Kun kysyin, miten he saivat tietää tästä museosta, netti heidän tänne toi. Vanhempi mies oli puhuvaisempi kuin hänen vähän nuorempi vaimonsa, joka sanoi olevansa kiinnostunut nukeista. Ja siinä kai syy tänne tuloon. Mies seurasi puolisoaan.
Huvittavaa oli, että jos miehillä on tapana tokaista, että nuket eivät kiinnosta, tässä tapauksessa nukeista tuli kuin sivunäyttelijöitä tässä "museoteatterissamme" sitä seuratessamme.
Näytän aina ensiksi kokoelmani vanhimmat. Ja nyt sain ensimmäistä kertaa esitellä myös nunnakammion katolisille ranskalaisille. He eivät sitä suuresti ihmetelleet. Se kuuluu heidän kulttuuriinsa. Meille suomalaisille siinä on enemmän ihmettelyä, ainakin minulle, olin ihastuksissani ja liikuttunut sen nähtyäni ja siksi sen ostin. Viime aikoina on ollut skandaaleja katolisessa kirkossa ja sen tähden myös se puhuttelee. Huomasi, että varmaankin me protestantit niistä enemmän puhumme avoimesti kuin katoliset. Kritiikkiä se on.
Kerran Suomessa ollessani oltiin Liedon Vanhalinnan museossa ja siellä oli "Elämänlanka" -näyttely. Se on motivoinut minua kertomaan kokoelmastani myös kuin elämänkiertokulkuna.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Liedon_Vanhalinna
Alakerrassa on esillä suru- tai muistonukke ja vainajan valvojaiset-nukketalo. Kummankaan tarinaa en heti alussa niitä hankkiesani tiennyt. Mutta niiden surullisuus kosketti. Myöhemmin tuli selitys. Nukkeen sain lisävalaistusta ihan viime aikoina, koska näin samantapaisen netissä ja sen tarinan, jonka mukaan kyseessä on viktoriaanisen ajan kuolleen lapsen nukke mustassa surulaatikossa kuin kuoleman puutarhassa. Se oli kuulema siihen aikaan tapana, koska lapsikuolleita oli hyvin paljon.
Vainajan valvojaiset miniatyyrinä liikutti tätä pariskuntaa. Näin heidän kauhistuneen ilmeensä. Kerroin Jokioisten Talonpoikamuseosta, jossa käytiin viime kesänä. Siellä on päärakennuksen lisänä kaikki monet entisajan sivurakennukset koottuna metsän kätköihin. On kuin astuisi satoja vuosia taaksepäin unohdettuun toiseen maailmaan. Yksityinen museopaikka, josta kuultiin paikalliselta ihmiseltä, ihan julkisesti mainostettu se ei ole. Siellä voi katsoa sisälle joka rakennukseen. Yhdessä hirsikammiossa minua pelästytti näky. Iso puinen käsintehty alkeellinen ruumisarkku. Katsoin kaksi kertaa. Arkku se oli ja puolittain auki. Pelottavaa! Näki, että oli tyhjä. Sekin piti varmistaa. Nykyihmiselle tulee mieleen kauhuelokuvat, niin kuin elokuvissa tai sitten kuin olisi rikosjuttua todistamassa Agatha Christien tyyliin.
Mutta siihen sain selityksen toissa päivänä, kun luin netistä tutkijan kirjoittamasta kirjajutusta, jonka mukaan entisaikoina maaseudulla vanhuksilla oli arkku odottamassa vuosikausia.
https://www.verkkouutiset.fi/selviytymisen-historiaa-syopalaisia-lapsityovoimaa-ja-pitkia-paivia/?fbclid=IwAR3gwxMS9r7o_umHDTI8N5azZLaz4NT3JDfR2Z5qtCdiuvmdwCIj4Um0UCU
(Ulla Koskinen: Suomessa selviytymisen historiaa. Kivikaudelta keskiajalle ja 1900-luvun alkuun. Into Kustannus Oy.)
Sitten siirryttiin 1900-alun apteekkarin taloon, tarkoitan nukketaloa. Siinä jatkuu nämä entisajan ihmettelyn aiheet. Sanoin, että opin paljon myös teidän kanssanne, museokävijät. Saan lisää jutun juurta. Kun ostin sen apteekin, en huomannut itse kaikkea. Mutta museokävijöiden kanssa silmät aukeavat usein. Usko tai älä, tulee mieleen. Kaikkien erikoisten rohtojen lisänä, alkoholipulloja miniatyyrikoossa, ties mitä, on myös oikeita lääkepulloja, joissa on pohjalla tabletteja, oikeita ei mitään leikkikarkkeja. Lapset olivat "vaativaisia" myös ennen. Normeja ei ollut. Kun näilläkin epämääräisillä leluilla on joskus leikitty, ei ihme, että vahinkoja olisi tapahtunut.
1.maailmansodan Punaisen Ristin kenttäsairaalaa katsotessa tulee esille myös entisajan lääkemaailma ja sotien kauhut. Siinä on myös Rintintin, susikoira, joka edustaa eläinten sankaruutta sodissa. Sota-aikana viestipulut pelastivat ihmishenkiä. Taloihin rakennettiin puluja varten koloja ja kyyhkyslakkoja kuin hyötyeläimille kunniapaikkoja.
Nykymaailmassa pulut ovat moninkertaistuneet ja tulleet sitävastoin saastuttajaksi. Onkohan sekin ilmastomuutoksen syytä? Tässä vieressä on kaksi asumatonta taloa, jotka pulut ovat vallanneet ja katu on sen mukainen kakkakatu. Aika toivotonta siivottavaa. Kerran siitä puluongelmasta oli lehdessä. Uzèsin keskustassa on plataanikuja, joka reunoilla ulkoilmaravintoloita. Puluarmeijat viihtyvät noissa plataaneissa. En jätä autoani koskaan parkkipaikalla plataanien alle siksi, koska auto on sen jälkeen pulukakkojen peitossa.
Se siitä. Sitten Tuulen viemää plantaasi nukketalosta ja Setä Tuomon tuvasta puheenollen. Rikkaiden ja köyhien talosta. Kun sanoin, että siinä on orjien talo vieressä. Ne, jotka työskentelivät puuvillaplantaaseilla siihen aikaan, kun ei ollut vielä ihmis- ja lastenoikeuksia. Niin, vastasi mies, se oli sitä vahva voittaa heikomman- aikaa. Viidakon lakia.
Vielä yksi tarina. Miksi tänne kokoelmaan tuli paimen lampaineen-nukketalo? Olin nähnyt Hesarissa jutun "Susi koitui lukuisien lapsien kohtaloksi" (26.10.2017). Lisäksi minulla on kulkukauppiasnukke 1800-luvulta, kun ei ollut vielä edes kauppoja kylillä, oli vain noita kulkukauppiaita. Ne molemmat liittyvät tuohon susi-tarinaan. 1800-luvulla sen mukaan sudet tapettiin Suomessa sukupuuttoon asti, koska ne koituivat monen lapsen kohtaloksi. Sudet söivät lapsia, niin uskomattomalta kuin se tuntuu. Ajan lehtien kuolinilmoitukset niistä kertoivat, kansainvälisesti, näin samaa tapahtuvan Pariisin lähistön kuolinilmoitusten mukaan netissä. Vaarassa olivat matkustajat, paimenet, kulkukauppiaat jne. Pieni talo Preerialla TV-sarjassa puhuttiin sudenkestävästä ulko-ovesta. Ne voivat tulla jopa sisälle taloon ja viedä lapsen. Yhdessä 1800-luvun kansan suullisessa perimätiedossa oli tapaus venäläisestä kulkukauppiaasta, jonka jalat saappaineen löytyivät jäältä. Susi oli muuten syönyt koko ihmisen. Kun näitä puhuin, tämä vanhempi mies sanoi, niin se oli. Sitä vastoin kerran yksi nuorimies museossa kiisti kaiken "luonnonsuojelijana" ja väitti, että villit koirat söivät ihmisiä. Sutta piti hänen mukaansa suojella, mutta ei koiraa.
Meillä suomen kielessä on sanonta 'susi syö', jolla peloteltiin lapsia ennen. 'joutua suden suuhun'. Joten se on ollut konkreettista, ilmauksesta on tullut abstraktinen.
Isosisko muistutti minua, että noita susijuttuja ei saa lapsille kertoa museossa. En kerrokaan.
Täällä toisessa kerroksessa ihmiselämän kiertokulusta puhuttaessa on elämän ihmeestä eli syntymästä muistutus. Dionnen viitoset-nuket. Ensimmäiset viisinkertaiset monikkolapset, jotka säilyivät hengissä 30-luvulla. Vaikka heidän tarinansa oli surullinen.
Kun oli kaikki nähty myös yläkerrassa, kysyin taas tavalliset kysymykseni. Mistä pitivät eniten? Madame sanoi pitävänsä nukeista ja vaunuista, vahinko vaan, että on liian pienet tilat, ettei kaikkea näe kunnolla. Monsieur taas mainitsi nukketalot. Mutta lisäsi siihen, että ne olivat rikkaiden leluja. Pettyneenä ja vähän katkerana, hän sanoi, ettei hänellä ollut lapsena ainuttakaan lelua. Mutta jatkoi, että lapsen maailmassa voi kaiken muuttaa leluksi. Puupalasta voi rakentaa sitä ja tätä ajatuksissaan. Niin lapsen mielikuvitusmaailmalla ei ole rajoja. Ja se on luovuutta.
Dixie haukku otti museovieraat vastaan haukkuen ja seurusteli heidän kanssaan sen jälkeen kuin ihmisen paras ystävä.
