Dixie koira on maailman paras herkkujen asiantuntija, joten se oli viivana paikalla haistelemassa. Ja heti, kun selkäni käänsin, se kävi pipari varkaissa.Olin nimittäin avannut paketin sopivasti sen petin viereen, se meinasi varmaan, että on itsepalvelu, nyt kun joulu on ovella.
Asiasta toiseen.
Siinä on myös glögiä, josta on yksi muisto opiskeluajoilta Jyväskylän yliopistolta latinan tunneilta 70-luvun puolivälistä.
Meillä oli opettajana kauhean tyylikäs nainen. Päästä varpaisiin tiptop, meikki, kampaus ja vaatetus kuin suoraan 60-luvulta, jolloin naiset olivat tyylikkäämpiä ja klassisia hameineen kuin 70-luvun pitkät housut-muoti ja vallankumoukselliset mini-ja maxihameet. Tämä opettaja oli aina hyvin asiallinen ja vakava, tiukkakin.
Mutta yllätykseksemme joulunaikoihin hän kutsui meidän pienen latinan lukija ryhmän glögi-iltaan. Päätettiin mennä siskon kanssa, vaikka yleensä ei käyty missään. Siellä me istuimme yliopiston luokassa pöydän ääressä koko porukka. Glögitarjoilu alkoi ja tunnelma oli leppoisa. Opettajamme paljastui hauskaksi seuraihmiseksi ja sai meidät kaikki nauramaan vähän väliä. Toisaalta hän oli sekoittanut glögin joukkoon jotakin vähän väkevämpää. Italian turistioppaana ollut tunsi hyvin viinit ja muut.
Tämä 60-luvun muodin uskollinen seuraaja kertoi, miten joku hänen oppilaistaan oli joskus tehnyt hänestä karikatyyrin ja se oli niin hieno, että se on saanut paikakseen hänen vaatekaappinsa oven sisäpuolen, jossa se omakuva on aina esillä.
Opettajamme jatkoi, että hän ei ole koskaan ollut koirien ystävä. Kerran ollessaan uimassa kauempana järvessä yhtäkkiä susikoira juoksi rannalta häntä pelastamaan, koira luuli, että tämä oli hukkumistapaus. Silloin hän kyllä tykkäsi haukusta.
Hauskaa oli sinä iltana. Ja näki, miten meissä ihmisissä on eri puolia, se mikä näkyy päällepäin, ei ole aina se ainoa. Työssä voi tulla esiin vain tylsempi puoli. Huumorinkukka on tärkeä elämässä.
