Mukava yllätys! Olin viime kuukausina iloinnut 5:stä kuvakirjastani tai scrapbookistani. Mutta samalla surrut, kun ei ole ketään pandemian yksinäisyydessä kenelle niitä näyttää. Kun on tottunut kaikkea aina näyttämään toisille, niin on ilo ollut moninkertainen. Se ajatus on myös keräilyssä ja museotoiminnassa. Ilojen ja surujen jakaminen. Tässä taas huomaa sen tyhjiön, jonka museon sulkeminen jätti. Kun oven avaa, näkyy vain pahvilaatikkoja, nuket ja nallet ovat Suomen matkalle lähtövalmiina.
Nyt sain sen tilaisuuden näyttää kuvakirjojani ja muutenkin vaihtaa uutisia. Lisäksi Seija on ollut alusta asti Nukkenallemuseon tukena.
Tehtiin treffit ensin Anduzen retkeilymajassa.
Tässä niitä kirjoja katsotaan. Onni on jotakin kerrottavaa ja näytettävää.
Minulla oli ffp2 maski Anduzessa, koska siellä on ihmisvilinää kadullakin sunnuntaina, turisteja liikkuu, kirppari ja kauppa auki.
Korona leviää ilmassa tuulen, virran mukana, jos on tungosta. Olen yhtä varovainen kuin pandemian alussa. Onneksi Ranskassa saa olla kuten haluaa, vaikka olisi ainut.
En olisi voinut kokoelmaani paketoida, noita kuvakirjoja tehdä, järjestellä, ulkomailla asua...jos pitkä korona olisi vienyt aivot, terveyden, niin olen oppinut kansainvälisistä virustutkimuksista.
Uusi 6.kuvakirja, 30sivua, A4, on valmis ja tilattu, tulee postissa ensi viikolla. Siihen laitoin loppusivuille mukaan vanhoja perheemme luokkakuvia, ilman lupaa. Sitten myöhemmin, kun niitä kirjoja Suomessa kotipiirissä katsotaan, siskot ja veljet näkevät siellä oman luokkakuvansa suureksi yllätyksekseen, vanhempien luokkakuvia unohtamatta. Täytyy elämässä vähän yllätyksiä olla. Niin koko perhe on mukana maailmalla.
Dixie oli tyytyväinen, kun sai paljon silityksiä.
