Hyvää Juhannusta!

Tässä kasvienkeräily muistojani vuodelta 1969 Loimaan yhteiskoulusta.

 

Mitä mahtuu kansien sisälle?

Tänään tuli postista 6.kuvakirja tai scrapbook Oppia ikä kaikki. Piti saada kuuteen kuvakirjaan muistoksi kuvina kaikki kakskymmentä museovuotta elämästäni. Niin kuin on ennen otettu valokuvia elämän eri vaiheista ja koottu valokuva-albumiin. Samalla voi kertoa, mitä niihin kuviin liittyi, eivät ole pelkkiä kuvia, vaan elettyä elämää, joka alkaa elää. 

Erilaisia elämän kohtaloita on siinä myös, kun alkaa salapoliisina tutkia. Siksi historia kiehtoo, kuin elokuvaa katsoisi. Minä olen siinä kertojan osassa, kun kerron, mitä olen löytänyt maailmalta.

Tässä 6.:ssa ei ole vain museon Koulunäyttelyä, vaan osittain myös muuta, sellaista, joka on pysäyttänyt ja tullut esiin kokoelmani jostakin tavarasta. Kirpputori on siitä hyvä "ulkoilmamuseo" kuten ne Ranskassa ovat, että ei koskaan tiedä, mitä näkee tai löytää. Sellaiseksi tuon viimeisen kuvakirjani tein. Toisaalta sellaiseksi myös Nukkenallemuseo tuli lopulta, kun sitä monipuolisti.

Ennen koulussa näkyi opetuksessa perinteiset arvot, koti, kirkko ja isänmaa. Joten se tulee esiin tässä museon koulussa monin tavoin koulutauluina seinillä, koulukirjoissa, -vihoissa ja vapaa-ajalla muistivihoissa ym.. 

Alla kuva vanhasta 60-luvun muistivihon sivuista, jossa elämänopetuksia lapsille. Onko mitään sellaista enää jäljellä nykyaikana? 

Otin kuvan yhdestä aukeamasta, jossa vasemmalla on nuo muistivihko sivut ja oikealla vanhempani koulukuvat 20-luvulta. 

Kun Koulunäyttely saadaan Suomeen museon mukana, pitää löytää Suomen kartta luokan eteen, täällä Ranskassa se on ollut Ranskan kartta. Ja muutenkin kasvattaa kokoelmaa suomalaisen koulun historiaa ajatellen.

Ranskassa olen nähnyt Koulumuseossa luokan edessä Ihmisoikeusjulistus taulun, taisi olla Saksassakin Nurembergissä. Nurembergin museosta jäi mieleen yksi pulpetti, joka oli sijoitettu jotenkin ennen museoon astumista korokkeelle kunniapaikalle kuin symbolisesti muistutuksena opetuksen tärkeydestä lapsille. Erilaisuuksia on eri maissa kouluopetuksessa ollut ja on, vaikka myös paljon samaa.Siksi on mielenkiintoista käydä Koulumuseoissa. Loimaalla on yksi hieno, jossa käytiin. Somerolla myös.

https://www.loimaaseura.fi/museot-ja-nahtavyydet/koulumuseo

https://kotiseutuliitto.fi/tietopankki/kotiseutumuseot/suomen-kotiseutu-ja-paikallismuseot/varsinais-suomen-kotiseutu-ja-paikallismuseot/ 

Someron Koulumuseota ei löytynyt netistä, jos sitä ei ole enää.

https://museums.nuernberg.de/museum-for-industrial-culture/permanent-exhibition/school-museum

Yllätys yllätys treffit

Seija tuli perheineen Englannista pitkästä aikaa ja nyt olivat pojatkin mukana, ne pojat, jotka ovat kasvaneet isoiksi. "Muutama vuosi" sitten Seija kirjoitti, miten he soittavat rumpuja kotona. Pop musiikin maassa Englannissa, se on varmaan tavallisempaa kuin muualla nuorisolla.

Mukava yllätys! Olin viime kuukausina iloinnut 5:stä kuvakirjastani tai scrapbookistani. Mutta samalla surrut, kun ei ole ketään pandemian yksinäisyydessä kenelle niitä näyttää. Kun on tottunut kaikkea aina näyttämään toisille, niin on ilo ollut moninkertainen. Se ajatus on myös keräilyssä ja museotoiminnassa. Ilojen ja surujen jakaminen. Tässä taas huomaa sen tyhjiön, jonka museon sulkeminen jätti. Kun oven avaa, näkyy vain pahvilaatikkoja, nuket ja nallet ovat Suomen matkalle lähtövalmiina.

Nyt sain sen tilaisuuden näyttää kuvakirjojani ja muutenkin vaihtaa uutisia. Lisäksi Seija on ollut alusta asti Nukkenallemuseon tukena. 

Tehtiin treffit ensin Anduzen retkeilymajassa. 

Tässä niitä kirjoja katsotaan. Onni on jotakin kerrottavaa ja näytettävää.

Minulla oli ffp2 maski Anduzessa, koska siellä on ihmisvilinää kadullakin sunnuntaina, turisteja liikkuu, kirppari ja kauppa auki. 

Korona leviää ilmassa tuulen, virran mukana, jos on tungosta. Olen yhtä varovainen kuin pandemian alussa. Onneksi Ranskassa saa olla kuten haluaa, vaikka olisi ainut.

En olisi voinut kokoelmaani paketoida, noita kuvakirjoja tehdä, järjestellä, ulkomailla asua...jos pitkä korona olisi vienyt aivot, terveyden, niin olen oppinut kansainvälisistä virustutkimuksista. 

Uusi 6.kuvakirja, 30sivua, A4, on valmis ja tilattu, tulee postissa ensi viikolla. Siihen laitoin loppusivuille mukaan vanhoja perheemme luokkakuvia, ilman lupaa. Sitten myöhemmin, kun niitä kirjoja Suomessa kotipiirissä katsotaan, siskot ja veljet näkevät siellä oman luokkakuvansa suureksi yllätyksekseen, vanhempien luokkakuvia unohtamatta. Täytyy elämässä vähän yllätyksiä olla. Niin koko perhe on mukana maailmalla.

Dixie oli tyytyväinen, kun sai paljon silityksiä.

Koulun penkillä

Tänään sain valmiiksi 6.kuvakirjan, 26sivua A4, tai scrapbookin Koulunäyttelystä ja muusta, tarkistaa täytyy vielä sivuja, sitten voin sen tilata. On ollut mukava tehdä sitä ja samalla tulee tallennettua viimeisiä museovuosia paperille värikuvin kuin valokuva-albumiin. Kun ei ole virallista, ei tarvitse sisällysluetteloa, ei sivunumeroita eikä aloitus-lopetus sanoja. Sallin sen vapauden itselleni. Mutta lähteet on merkitty, mistä olen tiedot löytänyt. Niitä kunnioitan.

Nämä vanhat jutut ovat tervetullutta vaihtelua, koska pandemia pitää edelleen pienissä ympyröissä. Kulkutauti on jakanut maailmamme kahtia, se miten näkee vaaran, näkeekö sen vai ei. Minä näen, koska olen 2020 alusta asti seurannut koronan tutkimuksia maailmalla. Siksi varon sitä kuin ruttoa.

Tänään haukun kanssa ulkoillessa keksin tämän muistelun seuraavaksi. 

Alla ensimmäisen luokan koulukuva kaksoissiskon kanssa, olemme edessä vasemmalla. Kuvaa meillä ei ollut, saatiin se vasta, kun oli täytetty 60vuotta. Koska lapsena valokuvarahat menivät Kuukkalan kauppaan, joka oli koulumatkan varrella ja siellä oli hienoa vaaleankeltaista villalankaa, jota me ostettiin ja niin jäi tämä 1.luokan ryhmäkuva saamatta.

Yksi vuosi Tarvasjoen entinen naapuri kertoi, että Suurilan koulun oppilaista on kaikki kuvat arkistoitu vuosien varrelta ja niistä Esa Heinonen on tehnyt nettiin videon. Sinne me mentiin katsomaan ja tämä kuva sieltä videolta löytyi, kauan kadoksissa ollut, kiitos naapurin ja internetin. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Kuosmanen – Merenkylät – Lukutunnin kirja II, 1964:

Aika rientää. Tämä on koulun lukukirjastani 60 vuotta sitten.

Toisaalta sitä kirjaa luettiin muutama vuosi jälkeenpäin, ei joka vuosi varmaankaan uutta painosta tullut. 

Kouluruuasta minulla on yksi muisto. 1.luokalta, kun aloitettiin koulu 1964. Olin järjestäjä ja järjestäjän tehtävänä oli auttaa keittäjää. Joten hain keittiöstä ison velliämpärin ja kovalla kiireellä tai peräti juosten toin sen luokkaan. Kaaduin ja velli lensi lattialle. Voi surkeutta! Taisi tulla poru, kun nolotti niin paljon. Niin sain opettajan ja keittäjän sympatiat, eivätkä he olleet yhtään vihaisia. 

Pienelle lapselle ämpäri oli painava, joten kaikin voimin sitä kannoin. Miten onnistuin juoksemaan sen kanssa, on suuri arvoitus. Minulla taisi olla silloin Peppi Pitkätossun voimat.

Mutta sellainen muisto se oli, että ei koskaan unohdu.

Tässä alla siskon lukujärjestys vähän myöhemmin 3.luokalta Ypäjältä, jonne muutettiin. Tallella on, vaikka reissussa rähjääntynyt. Silloin oli myös lauantaina koulua. 

Olisi mielenkiintoista nähdä nykypäivän lukujärjestys ja verrata.

Hopeareunus

Nyt on vihdoinkin kesä tullut. Mutta erilaista kesää tämä on kuin ennen. Kun uutiset näyttävät piakkoin valtavat autojonot mediassa, jotka lähtevät Pohjois-Ranskasta Etelä-Ranskaa kohti kesälaitumille, ei enää odoteta ketään museoon. Museota ei enää ole. Puhelin soi silti vielä, se on nykyään omalla nimelläni eikä museon nimellä. Museota kysytään tai muuten nukkenalle asiaa. 

Oli muuten kallista pitää puhelinta yhdistyksen nimellä, yhtä kallista kuin yrityksillä. Lopetin sen sopimuksen jo kaks kolme vuotta sitten ja sain halvemman sopimuksen yksityisnimellä. 

Tyhjän paikan museo jätti. Siksi sain idean jatkaa kuvakirjan tai scrapbookin tekemistä, vaikka se on kallista n.34€ alle 30 värisivua. Mutta olen muuten niihin tyytyväinen, kun saan tallennettua museomuistoja. Ja on kiva hakea lisätietoa. 

Every cloud has a silver lining, sanoo englantilainen sananlasku. Pandemia pilvi taivaalla on edelleen. Mutta sen hopeareunuksesta puhuttiin tänään siskojen kanssa.