Viime viikolla sain yllättävän sähköpostin. Toisaalta tulee nukke-nalle yms. myyntiehdotuksia aika useinkin puhelimitse tai sähköpostilla. Ihmiset ottavat yhteyttä ja kauppaavat tai sitten haluavat lahjoittaa. Mutta tällä kertaa oli jotakin erilaista. Kutsu linnaan katsomaan myytävää nukkekokoelmaa. Se kuulosti hienolta. Mutta toisaalta maailmalla on kaikenlaista vilppiä, joten pienin varauksin suhtauduin tähän uutiseen. Ensimmäinen ajatus oli, että ei kannata ainakaan yksin sinne mennä. Voisi olla pelottavaakin. Porukalla on parempi.
Seija ja Andrew tulivat tänne käymään ja ehdotin heille. En ollut heille kertonut mitään etukäteen, koska miehet voivat sanoa, että nuket eivät kiinnosta. Sitten vaan sanoin yhtäkkiä, että meillä on kutsu linnaan. Se kiinnostaa yleensä kaikkia.
Aika oli sovittu klo13H30. Olin katsonut netistä osoitteen, vaikka he vielä kertoivat sen uudessa sähköpostissa. Ei ollut kaukana täältä.
Hain tietoja netistä ja paljastui paikallislehtiartikkelista, että kyseessä on saksalaispariskunta, joka on ostanut linnan 70-luvulla ja kunnostanut sen. Nyt jo oli turvallisempaa mennä sinne, koska oli pieni porukka koossa ja tiesi vähän linnan väestä, joka meidät vastaanotti.
Sitten yllätys yllätys. Vaikka me menimme sinne kuin myytäviä nukkeja katsomaan, me vietimme siellä mukavan iltapäivän jutellen takkatulen ääressä, kuin ystävien seurassa. Siinä käytiin vähän läpi elämäämme kaikki. Eläkeläispariskunta halusi myös näin tutustua uusiin ihmisiin. Entisiä opettajia molemmat ja myös antiikkiliike heillä on ollut Saksassa.
Huvittavaa oli, koska ne pääasiana olleet nuket jäivät vähän niin kuin sivuasiaksi.
Linnaan kuuluu myös oma kappeli, jossa järjestetään ohjelmaa kulttuuripäivinä syksyisin.
