Pappa oli viettänyt
90-vuotispäiviä. Suku oli koolla ja kyläläisiä oli tapahtumaa
juhlimassa. Se oli harvinaista 50-60-luvun taitteessa, 90kymppisiä
ei ollut paljon siihen aikaan. Niistä syntymäpäivistä on
perhekuva, me olimme kaksosiskon kanssa niin pieniä, etten muista
siitä mitään.
Isosiskolla oli 7-vuotissyntymäpäivä tulossa seuraavana vuonna. Pappan mallin mukaan niitä
sisko suunnitteli ja ajatteli järjestää itselleen myös yhtä
hienot synttärit. Kaikki naapurit piti käydä kutsumassa tätä
suurta uutta tapahtumaa varten. Vain kerran elämässä täytetään
7 vuotta ja sitä paitsi silloin aloitetaan myös koulunkäynti,
joten oli juhlan aika.
Yksi vanhaemäntä
kylässä jäi käymättä, mutta kutsu piti myös hänelle viedä. Puhelimella se sujui. Mutta kyllä tyttöä jännitti, kun
hän soitti Seppälän vanhalle emännälle, joka asui lähellä Seppälän
poikien putkitehtaan vieressä, kylän kuuluisa paikka.
Lopulta tuli se
suuri päivä. Äiti ja tätimme olivat valmistelleet kovalla vaivalla kaikkea hyvää
tarjottavaa pipar- ja juhlakakkuineen, kun kerran oikein kylä oli
komeasti käsketty 7-vuotispäiviä juhlimaan. Eivätkä ne olleet
mitkään lastenkekkerit, vaan isoja ihmisiä tuli talo täyteen,
arvokas tapahtuma, kuten pappankin syntymäpäivät olivat olleet.
Kun vieraat olivat
saapuneet ja kaikki oli seurustelemassa kahvipöydässä, isosisko
sai uuden idean veljen ja tämän kaverin kanssa, hiihtämään voisi
nyt lähteä. Joten syntymäpäiväsankari muiden lasten kanssa jätti
kaikki vieraat vanhempien hoidettavaksi.
Lahjoja tuli paljon,
juuri odotetusti. Ja tyttö oli tyytyväinen juhliinsa. Kaikki
tulivat ja juhlat menivät hyvin.
Tästä
syntymäpäivästä on jäljellä vain yksi konkreettinen muisto,
tämä kuvan nahkainen palakassi, josta sangat ovat kovassa käytössä
kadonneet. Sen toi se puhelimella kutsuttu Seppälän vanhaemäntä.
