torstai 4. joulukuuta 2014

Turun linnasta

http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/708255/Turkulaisnuoret+juhlivat+itsenaisyytta+Turun+linnassa

Ongelmia "perhekalleuksista"

Kun olen sanonut siskoille ja ystävälleni, että meinaan myydä pois ruostuneet lahjavaunut, museossa ei ole tilaa, olen saanut osakseni kritiikkiä. Lahjahevosen suuhun ei saa katsoa, siihen tyyliin.

Museon muut tavarat ovat siistimpiä ja parempikuntoisia, joten olisi nurjaa laittaa esille niiden paikalle loppuun kuluneet "roskisvaunut" ihan vaan sen takia, että naapurikyläläisperheelle niillä on suuri tunnearvo. Itse he minulle aluksi puhuivat puhelimessa kahdesta vaihtoehdostaan, joko kaatopaikasta tai tästä museosta. Ei mekään tänne kaatopaikka tavaraa haluta. Kyllä ihmisillä pitäisi olla hiukan arvostelukykyä, mitä he museoon tarjoavat.

Pesin ne vaunut nyt joka tapauksessa, mutta surkean näköiset ne ovat paksun ruosteen peitossa joka paikassa. Heitin niiden likaiset vanhat pahnapatjavaatteet jo roskiin, oikea koipesä se oli. Mahdoton sellaista kaikkea on puhdistaa.

Puhuttiin taas siskojen kanssa ja kun kerroin tarkemmin noiden vaunujen kunnosta, he olivat lopulta samaa mieltä, että eroon niistä täytyy päästä. Jos vanhan tavaran kauppa ei niitä ota, vien ne hyväntekeväisyys-yhdistykseen huomenna Alèsiin mennessäni. Sinne kelpaa. Ja tulee hyvään tarkoitukseen, vaikka muutamalla eurolla. Kirpparikauppa nostaa rahan arvoa entiseensä, kun toisen romusta tulee toisen aarre. Se on hyvä opetus meille kulutusyhteiskunnan ihmisille. Tavara kiertää.

Ensi kerralla, jos taas tarjotaan jotakin museoon, pyydän kuvan sähköpostitse. Joka kerta kun olen pyytänyt, asia on jäänyt sikseen, kuvaa ei ole tullut. Joten tavara ei ole ole ollut edes sen väärtti.

En päästä enää ihmisiä museon oven taakse asti suurine lahjoineen, silloin on vaikeampi kieltää ja he tulevat sitten ilmaiseksi museoon.

Patinasta puheenollen, se voi olla positiivista tai negatiivista. Jos sitä on liikaa, se ei ole enää kaunista. Ja riippuu esineestä. Nalle voi olla reissussa rähjääntynyt enemmän kuin nukke ja säilyttää silti "koriste- ja antiikkiarvonsa" vitriinissä. Nukke menettää sen helpommin. Poikkeuksia on, kuten Vapriikin iso sydäntä koskettava nukke, jolla kasvot olivat pahasti kärsineet sen vanhentuessa.

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Dixou pahan teossa

Suomen matkalta toin adventtikalenterin Lontoon lentokentältä. Siinä on suklaapalanen joka päiväksi. Esittelin sitä Dixoulle. Ja sitten laitoin sen koristeeksi takan eteen odottamaan joulukuun ensimmäistä päivää.

Kolme päivää on jo kulunut ja kolme suklaata ollaan syöty Dixoun kanssa.

Tänään ihmettelin, mitä ihmettä ääntä koiran korista kuuluu. Niinkuin joku siellä rapistelisi papereita. Oikein arvasin. Ja kuvassa näkee suklaavarkaan itse teossa. Onneksi se ei kerinnyt kaikkea syömään. Mutta koristeeksi kalenteri ei enää kelpaa.

Tämä 14-vuotias "koiranpenikkani" on ollut kiltti koko vuoden. Ei voi valittaa. Tämäkin vahinko oli varmaan erehdys. Se luuli varmaan tätä värikästä joulukoristettani omaksi joululahjakseen, koska sen ihana tuoksu oli vastustamaton. Minun täytyy osta sille joku hyvältä haiseva lahja.

maanantai 1. joulukuuta 2014

Isä kertoo tarinan

Tämä kuva on otettu joskus 20-30-luvun taitteessa. Isä on siinä noin 11-12-vuotias.

Joskus isä innostui puhumaan vanhoja asioita. Harmi vaan, että ei kovin usein. Tässä yksi lapsuusmuisto, joka häntä nauratti kovasti vielä vanhana miehenä.

Kylällä oli poikasakissa joku nuorempi pikkupoika. Kun he kulkivat tiellä yhdessä, jos sattumalta joskus sattui auton näkemään, silloin tuo porukan nuorimmainen hyppäsi äkkiä ojan yli pientareelle pakoon "peljättävää" autoa.

Kun häneltä kysyttiin, miksi pakoon piti juosta. Poika selitti vakavana, että pappa on käskenyt, jos auton näkee. Ja sai sitten kaikki nauramaan.

Autot olivat hyvin harvinaisia siihen aikaan maaseudulla Somerolla (noin 100km Helsingistä).

http://www.stat.fi/tup/suomi90/lokakuu_en.html

Tässä autokanta tilastoja. Siinä näkyy, miten vähän autoja oli vielä 1900-luvun alkukymmenillä Suomessa.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Auto

http://oppiminen.yle.fi/historia-suomi/arjen-historiaa/aikamatka-arkeen-autoilu
"-Auto tuli Suomeen myöhään, vasta 1900-luvulla, kun se muihin Pohjoismaihin ja Baltian maihin tuli jo 1800-luvulla. Ensimmäinen varma autohavainto on toukokuulta 1900, jolloin turkulainen maatalouskauppian Viktor Forselius  toi myytäväksi Benz-merkkisen auton."

http://en.wikipedia.org/wiki/History_of_the_automobile

Ranskankielisessä Wikipediassa (alla linkki) kerrotaan, miten ihmiset oudoksuivat alussa tuota uutta keksintöä. Niin usein kaikkeen uuteen suhtaudutaan. Ennakkoluuloja on.
http://fr.wikipedia.org/wiki/Automobile
(L'automobile suscite très vite la polémique....L'automobile effraie les animaux (les automobilistes seront surnommés les « tueurs de poules »), elle est très bruyante et dégage une odeur nauséabonde. Bouleversant la quiétude des piétons dans les villes, beaucoup désirent l'interdire. Ces derniers n’hésitent pas à lancer des pierres ou du fumier sur les automobiles qui croisent leur chemin. Les publications humoristiques de la Belle Époque font d’ailleurs souvent occurrence au thème de l'« automobiliste-écraseur » ............Les ecclésiastiques s'opposent à cet engin qui « ressemble plus à un diable qu'à un humain» .....)

lauantai 29. marraskuuta 2014

Lahjoja kuin liukuhihnalta

Tänään yksi madame soitti naapurikylästä ja kysyi, jos olen kiinnostunut hänen vanhoista vaunuistaan. Ne saisi tänne museoon tai sitten ne viedään kaatopaikalle. Hän on ennenkin jo soittanut, koska oli viesti puhelivastaajassa Suomesta tullessani.

Tämän yli 80-vuotias täti oli jättänyt jälkeensä nuo vaunut, joilla hän oli pienenä leikkinyt. Sääli heittää niitä pois paljoine muistoineen, joten rouvalle tuli mieleen naapurikylän nukkenallemuseo.

En kieltänyt puhelimessa, koska vaunut ovat kuulema vanhat. Ja olin nähnyt viime aikoina, että arvokastakin olen saanut kuten ihanan Jumeau-nuken!

Sovittiin, että nämä naapurikyläläiset tulevat tänään museoon, kun se aukeaa iltapäivällä. Sitten puoli 6:lta ovikello soi ja siellä oli kolme sukupolvea, äiti, tytär ja tyttärentytär. Kun näin vaunut, en ollut kovin innostunut, koska ne ovat huonokuntoiset ja ruostetta täynnä, roskisvaunut melkein.

Olin ajatellut, että voin myydä ne, jos eivät muuten ole sellaiset, että kannattaa pitää museossa. Ei samantapaisia malleja tarvitse kahta paria. Myyn ne joillekin vanhan tavaran kauppiaille, kyllä niistä 10 euroa saa, jos ei enempää. Ranskassa niitä näkee paljon, Suomessa hinnat ovat kalliimmat, koska niitä on vähemmän myynnissä.

Tämä entinen opettaja-sairaanhoitaja perhe oli ihastuksissaan museossa. Vanhimmat nuket ja nukketalot erikoisesti kiinnostivat. Ja vieraskirjaan kirjoittaminen oli tärkeä tapahtuma, he olivat siitä tyytyväisiä. Käskin mainita siinä myös heidän lahjastaan. Se miellytti. Heistä tulee nyt meidän "mainosnaisia" kylillä. Museokävijät kokemuksineen on osa markkinointiamme.

Vaikka en säilytä tuota vanhan tädin "lapsuusmuistoa" täällä museossa ja muutan sen rahaksi, se tulee käytettyä museon hyväksi ja silloin hyvään tarkoitukseen.

Nooan arkki symboleineen

Eilen illalla, kun vein Dixoun ulos, taivas oli uhkaavan näköinen. Synkkiä pilviä näkyi joka puolella. Ajattelin, minkälainen yö on edessä. Välillä on ollut kovia rajuilmoja juuri yöaikaan, silloin se on pelottavampaa kuin päivällä.

Mutta yö oli rauhallinen, ei tullut ukkosta. Ja sateetkin pysyivät normaalina. Mikä helpotus. Ilmat alkavat olla jo stressaavia, kun sade ei lopu ollenkaan. Onneksi ensi viikosta eteenpäin on luvattu kuivaa, aurinkoista ja talvisempaa. Tämä syksy on ollut erikoinen loputtomine säävaroituksineen. Ihmishengiltäkään ei ole säästytty. Aika paljon on kuollut tulvissa autoihinsa ihmisiä. Ennalta aavistamattomiin kuuluva minitornaadokin on ollut jossain päin Etelä-Ranskaa.

Tässä kuvassa on viimeisin löytöni. Nooan arkki, ehkä 40-lukua, valmistettu Saksassa. Tämä ei ole kovin iso, noin 20cmx10cmx15cm. Eläimet ja arkki on käsin maalattu pikkutarkasti.Voi olla Erzgebirgessä tehty, joka on kuuluisa puisista miniatyyreistään.

Tämä arkki sopii tähän päivään hyvin raamatun historiallaan. Viime kuukausien sateet ovat olleet apokalyptisiä, loputtomia. Me tarvitsemme arkin, joka antaa turvan.


perjantai 28. marraskuuta 2014

Rajuilmat jatkuvat

http://www.midilibre.fr/2014/11/28/intemperies-languedoc-roussillon-et-aveyron-en-vigilance-orange,1089120.php

Huomiseen asti on säävaroitus. Tänä syksynä niitä on yhtenään.

Ainakin kahdet tiet on veden peitossa Anduzeen ja St Christol kyliin.

Sää on vielä poikkeuksellisen leutoa, vasta ensi viikoksi luvataan talvisempaa ja kuivaa.

Nyt on taukoa välillä onneksi. Sitten yhtäkkiä se muuttuu. Salamoi ja ukkostaa. Vettä tulee kuin saavista kaataen. Tietokone täytyy sammuttaa heti, kun ilma muuttuu uhkaavaksi.

Niin kesäsää muuttuu talvisääksi. Kaikelle on selitys.

torstai 27. marraskuuta 2014

Museon kulisseissa

Eilen oli kakkutreffit täällä museossa. Suomalainen omenakanelikakku sai kiitosta ulkomaalaisvierailta, eli ranskalaisilta ja saksalaisilta. Ranskalaiset leikkaavat isoja kakkupaloja toisin kuin me suomalaiset tehdään vain siivuja niihin verrattuna. Joten minä leikkasin kakun ranskalaiseen tapaan, vaikka se on oikea kaloripommi. Ja hyvin se meni kaupaksi, annoin loput heille tuliaisiksi kuten ennen vanhaan oli tapana pidoissa antaa tai ottaa kotiväelle nenäliinaan maistiaisia.

Suzanne oli nyt meidän kanssa museoverhon taakse kätketyssä keittiönurkassa. Kun museotilat ovat vähän kasvaneet viime vuosina, elintilat ovat pienentyneet. Nyt museo on tärkein tässä talossa ja se näkyy aina enemmän. Täällä eletään vaatimattomasti verhojen takana kuin teatterin kulisseissa päänäyttämön sivussa piilossa.

Kesänäyttelystä linnassa ei puhuttu loppujen lopuksi ollenkaan, se on vasta suunnitelmissa Suzannella, joten ei siitä mitään uutta.

Mutta sähköposti toi eilen hyviä uutisia. Nîmesiläinen 40 hengen lapsiryhmä 6-12 vuotiaita neljän ohjaajan kanssa pyysi museovierailusta visiittitarjousta Tapaninpäiväksi. Sitä varten pitää varata kunnan vapaa-aikatila iltapäiväksi, koska museoon mahtuu vain 10 henkeä kerrallaan. Toiset lapset voivat leikkiä silloin siellä vuoroa odotellessaan.

Minä olin eilen siitä puhumassa herra ja rouva Bernardeille, joiden vävypoika on kunnanjohtajamme. Kunnantalon sihteerit ovat puolueellisia meidän kunnassa, joten en halua asioida heidän kanssaan suoraan. On parempi ensin toimia tavallaan kiertoteitse, niinkuin suhteilla. Sihteerit ovat syntyään kyläläisiä ja siten he pitävät paikallisten puolia niinkuin tiikeriemot puolustavat omia pentujaan. Me ollaan taas ulkomaalaisia, joten ollaan aina "toisella" sijalla. Olen huomannut nimittäin, että sihteerit valehtelevat. Kun minun on pitänyt varata kunnan yhteisiä tiloja ryhmävierailua varten, he ovat sanoneet, että se on jo varattu siksi päiväksi. Vaikka myöhemmin on selvinnyt, että se ei ollutkaan varattu.

Sovittiin Bernard'ejen kanssa, että menen tänään kunnantalolle varaamaan vapaa-aikatilan 26.joulukuuta. Olin siellä jo. Kun sihteeri otti kalenterin esille, nähtiin, että tyhjä se oli koko siltä jouluviikolta. Hän sanoi, että hän puhuu vielä asiasta muille kunnantalolla, ja huomenna iltaan mennessä saa tietää, jos sopii tai ei tuo varaus. Sitten saan lähettää Nîmesiin ryhmälle tarjouksen museovierailusta. Se oli tärkeää, että minä näin heidän kalenterin tyhjät sivut, niin he eivät voi väittää sen olleen täynnä, kuten viimeksi.