Kulissien takana

Vaikka museo on suljettu, tapahtuu koko ajan. Aloitan 147.pakettia ja samalla tavarat ympäriltä häviävät laatikoihin pikkuhiljaa. Huomenna tulee puoli vuotta siitä, kun aloin paketoimisen. 

Kylältä olen poistanut museokylttejä. Niitä on ollut paljon, koska tämä talo on piilossa, joten on ollut vaikea löytää tänne. Isoja museokylttejä olen poistanut teiden varsilta, ne samat kyltit, jotka ovat olleet siellä 2000-vuoden alusta lähtien. Olen niitä maalaillut vaan uudestaan, kun ovat tulleet huonoiksi. Joka kyltin poistettuani olen kiittänyt taivaan isää, että näin kauan olen saanut niitä pitää esille, niin kauan kuin halusinkin. Vielä yksi iso kyltti on Bambupuistokylässä Anduzen lähellä, se toi tänne paljon museokävijöitä, koska Bambupuisto on Gardin alueemme turistivetonaula.

Taloni edessä, vieressä molemmilla suunnilla oli myös kylttejä, jotka poistin, vaikka puunallea en saa itse pois oven vierestä. Aika on rakentaa ja aika on hajottaa, c'est la vie! Mutta mikä helpotus! Nukkejen ja nallejen uusi elämä odottaa Suomessa. 

Pakkaaminen on paljon myös puhdistamista ja nurkkien siivoomista, kun ei ole ollut tarpeeksi vitriinejä, pelkkä peittäminen kankailla ei anna tarpeeksi suojaa pölyltä.

Diksi haukun kanssa juostaan ylös alas 3 kerrosta rappusia monta kertaa päivässä, hyvä kunto täytyy olla. Ei saa olla koronavaivoja.

Aina muuttaessa tulee piilosta esille tavaroita, jotka ovat täynnä muistoja. Kuvassa 2 käsilaukkua ja kassi. On kuin Anna, Manti ja Lyyti olisivat käyneet täällä, kolme tätiämme. Anna tuli aina tämä kassi täynnä hyvää syötävää kotiimme. Iso perhe, jossa 6 lasta, on aina tarpeessa. Lyyti ja Manti olivat myös anteliaita, vaikka itse elivät vaatimattomasti. Sodan jälkeen ostettuja muodikkaita käsilaukkuja arvostettiin maaseudulla niin paljon, että niitä pidettiin elämän loppuun asti. Manti kulki tuo käsilaukku mukanaan vielä 92.vuotiaana. Kerran muotia, aina muotia. Ei ennen seurattu joka muotioikkua kuten nykyään.

Hiihtolomalla on puhelin soinut ja sähköpostilla kyselty museota. Tulee hyvä mieli, kun kaivataan.

Lahjojakin taas tuli postista. Cécile Ardèchen vuoristoalueelta kysyi, jos ollaan kiinnostuneita ottamaan lahjoitus museoon. Hän on siivoamassa kotitaloa, koska äitinsä menee vanhainkotiin. Joten antaisi mielellään vanhoja nallejaan ja nukkejaan tänne. Kerroin, että museo muuttaa Suomeen. Hänelle se oli ok, pyysi vaan kuvan, kun tavaransa on esillä siellä museossa. Sanoin, että hän voi tulla myös katsomaan Suomeen. Siitä hän innostui.

Tässä hänen ja veljensä lapsuusmuistot. 60-luvulla on ollut persoonallisia kotitekoisia leluja. Tuo korvaton yksisilmäinen nallepoika on huvittava, kaikki alkuperäisinä:
 

1890-luvun englantilainen nukketalo sai kalusteet eteiseen ja tein sinne pitsiverhot. Kalusteet sain siskoilta synttärilahjana. 

Keittïossä on nyt "kyäkipiika parrein esliina eres".