http://www.hs.fi/terveys/L%C3%A4%C3%A4k%C3%A4ri+Taantuminen+on+hyv%C3%A4ksi+lasten+ja+aikuisten+kehitykselle/a1404959120021
http://www.hs.fi/kaupunki/Perinneleikit+tekev%C3%A4t+paluuta++Katso+vinkit+twist-hyppelyyn+videolta/a1399694265296
torstai 10. heinäkuuta 2014
keskiviikko 9. heinäkuuta 2014
Museossa tapahtuu
Nyt on museo herännyt taas henkiin hiljaisen kesäkuun jälkeen. Noloa se oli, kun ei teinattu kuin 25 euroa kesäkuussa. Museokävijät olivat kadonneet. Nyt he ovat palanneet.
Koko heinäkuun alku on ollut parempi kuin viime vuonna. Me ollaan tienattu se, mistä jäätiin paitsi viime kuussa. Tänäänkin oli 12 henkeä. Ja melkein joka perhe on ostanut ainakin yhden kortin. Niitä on myyty nyt noin parikymmentä, 15 euroa voi jo vähentää 52 euron korttilaskusta.
Tänään oli ranskalaisia nuoria perheitä tai isovanhempia lastenlastensa kanssa. Nukketalot ovat yleisin suosikki koulunäyttelyn rinnalla. Monesti kysytään, mistä olen löytänyt, koska kokoelmani ei ole tyypillinen ranskalainen. Se on ulkomaalaisen kokoelma ja siksi erilainen kuin paikallisten keräilijöiden. Olisi mielenkiintoista tietää lasten kommentteja jälkeenpäin.
Ihmeesti meidän vaatimaton museomainos tehoaa. Se on tuonut ihmisiä tänne kaukaakin, melkein tunnin ajomatkan päästä, vaikka lähempänä olisi ollut Uzèsin museo 1900 vanhoine leluineen. Ja ihmetellä saa, kun taas tänään tuli Barjacin lähettyviltä iso perhe. He olivat saaneet mainoksemme yhdestä majoituspaikasta, jonne niitä viime vuonna jätettiin.
Tänään laitoin postiin yhdistyskirjeitä, kaikki eivät vielä harrasta nettiä. Ja sitten lähetin niitä sähköpostilla, huomenna jatkan.
Minulla oli pari päivää tietokone ongelma, enkä pystynyt siksi keskittymään paljon muuhun. Kamppailin tulostimen kanssa. Olen ostanut kaikki koneeni vuonna 2004. Paitsi keskusyksikkö piti uusi pari vuotta sitten. koska se oli jo loppuun kulunut. Muuten skannerini, tulostimeni HP deskjet 5652 ovat toimineet ok. Digikamerani ostin vuonna 2005.
Aloin jo pelätä, että joudun ostamaan uuden tulostimen. 10 vuoden käyttöaika on aika pitkä nykyään. Toissapäivänä painomuste loppui ja ostin uuden samanlaisen kuin ennen, kallis noin 25 euroa. Huomaamattani otin vanhan musteen pois koneesta niin, että unohdin sen systeemin. Olen sen ennen aina onnistunut laittamaan paikoilleen. Nyt kun meinasin laittaa uuden tilalle, ei siitä tullutkaan mitään. Oli se kumma, kun tehtävästä tulikin täysin mahdoton! Netistä neuvoa katsellessani, kehuttiin, miten helppoa se on. Siellä oli siitä oikeen videonäytöt ja kaikki yksityiskohtia myöten. Mutta minulle ei se onnistunut. Sitten surffailin lisää, jos löytäisin paremman neuvon. Kas kummaa! Joku oli keksinyt aloittaa kaikkein tärkeimmästä asiasta ja muistuttaa, että pitää laittaa johdot seinään ja koneeseen, ei se yksinään toimi, ilman virtaa. Olin nostanut koneen pois pöydältä lattialla, koska pöydällä ei ollut paljoa tilaa. Vaikka siinä minä aina printtaan. Jo alkoi kone toimia ihmeesti. Sain heti uuden mustavalkoisen musteen paikoilleen. Sitten tulostamaan. Laitoin paperien päällimmäiseksi taitetun käytetyn paperin, koska hukkapaperi se testipaperi on. Mutta tulostin ei enää toiminutkaan kuten ennen. Se käynnistyi ihan normaalisti, mutta ei suostunut tulostamaan. Kokeilin monet konstit ja hain tietoa netistä, mutta mikään ei auttanut. Siinä kului eilinen päivä.
Tänään aamulla kävin heti ongelman kimppuun. Siinä minä painiskelin iltaan asti. Ei löytynyt enää hyvää tehokasta vinkkiä edes netistä. En viitsinyt tällä kertaa mennä atk-foorumeihin, niistä olen melkein joka kerta saanut avun. Pohdin, miten kalliiksi tulee, jos joudun viemään koneeni liikkeeseen tai peräti ostamaan uuden. Joka kerta tähän asti olen saanut sen toimimaan, jos on tullut ongelmia.
Äsken päähäni pälkähti yksi idea. Taidan vaihtaa ensimmäistä paperia pinossa. Jospa vika on siinä taitetussa paperissa. Otin sen pois. Simsalabim! Koneeni alkoi heti tulostamaan kuin ihmeestä. Uskomatonta! Se toimii kuin ennenkin. Ja tulos oli priimaa. Mikä helpotus!
Luulin jo, että olin liian kovakouraisesti käsitellyt ja rikkonut tulostimen sitä "korjatessani". Joku pieni osa sen sisältä olisi voinut mennä rikki.
Nämä atk ongelmat ovat silloin haastavia, kun niihin löytää "jokapoika tai jokatyttö" ratkaisun.
Huomenna on torstai. Ensi viikonlopulla on ohjelmaa. Autoajelu aamupäivällä Uzèsin antiikkimarkkinoilla. Se on jokavuotinen reisu.
Koko heinäkuun alku on ollut parempi kuin viime vuonna. Me ollaan tienattu se, mistä jäätiin paitsi viime kuussa. Tänäänkin oli 12 henkeä. Ja melkein joka perhe on ostanut ainakin yhden kortin. Niitä on myyty nyt noin parikymmentä, 15 euroa voi jo vähentää 52 euron korttilaskusta.
Tänään oli ranskalaisia nuoria perheitä tai isovanhempia lastenlastensa kanssa. Nukketalot ovat yleisin suosikki koulunäyttelyn rinnalla. Monesti kysytään, mistä olen löytänyt, koska kokoelmani ei ole tyypillinen ranskalainen. Se on ulkomaalaisen kokoelma ja siksi erilainen kuin paikallisten keräilijöiden. Olisi mielenkiintoista tietää lasten kommentteja jälkeenpäin.
Ihmeesti meidän vaatimaton museomainos tehoaa. Se on tuonut ihmisiä tänne kaukaakin, melkein tunnin ajomatkan päästä, vaikka lähempänä olisi ollut Uzèsin museo 1900 vanhoine leluineen. Ja ihmetellä saa, kun taas tänään tuli Barjacin lähettyviltä iso perhe. He olivat saaneet mainoksemme yhdestä majoituspaikasta, jonne niitä viime vuonna jätettiin.
Tänään laitoin postiin yhdistyskirjeitä, kaikki eivät vielä harrasta nettiä. Ja sitten lähetin niitä sähköpostilla, huomenna jatkan.
Minulla oli pari päivää tietokone ongelma, enkä pystynyt siksi keskittymään paljon muuhun. Kamppailin tulostimen kanssa. Olen ostanut kaikki koneeni vuonna 2004. Paitsi keskusyksikkö piti uusi pari vuotta sitten. koska se oli jo loppuun kulunut. Muuten skannerini, tulostimeni HP deskjet 5652 ovat toimineet ok. Digikamerani ostin vuonna 2005.
Aloin jo pelätä, että joudun ostamaan uuden tulostimen. 10 vuoden käyttöaika on aika pitkä nykyään. Toissapäivänä painomuste loppui ja ostin uuden samanlaisen kuin ennen, kallis noin 25 euroa. Huomaamattani otin vanhan musteen pois koneesta niin, että unohdin sen systeemin. Olen sen ennen aina onnistunut laittamaan paikoilleen. Nyt kun meinasin laittaa uuden tilalle, ei siitä tullutkaan mitään. Oli se kumma, kun tehtävästä tulikin täysin mahdoton! Netistä neuvoa katsellessani, kehuttiin, miten helppoa se on. Siellä oli siitä oikeen videonäytöt ja kaikki yksityiskohtia myöten. Mutta minulle ei se onnistunut. Sitten surffailin lisää, jos löytäisin paremman neuvon. Kas kummaa! Joku oli keksinyt aloittaa kaikkein tärkeimmästä asiasta ja muistuttaa, että pitää laittaa johdot seinään ja koneeseen, ei se yksinään toimi, ilman virtaa. Olin nostanut koneen pois pöydältä lattialla, koska pöydällä ei ollut paljoa tilaa. Vaikka siinä minä aina printtaan. Jo alkoi kone toimia ihmeesti. Sain heti uuden mustavalkoisen musteen paikoilleen. Sitten tulostamaan. Laitoin paperien päällimmäiseksi taitetun käytetyn paperin, koska hukkapaperi se testipaperi on. Mutta tulostin ei enää toiminutkaan kuten ennen. Se käynnistyi ihan normaalisti, mutta ei suostunut tulostamaan. Kokeilin monet konstit ja hain tietoa netistä, mutta mikään ei auttanut. Siinä kului eilinen päivä.
Tänään aamulla kävin heti ongelman kimppuun. Siinä minä painiskelin iltaan asti. Ei löytynyt enää hyvää tehokasta vinkkiä edes netistä. En viitsinyt tällä kertaa mennä atk-foorumeihin, niistä olen melkein joka kerta saanut avun. Pohdin, miten kalliiksi tulee, jos joudun viemään koneeni liikkeeseen tai peräti ostamaan uuden. Joka kerta tähän asti olen saanut sen toimimaan, jos on tullut ongelmia.
Äsken päähäni pälkähti yksi idea. Taidan vaihtaa ensimmäistä paperia pinossa. Jospa vika on siinä taitetussa paperissa. Otin sen pois. Simsalabim! Koneeni alkoi heti tulostamaan kuin ihmeestä. Uskomatonta! Se toimii kuin ennenkin. Ja tulos oli priimaa. Mikä helpotus!
Luulin jo, että olin liian kovakouraisesti käsitellyt ja rikkonut tulostimen sitä "korjatessani". Joku pieni osa sen sisältä olisi voinut mennä rikki.
Nämä atk ongelmat ovat silloin haastavia, kun niihin löytää "jokapoika tai jokatyttö" ratkaisun.
Huomenna on torstai. Ensi viikonlopulla on ohjelmaa. Autoajelu aamupäivällä Uzèsin antiikkimarkkinoilla. Se on jokavuotinen reisu.
maanantai 7. heinäkuuta 2014
Sade tuo museokävijöitä
Viime päivät on ollut täällä sateista ja ukkosilmaa. Vettä on tullut saavista kaatamalla. Se ennustaa usein väkeä museoon. Tänään oli 9 henkeä.
Ensimmäisten joukossa oli kaksi belgialaista, äiti tyttärensä kanssa. Museokyltti tai -mainos toi heidät.
Uzèsin linnasta tuli kaksi pariisilaista turistia, nukkejen keräilijä äiti ja tytär. Remoulinsin eli Pont du Gardin turistitoimistosta tuli kolme, pariisilaisia myös, isovanhemmat 5 vuotiaan pikkutyttönsä kanssa. He olivat kaikki löytäneet tämän museon mainoksen. Huvittavaa, kun näin äkkiä mainos tehosi. Ei meidän linnavierailusta ole kuin viikon verran.
Lisäksi oli kaksi hollantilaista, nukkejen tekijä miehensä kanssa. Anduzen turistitoimistossa museomainoksen nähtyään he tulivat. Saman harrastuksen ihmisiä. Madame kertoi tekemistään nukeista ja puhui kangas-tai kudottujen nukkejen puolesta. Hollannissa on erilainen nukkekulttuuri kuin Ranskassa. Täällä kangasnuket on väheksyttyjä. Kerroin, miten rikas räsynukkekulttuuri on Amerikassa, jossa antiikkisista käsintehdyistä nukeista maksetaan yhtä suuria summia, eli satoja euroja, kuin posliini -tai muista nukeista Ranskassa.
Näytin heille samalla Amerikassa tehdyn afro-amerikkalaisen kangasnukkeperheen, äiti 7-lapsensa kanssa, kuten mustilla on suuria perheitä usein, tai oli ainakin ennen. Nuo nuket ovat uusia, mutta ne ovat hauskat. Yksinkertaisella tyylillä on onnistuttu tekemään kaunista.
Pariisilaiset kysyivät, mistä olen löytänyt vanhoja nukketaloja. Luulisi, että Pariisissa on kaikkea. Sanoin taas, että se on salaisuus. Kerroin, että ne ovat anglo-saksisia ta saksalaisia, koska niissä maissa on kuuluisat valmistajat. Ranskalaisten on sitä vaikea niellä.
Nukketalot olivat suosituimpia, kun kysyin, mikä eniten miellytti. Meillä oli mukava keskustelu. Tykkään esitellä kokoelmaani ja he olivat kiinnostuneita. Kukapa ei olisi innoissaan, kun on sydämen asialla.
Porukan ainutta lasta minun piti haastella vähän. Koulunäyttelyssä ollessamme kysyin, mitä hän piirtää mieluiten. Prinsessoja, vastasi tyttö. Sama lempiaihe lapsilla vieläkin on näköjään. Muistan, kun kaksossiskon kanssa niitä piirrettiin. Siskolla ne onnistuivat aina paremmin kuin minulla.
Korttikauppa sujui. Myin tänään 7 korttia. Aikaisemmin 4, 11 kpl yhteensä. 7 euroa on niistä tullut. Yksi rouva antoi 2 euroa yhdestä kortista. Museo sai samalla pienen lahjan.
Ensimmäisten joukossa oli kaksi belgialaista, äiti tyttärensä kanssa. Museokyltti tai -mainos toi heidät.
Uzèsin linnasta tuli kaksi pariisilaista turistia, nukkejen keräilijä äiti ja tytär. Remoulinsin eli Pont du Gardin turistitoimistosta tuli kolme, pariisilaisia myös, isovanhemmat 5 vuotiaan pikkutyttönsä kanssa. He olivat kaikki löytäneet tämän museon mainoksen. Huvittavaa, kun näin äkkiä mainos tehosi. Ei meidän linnavierailusta ole kuin viikon verran.
Lisäksi oli kaksi hollantilaista, nukkejen tekijä miehensä kanssa. Anduzen turistitoimistossa museomainoksen nähtyään he tulivat. Saman harrastuksen ihmisiä. Madame kertoi tekemistään nukeista ja puhui kangas-tai kudottujen nukkejen puolesta. Hollannissa on erilainen nukkekulttuuri kuin Ranskassa. Täällä kangasnuket on väheksyttyjä. Kerroin, miten rikas räsynukkekulttuuri on Amerikassa, jossa antiikkisista käsintehdyistä nukeista maksetaan yhtä suuria summia, eli satoja euroja, kuin posliini -tai muista nukeista Ranskassa.
Näytin heille samalla Amerikassa tehdyn afro-amerikkalaisen kangasnukkeperheen, äiti 7-lapsensa kanssa, kuten mustilla on suuria perheitä usein, tai oli ainakin ennen. Nuo nuket ovat uusia, mutta ne ovat hauskat. Yksinkertaisella tyylillä on onnistuttu tekemään kaunista.
Pariisilaiset kysyivät, mistä olen löytänyt vanhoja nukketaloja. Luulisi, että Pariisissa on kaikkea. Sanoin taas, että se on salaisuus. Kerroin, että ne ovat anglo-saksisia ta saksalaisia, koska niissä maissa on kuuluisat valmistajat. Ranskalaisten on sitä vaikea niellä.
Nukketalot olivat suosituimpia, kun kysyin, mikä eniten miellytti. Meillä oli mukava keskustelu. Tykkään esitellä kokoelmaani ja he olivat kiinnostuneita. Kukapa ei olisi innoissaan, kun on sydämen asialla.
Porukan ainutta lasta minun piti haastella vähän. Koulunäyttelyssä ollessamme kysyin, mitä hän piirtää mieluiten. Prinsessoja, vastasi tyttö. Sama lempiaihe lapsilla vieläkin on näköjään. Muistan, kun kaksossiskon kanssa niitä piirrettiin. Siskolla ne onnistuivat aina paremmin kuin minulla.
Korttikauppa sujui. Myin tänään 7 korttia. Aikaisemmin 4, 11 kpl yhteensä. 7 euroa on niistä tullut. Yksi rouva antoi 2 euroa yhdestä kortista. Museo sai samalla pienen lahjan.
lauantai 5. heinäkuuta 2014
Ranska on nyt maantiellä
http://lci.tf1.fr/france/societe/deja-du-monde-sur-les-routes-voici-les-previsions-du-week-end-8447338.html
Ranskalaisten lomat alkoivat.
Nukkenallemuseo käyntiä suunnitellaan varmaankin joissakin perheissä....
Dixou on vastaanottamassa "vieraat".
Tällä viikolla on ollut vähän ihmisiä museossa joka päivä, joten sesonki lähti käyntiin heti alkupäivinä. Toivon mukaan nukkenallemuseo on suosittu tänä kesänä. Vaikka ei saa odottaa liikoja, silloin usein pettyy. Joka tapauksessa iloitaan, kun museoelämä jatkuu kuten edellisinä vuosina, on sitten enemmän tai vähemmän menestystä.
Viime vuonna minulla oli syöpätutkimuksia keväällä ja epäiltiin rintasyöpää. Mutta sitten sitä ei ollutkaan ja voin nauttia museokesästä koko sydämestäni, kun se oli ollut uhattuna.
Tänä keväänä taas kansainvälinen kireä poliittinen maailman tilanne on tehnyt levottomaksi. Se on toistaiseksi hiukan tasaantunut. Mutta tuollaiset uutispommit säikähdyttävät. Prioriteetit tulevat etusijalle. Elämä jatkuu kaikkien myllerrysten jälkeen. Historia opettaa. Museoilla on paikkansa.
Ranskalaisten lomat alkoivat.
Nukkenallemuseo käyntiä suunnitellaan varmaankin joissakin perheissä....
Dixou on vastaanottamassa "vieraat".
Tällä viikolla on ollut vähän ihmisiä museossa joka päivä, joten sesonki lähti käyntiin heti alkupäivinä. Toivon mukaan nukkenallemuseo on suosittu tänä kesänä. Vaikka ei saa odottaa liikoja, silloin usein pettyy. Joka tapauksessa iloitaan, kun museoelämä jatkuu kuten edellisinä vuosina, on sitten enemmän tai vähemmän menestystä.
Viime vuonna minulla oli syöpätutkimuksia keväällä ja epäiltiin rintasyöpää. Mutta sitten sitä ei ollutkaan ja voin nauttia museokesästä koko sydämestäni, kun se oli ollut uhattuna.
Tänä keväänä taas kansainvälinen kireä poliittinen maailman tilanne on tehnyt levottomaksi. Se on toistaiseksi hiukan tasaantunut. Mutta tuollaiset uutispommit säikähdyttävät. Prioriteetit tulevat etusijalle. Elämä jatkuu kaikkien myllerrysten jälkeen. Historia opettaa. Museoilla on paikkansa.
Sevenniläisiä museoon
http://www.lezan.fr/?p=4341
Groupe « Rencontre et Débat » de Lézan et villages voisins.
Cycle des conférences pour l’année 2013 – 2014
Siinä yksi kylämme yhdistys, joka suunnittelee nukkenallemuseoon tuloa, noin 20 henkeä. Se on heidän ohjelmassaan ensi vuoden huhtikuussa. Puheenjohtaja tai muu vastuuhenkilö oli siitä puhumassa täällä museossa.
Tässä voi olla vaikuttajana Bernardit, eläkeläispariskunta ystäväni. Entinen pappisperhe. Kuskasin monsieur Bernardia juuri yksi sunnuntai yhteen kirkkoon noin 30km täältä, jonne hän meni saarnaamaan tilapäisesti. Autonajo on häneltä kielletty viime vuosina lääkkeiden vuoksi.
Ensimmäinen oman kylän yhdistys, joka on nyt tulossa tänne. 14 vuotta museo on ollut olemassa tässä kylässä ja nyt paikalliset ovat tulleet uteliaiksi. Tuosta ryhmästä kolme eläkeläisrouvaa oli jo täällä katsomassa alkuviikosta. Syntyperäisiä sevenniläisiä, jotka ovat asuneet täällä koko elämänsä. Nykypäivänä on harvinaista pysyä synnyinseuduillaan. Suurin osa ihmisistä on mukana muuttoliikkeessä. Mutta nuo kotikylälleen uskolliset ovat usein vanhempaa väkeä kuten nyt.
Siinä näkee, miten vaikea on ollut paikallisten hyväksyä muualta tulleita hankkeita. Tänne tulo on museon tukemista tavallaan, vaikka se tapahtuisi sitä tiedostamatta ja kritisoiden. Nuo madamet olivat kyllä ihan ihastuksissaan kokoelmasta. Mutta he eivät olleet varanneet paljoa aikaa, joten se oli pikavisiitti. Aika loppui kesken. Yleensä ei kukaan museokävijä ole niin kiireinen.
Paikallisten oma erikoinen kysymys tuli taas kerran esiin: "Myyttekö te näitä myös?" Tuota he ovat minulta muistaneet kysyä jo 14 vuotta! Se aina suututtaa minua. Sain siitä seuraavan blogiteksti aiheen ranskankieleiseen blogiini. Ei kai museo aarteitaan myy! Tuossa myynti-ajatuksessa on taka-ajatuksena museon kannattavuuden kyseenalaistaminen. Harrastaa ei saisi. Vaan businessta pitäisi olla ja tuottavaa kuten ranskalaiset leipomot. Mutta kulttuurilla on paikkansa tässä maailmassa. Niin ei ajattele kaikki, ja siksi meitä arvostellaan. Pikkukylän sulkeutunut mentaliteetti on aina erilainen kuin kaupungissa, joka on täynnä kulttuuria.
Joka tapauksessa tämän "Tavataan ja Keskustellaan"-yhdistyksen yhteydenotto on positiivista.
Dixou-koiraa saa kiittää monesta asiasta. Sen ansiosta monet kyläläiset ovat tulleet tutuksi ja ilmapiiri on muuttunut. "Yksinäinen susi" on kadonnut.
Tästä nukkenallemuseosta on tullut sydänpaikka turisteille tänne Sevenneille. Ja toivon mukaan siitä tulee sellainen myös joskus näille paikallisille. Kärsivällisyyttä, kärsivällisyyttä vaatii kaikkien sydänten voittaminen.
Groupe « Rencontre et Débat » de Lézan et villages voisins.
Cycle des conférences pour l’année 2013 – 2014
Siinä yksi kylämme yhdistys, joka suunnittelee nukkenallemuseoon tuloa, noin 20 henkeä. Se on heidän ohjelmassaan ensi vuoden huhtikuussa. Puheenjohtaja tai muu vastuuhenkilö oli siitä puhumassa täällä museossa.
Tässä voi olla vaikuttajana Bernardit, eläkeläispariskunta ystäväni. Entinen pappisperhe. Kuskasin monsieur Bernardia juuri yksi sunnuntai yhteen kirkkoon noin 30km täältä, jonne hän meni saarnaamaan tilapäisesti. Autonajo on häneltä kielletty viime vuosina lääkkeiden vuoksi.
Ensimmäinen oman kylän yhdistys, joka on nyt tulossa tänne. 14 vuotta museo on ollut olemassa tässä kylässä ja nyt paikalliset ovat tulleet uteliaiksi. Tuosta ryhmästä kolme eläkeläisrouvaa oli jo täällä katsomassa alkuviikosta. Syntyperäisiä sevenniläisiä, jotka ovat asuneet täällä koko elämänsä. Nykypäivänä on harvinaista pysyä synnyinseuduillaan. Suurin osa ihmisistä on mukana muuttoliikkeessä. Mutta nuo kotikylälleen uskolliset ovat usein vanhempaa väkeä kuten nyt.
Siinä näkee, miten vaikea on ollut paikallisten hyväksyä muualta tulleita hankkeita. Tänne tulo on museon tukemista tavallaan, vaikka se tapahtuisi sitä tiedostamatta ja kritisoiden. Nuo madamet olivat kyllä ihan ihastuksissaan kokoelmasta. Mutta he eivät olleet varanneet paljoa aikaa, joten se oli pikavisiitti. Aika loppui kesken. Yleensä ei kukaan museokävijä ole niin kiireinen.
Paikallisten oma erikoinen kysymys tuli taas kerran esiin: "Myyttekö te näitä myös?" Tuota he ovat minulta muistaneet kysyä jo 14 vuotta! Se aina suututtaa minua. Sain siitä seuraavan blogiteksti aiheen ranskankieleiseen blogiini. Ei kai museo aarteitaan myy! Tuossa myynti-ajatuksessa on taka-ajatuksena museon kannattavuuden kyseenalaistaminen. Harrastaa ei saisi. Vaan businessta pitäisi olla ja tuottavaa kuten ranskalaiset leipomot. Mutta kulttuurilla on paikkansa tässä maailmassa. Niin ei ajattele kaikki, ja siksi meitä arvostellaan. Pikkukylän sulkeutunut mentaliteetti on aina erilainen kuin kaupungissa, joka on täynnä kulttuuria.
Joka tapauksessa tämän "Tavataan ja Keskustellaan"-yhdistyksen yhteydenotto on positiivista.
Dixou-koiraa saa kiittää monesta asiasta. Sen ansiosta monet kyläläiset ovat tulleet tutuksi ja ilmapiiri on muuttunut. "Yksinäinen susi" on kadonnut.
Tästä nukkenallemuseosta on tullut sydänpaikka turisteille tänne Sevenneille. Ja toivon mukaan siitä tulee sellainen myös joskus näille paikallisille. Kärsivällisyyttä, kärsivällisyyttä vaatii kaikkien sydänten voittaminen.
keskiviikko 2. heinäkuuta 2014
Museouutiset kesällä 2014
http://myoldbear.free.fr/textes/finnois/yhdistyskirje27.6.14.pdf
Tässä viimeisin nukkenallemuseon yhdistyskirje kevätkaudelta 2014.
Tässä viimeisin nukkenallemuseon yhdistyskirje kevätkaudelta 2014.
Vaatehistoriasta apteekin historiaan
http://www3.jkl.fi/ksmuseo/paivaeilisessa/paja/pajat/entivaat/tee.html
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kenk%C3%A4
http://www.ouka.fi/oulu/ppm/moni-kenka-paalta-kaunis
Pohjois-Pohjanmaan museon nettisisuilta:
"Maalaisolosuhteissa kuljettiin – säiden salliessa – paljain jaloin. Jalkapohjat saatettiin tervata niiden kestämisen lisäämiseksi. Kotioloissa käytettiin tuohesta tehtyjä kenkiä ja suutarin valmistamat nahkakengät – mikäli sellaiset oli – säästettiin esimerkiksi kirkkoreissuille."
http://www.suomenlinna.edu.hel.fi/hovimaki_raatalit.htm
Hovimäki ja Viapori: Suutarit:
"Paremman väen kengät tehtiin yleensä kahdella lestillä, mutta palvelusväen vain yhdellä eli oikea ja vasen kenkä samalla."
http://www.helsinki.fi/kansalaismuisti/matapupu/suutari/historia/lepikko.html
http://chateaudeversailles.webs.com/info_muotijakauneusihanteet.htm
http://www.peda.net/verkkolehti/elimaki/kilu?m=content&a_id=40
http://www.saunalahti.fi/arnoldus/henkhyg1.htm
http://www.saunalahti.fi/arnoldus/henkhyg2.htm
"...saksalainen kemisti Justus von Liebig (1803–1873) saikin vuonna 1844 aiheen sanoa: "Saippuan käyttö on valtioiden hyvinvoinnin ja kulttuurin mittapuu."
http://www.saunalahti.fi/arnoldus/henkhyg3.htm
http://www.saunalahti.fi/arnoldus/haklaa.html
http://www.saunalahti.fi/arnoldus/laakekau.html
http://www.mman.us/Shoes1800s.htm Kenkien historiasta
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kenk%C3%A4
http://www.ouka.fi/oulu/ppm/moni-kenka-paalta-kaunis
Pohjois-Pohjanmaan museon nettisisuilta:
"Maalaisolosuhteissa kuljettiin – säiden salliessa – paljain jaloin. Jalkapohjat saatettiin tervata niiden kestämisen lisäämiseksi. Kotioloissa käytettiin tuohesta tehtyjä kenkiä ja suutarin valmistamat nahkakengät – mikäli sellaiset oli – säästettiin esimerkiksi kirkkoreissuille."
http://www.suomenlinna.edu.hel.fi/hovimaki_raatalit.htm
Hovimäki ja Viapori: Suutarit:
"Paremman väen kengät tehtiin yleensä kahdella lestillä, mutta palvelusväen vain yhdellä eli oikea ja vasen kenkä samalla."
http://www.helsinki.fi/kansalaismuisti/matapupu/suutari/historia/lepikko.html
http://chateaudeversailles.webs.com/info_muotijakauneusihanteet.htm
http://www.peda.net/verkkolehti/elimaki/kilu?m=content&a_id=40
http://www.saunalahti.fi/arnoldus/henkhyg1.htm
http://www.saunalahti.fi/arnoldus/henkhyg2.htm
"...saksalainen kemisti Justus von Liebig (1803–1873) saikin vuonna 1844 aiheen sanoa: "Saippuan käyttö on valtioiden hyvinvoinnin ja kulttuurin mittapuu."
http://www.saunalahti.fi/arnoldus/henkhyg3.htm
http://www.saunalahti.fi/arnoldus/haklaa.html
http://www.saunalahti.fi/arnoldus/laakekau.html
http://www.mman.us/Shoes1800s.htm Kenkien historiasta
sunnuntai 29. kesäkuuta 2014
Ajatuksiani Uzèsin linnassa
http://www.duche-uzes.fr/en/visite/informations.php
Kuvia klikkaamalla ne saa suuremmiksi.
Eilen oltiin Uzèsin linnassa.
Linnan nettisivuilta saatiin tietää, että lauantaina pääsee 10 eurolla linnan sisälle ja torniin. Muulloin se on paljon kalliimpi. Lauantai on toripäivä Uzèsissä ja kaikki ovat torilla, joten siksi varmaan
silloin on alennetut liput. Visiitti oli hintansa väärtti. Rikkauksia oli täynnä koko linna. Ja sieltä löysi kaikkea, mitä voi odottaa löytyvän linnoista, salaisuuksia ja arvoituksia unohtamatta.
Onneksi Dixoun mukana olo myös järjestyi. Vaikka koiraa ei voi viedä sisälle, sen sai jättää linnan pihalle puun alle kiinni. Vastaanotossa ollut monsieur on työskennellyt ennen Vallérarguesin koiratarhassa, josta minä Dixoun adoptoin 5 vuotta sitten. Haukku oli kyllä aika levoton, koska se haukkui paljon. Kerran hylätty eläin, pelkää aina hylätyksi tulemista.
Linnakäynnit ovat opastettuja. Me olimme ensimmäisten tulijoiden joukossa, joten odotettiin lisää väkeä vähän aikaa ennen vierailun aloitusta ja meidät ohjattiin ensin yksin nähtäviin paikkoihin.
Linnaseikkailu alkoi, kun astuttiin muutamasta aukiolevasta ovesta sisälle paksuseinäisen linnan kätköihin. Ensimmäinen yllätys oli häkkimäiset vankityrmät "vankineen". Sitten tuli vielä arvaamattomampaa. Pimeä koppimainen huone, jossa oli valtava linnan vanha uuni. Mutta kun luki seinässä olevaa tekstiä, paljastui, että tämä oli myös linnan kummitushuone. Kummitukset lähtevät liikkeelle joka yö ja mellastavat. Ne katkaisevat sähköjä yllättäen, liikuttavat oven kahvoja, narisuttavat lattiaa...Syyksi on ajateltu, että Ranskan vallankumoksen aikaan siellä on kuollut ihmisiä hämärissä olosuhteissa, joitakin kuolleita on myös haudattu linnan alueelle. Joten levottomat sielut siellä liikkuvat edelleen. Kummituksista on haluttu päästä eroon. Vanhoista haudoista kuolleet on siirretty hautausmaalle. Mutta turhaan, kummittelu ei ole siihen loppunut. Tieteellistä selitystä ei kaikelle löydä koskaan edes nykymaailmassa. Kysymyksiä on paljon vailla vastausta. - Miesopas tokaisi minulle, kun asiasta puhuin jälkeenpäin, että eihän kummituksia ole olemassa, vain lapset niihin uskovat. Se on "viisastelijoiden" tulkinta, jos ymmärrys loppuu.
Linnamainen salaperäisyys jatkui, kun yhdestä ovesta paljastui maanalainen salakäytävä. Se oli löydetty vasta joku aika sitten, kun oli tehty remonttia. Ei tiedä, mitä kaikkea Keskiajan pimeä aika rakensi maan uumeniin. Piilopaikkoja siellä on varmaan paljon. Kuulin juuri Bernardilta, kylämme eläkkeellä olevalta protestantti papilta, miksi Lézan kylämme ja muut keskiaikaiset kylät ovat täynnä pieniä ahtaita labyrinttikatuja, kuten tämä minun taloni katu, jossa nukkenallemuseo on. Kylää ympäröivät vallimuurit Keskiajalla ja sen sisäpuoli oli suojattu vaikeapääsyiseksi, koska barbaarit hyökkäsivät kyliin. Kaikki oli rakennettu asukkaiden suojaamiseksi ja puolustamiseksi.
"Le Château Ducal appelé le "Duché" est par son architecture un résumé de l'histoire de France. Le Moyen-Age, la Renaissance, le Siècle des Lumières et les Temps Modernes s'y retrouvent."
Linnan nettisivuilla sanotaan, että linna on arkkitehtuuriltaan Ranskan historia pähkinänkuoressa. Siinä on mukana Keskiaika, Renessanssi, Valistus-ja Moderniaika.
http://www.duche-uzes.fr/fr/chateau/interieurs.php
Lopulta pieni ryhmämme oli koossa ja opas tuli viemään meidät linnaan sisään. Kierros alkoi maanalaisesta valtavasta viinikellarista. Se oli täynnä viinitynnyreitä ja isoja shampanjapulloja. Tämä viinimaan erikoisuus oli suomalaiselle vaikuttava elämys. En ole koskaan ennen nähnyt moista, vaikka olen ollut Ranskassa jo 15 vuotta. Miten monta vaihetta sisältyy hyvän tuotteen valmistukseen, huolellista säilytystä unohtamatta! Ja se tietotaito on tuhansia vuosia vanha.
Ensimmäinen huone oli sisustettu punavoittoisilla paksuilla ikkuna-ja oviverhoilla ja samaa kangasta oli käytetty huonekalujen verhoiluun. Tekstiili oli uusittu, mutta vanhan reproduktio. Täydellisesti onnistunut sanoisin. Eroa ei paljoa huomannut, muutakuin hyvästä kunnosta. Seinät olivat täynnä kultareunaisia tauluja linnan omistajasuvusta.
Sitten seuraavaan huoneeseen, joka on nimetty Turkin suurlähettilään huoneeksi. Se oli heleän keltainen huone, johon oli yhdistetty pehmeää vihreää. Tekstiilit olivat uusia reproduktioita kaikki sävy sävyyn. Tauluista riitti oppaalla kerrottavaa joka huoneessa. Ne olivat linnan historiaa.
Sitten oli vuorossa ruokasali. Se minua ihmetytti. Seinät olivat täpötäynnä metsästysretkien saaliita, eli metsäkauriiden-, metsäsikojen täytettyjä päitä tai sarvia. Ja kaiken tuon eläinnäyttelyn keskellä oli katettu ruokapöytä. Yhdellä seinällä huonetta juhlisti valtava seinägobeliini ja suuret taulut linnan isännästä ja emännästä. Erikoinen kokonaisuus. Toisaalta olen nähnyt noita metsäkauriiden päitä seinillä myös vanhoissa nukketaloissa, mutta vain parina en koko seinää täynnä. Ruokapöytä ei ollut antiikkinen linnapöytä vaan uudemman näköinen ja modernit lamput oli yhdistetty vanhaan. En tykännyt siitä yhdistelmästä. Muuten tämä huone oli puhutteleva, tarinoita täynnä. Kuulin, että nuo lukuisat metsästyssaaliit seinillä olivat yleisiä linnoissa. Herättivätkö ne ruokalahalua? Luulisi päinvastoin.
Sitten katsaus salonkiin, jonka seinät oli kipsikoristeilla koristeltu. Vaalean sininen sali, jossa punaiset huonekalut. Silkkiä näki siellä joka paikassa. Mattokuviointikin oli kuin lattialle levitetty taideteos. Kiinalainen posliinimaljakko kokoelma toi eksotiikkaa ranskalaiseen tyyliin. Siihen aikaan matkat olivat harvojen ylellisyyttä ja kiinalaisuus oli harvinaisuutta. Löytöretkien aikaa se oli. Nykymaailmassa kiinalaisuus tuo mieleen muuta kuin arvokasta taidetta. Ennemmin sen kopioita.
Viimeiseksi opas vei meidät linnan kappeliin. Se oli katolinen linnan oma kirkko. Linnan väki eli erillään muusta maailmasta, ei edes kirkko ollut sama kuin kansalla. Yhteiskuntaluokkien erot olivat suuret varsinkin isoissa maissa. Ylhäisö ja alhaiso, myöhemmin myös rikastunut porvaristo. Nyt 21.vuosisadallamme on myös hyviä puolia. Demokratia on vallannut alaa ja tasoittanut yhteiskuntaa. Kaikki menevät samaan kirkkoon.
Lopuksi saimme nähdä linnan vartiotornin. En muista kuinka monta askelta sinne piti kiivetä, askeleiden määrä ilmoitettiin seinällä ennen nousua, hyvin jaksoi. Dixou huolehtii siitä, että kunto säilyy, kun sitä ulkoiluttaessa juoksee sen perässä kolme kertaa päivässä.
Kun päästiin torniin, joka ilmansuuntaan oli mahtavat panoraama näkymät. Sieltä me otettiin ylhäällä oleva kuva haukusta alhaalla pihalla meitä odottamassa uskollisena. Se huomasi meidät ja katsoi ylös. Sieltä näkyi Uzèsin keskustaan torille, jossa ihmisiä oli kuin muurahaisia kauppaa tekemässä samalla tavalla kuin joskus satoja vuosia sitten linnan alkuaikoina. Kauppaa on aina tehty ja tehdään samalla tavalla. Ei mitään uutta auringon alla.
http://www.duche-uzes.fr/fr/chateau/exterieurs.php
Linnan sivuilla on paljon kuvia sen sisältä ja ulkoa. Siinä yksi syy, miksi mentiin sinne. Kuvat motivoivat.
Kun tultiin ulos linnasta kaupungille, ihan toisessa maailmassa me oltiin. Satojen vuosien aikamatka jäi taakse. Uusi tehtävä odotti. Museomainoksia piti viedä Karkkimuseoon noin parin kilometrin päähän. Myös linnaan me niitä jätettiin.
Ihana visiitti! Mitä muutakaan olisi voinut ajatella kaiken nähdyn jälkeen.
Alla näkymiä linnan tornista.
Kuvia klikkaamalla ne saa suuremmiksi.
Eilen oltiin Uzèsin linnassa.
Linnan nettisivuilta saatiin tietää, että lauantaina pääsee 10 eurolla linnan sisälle ja torniin. Muulloin se on paljon kalliimpi. Lauantai on toripäivä Uzèsissä ja kaikki ovat torilla, joten siksi varmaan
silloin on alennetut liput. Visiitti oli hintansa väärtti. Rikkauksia oli täynnä koko linna. Ja sieltä löysi kaikkea, mitä voi odottaa löytyvän linnoista, salaisuuksia ja arvoituksia unohtamatta.
Onneksi Dixoun mukana olo myös järjestyi. Vaikka koiraa ei voi viedä sisälle, sen sai jättää linnan pihalle puun alle kiinni. Vastaanotossa ollut monsieur on työskennellyt ennen Vallérarguesin koiratarhassa, josta minä Dixoun adoptoin 5 vuotta sitten. Haukku oli kyllä aika levoton, koska se haukkui paljon. Kerran hylätty eläin, pelkää aina hylätyksi tulemista.
Linnakäynnit ovat opastettuja. Me olimme ensimmäisten tulijoiden joukossa, joten odotettiin lisää väkeä vähän aikaa ennen vierailun aloitusta ja meidät ohjattiin ensin yksin nähtäviin paikkoihin.
Linnaseikkailu alkoi, kun astuttiin muutamasta aukiolevasta ovesta sisälle paksuseinäisen linnan kätköihin. Ensimmäinen yllätys oli häkkimäiset vankityrmät "vankineen". Sitten tuli vielä arvaamattomampaa. Pimeä koppimainen huone, jossa oli valtava linnan vanha uuni. Mutta kun luki seinässä olevaa tekstiä, paljastui, että tämä oli myös linnan kummitushuone. Kummitukset lähtevät liikkeelle joka yö ja mellastavat. Ne katkaisevat sähköjä yllättäen, liikuttavat oven kahvoja, narisuttavat lattiaa...Syyksi on ajateltu, että Ranskan vallankumoksen aikaan siellä on kuollut ihmisiä hämärissä olosuhteissa, joitakin kuolleita on myös haudattu linnan alueelle. Joten levottomat sielut siellä liikkuvat edelleen. Kummituksista on haluttu päästä eroon. Vanhoista haudoista kuolleet on siirretty hautausmaalle. Mutta turhaan, kummittelu ei ole siihen loppunut. Tieteellistä selitystä ei kaikelle löydä koskaan edes nykymaailmassa. Kysymyksiä on paljon vailla vastausta. - Miesopas tokaisi minulle, kun asiasta puhuin jälkeenpäin, että eihän kummituksia ole olemassa, vain lapset niihin uskovat. Se on "viisastelijoiden" tulkinta, jos ymmärrys loppuu.
Linnamainen salaperäisyys jatkui, kun yhdestä ovesta paljastui maanalainen salakäytävä. Se oli löydetty vasta joku aika sitten, kun oli tehty remonttia. Ei tiedä, mitä kaikkea Keskiajan pimeä aika rakensi maan uumeniin. Piilopaikkoja siellä on varmaan paljon. Kuulin juuri Bernardilta, kylämme eläkkeellä olevalta protestantti papilta, miksi Lézan kylämme ja muut keskiaikaiset kylät ovat täynnä pieniä ahtaita labyrinttikatuja, kuten tämä minun taloni katu, jossa nukkenallemuseo on. Kylää ympäröivät vallimuurit Keskiajalla ja sen sisäpuoli oli suojattu vaikeapääsyiseksi, koska barbaarit hyökkäsivät kyliin. Kaikki oli rakennettu asukkaiden suojaamiseksi ja puolustamiseksi.
"Le Château Ducal appelé le "Duché" est par son architecture un résumé de l'histoire de France. Le Moyen-Age, la Renaissance, le Siècle des Lumières et les Temps Modernes s'y retrouvent."
Linnan nettisivuilla sanotaan, että linna on arkkitehtuuriltaan Ranskan historia pähkinänkuoressa. Siinä on mukana Keskiaika, Renessanssi, Valistus-ja Moderniaika.
http://www.duche-uzes.fr/fr/chateau/interieurs.php
Lopulta pieni ryhmämme oli koossa ja opas tuli viemään meidät linnaan sisään. Kierros alkoi maanalaisesta valtavasta viinikellarista. Se oli täynnä viinitynnyreitä ja isoja shampanjapulloja. Tämä viinimaan erikoisuus oli suomalaiselle vaikuttava elämys. En ole koskaan ennen nähnyt moista, vaikka olen ollut Ranskassa jo 15 vuotta. Miten monta vaihetta sisältyy hyvän tuotteen valmistukseen, huolellista säilytystä unohtamatta! Ja se tietotaito on tuhansia vuosia vanha.
Ensimmäinen huone oli sisustettu punavoittoisilla paksuilla ikkuna-ja oviverhoilla ja samaa kangasta oli käytetty huonekalujen verhoiluun. Tekstiili oli uusittu, mutta vanhan reproduktio. Täydellisesti onnistunut sanoisin. Eroa ei paljoa huomannut, muutakuin hyvästä kunnosta. Seinät olivat täynnä kultareunaisia tauluja linnan omistajasuvusta.
Sitten seuraavaan huoneeseen, joka on nimetty Turkin suurlähettilään huoneeksi. Se oli heleän keltainen huone, johon oli yhdistetty pehmeää vihreää. Tekstiilit olivat uusia reproduktioita kaikki sävy sävyyn. Tauluista riitti oppaalla kerrottavaa joka huoneessa. Ne olivat linnan historiaa.
Sitten oli vuorossa ruokasali. Se minua ihmetytti. Seinät olivat täpötäynnä metsästysretkien saaliita, eli metsäkauriiden-, metsäsikojen täytettyjä päitä tai sarvia. Ja kaiken tuon eläinnäyttelyn keskellä oli katettu ruokapöytä. Yhdellä seinällä huonetta juhlisti valtava seinägobeliini ja suuret taulut linnan isännästä ja emännästä. Erikoinen kokonaisuus. Toisaalta olen nähnyt noita metsäkauriiden päitä seinillä myös vanhoissa nukketaloissa, mutta vain parina en koko seinää täynnä. Ruokapöytä ei ollut antiikkinen linnapöytä vaan uudemman näköinen ja modernit lamput oli yhdistetty vanhaan. En tykännyt siitä yhdistelmästä. Muuten tämä huone oli puhutteleva, tarinoita täynnä. Kuulin, että nuo lukuisat metsästyssaaliit seinillä olivat yleisiä linnoissa. Herättivätkö ne ruokalahalua? Luulisi päinvastoin.
Sitten katsaus salonkiin, jonka seinät oli kipsikoristeilla koristeltu. Vaalean sininen sali, jossa punaiset huonekalut. Silkkiä näki siellä joka paikassa. Mattokuviointikin oli kuin lattialle levitetty taideteos. Kiinalainen posliinimaljakko kokoelma toi eksotiikkaa ranskalaiseen tyyliin. Siihen aikaan matkat olivat harvojen ylellisyyttä ja kiinalaisuus oli harvinaisuutta. Löytöretkien aikaa se oli. Nykymaailmassa kiinalaisuus tuo mieleen muuta kuin arvokasta taidetta. Ennemmin sen kopioita.
Viimeiseksi opas vei meidät linnan kappeliin. Se oli katolinen linnan oma kirkko. Linnan väki eli erillään muusta maailmasta, ei edes kirkko ollut sama kuin kansalla. Yhteiskuntaluokkien erot olivat suuret varsinkin isoissa maissa. Ylhäisö ja alhaiso, myöhemmin myös rikastunut porvaristo. Nyt 21.vuosisadallamme on myös hyviä puolia. Demokratia on vallannut alaa ja tasoittanut yhteiskuntaa. Kaikki menevät samaan kirkkoon.
Lopuksi saimme nähdä linnan vartiotornin. En muista kuinka monta askelta sinne piti kiivetä, askeleiden määrä ilmoitettiin seinällä ennen nousua, hyvin jaksoi. Dixou huolehtii siitä, että kunto säilyy, kun sitä ulkoiluttaessa juoksee sen perässä kolme kertaa päivässä.
Kun päästiin torniin, joka ilmansuuntaan oli mahtavat panoraama näkymät. Sieltä me otettiin ylhäällä oleva kuva haukusta alhaalla pihalla meitä odottamassa uskollisena. Se huomasi meidät ja katsoi ylös. Sieltä näkyi Uzèsin keskustaan torille, jossa ihmisiä oli kuin muurahaisia kauppaa tekemässä samalla tavalla kuin joskus satoja vuosia sitten linnan alkuaikoina. Kauppaa on aina tehty ja tehdään samalla tavalla. Ei mitään uutta auringon alla.
http://www.duche-uzes.fr/fr/chateau/exterieurs.php
Linnan sivuilla on paljon kuvia sen sisältä ja ulkoa. Siinä yksi syy, miksi mentiin sinne. Kuvat motivoivat.
Kun tultiin ulos linnasta kaupungille, ihan toisessa maailmassa me oltiin. Satojen vuosien aikamatka jäi taakse. Uusi tehtävä odotti. Museomainoksia piti viedä Karkkimuseoon noin parin kilometrin päähän. Myös linnaan me niitä jätettiin.
Ihana visiitti! Mitä muutakaan olisi voinut ajatella kaiken nähdyn jälkeen.
torstai 26. kesäkuuta 2014
Hyvää kesää!
http://fr.wikipedia.org/wiki/Saint-Just-et-Vacqui%C3%A8res
Tässä on tänään Saint-Just-et-Vacquièresissa otettu perhoskuva laventelipellolla. Viereinen Euzet kylä on myös kuuluisa laventelin viljelyksistään.
http://www.midilibre.fr/2013/07/31/euzet-dimanche-la-lavande-et-le-terroir-a-l-honneur,740872.php
Me olimme noita laventelipeltoja etsimässä. Niitä on tällä alueella harvakseen. Se on enemmän provencelainen traditio. Tämän vuoden 2014 laventelitaustaisia kuvia piti ottaa. Kun valokuvausta harrastaa, se motivoi lähtemään milloin mihinkin luonnon helmaan, vaikka elukoita kuvaamaan.
Lähdettiin aamulla aikaisin klo 9 aikoihin. Tällä kertaa matkattiin kaikkia pieniä kyläteitä noin 25km täältä. Matkan varrella oli pieniä noin 400 asukkaan kyliä toinen toisensa jälkeen. Se oli vanhaa hiljaista maaseutua parhaimmillaan. Mutta, kun tuli nälkä puolen päivän aikaan, mistään ei löytynyt kauppaa, oikeastaan ei mitään palveluja kunnantaloja lukuunottamatta. Onneksi vesipullo oli autossa, kuten aina ja hiukan Coca Colan loppua. Jos kuitenkin sattumalta löytää jonkun pikkukaupan jostain, se ei ole auki keskipäivällä, koska täällä on pitkä siesta-aika.
Siellä pikkukylissä tuli mieleen, että ei tämä Lézan kylämme ole niin huonolla paikalla kuin olen luullut. Kova liikenne tästä kylän läpi menee joka ilman suuntaan ja täällä on kaikki välttämättömimmät palvelut. Anduze on 8km päässä ja muuttuu kesäsesongin aikana pikkukaupungiksi turistivirtoineen.
Ensi kerralla me otetaan eväät mukaan ettei tarvitse etsiä ruokakauppaa tai jäätelökioskia. Siihen se energia sitten meneekin kovassa helteessä.
Ennen vanhaan, kun tiet olivat huonoja ja ei ollut auto ylellisyyksiä, ihmiset elivät hyvin pienissä ympyröissä. Talvisin etenkin. Tehtiin vain jalka-, pyörä- ja hevosmatkoja. Kylissä kaikki tunsivat toisensa. Jos jouduttiin lähtemään kauemmas kotinurkista, sanottiin, että lähtee maailmalle. Vaikka sekin maailma oli pieni. Toista on meidän päivinämme 21. vuosisadalla. Nyt lennetään maailman ääriin. Ulkomaanmatkoista on tullut, voi sanoa, joka miehen matkoja.
Niin maailma muuttuu ja me ihmiset sen mukana. Mennyttä aikaa ihannoidaan, mutta sen todellisuus oli aika karua.
Kun kerittiin kotiin Dixoun kanssa, joka nautti reisustamme ja poseerasi innolla kuvissa, syötiin Lidl kaupan hyvää paellaa jääkylmän happoisen mineraaliveden kanssa. Kyllä ruoka maistui.
Minä ajattelin, että en haluaisi asua niin pienissä kylissä, joita oli nähty. Siellä tunsi olevansa "in the middle of nowhere". Sitävastoin tykkään näistä turistikylistä. Kiva, kun tulee tuulahduksia muusta maailmasta omaan pikkumaailmaan. Se on kuin henkireikä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)