Tänään sain valmiiksi 6.kuvakirjan, 26sivua A4, tai scrapbookin Koulunäyttelystä ja muusta, tarkistaa täytyy vielä sivuja, sitten voin sen tilata. On ollut mukava tehdä sitä ja samalla tulee tallennettua viimeisiä museovuosia paperille värikuvin kuin valokuva-albumiin. Kun ei ole virallista, ei tarvitse sisällysluetteloa, ei sivunumeroita eikä aloitus-lopetus sanoja. Sallin sen vapauden itselleni. Mutta lähteet on merkitty, mistä olen tiedot löytänyt. Niitä kunnioitan.
Nämä vanhat jutut ovat tervetullutta vaihtelua, koska pandemia pitää edelleen pienissä ympyröissä. Kulkutauti on jakanut maailmamme kahtia, se miten näkee vaaran, näkeekö sen vai ei. Minä näen, koska olen 2020 alusta asti seurannut koronan tutkimuksia maailmalla. Siksi varon sitä kuin ruttoa.
Tänään haukun kanssa ulkoillessa keksin tämän muistelun seuraavaksi.
Alla ensimmäisen luokan koulukuva kaksoissiskon kanssa, olemme edessä vasemmalla. Kuvaa meillä ei ollut, saatiin se vasta, kun oli täytetty 60vuotta. Koska lapsena valokuvarahat menivät Kuukkalan kauppaan, joka oli koulumatkan varrella ja siellä oli hienoa vaaleankeltaista villalankaa, jota me ostettiin ja niin jäi tämä 1.luokan ryhmäkuva saamatta.
Yksi vuosi Tarvasjoen entinen naapuri kertoi, että Suurilan koulun oppilaista on kaikki kuvat arkistoitu vuosien varrelta ja niistä Esa Heinonen on tehnyt nettiin videon. Sinne me mentiin katsomaan ja tämä kuva sieltä videolta löytyi, kauan kadoksissa ollut, kiitos naapurin ja internetin. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Kuosmanen – Merenkylät – Lukutunnin kirja II, 1964:
Aika rientää. Tämä on koulun lukukirjastani 60 vuotta sitten.Toisaalta sitä kirjaa luettiin muutama vuosi jälkeenpäin, ei joka vuosi varmaankaan uutta painosta tullut.
Kouluruuasta minulla on yksi muisto. 1.luokalta, kun aloitettiin koulu 1964. Olin järjestäjä ja järjestäjän tehtävänä oli auttaa keittäjää. Joten hain keittiöstä ison velliämpärin ja kovalla kiireellä tai peräti juosten toin sen luokkaan. Kaaduin ja velli lensi lattialle. Voi surkeutta! Taisi tulla poru, kun nolotti niin paljon. Niin sain opettajan ja keittäjän sympatiat, eivätkä he olleet yhtään vihaisia.
Pienelle lapselle ämpäri oli painava, joten kaikin voimin sitä kannoin. Miten onnistuin juoksemaan sen kanssa, on suuri arvoitus. Minulla taisi olla silloin Peppi Pitkätossun voimat.
Mutta sellainen muisto se oli, että ei koskaan unohdu.
Tässä alla siskon lukujärjestys vähän myöhemmin 3.luokalta Ypäjältä, jonne muutettiin. Tallella on, vaikka reissussa rähjääntynyt. Silloin oli myös lauantaina koulua.
Olisi mielenkiintoista nähdä nykypäivän lukujärjestys ja verrata.