perjantai 17. helmikuuta 2023

123.laatikko meneillään

Tyhjennän nyt tätä tarinakaappia, jossa sekalaista tavaraa. Osa on jo laatikoissa.

Keskihyllyllä on punahameinen 60-luvun kuminukke, jonka sain naapurin Irja kummitädiltä Tarja ystävämme äidiltä lahjaksi. Kaikkea hienoa sain häneltä.

Ruutuhame oikealla ovessa on äidin tekemä minulle. Ylempänä näkyy pitsisormikkaat, sellaiset meillä oli lapsena, muodikas piti olla aikuisten tapaan.

Pelikortteja siinä on myös, Mustaa Pekkaa, liikennemerkkikortit, eri kansalaisuuskortit, joita löysin kotoa vintistä.

Noista eri kansalaisuuskorteista tulee mieleen, että ei näkynyt ennen Suomessa vielä paljoa turisteja. Noiden korttien avulla matkusti tavallaan eri maissa. Toisaalta nähtiin lapsena Turun reisuilla Luostarinmäellä ja Turun linnassa amerikkalaisia, jotka liehuttivat meille kaksossiskon kanssa ja lähettivät lentopusuja, oltiin aina samanlaisissa vaatteissa. Kaksoset saavat aina huomiota, kun näkee kaksi samanlaista ihmistä, se on huomiotaherättävää.

Esillä on myös vanhoja muistivihkojani, Ystäväkirja ja ensimmäisiä päiväkirjojani 60-luvulta, 70-alusta.

Lisäksi kotoa tuotu yli 100vuotta vanha lasten Raamattu ja aapinen. 

Muut tavarat on kerätty vuosien varrella. Niissä on muistoja museokävijöille.

Tarinakaapista tulee monta pahvilaatikkoa.

 
Tässe me olemme siskon kanssa. Oltiin saatu uudet silmälasit toisella luokalla koulussa. Ei kehdattu laittaa niitä päähän, piti ensin sanoa kaikille koulussa, että meillä on uudet silmälasit, sitten vasta uskallettiin, kun kaikki tiesivät.
Minulla on nuo silmälasit olleet esillä museossa ja sen jälkeiset lasit, jotka ovat olleet yhden nallen päässä.
 
Kuvassa tekemiäni nalleja, oikeanpuoleisella on toiset vanhat silmälasini, vasemman puoleisella on vanha hameeni yllä. Kierrätystä. Tallella ovat, koska ennen ei heitetty kaikkea pois, vaan vietiin vinttiin korjuun.