http://www.hs.fi/kotimaa/MEK+Revontulivideo+tuplasi+japanilaisten+m%C3%A4%C3%A4r%C3%A4n+Lapissa/a1305560328564
http://www.hs.fi/kotimaa/Koko+Suomessa+on+ihailtu+komeita+revontulia/a1363488923605
maanantai 18. maaliskuuta 2013
lauantai 16. maaliskuuta 2013
1700-luvun terveisin
Mutta en minä osta "noitanukkeja" eli pahan haltijoita, vaan hyvän haltijoita.
Vanhat esineet on ladattu tarinoilla. Ne herättävät kunnioitusta. Monet sodat ja vallankumoukset ne ovat kestäneet.
Nukella on risti kädessä, koska se on katolinen kulttiesine. 1700-luvulla pojat puettiin kuten tytöt ja lapset kuten aikuiset. Joten nuket muistuttavat myös aikuisia. Vanhoissa maalauksissa niitä näkee.
Ei ole varmaa, esittääkö nukke Jeesus-lasta, jonka nunnat ovat tehneet luostarissa mehiläisen vahasta, tai jos se esittää pyhimystä, joka on tehty Nancyn maallikkojen ateljeessa. - Monet ihmiset ovat rukoilleet tämän nuken edessä, voi kuvitella. Joten se on kuunnellut rukouksia jos jonkinlaisia 200 vuotta taaksepäin ja varmaan jälkeenkin. Meille suomalaisille luterilaisille tuntuu oudolta tämä katolisen kirkon käytäntö. Uskomattomalta tuntuu myös nuken pukeminen rikkaan vaatteisiin, Jeesus syntyi seimessä. Toisaalta täytyy kunnioittaa myös toisten uskontoa kuten omaansa.
Nukella on 1700-luvun rokokoo silkkipuku. Alkuaan se on ollut punertava, mutta se on menettänyt värinsä aikojen saatossa, silti hyväkuntoinen. Hiukset on puuteroitu ajanmukaisesti ja niiden päällä on ohut silkkipitsiverkko. Samaa ohutta käsintehtyä silkkipitsiä on myös puvussa.
Olen nähnyt internetissä antiikkihuutokaupassa samantyylisen shadowboxin tai dioraaman 1700-luvulta. Siinä oli koko pyhä perhe, Maria, Joosef ja Jeesus-lapsi isona. Kaikki oli puettuna tällaisiin hovipukuihin rikkauksien keskelle. Kuvaus oli ihan päinvastainen, mihin on tottunut raamatun mukaan. Se oli aika shokeeraavaa.
1700-luku, ennen Ranskan suurta vallankumousta 1789, oli kuninkaallista ja aateliston hallitsemaa. Tässä nukketarinassa se näkyy.
http://fi.wikipedia.org/wiki/1700-luku
perjantai 15. maaliskuuta 2013
Kevättä odotellessa
Hiihtolomat ovat lopussaan. Saa nähdä tuleeko nyt viikonlopulla ketään museoon. Yleensä lehtiartikkelin jälkeen on heti tullut ihmisiä, mutta ei aina.
Kylämme uutisankkuri lupasi lähettää miehensä lapsenlapsineen tänne keskiviikkona, koska ei itse pääse tulemaan jalka paketissa. Mutta ei sieltä ketään tullut. Ihan tyypillistä käytöstä tuolta entiseltä kunnantalon sihteeriltä. Ranskalaiset ovat kovia lupailemaan. Täytyy ottaa varauksella. Jos kaikki lupailijat olisivat tulleet, täällä olisi vilkasta! Toisaalta ystävät on eri asia. Kyllä heihin voi luottaa, mutta vieraat.
Täällä ei ole tullut takatalvea kuten Pohjois-Ranskassa, mutta lämpötila on heitellyt. Kylmää on ollut tällä viikolla vuodenaikaan nähden. Kevät on myöhässä.
Oltiin St Christolissa naapurikylässä ruokaostoksilla. Sieltä tänne tullessa olisi hyvä museokylttipaikka, koska on kova liikenne aina sillä tiellä. Yhdessä Lézan-risteyksessä on muutamia muidenkin mainoskylttejä. Olen usein katsellut sitä paikkaa ja ajatellut, että täytyy mennä kysymään lupa siitä talosta, joka on vieressä. Mutta useimmiten portti on ollut kiinni. Nyt se oli auki. Tuumasta toimeen. Menin kysymään. Ja lupa tuli helposti vanhemmalta madamelta.
Ensi viikolla ostan lastulevyä ja sitten ryhdyn maalaamaan uutta mainoskylttiä museoon. Ne tuovat paljon museokävijöitä, varsinkin turisteja, jotka poikkeavat spontaanisti sen nähtyään.
Nyt talvilomien aikana on ollut museossa 29 ihmistä. Se on paljon, ei viime vuonna vaan ollut. Vasta pääsiäislomilla alkoi tänne tulla enemmän elämää.
Kylämme uutisankkuri lupasi lähettää miehensä lapsenlapsineen tänne keskiviikkona, koska ei itse pääse tulemaan jalka paketissa. Mutta ei sieltä ketään tullut. Ihan tyypillistä käytöstä tuolta entiseltä kunnantalon sihteeriltä. Ranskalaiset ovat kovia lupailemaan. Täytyy ottaa varauksella. Jos kaikki lupailijat olisivat tulleet, täällä olisi vilkasta! Toisaalta ystävät on eri asia. Kyllä heihin voi luottaa, mutta vieraat.
Täällä ei ole tullut takatalvea kuten Pohjois-Ranskassa, mutta lämpötila on heitellyt. Kylmää on ollut tällä viikolla vuodenaikaan nähden. Kevät on myöhässä.
Oltiin St Christolissa naapurikylässä ruokaostoksilla. Sieltä tänne tullessa olisi hyvä museokylttipaikka, koska on kova liikenne aina sillä tiellä. Yhdessä Lézan-risteyksessä on muutamia muidenkin mainoskylttejä. Olen usein katsellut sitä paikkaa ja ajatellut, että täytyy mennä kysymään lupa siitä talosta, joka on vieressä. Mutta useimmiten portti on ollut kiinni. Nyt se oli auki. Tuumasta toimeen. Menin kysymään. Ja lupa tuli helposti vanhemmalta madamelta.
Ensi viikolla ostan lastulevyä ja sitten ryhdyn maalaamaan uutta mainoskylttiä museoon. Ne tuovat paljon museokävijöitä, varsinkin turisteja, jotka poikkeavat spontaanisti sen nähtyään.
Nyt talvilomien aikana on ollut museossa 29 ihmistä. Se on paljon, ei viime vuonna vaan ollut. Vasta pääsiäislomilla alkoi tänne tulla enemmän elämää.
maanantai 11. maaliskuuta 2013
Nukkenallemuseo lehdessä
http://www.midilibre.fr/2013/03/11/lezan,657740.phphttp://www.midilibre.fr/2013/03/11/lezan,657740.php
Siinä uusi lehtiartikkeli tästä nukkenallemuseosta tämänpäiväisessä Midi Libressä. Kylämme uutistoimittaja sanoi, että tekstini oli liian pitkä ja hän lyhensi sitä. Ihmeen äkkiä se pääsi lehteen, koska madame Barthélémy oli luvannut lähettää sen sinne alkuviikosta. Hän olikin lähettänyt sen jo viikonlopulla. Hyvä niin, koska tämä viikko on vielä lomaa ja siksi voi tulla helpommin ihmisiä vielä. Ensi viikolla taas kaikilla on kiireensä lomien loputtua. Tämä artikkeli liikuttaa varsinkin paikallisia, turisteja vähemmän.
Huvittavaa. Tämä on ihan itse hankittu mainos! Itse täytyy tehdä numeroa itsestään, muuten ei meitä nähdä tai tulla huomatuksi paikallisten keskuudessa. Alkuvuosina ei olisi tullut kuuloonkaan, että omasta takaa olisin ottanut lehteen yhteyttä, se oli aina päinvastoin. Museon pitäminen on opettanut, että eipäs ujostella! Muuten täällä ei ole ketään.
Olin liittänyt tekstiini nukketalonettisivut http://dollhousedreams.free.fr . Kuvat puhuvat enemmän kuin 1000 sanaa, sanotaan. Nyt ne tehosivat tuohon uutisankkuriin. Hän ei ole ollut kaikkein helpoin tapaus. Aamulla minulla oli puhelinvastaajassa viesti, että artikkeli on jo tänäpäisessä lehdessä ja että voin hankkia lehden. Menin heti sen ostamaan. Vaikka netistäkin se löytyi, yllä linkki. Nyt iltapäivällä madame soitti uudestaan. Hän sanoi, ettei voi tulla katsomaan museoon, koska on jalka paketissa. Mutta hän lähettää miehensä lastenlasten kanssa keskiviikkona jos sopii. Kyllä vain, sanoin minä. Niin uteliaina en ole tottunut kyläläisiäni näkemään!
Une collection de maisons de poupées du XIXe siècle à nos jours
Le musée des poupées et nounours de la commune est une véritable mine d'or. Outre la multitude de collections de jouets Ulla Maija, fondatrice du musée, a une nouvelle passion. Dans les années 60, enfant, elle découvre dans un château en Finlande, une maison de poupée du début 1900. Elle se met à rêver...puis elle a l'occasion d'admirer des maisons de poupées suédoises dans des magazines mais elles étaient alors trop chères. Ulla Maija n'imaginait pas qu'elle en ferait un jour la collection. Depuis 2004, date de son premier achat, elle ne cesse d'agrandir sa collection et aujourd'hui elle en possède une quarantaine qui représentent des magasins, des écoles, un hôpital, des maisons bourgeoises, des plus modestes et puis aussi des fermes avec les fermiers et tous les animaux. Les maisons de poupées sont plutôt une tradition ou une culture anglosaxonne et germanique. Les plus grandes marques connues : Moritz, Gottschalk, Hacker, Bliss, Silber et Flemming. Ulla Maija lance un appel. Elle aimerait trouver une maison française et la maison de Bécassine. Récemment elle a restauré une maison du début de 1900.
Musée des poupées et des Nounours 4, rue de l'Estrangladou à Lézan. Ouverture le samedi et le dimanche de 15 h à 18 h et sur rendez-vous. Tél. 04 66 83 19 57. Tarifs : 5 € adulte ; 4 € enfant. Une visite virtuelle du musée est possible sur
http ://dollhousedreams.free.fr.
Tässä alempana artikkelin vapaa suomennos:
Nukketalokokoelma 1800-luvulta tähän päivään.
Kunnan Nukkenallemuseo on todellinen kultakaivos. Ulla-Maijalla, museon perustajalla, on uusi intohimo lukuisten lelukokoelmiensa lisäksi. Lapsena 60-luvulla hän näki 1900-luvun alun nukketalon (Turun)linnassa Suomessa. Se sai hänet unelmoimaan...Myöhemmin hän ihaili ruotsalaisia nukketaloja (Lundby) kuvalehdessä, mutta ne olivat liian kalliita ostaa. Ulla-Maija ei olisi voinut kuvitellakaan siihen aikaan, että jonakin päivänä hänellä olisi nukketalokokoelma. Vuonna 2004 löytyi ensimmäinen nukketalo kirpputorilta Anduzesta. Ja sen jälkeen kokoelmaan on niitä karttunut nelisenkymmentä. Joukossa on mm.kauppoja, kouluja, sairaala, hienoja porvaristaloja, ja myös vaatimattomampia taloja, maalaistaloja isäntäväkineen ja eläimineen. Nukketalot ovat enemmänkin anglo-saksinen ja saksalainen traditio tai kulttuuri suurine merkkeineen: Moritz Gottschalk, (Christian) Hacker, Bliss, Silber & Fleming. Ranskalaista taloa ei ole vielä löytynyt, mistä sellaisen löytäisi? Entä Bécassinen talon? Siinäpä etsimistä. Viime aikoina on ollut työn alla 1900-luvun alun nukketalon restaurointi.
(Bécassine on ranskalaisten lasten seikkailijatyttö kuten meillä on Peppi Pitkätossu.)
Lopussa on museon osoite muine tietoineen ja nukketalonettisivut.
Siinä uusi lehtiartikkeli tästä nukkenallemuseosta tämänpäiväisessä Midi Libressä. Kylämme uutistoimittaja sanoi, että tekstini oli liian pitkä ja hän lyhensi sitä. Ihmeen äkkiä se pääsi lehteen, koska madame Barthélémy oli luvannut lähettää sen sinne alkuviikosta. Hän olikin lähettänyt sen jo viikonlopulla. Hyvä niin, koska tämä viikko on vielä lomaa ja siksi voi tulla helpommin ihmisiä vielä. Ensi viikolla taas kaikilla on kiireensä lomien loputtua. Tämä artikkeli liikuttaa varsinkin paikallisia, turisteja vähemmän.
Huvittavaa. Tämä on ihan itse hankittu mainos! Itse täytyy tehdä numeroa itsestään, muuten ei meitä nähdä tai tulla huomatuksi paikallisten keskuudessa. Alkuvuosina ei olisi tullut kuuloonkaan, että omasta takaa olisin ottanut lehteen yhteyttä, se oli aina päinvastoin. Museon pitäminen on opettanut, että eipäs ujostella! Muuten täällä ei ole ketään.
Olin liittänyt tekstiini nukketalonettisivut http://dollhousedreams.free.fr . Kuvat puhuvat enemmän kuin 1000 sanaa, sanotaan. Nyt ne tehosivat tuohon uutisankkuriin. Hän ei ole ollut kaikkein helpoin tapaus. Aamulla minulla oli puhelinvastaajassa viesti, että artikkeli on jo tänäpäisessä lehdessä ja että voin hankkia lehden. Menin heti sen ostamaan. Vaikka netistäkin se löytyi, yllä linkki. Nyt iltapäivällä madame soitti uudestaan. Hän sanoi, ettei voi tulla katsomaan museoon, koska on jalka paketissa. Mutta hän lähettää miehensä lastenlasten kanssa keskiviikkona jos sopii. Kyllä vain, sanoin minä. Niin uteliaina en ole tottunut kyläläisiäni näkemään!
Une collection de maisons de poupées du XIXe siècle à nos jours
Le musée des poupées et nounours de la commune est une véritable mine d'or. Outre la multitude de collections de jouets Ulla Maija, fondatrice du musée, a une nouvelle passion. Dans les années 60, enfant, elle découvre dans un château en Finlande, une maison de poupée du début 1900. Elle se met à rêver...puis elle a l'occasion d'admirer des maisons de poupées suédoises dans des magazines mais elles étaient alors trop chères. Ulla Maija n'imaginait pas qu'elle en ferait un jour la collection. Depuis 2004, date de son premier achat, elle ne cesse d'agrandir sa collection et aujourd'hui elle en possède une quarantaine qui représentent des magasins, des écoles, un hôpital, des maisons bourgeoises, des plus modestes et puis aussi des fermes avec les fermiers et tous les animaux. Les maisons de poupées sont plutôt une tradition ou une culture anglosaxonne et germanique. Les plus grandes marques connues : Moritz, Gottschalk, Hacker, Bliss, Silber et Flemming. Ulla Maija lance un appel. Elle aimerait trouver une maison française et la maison de Bécassine. Récemment elle a restauré une maison du début de 1900.
Musée des poupées et des Nounours 4, rue de l'Estrangladou à Lézan. Ouverture le samedi et le dimanche de 15 h à 18 h et sur rendez-vous. Tél. 04 66 83 19 57. Tarifs : 5 € adulte ; 4 € enfant. Une visite virtuelle du musée est possible sur
http ://dollhousedreams.free.fr.
Tässä alempana artikkelin vapaa suomennos:
Nukketalokokoelma 1800-luvulta tähän päivään.
Kunnan Nukkenallemuseo on todellinen kultakaivos. Ulla-Maijalla, museon perustajalla, on uusi intohimo lukuisten lelukokoelmiensa lisäksi. Lapsena 60-luvulla hän näki 1900-luvun alun nukketalon (Turun)linnassa Suomessa. Se sai hänet unelmoimaan...Myöhemmin hän ihaili ruotsalaisia nukketaloja (Lundby) kuvalehdessä, mutta ne olivat liian kalliita ostaa. Ulla-Maija ei olisi voinut kuvitellakaan siihen aikaan, että jonakin päivänä hänellä olisi nukketalokokoelma. Vuonna 2004 löytyi ensimmäinen nukketalo kirpputorilta Anduzesta. Ja sen jälkeen kokoelmaan on niitä karttunut nelisenkymmentä. Joukossa on mm.kauppoja, kouluja, sairaala, hienoja porvaristaloja, ja myös vaatimattomampia taloja, maalaistaloja isäntäväkineen ja eläimineen. Nukketalot ovat enemmänkin anglo-saksinen ja saksalainen traditio tai kulttuuri suurine merkkeineen: Moritz Gottschalk, (Christian) Hacker, Bliss, Silber & Fleming. Ranskalaista taloa ei ole vielä löytynyt, mistä sellaisen löytäisi? Entä Bécassinen talon? Siinäpä etsimistä. Viime aikoina on ollut työn alla 1900-luvun alun nukketalon restaurointi.
(Bécassine on ranskalaisten lasten seikkailijatyttö kuten meillä on Peppi Pitkätossu.)
Lopussa on museon osoite muine tietoineen ja nukketalonettisivut.
sunnuntai 10. maaliskuuta 2013
Missä meitä on maailmalla? Supisuomalaisiako?
60-luvulla kansainvälisyys Suomessa oli harvinaista. Varsinkin meille maalaislapsille. Turun matkoilla nähtiin vähän ulkomaalaisia, lähinnä amerikkalaisia Turun linnassa ja Luostarinmäellä. Joskus kuuli myös saksaa puhuttavan. Me oltiin kaksossiskon kanssa aina puettu samanlaisesti kuten kaksoset yleensä ja saatiin siksi huomiota. Oli hienoa, kun amerikkalaiset muodikkaat rouvat meille siellä vilkuttivat, vaikka me oltiin kaikki täysin tuntemattomia toisillemme. Toisaalta siinä näki, miten helposti he ottivat kontaktia vieraisiin. Ei me suomalaiset vaan olla niin avoimia. Me säilytetään välimatkaa vieraisiin, ainakin ennen enemmän, vaikka nykyään ollaan varmaankin avoimempia.
Täällä museossa minulla on meidän vanhat Musta Pekka-kortit. Niitä minä joskus näytän ranskalaisille ja kerron, että siinä oli meidän lapsuuden pienen maailmamme ulkomaalaiset. Kuvina vaan, puhumatta noista parista kansalaisuudesta yllä. Joskus varmaan nähtiin joku musta Turussa, joka oli meidän ainut vierailukaupunkimme Forssan ja myöhemmin Loimaan lisäksi. Silloin puhuttiin vielä neekereistä, eikä kyse ollut negatiivisesta sanasta kuten nykyään ajatellaan. Ja yksi karkkiherkku oli neekerinpusu, jonka nimi on sittemmin muutettu rotusorron pelossa.
Suomi on muuttunut valtavasti näissä viidessäkymmenessä vuodessa. Kun menen Helsinkiin nykyään, hämmästelen sen kansainvälisyyttä. Euroopan Unionin jäsenenä ja muutenkin matkustamisen yleistyttyä kaikkialla halpalentoyhtiöineen mikään maa ei jää turisti- tai muun muuttovirran ulkopuolelle.
Miten pienissä ympyröissä ennen elettiin! Tervetullutta ja jännittävää tuulahdusta suuresta maailmasta oli kun kotona puhuttiin Amerikan Arvosta ja joistakin sukulaisista, jotka olivat lähteneet Kanadaan tai Amerikkaan jo 1800-luvulla tai 1900-luvun alussa muuttovirran mukana tai kultaa huuhtomaan. Nyt vasta myöhemmin olen kuullut, että noiden lähtijöiden joukossa oli myös isoäidinisä Iisak, isoisän veli Aku(sti) ja pikkuserkku. Mahtaako meillä olla siellä sukulaisia? Jos joskus ilmaantuisi joku "vieras" kaukaa oven taakse ja sanoisi, että hei, me ollaan sukulaisia! Se vasta olisi mukavaa. Kannattaisi harrastaa enemmän sukututkimusta. Tarinoita olisi varmaan jos jonkinlaista.
Äidin suvusta löytää noita matkustelijoita, kuten minustakin on tullut, "merimies"-sieluja. Isän puolelta en tiedä, en ole kuullut sukututkimuksesta, että olisi sellaista siellä tehty.
Millaista oli matkustaminen yli 100 vuotta sitten? Millaisissa oloissa? Mikä sai ihmiset liikkeelle? Mikä "kantoi"?
Nykyajan mukavuuksista ei voitu edes unelmoida.Yksi asia on varmaa. "Taistelutanner" oli edessäpäin, toisaalta myös "löytöretki". Ei osattu vieraita kieliäkään kuten nykyään. Ummikkona vaan lähdettiin matkaan. Hyppy tuntemattomaan ei pelottanut, tai ei annettu sen pelottaa. Ehkä ei ollut paljon vaihtoehtoja.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Siirtolaisuus
http://www.migrationinstitute.fi/art/smlehti.php
http://www.edu.fi/lukiokoulutus/historia_ja_yhteiskuntaoppi/historian_kurssit/kansainvaliset_suhteet_hi3/siirtolaisuus/suuren_siirtolaisuuden_kolme_muuttoaaltoa
http://fi.wikipedia.org/wiki/Matkailu
http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/hovimaen_aikaan_-_matkustus_suomessa_32449.html#media=32453
http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/116808-siirtolaisuus-pohjois-amerikkaan-suomesta-ja-erityisesti-ikaalisista
Täällä museossa minulla on meidän vanhat Musta Pekka-kortit. Niitä minä joskus näytän ranskalaisille ja kerron, että siinä oli meidän lapsuuden pienen maailmamme ulkomaalaiset. Kuvina vaan, puhumatta noista parista kansalaisuudesta yllä. Joskus varmaan nähtiin joku musta Turussa, joka oli meidän ainut vierailukaupunkimme Forssan ja myöhemmin Loimaan lisäksi. Silloin puhuttiin vielä neekereistä, eikä kyse ollut negatiivisesta sanasta kuten nykyään ajatellaan. Ja yksi karkkiherkku oli neekerinpusu, jonka nimi on sittemmin muutettu rotusorron pelossa.
Suomi on muuttunut valtavasti näissä viidessäkymmenessä vuodessa. Kun menen Helsinkiin nykyään, hämmästelen sen kansainvälisyyttä. Euroopan Unionin jäsenenä ja muutenkin matkustamisen yleistyttyä kaikkialla halpalentoyhtiöineen mikään maa ei jää turisti- tai muun muuttovirran ulkopuolelle.
Miten pienissä ympyröissä ennen elettiin! Tervetullutta ja jännittävää tuulahdusta suuresta maailmasta oli kun kotona puhuttiin Amerikan Arvosta ja joistakin sukulaisista, jotka olivat lähteneet Kanadaan tai Amerikkaan jo 1800-luvulla tai 1900-luvun alussa muuttovirran mukana tai kultaa huuhtomaan. Nyt vasta myöhemmin olen kuullut, että noiden lähtijöiden joukossa oli myös isoäidinisä Iisak, isoisän veli Aku(sti) ja pikkuserkku. Mahtaako meillä olla siellä sukulaisia? Jos joskus ilmaantuisi joku "vieras" kaukaa oven taakse ja sanoisi, että hei, me ollaan sukulaisia! Se vasta olisi mukavaa. Kannattaisi harrastaa enemmän sukututkimusta. Tarinoita olisi varmaan jos jonkinlaista.
Äidin suvusta löytää noita matkustelijoita, kuten minustakin on tullut, "merimies"-sieluja. Isän puolelta en tiedä, en ole kuullut sukututkimuksesta, että olisi sellaista siellä tehty.
Millaista oli matkustaminen yli 100 vuotta sitten? Millaisissa oloissa? Mikä sai ihmiset liikkeelle? Mikä "kantoi"?
Nykyajan mukavuuksista ei voitu edes unelmoida.Yksi asia on varmaa. "Taistelutanner" oli edessäpäin, toisaalta myös "löytöretki". Ei osattu vieraita kieliäkään kuten nykyään. Ummikkona vaan lähdettiin matkaan. Hyppy tuntemattomaan ei pelottanut, tai ei annettu sen pelottaa. Ehkä ei ollut paljon vaihtoehtoja.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Siirtolaisuus
http://www.migrationinstitute.fi/art/smlehti.php
http://www.edu.fi/lukiokoulutus/historia_ja_yhteiskuntaoppi/historian_kurssit/kansainvaliset_suhteet_hi3/siirtolaisuus/suuren_siirtolaisuuden_kolme_muuttoaaltoa
http://fi.wikipedia.org/wiki/Matkailu
http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/hovimaen_aikaan_-_matkustus_suomessa_32449.html#media=32453
http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/116808-siirtolaisuus-pohjois-amerikkaan-suomesta-ja-erityisesti-ikaalisista
Miten äännetään?
http://www.acapela-group.fr/text-to-speech-interactive-demo.html
Siinä vieraan kielen ääntämys on kuunneltavissa suoraan netistä. Kirjoita haluamasi teksti ja kuuntele sen ääntäminen.
Siinä vieraan kielen ääntämys on kuunneltavissa suoraan netistä. Kirjoita haluamasi teksti ja kuuntele sen ääntäminen.
300 vuotta taaksepäin
Alèsissa on nyt viikonlopulla historiallinen juhla:
http://www.midilibre.fr/2013/03/09/ales-vivez-la-ville-comme-il-y-a-300-ans,657051.php
http://www.midilibre.fr/2013/03/09/ales-la-semaine-cevenole-bat-son-plein,656942.php
http://www.midilibre.fr/2013/03/07/l-histoire-au-bout-du-fil-elle-pare-les-camisards-le-programme-de-la-journee,656085.php
Siinä yllä Sevennien uskonsotien ajasta 300 vuotta taaksepäin. Viimeinen linkki kertoo puvuista.
http://www.midilibre.fr/2013/03/09/ales-vivez-la-ville-comme-il-y-a-300-ans,657051.php
http://www.midilibre.fr/2013/03/09/ales-la-semaine-cevenole-bat-son-plein,656942.php
http://www.midilibre.fr/2013/03/07/l-histoire-au-bout-du-fil-elle-pare-les-camisards-le-programme-de-la-journee,656085.php
Siinä yllä Sevennien uskonsotien ajasta 300 vuotta taaksepäin. Viimeinen linkki kertoo puvuista.
torstai 7. maaliskuuta 2013
Marieclaire Idées-nettisivuideoita
http://www.marieclaireidees.com/
Löysin yhden lelumuseon marieclaireidees-sivuilta. Ja huomasin, että sinne voi rekisteröityä ja osallistua käsitöillään tai muuten. Kerroin kuvin kokoelmastani, restauroinnistani jne. Siinä uusi mainospaikka.
http://www.flickr.com/photos/62079252@N04/sets/72157631222526416/
Nuo kuvani on nähty jo yli 900 kertaa!
Marieclaireidees sivuille voi myös laittaa reseptejä. Siitä sain kokkausidean. Tein tänään maustekakun. Huomenna kuvaan sen ja annan reseptini myös näillä sivuilla.
Dixou on paras keittiöapulainen kokataan mitä tahansa. Se seuraa tarkkaavaisena vieressä kaikki tekovaiheet. Sitten lopussa päästään aina maistiaisille.
Löysin yhden lelumuseon marieclaireidees-sivuilta. Ja huomasin, että sinne voi rekisteröityä ja osallistua käsitöillään tai muuten. Kerroin kuvin kokoelmastani, restauroinnistani jne. Siinä uusi mainospaikka.
http://www.flickr.com/photos/62079252@N04/sets/72157631222526416/
Nuo kuvani on nähty jo yli 900 kertaa!
Marieclaireidees sivuille voi myös laittaa reseptejä. Siitä sain kokkausidean. Tein tänään maustekakun. Huomenna kuvaan sen ja annan reseptini myös näillä sivuilla.
Dixou on paras keittiöapulainen kokataan mitä tahansa. Se seuraa tarkkaavaisena vieressä kaikki tekovaiheet. Sitten lopussa päästään aina maistiaisille.
maanantai 4. maaliskuuta 2013
Mediakeinoja
25 museokävijää on ollut nyt tänä alkuvuonna. Mutta miten heitä saisi houkuteltua enemmän? Kun turistit taas lähtevät alueeltamme parin viikon sisällä, ei kukaan tule käymään.
Lehtiartikkeli, siinä yksi aika hyvä keino. Ihmisiä tulee vielä kauan sen jälkeen, jos ei välittömästi. Ja samalla se tekee tunnetuksi varsinkin paikallisväestön keskuudessa. Mutta mitä keksisi aiheeksi, sitä ajattelin. Nukketalokokoelman näyttely.
Nyt täytyy itse ottaa yhteyttä lehteen. Rohkea rokan syö, uhkarohkea koulun keiton, sanoi vanha kansa. Se palkitaan, kun tulee porukkaa museoon. Muuten täällä saa olla kuin majakan vartijana Dixoun kanssa. Se on tylsää.
Joten tuumasta toimeen. Soitin meidän kylän Midi Libren paikalliselle kylämme uutisankkurille. Madame oli ennen töissä kunnantalolla ja nyt hän on eläkkeellä. Hän lupasi tulla viikon loppupuolella ja soittaa ensin.
Olen huomannut, että isosiskokin työskennellessään 4H:lla ilmoittaa paikallislehteen tapahtumista, niin miksemme me Nukkenalleyhdistyksessä.
Saa nähdä, mitä tästä tulee...
klo:21:11
Kerroin naapurille uutisen. Hän sanoi, että tuo madame Barthélémy on loukannut jalkansa eikä pääse mihinkään liikkeelle jalka kipsissä. Äsken tuli puhelinsoitto. Naapuri oli oikeassa. Uutisankkuri soitti ja sanoi, ettei viitsinyt sitä heti minulle sanoa. Mutta ehdotti, että otan itse kuvat ja kerron nukketaloistani, hän tekee siitä sitten jutun. Myöhemmin kun jalka paranee, hän tulee katsomaan museoon. Tämä entinen kunnan sihteeri vaikutti nyt ihan ystävälliseltä ja positiiviselta. Ei hän sellainen aina ole ollut. Kauan kestää saada ihmisten luottamus.
Lehtiartikkeli, siinä yksi aika hyvä keino. Ihmisiä tulee vielä kauan sen jälkeen, jos ei välittömästi. Ja samalla se tekee tunnetuksi varsinkin paikallisväestön keskuudessa. Mutta mitä keksisi aiheeksi, sitä ajattelin. Nukketalokokoelman näyttely.
Nyt täytyy itse ottaa yhteyttä lehteen. Rohkea rokan syö, uhkarohkea koulun keiton, sanoi vanha kansa. Se palkitaan, kun tulee porukkaa museoon. Muuten täällä saa olla kuin majakan vartijana Dixoun kanssa. Se on tylsää.
Joten tuumasta toimeen. Soitin meidän kylän Midi Libren paikalliselle kylämme uutisankkurille. Madame oli ennen töissä kunnantalolla ja nyt hän on eläkkeellä. Hän lupasi tulla viikon loppupuolella ja soittaa ensin.
Olen huomannut, että isosiskokin työskennellessään 4H:lla ilmoittaa paikallislehteen tapahtumista, niin miksemme me Nukkenalleyhdistyksessä.
Saa nähdä, mitä tästä tulee...
klo:21:11
Kerroin naapurille uutisen. Hän sanoi, että tuo madame Barthélémy on loukannut jalkansa eikä pääse mihinkään liikkeelle jalka kipsissä. Äsken tuli puhelinsoitto. Naapuri oli oikeassa. Uutisankkuri soitti ja sanoi, ettei viitsinyt sitä heti minulle sanoa. Mutta ehdotti, että otan itse kuvat ja kerron nukketaloistani, hän tekee siitä sitten jutun. Myöhemmin kun jalka paranee, hän tulee katsomaan museoon. Tämä entinen kunnan sihteeri vaikutti nyt ihan ystävälliseltä ja positiiviselta. Ei hän sellainen aina ole ollut. Kauan kestää saada ihmisten luottamus.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)