämä pikkuväki katsoo silmät kirkkaina ja tarkkaavaisina, mitä aikuiset puhuvat. Jopa 4 vanhasta alkaen. Sitä nuoremmat voivat olla levottomia ja vaikeampia, mutta ei aina.
Jos kaikki tehdään ihan vain lasten ehdoilla aikuiset unohtamatta, museosta tulee lastentarha, ei kai se ole tarkoitus. Minusta se olisi lässyn lässyä, johon en kyllä suostuisi. Tämä "lastentarhatrendi" on nykyään muotia kaikissa suurissa lelumuseoissa kansainvälisesti, niin kuin pakollinen leikkipaikka olisi taattava joka paikasta, myös museosta. Ihme kun ei kirkkoihin ole vielä sitä tehty! Ostoskeskuksiin ne tulivat ensin ja sitten muualle. Lasten muotikasvatusta. Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa... "Mennään leikkimään elokuviin, teatteriin, oopperaan, museoon, kirkkoon, hautausmaalle, ...", sanovat sitten lapset.
On paikkoja, joita täytyy kaikkien oppia kunnioittamaan ja jossa täytyy osata olla hiljaa. Niin on ennen opetettu, nyt taidetaan opettaa toisin.
Vielä kaikki sukupolvet huomioon ottamisen puolesta puheen ollen. Taustalla kerrottava museotarina on hyvä runko museokäynnille. Pienessä kotimuseossa opastus saa vanhat kuolleet esineet elämään ja esille kätköistään.
Vieraskirjassa monet museokävijöiden kommentit kiittävät tästä "matkasta kauas eilispäivään". Eivätkä yleensäottaen lapsetkaan ole olleet täällä tyytymättömiä, päinvastoin. Joskus olen saanut heiltä pusun poskelle.
