60-luvulla kansainvälisyys Suomessa oli harvinaista. Varsinkin meille maalaislapsille. Turun matkoilla nähtiin vähän ulkomaalaisia, lähinnä amerikkalaisia Turun linnassa ja Luostarinmäellä. Joskus kuuli myös saksaa puhuttavan. Me oltiin kaksossiskon kanssa aina puettu samanlaisesti kuten kaksoset yleensä ja saatiin siksi huomiota. Oli hienoa, kun amerikkalaiset muodikkaat rouvat meille siellä vilkuttivat, vaikka me oltiin kaikki täysin tuntemattomia toisillemme. Toisaalta siinä näki, miten helposti he ottivat kontaktia vieraisiin. Ei me suomalaiset vaan olla niin avoimia. Me säilytetään välimatkaa vieraisiin, ainakin ennen enemmän, vaikka nykyään ollaan varmaankin avoimempia.
Täällä museossa minulla on meidän vanhat Musta Pekka-kortit. Niitä minä joskus näytän ranskalaisille ja kerron, että siinä oli meidän lapsuuden pienen maailmamme ulkomaalaiset. Kuvina vaan, puhumatta noista parista kansalaisuudesta yllä. Joskus varmaan nähtiin joku musta Turussa, joka oli meidän ainut vierailukaupunkimme Forssan ja myöhemmin Loimaan lisäksi. Silloin puhuttiin vielä neekereistä, eikä kyse ollut negatiivisesta sanasta kuten nykyään ajatellaan. Ja yksi karkkiherkku oli neekerinpusu, jonka nimi on sittemmin muutettu rotusorron pelossa.
Suomi on muuttunut valtavasti näissä viidessäkymmenessä vuodessa. Kun menen Helsinkiin nykyään, hämmästelen sen kansainvälisyyttä. Euroopan Unionin jäsenenä ja muutenkin matkustamisen yleistyttyä kaikkialla halpalentoyhtiöineen mikään maa ei jää turisti- tai muun muuttovirran ulkopuolelle.
Miten pienissä ympyröissä ennen elettiin! Tervetullutta ja jännittävää tuulahdusta suuresta maailmasta oli kun kotona puhuttiin Amerikan Arvosta ja joistakin sukulaisista, jotka olivat lähteneet Kanadaan tai Amerikkaan jo 1800-luvulla tai 1900-luvun alussa muuttovirran mukana tai kultaa huuhtomaan. Nyt vasta myöhemmin olen kuullut, että noiden lähtijöiden joukossa oli myös isoäidinisä Iisak, isoisän veli Aku(sti) ja pikkuserkku. Mahtaako meillä olla siellä sukulaisia? Jos joskus ilmaantuisi joku "vieras" kaukaa oven taakse ja sanoisi, että hei, me ollaan sukulaisia! Se vasta olisi mukavaa. Kannattaisi harrastaa enemmän sukututkimusta. Tarinoita olisi varmaan jos jonkinlaista.
Äidin suvusta löytää noita matkustelijoita, kuten minustakin on
tullut, "merimies"-sieluja. Isän puolelta en tiedä, en ole kuullut
sukututkimuksesta, että olisi sellaista siellä tehty.
Millaista oli matkustaminen yli 100 vuotta sitten? Millaisissa oloissa? Mikä sai ihmiset liikkeelle? Mikä "kantoi"?
Nykyajan mukavuuksista ei voitu edes unelmoida.Yksi asia on varmaa. "Taistelutanner" oli edessäpäin, toisaalta myös "löytöretki". Ei osattu vieraita kieliäkään kuten nykyään. Ummikkona vaan lähdettiin matkaan. Hyppy tuntemattomaan ei pelottanut, tai ei annettu sen pelottaa. Ehkä ei ollut paljon vaihtoehtoja.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Siirtolaisuus
http://www.migrationinstitute.fi/art/smlehti.php
http://www.edu.fi/lukiokoulutus/historia_ja_yhteiskuntaoppi/historian_kurssit/kansainvaliset_suhteet_hi3/siirtolaisuus/suuren_siirtolaisuuden_kolme_muuttoaaltoa
http://fi.wikipedia.org/wiki/Matkailu
http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/hovimaen_aikaan_-_matkustus_suomessa_32449.html#media=32453
http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/116808-siirtolaisuus-pohjois-amerikkaan-suomesta-ja-erityisesti-ikaalisista
