Kaksi kertaa vuodessa minun täytyy päästä Suomeen. Koti-ikävä iskee. Oli taas se aika vuodesta, jolloin on hyvä aika matkustaa. Museossa on vielä hiljaista kuukausi ennen pääsesonkia.
Yleensä lennän Ryanairilla, mutta nyt myös Norwegianilla, koska sillä saa myös edullisia lippuja.
Menopaluuihini suunnittelen sopivia pysähdyksiä, jotta voi nähdä samalla uutta, ei vain lentokenttiä. Vaikka nyt menomatkallani se ei onnistunut. Suomessa kyllä ja paluumatkalla.
NIMES-LUTON-STANSTED-LONDRES-SKAVSTA-ARLANDA-TUKHOLMA-HELSINKI-FORSSA-SOMERO-LOIMAA-
HELSINKI-KÖÖPENHAMINA-SCHÖNEFELD BERLIN-TOULOUSE-NIMES.
Siinä matkareittini. Siitä tuli taas vähän monimutkainen. Mutta vaivanarvoinen, voin nyt jälkeen päin sanoa.
Torstai aamulla lento oli ennen klo 10 Nîmesistä Lontooseen Luton kentälle. Sieltä suoraan Stansted kentälle, josta lento iltapäivällä Tukholmaan Skavstaahan. Lentokenttä Connect hotellissa yötä. 55€ kallista, kun matkustaa yksin. Vaikka siellä on ruhtinaallinen aamiainen samaan hintaan. Se on jo ylellisyyttä.
Perjantai aamulla aikainen herätys ja ensimmäisellä lentokenttäbussilla Tukholmaan City Terminaaliin, josta Arlanda kentälle. Nuo bussit lähtivät samoilta paikoilta, helppo löytää.
Arlandan lentokentällä oli jo kotoisia tuoksuja. Korvapuusteja teki mieli, niin kuin jo Suomessa olisi ollut. Odotusaikaa oli yli 4tuntia, kun järjestin itseni sinne hyvissä ajoin. Skavsta kentältä ei aina pääse sopivaan aikaan, siksi tulin liian aikaisin varman päälle. Mutta kyllä se aika meni paikkaa vaihdellessa ja ulkona oli hieno kesäilma, jossa voi olla välillä. Norwegian oli tunnin myöhässä. Halvalla sain sen lennon 35€. Laivamatka olisi tullut enemmän kuin kaksi kertaa kalliimmaksi.
Jos ajatellaan matkaenkeleitä. Tällä norjalaisella lennolla oli ensimmäinen. Hätäännyin tunnin myöhästymisestä ja kysyin lentoemännältä, ottaako lentokone aikaansa takaisin ja ajaa kovemmin kuten olen kuullut Ryanairin tekevän. Siskoni ovat vastassa Helsingissä ja ihmettelevät, missä viivyn. En voi soittaa, koska ei ole kännykkää. Lentoemäntä haki omansa ja niin soitettiin siskoilleni... Mikä helpotus! Kysyin hänen nimeään, jotta voin kirjoittaa lentoyhtiöstä kiitoskommentin nettiin hyvästä palvelusta. Lisäksi annoin museomainoksen. Ensimmäisen tällä matkallani.
Sitten iltapäivällä saavuttiin lyhyen lennon jälkeen Helsinkiin. Treffit siskojen kanssa oli Kansallismuseon edessä Helsingissä. Menin sinne. Ei ketään näkynyt. Mutta kärsivällisyyttä, kärsivällisyyttä oppii matkatessa. Kohta pian isosisko tuli Kansallismuseon portaita alas, he odottivat siellä sisällä, koska ulkona oli viileää. Barbinäyttely piti siirtää seuraavaksi viikoksi paluumatkalla ollessani, koska kello lähenteli 6:tta. Joten mentiin kahville Sokokseen. Ja kohta saikin mennä Onnibussille, joka vei meidät kotiin maalle Ypäjälle.
Seuraava päivä oli lauantai ja toiset treffit, nyt serkkujen tykönä. Ari oli käynyt perheineen täällä ja nyt meidät kutsuttiin vastavierailulle. Ohjelmassa oli myös historiaa. Serkku oli löytänyt kotivintistä pahvilaatikon täynnä sota-ajan muistoja. Yksi setämme kaatui sodassa. Saimme lukea kaatuneen Viljo pojan äidille lähetetty pitkä sydämmellinen suruviestikirje sodasta. Siinä selostettiin tapahtumatilanne tarkasti. Uskomattomalta tuntui sitä lukea. Näkee, miten hienoa, kun on tallella vanhoja dokumentteja. Niin kuin näkisi tapahtumia filminauhalta. Serkkumme iso pyöreä terassipöytä oli täynnä noita sota-ajan kirjeitä, kuvia jne. Niitä me siinä lueskelimme ja katsoimme pienen tovin. Monet kuolleet sukulaiset olivat tavallaan läsnä siinä hetkessä. Siinä oli jotakin pyhää. Isä kertoi, että hänellä toistui uni, jossa tuo kuollut veli tulee häneltä kysymään, oletko muistanut käydä minun haudallani. Me haasteltiin isää sota-ajoista pienenä kuten tätejämmekin, äiti taas ei halunnut mitään siitä puhua.
Kun vanhempia ei enää ole, meillä on siskot ja veljet, serkut, pikkuserkut ja muuta sukua. Pidetään yhteyttä. Tukijoukkoja me aina tarvitsemme. Sukututkimukset nykyään yhdistävät unohtunutta sukua ja sen haaroja. Juuret ovat tärkeät. Sukupuu. Surullista, jos emme näe kuin hautajaisissa.
Yllätysnukke odotti minua siellä. Sirkka serkku antoi Unicef-nuken museoon. Tässä me ollaan kuvassa.
Kun lähtee matkalle, varmaa on, että on tapahtumarikasta. Matkakertomus jatkuu...
