Ennen Suomen matkan reittiä suunnitellessani pohdin, mihin tänä syksynä menisin samalla. Nizza-Helsinki on tällä hetkellä suorin lento Suomeen. Ja se on nyt tullut jo vähän tutuksi. Joten siitä alkuun. Nîmesistä Nizzaan Eurolines bussilla n.20euroa (4-6t).
Nukkenallemuseo täyttää 20vuotta ensi vuonna enkä ole vielä nähnyt Steiff nallemuseota Saksassa, joten päätin, että siinä hyvä idea. Sinne seuraavaksi.
Katsoin netistä, mikä lentokenttä on lähellä Giengen kaupunkia, jossa on Steiff museo, ja jos Nizzasta pääsisi sinne helposti. Stuttgart näkyi olevan n.75km. Lisäksi Ryanair lentää n.20eurolla Nizzasta Stuttgartiin. Giengeniin sain netistä menopaluun junalla 15eurolla, se oli halpa, vaikka kestää n.1,5t. Juna menee Ulmin tai Aalenin kautta.
Aikataulu oli jäntti, suunniteltu vain Steiffia varten, muualla ei keritty pysähtymään, vain läpikulkumatkalla Nizzassa ja Stuttgartissa. Kaksi hotelliyötä vaati tämä matka, ensin Nizzassa Ibis Budget Nice Airport kävelymatkan päässä
lentokentästä. Ihan ok n.25€ per henkilö. Stuttgartissa hotelli oli yhden juna-aseman pysähdyspaikan päässä lentokentältä Holiday Inn Express Stuttgart Airport, suosittelen, hyvät aamiaiset kuuluvat hintaan 35€ per henkilö.
Saksalaiset ovat avuliaita. He tulevat jopa kysymään tarvitseeko apua, jos on vähänkin turistin ja eksyneen näköinen kartta kädessä. Stuttgartin valtavalla rautatieasemalla piti kiirehtiä junaan, mutta ei se niin helppoa ollut suuressa maailmassa. Sitten yllättäen yksi vanha arvokas herra, voi olla 90-vuotias harmaapää tuli tykömme, kun siskon kanssa siellä kuljettiin. Hän oli kuin toisesta menneestä maailmasta tänne 2000-luvulle pudonnut. Erosi jotenkin massasta. Toisaalta pelottavakin tietyllä tavalla, vaikka ystävällinen ja avulias. Olihan meitä kaksi, enkä yksin ollut. Mutta selitys tuli lopuksi. Tässä oli joku sotaherra, hän teki meille lopuksi armeijan tervehdyksen kuten vanhaan aikaan, kun oli löytänyt meille junan lähtölaiturin aseman toiselta laidalta. Vanhus oli kuin palanen historiaa keskellä nykypäivää.
Sitten myöhemmin oli nuoria, jotka myös itse tarjoutuivat neuvomaan tietä. Meille suomalaisille se on yllättävää. Minä yleensä kysyn ihmisiltä, vastaantulijoilta, kun teoreettinen kartta ei käytännössä aina helposti toimi. Ja siten tulee kontaktia paikallisiin. Välillä on tullut hauskoja tilanteita sen johdosta. Minä en ole älypuhelin ihminen, enkä haluaisi kulkea nenä kiinni siinä joka paikassa ihmisiä näkemättä omissa maailmoissani.
Stuttgartin lentokentältä lähdettäessä KLM hollantilaisella koneella Helsinkiin turvatarkastus oli sotilaallinen. Vaikka muualla me pääsimme kuin koira veräjästä. Nyt kaikki menivät kokovartalo skannaukseen. Turvatarkastus matkalukku tonkimisineen oli aikaavievää, pelkäsin jo, että myöhästytään pian koneesta. Saksassa on ollut ongelmia, joten sen ymmärtää. Israelissa joskus vuonna 1989 koin samantapaisen tilanteen. Siellä terroristien pommi-iskuja on ollut paljon.
Tällä matkalla minun piti uusia passi. Lentoyhtiö oli tiedottanut minua sähköpostilla, että joissakin maissa passi täytyy olla voimassa ainakin 3kk, jos ei 6kk. Minun oli tehty 5 vuotta sitten maaliskuussa, joten voimassa vielä on. Mutta uusi oli hankittava. Taas siinäkin on muutoksia ja modernimpi se on monine henkilökuvineen, jotta ei voi väärentää. Viime kerroilla olen uusinut passini aina vasta viimeisinä voimassaolo päivinä eikä siitä silti harmia ole tullut..
Veli oli kyydissä Loimaalla passia toimittamassa. Tilaisuus kertoa kokoelmani uusin löytö. Minulla on Napoleonin sotien aikaisten sotavankien tekemät nukketalohuonekalut, joita he tekivät keittiöltä saamistaan eläinten luista 1800-luvun alussa. Siihen velipoika tokaisi, se on sitä höpö höpö juttua. Sellaista se on, kun ollaan nuorimpia siskon kanssa perheessä ja isommat suhtautuvat noin. Hän jatkoi, että nuket eivät kiinnosta minua, historia kylläkin, eihän sinuakaan traktorit kiinnosta. En voinut olla silti kertomatta Dionnen viitosista 30-luvulla, jolloin se oli ihmesyntymä, ennen monikkosyntymä oli kuolema. Minulla on ne Dionnet nukkeina. Sitä hän kuunteli vahingossa ja oli sittenkin kiinnostunut tarinasta niiden nukkejen takana. Ollaan me sitten minkä ikäisiä tahansa, samat jutut meillä hänen kanssaan on. Pienenä on ollut ja nyt on myös isona.
Muuten museo on täynnä uskomattomia tarinoita. Totuus on tarua ihmeellisempää.
Tällä kertaa pysyteltiin muutamat Suomipäiväni kotosalla Ypäjällä. Ei
aina tarvitse juosta kirppareita. Katsottiin pari elokuvaa videoina: Kurjat, Les Misérables (Victor Hugo), vuoden 1935 elokuvasovitus, Richard Boleslawski. Ja Oliver! (Charles Dickens Oliver Twist), Carol Reed, 1968. Molemmat hyviä kertomaan 1800-luvun Pariisin ja Lontoon elämästä, siitä köyhemmästä.
Melkein joka paikassa satoi matkalla, vaikka välillä oli taukoa sateesta. Giengeniin Steiff museokaupunkiin saavutessa onneksi oli alussa kuivaa, että saatiin kuvia otettua ulkona. Mutta museokäynnin jälkeen ulos tullessa illemmalla oli kova sade ja juna-asematalo on kokonaan suljettu, ei voinut missään lämpimässä odottaa junaa. Ulkona sitten värjöteltiin, olisi pitänyt tunti odottaa. Hypättiin aikaisempaan junaan, vaikka lippu oli myöhäisemmälle, mutta hyvin se junamatka silti meni. Ihmettelen tuota Giengenin kaupunkia, jossa on n.20 000 asukasta, mutta juna-asema on kiinni. Ei se ole kaupungille hyvää mainosta, kun jättää ihmiset ulos kylmään. Vaikka turistivirtaa riittää Steiff nallen ansiosta.
Steiff museosta kerron seuraavaksi kuvineen.
