maanantai 3. huhtikuuta 2017

Takaisin vuoteen 1999




































5-11-99
Hei Anni,
Minulla on uusi idea: Tämän talon viinikellari kunnostetaan, kaikki kehuvat, että se on tosi hieno holvikaarikellari. Yksi maçon, muurari sanoi arvion 16 000fr kaakelilattialla (kivilaatta) ja muuratuin valkoisin kiviseinin. - Juhlallisen näköinen sähkökynttilä seinävalaistuksella.

Sinne voin pystyttää nukke- ja nallenäyttelyn ja ehkä myyntipisteen, vuokrata kokous-, näyttelytilana yms. Siten se voisi olla tuottava. (Pääsymaksu n.10fr).

Tuli epidemia, oksennustauti, oksensin 8 kertaa (älä sano äidille). Hain lääkkeet, siitä parempi olo.
Terv. Ulla
Kaikella on tarkoituksensa, paikkansa.

Siinä kortti, johon kirjoitin ajatuksiani vuonna 1999, kun olin ostanut tämän talon. En uskaltanut lähettää kotiin Suomeen näitä suuria suunnitelmiani, mutta kirjoittaminen helpotti.

Muurari oli ollut täällä tekemässä yhden ikkunan ja rikkonut siksi paksua kiviseinää. Se kuului talokauppahintaani. Mutta hän sanoi lisäksi työn jälkeen, että remontoimaton viinikellari kannattaisi kunnostaa ja ilmoitti hinta-arvionsa. Siitä kaikki lähti alkuun. Lisäksi vastapäinen ikkunani on museomainen, niin ajattelin sen nähdessäni ensi kertaa.

Muuten en koskaan elämässäni ollut suunnitellut museon perustamista! Se idea tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta yllätyksenä. Toisaalta minulla oli Suomessa pieni nukke-ja nallekokoelma ja nyt välähti, että alakertaan voisi tehdä museon. Koomisinta jutussani oli, että kokoelmani oli kovin vaatimaton museoksi! Mutta jos on keräilykärpänen purrut, aina se kasvaa...

Tässä kuva alakerrasta ennen remonttia. Se oli kuin vankityrmä.

Seuraavaksi kerron kuvin Nukkenallemuseo 2017.

Vanhasta tapettilöydöstäni

Alla kuva vanhasta tapetistani, jonka ostin ajat sitten. Tuli pelko, että siinä on arsenikkia! Joten päätin ottaa selvää Tukholman museosta ja ranskalaisesta tapettimuseosta. Heidän mukaansa, ei ole hätää.

Alempana heidän sähköpostivastaukset. Muuten Tukholman museosta vastattiin tuttavallisesti ja ruotsin kielellä. He tietävät, että me suomalaiset luemme koulussa ruotsia. Suureksi yllätyksekseni ja ilokseni ymmärsin vielä ruotsin kielisen tekstin, vaikka olen sitä lukenut koulussa viimeksi 70-luvulla! Joten alitajuntaan on jäänyt eikä ole täysin unohtunut. Toisaalta teksti on aina helpompaa ymmärtää kuin puhe tai puheen tuottaminen. Ja arvata voi loput kontekstin mukaan.

Tämä tapetin vihreys alkoi epäilyttää minua, koska 1800-luvulla ne olivat arsenikkitapetteja ja olen lukenut, että joskus viekä 1900-luvun alussakin.

Mutta nyt nuo ammattilaisten vastaukset rauhoittivat. He ajoittavat tapettini 1900-1950 välille. Sen laatu ei ole kovin hyvä, koska se on aika ohutta, toisin kuin vanhempi tapettilöytöni, joka on hirmu paksua. Ruotsalainen arvioi sen 1900-alkuun kuten olen ajatellutkin. Ranskalainen sitävastoin 1920-50 lukuihin.

Ei sitä aina tiedä mitä tuo kotiinsa kirpputorilta, kun oikein vanhaa tavaraa ostaa. Ranskassa on myös puutoukkavaarat. Ja siksi kannattaa käsitellä toukkamyrkyllä puu.

Tässä alla sähköposti kirjeenvaihtoni:
____________________________________________________
Hello
Here at Nordiska museet it is curator Maria Maxén who is responsible for the museum's collection of wall papers. I will forward your e-mail to her and she will contact you.
Best regards
Leif Wallin
Nordiska museet
____________________________________________________
Hej Ulla-Maija,
Jag tror inte att du behöver oroa dig för din tapet. Jag har inte sett detta mönster tidigare och det kan vara svårt att uttala sig om ålder utan att ha känt på papperskvaliteteten, men min gissning är att din tapet är tillverkad i början av 1900-talet. Arsenik förbjöds i Sverige 1876, när förbud infördes i Frankrike vet jag dessvärre inte.
Vänliga hälsningar
Maria Maxén
____________________________________________________
Bonjour,
Nous ne connaissons l'origine de votre papier peint, mais vu son style, il doit dater des années 1920-1950.
Même si je ne suis un spécialiste en colorants, l'usage des couleurs à l'arsenic, comme celle ayant peut-être empoisonnée Napoléon d'après les anglais, ne devait plus être en usage à cette période.
Cordialement
Philippe de Fabry
Philippe de FABRY, Directeur
Musée du Papier Peint
28, rue Zuber - BP 41
68171 RIXHEIM Cedex
Tél. + 33 (0)3 89 64 24 56
mpp.ph.defabry@wanadoo.fr
www.museepapierpeint.org

keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Silinterihatusta riittää tarinaa

Tässä kuva lontoolaisesta Silber&Fleming nukketalostani. Sulhasella on silinterihattu päässä.

Silinterihattu muoti oli alkuaan kohtalokasta. Niitä tehtiin ensin majavan nahoista ja valmistamiseen käytettiin elohopeaa. 1850-luvun jälkeen silkki tuli eläimen nahan tilalle.

Hatuntekijät ja hatun käyttäjät altistuivat elohopeavaaralle. Hatuntekijät sairastuivat ja siitä tulee englannin kielinen sana "mad as a hatter" - "hullu kuin hatuntekijä" (mad hatter syndrome).

Tässä alla on linkki myös belgialaiseen Pankkimuseoon, koska puhe oli majavan nahoista.
Majavan nahka oli kuin luonnonrahana vaihtotaloudessa. Sellaista näkee lännen filmeissä intiaanien keskuudessa.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Silinterihattu

https://en.wikipedia.org/wiki/Top_hat











lauantai 25. maaliskuuta 2017

Muiston palasia

Kukko laulaa tunti aikaisemmin kuin tavallisesti huomenna aamulla.

Tämä makuuhuone on alimmainen huone 30-luvun tyyliin kalustetusta nukketalovitriinistäni. Huonekalut ja pikkunallet sängyssä ovat 30-lukua. Saksalaisen Goebelin posliinikoirat ovat uudempia kuten ranskalaiset Limoge posliiniset pissapotut. Ne ovat kirpparilöytöjä naapurikylistä. Pienet puukengät ovat vanhat ja saksalainen herätyskello. Miniatyyriparfyymi on ihan uusi Dior, yhteiseltä lentomatkalta ostettu siskon kanssa. Lampaankarvanallematto on minun tekemäni. Sen tein kotoa vintistä löytämästäni lampaankarvan palasesta. Laivan iästä vasemmalla en tiedä, mutta ei se ole halpatuontia.

Tapetti on valokuvattu Juhannusruusu taulustani, jonka ostin Helsingissä asuessani. Tai oikeastaan silloin, kun olin jo pois lähdössä ja pidin yksiötäni vuokrattuna.

Tuo Runeberginkadun asunto piti saada tyhjäksi. Laiskanlinnatuolini vei paljon tilaa. Olin ostanut sellaisen antiikkisen vihreällä sametilla verhoillun. Se oli kuin unelmatuolini, joka maksoi aikoinaan 800mk. Nyt kun olin sitä myymässä vuosia jälkeen päin, sain siitä saman hinnan! Ja sillä rahalla ostin tuon M.Sihvolan maalaaman Juhannusruusutaulun muistoksi. Se oli helppo kuljettaa pois ja vei vähän tilaa. Nyt tuo taulu on täällä Ranskassa.

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Lasten- ja aikuisten maailmasta


Mitä uutta museossa? Likööritarjoilua 1800-luvun lopun soittorasianukketalossa.
Tässä kuvassa alla hieno saksalainen sininen liköörisetti. Se on puhallettua lasia, kuuluisaa Lauscha-tuotantoa. Ei voi olla ihailematta taidokasta käsityötä.

Näistä vanhoista nukketaloista näkee, miten tarkkaan ne matkivat aikuisten maailmaa pienoiskoossa. Ei voisi kuvitella nykyajan nukketaloon oikean näköisiä lasisia alkoholitarjoiluita! Se ei olisi sopivaa lapsille, eikä täyttäisi vaativia turvanormeja.

Nuo kaikki vanhat nukketalot eivät varmaankaan olleet edes tarkoitettu lasten leikkeihin, tai vain katsottavaksi. Tämä myös kuunneltavaksi, koska se on soittorasia. Takaseinällä näkyy nuotti, joka kätkee sisäänsä soittomekaaniikan. 

Toisaalta nykyään internetti tuo kaiken lasten ulottuville niin pahassa kuin hyvässäkin. Oli netti sitten hyvin "sensuroitu" lapsia varten tai ei. Televisio jo valmisteli siihen uusia sukupolvia.

Ennen lapsia pidettiin pieninä aikuisina. Heidät puettiinkin kuin aikuiset, se näkyy vanhoissa valokuvissa ja maalauksissa.


https://en.wikipedia.org/wiki/History_of_childhood

Wikipediaa lainaten:
The modern notion of childhood with its own autonomy and goals began to emerge during the Enlightenment and the Romantic period that followed it. Jean Jacques Rousseau formulated the romantic attitude towards children in his famous 1762 novel Emile: or, On Education. Building on the ideas of John Locke and other 17th-century thinkers, Rousseau described childhood as a brief period of sanctuary before people encounter the perils and hardships of adulthood. "Why rob these innocents of the joys which pass so quickly," Rousseau pleaded.............
The modern attitude to children emerged by the late 19th century; the Victorian middle and upper classes emphasized the role of the family and the sanctity of the child, - an attitude that has remained dominant in Western societies ever since."

The Age of Innocence c.1785/8. Reynolds emphasized the natural grace of children in his paintings.
"Viattomuuden aika", 1785/8 Reynolds.

Wikipedia: Valistus-ja Romantiikan aika 1700-luvulla alkoivat muuttaa lapsi-käsitettä kuten filosofit Jean Jacques Rousseau Emile-kirjassaan Ranskassa ja John Locke Englannissa.

Nykyajan länsimaiden mukainen lapsuus-käsite tuli vasta 1800-luvun lopulla, kun viktoriaaninen keski-ja yläluokka korostivat suojeltavaa lapsuutta ja perheen roolia.




Hukatusta lapsuudesta puheenollen. Nyt rikkaista köyhiin.

Alimmassa kuvassa on 1800-luvun lapsityöläisiä. 

https://victorianchildren.org/victorian-child-labor/

Lapsityöläisillä ei ole, tai ei ollut lapsuutta. He ovat kuin pieniä aikuisia. 

Lapsityö ei ole hävinnyt maapalloltamme. Sitä löytyy edelleen.

Wikipedian mukaan:
"Lapsityöllä ja lapsityövoimalla tarkoitetaan alaikäisten lasten tekemää työtä, joka on fyysisesti, psyykkisesti, moraalisesti tai sosiaalisesti haitallista, taikka häiritsee tai estää heidän koulunkäyntiään (kansainvälisen työjärjestö ILO:n määritelmä)."

https://en.wikipedia.org/wiki/Child_labour 

https://fi.wikipedia.org/wiki/Lapsity%C3%B6 

Miten tärkeää onkaan säilyttää lapsuus! 


Nelson Mandela on sanonut, että koulutus on tehokkain ase muuttamaan maailmaa.





perjantai 17. maaliskuuta 2017

Sevennien Perinnemuseosta

http://www.objectifgard.com/2016/11/01/jour-saint-jean-gard-musee-vallees-cevenoles-inaugure-mai-2017/
Tässä kuvat restauroidusta silkkikutomotehtaasta, joka avautuu Sevennien Perinnemuseona kesällä noin 20km täältä pienessä kylässä Sevenneillä. Sinne mentäessä Anduzesta maisemat muuttuvat aina vaan vuoristomaisemmaksi ja vuoristomaisemmaksi, sitäkin kauniimmaksi laaksoineen. Vaikka ajotie ainakin minua pelottaa hiukan, koska se tulee mutkaiseksi ja autot menevät lujaa. Ranskalaiset ovat tottuneet ajamaan ylinopeutta joka paikassa. Eilen olin siellä ja otin nämä kuvat.

Ihana vanha tehdas! Ennen tehtaatkin olivat kauniita, ei laatikkohallirumiluksia kuten nykyään.

Tuo museohanke on ollut jo monta vuotta, koska tehdas on valtava remontoitava. Ja se on viivästynyt ainakin vuodella jos ei enemmän. Rahoittajina on kaikki mahdolliset EU:sta alkaen valtakunnalliseen ja paikalliseen. Lähes 10miljoonaa on siten saatu kokoon.

Perinnemuseo oli vuosikausia kylän keskellä liian pienissä tiloissa, joten he hakivat yhteistyökumppaneita uusien tilojen saamiseksi.

Museo liittyy paikalliseen kulttuuriin, joten siinä hyvä syy, miksi "ovet ovat auenneet" kylän yhdelle parhaimmalle kulttuurimuistomerkille. Silkinviljely oli ennen talouden veturina täällä Sevenneillä.

Tuota tehdasta ihaillessani ajattelin, että meidänkin pitää löytää vaikutusvaltaisia yhteistyöntekijöitä, jotta löytyisi uudet tilat museolle ja enemmän menestystä. Me ollaan niin näkymättömiä vielä muihin paikallisiin museoihin nähden. Uusia mainostempauksia täytyy keksiä.

Parin viikon päästä alkaa pääsiäisloma. Pitkää jonoa ei meillä oven takana koskaan ole, jospa joskus olisi!

Kevät keikkuen tulevi

Tässä kuvia kävelyreiteiltäni ilman haukkua.



tiistai 14. maaliskuuta 2017

Lakut tarinoivat

lakuhistoriikki.pdf
Posti toi synttärilakuja Suomesta. Niiden mukana tuli Viipurin historiaa. Ihmeen hyvä resepti jo vanhaan aikaan ollut olemassa!


maanantai 13. maaliskuuta 2017

Aikajunassa

https://www.flickr.com/photos/myoldbearfreefr/sets/72157670552978630 Siinä flickr.com sivuilla kaikki vaiheet.
Tässä kuva espanjalaisesta nukketalosta, jota olen kunnostanut viime aikoina. Se näkyy olevan nyt asuttu. Tyhjä unohdettu talo on alkanut uudestaan elää museossa.

Jos katsotaan tarkemmin noita huonekaluja. Ne näyttävät hopeisilta. Niin ne ovatkin hopeaa! Mutta mistä ihmeestä minä olen saanut päähäni, että tähän nukketaloon sopisi hopeiset?

Viime kesänä täällä oli hollantilainen nukketalojen keräilijä, joka on ennenkin ollut täällä. Hän tuli katsomaan uutuuksiani ja kertoi ylpeänä, että hänellä on oikein hopeiset huonekalut.

Siitä minä sen idean sain. Ajattelin, että tuohon espanjalaiseen 1900-luvun alun nukketaloon voisin sellaiset hankkia. Niitä harrastettiin ennen vanhaan.

En ole koruihminen, vaikka nuorena joskus ostin hopeisen kaulakorun. Katseltiin hopean merkkejä sitten kotona. Kerran elämässäni olen kiillottanut ylellisiä pöytähopeoita au pairina ollessani aatelistoperheessä Pariisissa v.1985. Oli se elämys tälle maalaistytölle.

Sittemmin en ole tutkinut jalometallien merkkejä, koska en ole sellaisia ostanut. Viime viikonlopulla Salon de Provencessa oli joitakin hopeisiä miniatyyrihuonekaluja myynnissä. Mutta ne olivat yksittäisiä, pikkuriikkisiä, tai pöytä ja kaksi tuolia kovine hintoineen, 100euron molemmin puolin. Myyjä esitteli niitä, pyöräytteli hiukan käsissään ja sanoi, että tämä on aitoa hopeaa! Ei ollut puhe hopeamerkeistä, viis niistä, se oli sellaista pinnallista kaupantekoa.

Netistä olen seurannut jonkun aikaa sellaisia huonekaluja ja huomannut, että halvemmalla saa enemmän ja luotettavammin. Voi valita "hyvin arvioidun ok myyjän", joka esittelee asianmukaisesti kaikki tärkeät yksityiskohdat ja on sitten niistä vastuussa. Lisäksi Paypal maksu on hyvä takuu.

Niin minä ostin nuo huonekalut sitten netistä. Hienoa vanhaa kultasepän työtä, 212 euroa sohva, 6 tuolia, pöytä ja pieni sohvajalka tuoli, kaikki aika ison kokoisia, juuri sopivia. Sain 10% alennuksen, se tuntui paljon. Pari sataa saa maksaa muistakin hienoista (saksalaisista) 1900-alun nukketalokalustoista helposti. Sellaiseen summaan saa varautua. Vaikka joskus pääsee halvemmalla.
Ostoksen jälkeen aloin toden teholla mielenkiintoiset mukaansatempaavat salapoliisin tiedon hankinta hommat netissä kuin hölmöläiset. Olisi ollut viisaampaa tehdä se ennen kauppoja, vaikka en silti erehdystä tehnyt. Löysin hopean testauskeinoja, joita olen jo kokeillut. Huonekaluni näyttävät olevan antiikkia, kuten toivoin eikä uutta tuotantoa. Niitä tehdään paljon uusvanhana, aitona hopeana ja epäaitona.

Niissä on hopean merkki 13 ja epäselvä kuva. 13 tarkoittaa 13lot=.812silver ja se viittaa Itävalta-Unkariin/Saksa-Preussiin 1800-luvulle.

Kuvassa nukketalon nuket olen hankkinut aikaisemmin kuten kukkavaasinkin. Minulla on pieni miniatyyrivarasto, jota kartutan tilaisuuden tullen. Sieltä saan ottaa, kun sopiva paikka löytyy.

Nuo hopeat tulivat juuri synttärilleni.

Nukke teetauolla.

Luonnossa hopea näyttää uskomattoman hienolta, kuvassa vähemmän. Ei ihme, että hopeaa arvostetaan kullasta puhumattakaan. Ihmettä ne ovat.

Vähän historiaa: Antiikkiexpertti Emmanuel Layan kertoo Keräilijän oppaassaan, että 1600-luvun hopea on hyvin harvinaista. Siihen aikaan sulatettiin kaikki vanhempi hopea rahanpuutteessa. Ludwig XIV näytti esimerkkiä, kun hän sulatuttu Versaillesin linnasta hopeakiinteistöt rahoittaakseen sotaretkensä 1600-luvun lopulla. Siinä aateliston pahan päivän vara.

https://fr.wikipedia.org/wiki/Argenterie

https://en.wikipedia.org/wiki/Household_silver
Kahviastiasto puuttuu vielä tästä toisesta huoneesta. Muutenkin voi koristella.









13lot=.812silver




maanantai 6. maaliskuuta 2017

Nukkematkassa
























Tässä uusi löytöni on kuvassa. Se on 1900-alussa Saksassa Grödnertalissa valmistettu puunukke (28cm). Sillä on käsintehdyt vaatteet hienoja alusasuja myöten. En minä sitä olisi muuten ostanut, mutta kun kysyin hintaa, myyjä sanoi 15 euroa. Minun piti kysyä uudestaan, niin mikä se hinta olikaan, koska se kuulosti virhehinnalta.

Nimittäin nämä vanhat puunuket ovat ainakin samoissa hinnoissa yhtä suurten posliininukkejen kanssa, 40-50eurosta ylöspäin, jos ei kalliimpia joskus. Ne ovat harvinaisempia. Ranskassa niitä näkee vähemmän kuin anglo-saksisissa maissa. Arvaan syyksi sen, että ranskalaiset pitävät enemmän omassa maassa valmistetuista nukeista eli posliinisista kuin näistä puisista. Se taisi olla syynä myös tämän nuken myyjän hintaan. Hän oli tyylikäs Nizzasta tullut vanhempi rouva, voi olla ammattilainen.

Nyt kerron kuinka monen mutkan takana oli tämä nukkelöytö.

Tässä vieressä mainos Salon de Provencen vuosittaiselta nukkefestivaalilta, jossa minun on ollut tapana käydä museon alkuvuosilta asti. Jo vuodesta 2006, jolloin sain ajokortin, olen käynyt siellä autolla, paitsi yhtenä vuonna en voinut mennä myrskyisän sään takia.

Tapahtuma on hyvin värikäs ja opettavainen. PR:ää on mukana, kun nähdään saman asian harrastajia tai ammattilaisia. Mainostemppu. Jätin sinne museomainoksia kuten aina. Ja kiva nähdä ihmisiä, kun ollaan samalla aaltopituudella.

Aina siellä näkee harvinaisuuksia, kun koossa on kansainvälinen porukka. Nyt oli saksalaisten lisäksi espanjalaisia, englantilaisia, hollantilaisia...myyjiä. Hinnat vaihtelevat, kaikki ei ole kallista, vaikka luulisi. Toisaalta täytyy silti olla hintatietoinen.

En minä sieltä mennyt nukkea hakemaan, vaikka se osui kohdalle. Sitä vastoin hain huonekaluja espanjalaiseen nukketaloon, jota olen viime aikoina kunnostanut. Ei löytynyt. Mutta pienen posliinisen kahviastiaston sain sinne. Ja huonekaluista sain kyllä hyvää tietoa.

Mutta mitä kaikkea on tuon Provencen automatkan takana? 114km yhteen suuntaan eli lähes 230km.

Uni on suloista, sanoi äitini. Siitä tulee mieleen, että uni ei aina tule. Joku asia vie unet. Joten silloin osaa arvostaa hyviä yöunia. Äiti oli murehtivainen ihminen. Isossa perheessä on murheita. Lapset perivät reaktiotapoja vanhemmiltaan. Äidillä oli stressimaha ja niin on minullakin.

Ennen Provencen matkaa minulta meni kaksi yötä nukkumatta. Ei tullut uni millään, kun mahassa "kiehui kuuma ruokakattila kuin tulen päällä" ja sydän hakkasi kovasti sen mukana. Närästi. Telkkarissa oli joskus mainos, jossa mainostettiin närästyslääkettä ja sanottiin, onko sinulla happoja liikaa tai liian vähän, jotain sellaista. Ajatus tuntui silloin vieraalta ja sen yhdisti lihaviin miehiin kuten mainoksessa oli. Nyt se on omakohtainen kokemus. Minulla on siihen liikahappoisuuteen lääke, mutta nyt ei sekään auttanut. Harvoin sitä joudun ottamaan.

Ihmettelin tuota mahavaivaa, kun apteekissa hain lääkettä. Apteekkimyyjä sanoi, että stressi lisää mahahappoja. Yöllä valvotessani minulle välähti. Voiko tämä kaikki selittämäton yhtäkkinen vaiva johtua siitä, kun pelkään kuollakseni ajaa isommilla ja vilkasliikenteisillä teillä kuten siellä Salon de Provencen matkalla on. Psykosomaattista. Minulla on vielä nyt 10 vuoden autoilun jälkeenkin samat traagiset ajatukset ennen pitkiä autonajomatkoja. Ajattelen, että ehkä lähden viimeiselle matkalleni. Pelkään auto-onnettomuutta. Vaikka toisaalta nautin suunnattomasti autonajosta, kun olen lopulta matkalla! Minulla on myös sama "vapaana kuin taivaan lintu"-ajatus kuin ajokortin ja auton saadessani silloin vuonna 2006. Joten ristiriitaiset ovat tuntemukseni. Tien päällä rauhoitun ja unohdan pelkoni. Olen aina helpottunut, kun tilanne raukeaa.

Yksi ystävä Helsingin ajoiltani ei ole vielä tullut tänne. Hänellä on lentopelko, joka sai alkunsa pitkältä Kanadan lentomatkalta.

Pelko pois! Miten paljon voi löytää uutta, kun rohkaisee mielensä ja voittaa lamauttavan pelkonsa. Elämä voi olla pitkä löytöretki. Jos ei "lukitse oviaan". Yksi toinen ystäväni kertoi sukulaisestaan, joka ajoi kortin 50 vuotiaana ja sai ajaa sen jälkeen yli 80 vuotiaaksi asti. Ainakin 30 vuotta.

Vielä äitiä muistellen. "Ei ollut kuoleman aika", totesi äiti, kun joku oli pelastunut täpärästi onnettomuudesta. Niin se on.

Ei vahinko tule kello kaulassa, sanoo sananlasku.

Kuviani nukkefestivaalista, jossa oli samalla miniatyyrinäyttely:



Kumma, kun minua kiehtoo kaikkein vanhimmat nuket, vaikka ne olisivatkin pelottavan näköisiä toiset. En ottaisi sellaisia asuinhuoneeseeni, voisi nähdä painajaisia.

Toisaalta taloni alakerrassa museossa on vanhimmat nuket 1700-1800-luvuilta.
Ilta-yömyöhään en mene koskaan sinne. Vanhat esineet ovat kotoisin ties mistä. Mikä lie niiden elämäntarina?

Lopussa on newborn-reborn baby nukkeja. En yhtään tykkää tästä muodista, niin kuin en muustakaan modernista tuotannosta. Minusta ne ovat ihan kauhistuttavia, koska muistuttavat oikeita vauvoja ilmielävästi! Mutta en voinut olla ihmettelemättä niitä katsellessani, että olivat ne taidokkaasti tehty.