https://tilkkuilo.blogspot.com/2014/10/aluetapaaminen-naantalissa.html
https://www.finna.fi/Record/tmk.161001951152100?lng=sv
Sirkka Kopisto, Nuket ja nukkekodit, WSOY, museoviraston tutkija, kertoo seuraavasti kirjassaan Naantalin nukeista:
"Naantalissa nukkeja valmistivat sisarukset Maria Charlotta, Carolina ja Josefina Lindbom. Isänsä satulaseppämestari Johan Lindbomin kuoltua 1849 he olivat äitinsä kanssa ryhtyneet elättämään itseään leipomalla sekä käsitöitä tehden. Näppärissä sormissa syntyivät ohuesta, itse värjätystä langasta ns. Naantalin nuket, joita Tokka-Lottana tunnettu Maria Charlotta vielä 1900-luvun alussa kesäisin myi Naantalin muistoina kylpylävieraille. Lindbomin neitien käsitöitä oli tarjolla myös naantalilaisissa kauppaliikkeissä."
Runebergin Vänrikki Stoolin tarinan sankarit viereisessä kuvassa. Niin on kuvailtu näitä Naantalin nukkeja.
Lainasin tuon nukkekirjan viime viikolla Loimaan kirjastosta, kun otin selvää käsintehdyistä nukeista yleensä. Helsingistä olin löytänyt vanhan nukketalon, jossa hienot miniatyyrinuket. Ei löytynyt niiden arvoitukseen vastausta tuosta kirjasta. Mutta hyvin se kirja valisti, koska olin unohtanut millaisia ne Naantalin nuket oikein olivat tarinoineen. Vaikka tutulta nimi kuulosti.
Niiden käsintehtyjen nukkien olemassaolon esille nostaminen kirjan kansista puheenaiheeksi herätti jotakin eloon ihmeesti yhtäkkiä nyt 2000-vuosisadalla. Viime viikonloppuna Loimaalla oli antiikkimessut. Sisäänpääsy maksoi 4 euroa. Mutta se oli sen arvoinen, näki heti, miten erilainen on antiikkitori kirpputoriin verrattuna. Ei siellä ollut sitä joka paikassa nykyään näkyvää krääsää, halpatuontia, joka täyttää kaikki paikat. Vaan aitoa ja laatua, kuten ennen oli.
Kuvan nuket ovat tuolta antiikkitorilta, josta ne ostin. Isosisko meidät kaksoissiskon kanssa sinne houkutteli. Lisäksi huvittavaa oli, kun hän sanoi minulle siellä, että tule nyt katsomaan, yläkerrassa on ne Naantalin nuket. En meinannut korviani uskoa, mistä ne sinne ilmestyivät kuin taikasauvalla taikaiskusta olisivat tulleet. En ole sellaisia luonnossa ennen nähnyt, en muista edes Suomessa museossa niitä nähneeni. Harvinaista. Olen kyllä ajatellut, että olisi hienoa saada ne kokoelmaani.
1800-luvulla elämä oli köyhää. Tuo Lindbomin perhe muistuttaa meitä hyvinvointi-elintasoyhteiskunnassamme, miten vähällä ennen selvittiin.
Tässä näkee, ettei ole kyse vain tavaroista, vaan siitä, mitä niiden kulissien takaa löytyy. Opetuksia menneestä maailmasta.
