Nyt on pari viikkoa kulunut siitä, kun hiihtolomat alkoivat. Museossa on käynyt vähän ihmisiä, tänään oli peräti 9. Ihan yllätyskäyntejä.
Aamupäivällä tuli puhelinsoitto ja kysyttiin museon aukioloaikoja. Myöhemmin iltapäivällä isoäiti tuli parin lapsenlapsensa kanssa, 4 ja 10 vuotiaita tyttöjä. Hän oli lukenut lehdestä joskus artikkelin tästä museosta ja siksi ajatteli tulla katsomaan. Vielä vuosien takaa nuo artikkelit saavat liikkeelle ihmisiä. Viime viikkoina 4 muuta museokävijää tuli myös vanhojen lehtiartikkelien johdosta.
Yksi pariskunta tuli ensimmäisenä pikkuväen kanssa museoon. He taas olivat katsoneet netistä, mitä tällä alueella on nähtävää. Belgialaisia, joiden tytär asuu naapurikylässä Cardet'ssa. 5-vuotias tyttö oli aika levoton, kaikkeen piti koskea mihin käsi ylsi. Isoisä piti 2,5 vuotiasta nuorimmaista sylissään. Poika oli kuulema "täystuholainen", rikkoo kaikki, joten häntä ei uskaltanut päästää touhumaan. Madame ja monsieur olivat varmaankin 60-luvun lapsia. Emännällä oli ollut samanlainen muovipuhelin kuin meillä, se on täällä esillä. Monesti käy belgialaisia museossa, Belgia on naapurimaa. He ovat erilaisia kuin ranskalaiset. Kiva nähdä eri kansalaisuuksia. Mielenkiintoista vaihtaa ajatuksia.
Samanaikaisesti tuli vielä nuori marseillelainen perhe 6 vuotiaan tyttärensä kanssa. He taas olivat nähneet museokyltin tien vieressä. Nuo alle kolmekymppiset olivat itse myös kovin kiinnostuneita vanhasta.Tytär piti hevosista ja muista eläimistä, nukketaloista...kuten isänsäkin. Se oli huvittavaa. Yleensä miehet ovat kiinnostuneita enemmän koneista. Hänen äitinsä taas ihmetteli vanhimpia nukkeja, nalleja ja nukketaloja.
Koulunäyttely saa aina huomiota. Ison koulun lisäksi minulla on miniatyyri kouluja.
Vuosi on nyt alkanut vähän paremmin kuin viime vuonna, jolloin tammikuussa oli vain kaksi ja hiihtolomilla myös vain kaksi ihmistä. Tänä vuonna on ollut tammi-helmikuussa yhteensä 21 museokävijää. Toisaalta viime vuonna pääsiäisenä alkoi vasta tulla ihmisiä enemmän ja 2012 oli sitten lopulta paras vuosi koko museon ajalta. Hyvin epäsäännöllistä ja arvaamatonta on turismi.
torstai 28. helmikuuta 2013
keskiviikko 27. helmikuuta 2013
Nykytaiteesta ajatuksia
http://www.hs.fi/politiikka/Perussuomalaisten+Saarakkala+yksityist%C3%A4isi+Kiasman+taidemuseon/a1361934622614
Hyvä idea Saarakkalalta.
Koulussa 70-luvulla opettaja sanoi vähän tähän tapaan, että nykytaide on sitä mitä maassa näkyy, kun roskiksen heittää ikkunasta ulos kadulle. Olen samaa mieltä nyt 21. vuosisadalla.
Ja sellaisesta roskisteoksesta vielä maksetaan isot rahat. Niin kuin hinta antaisi sen lopullisen arvon.
Maailmamme on rikkinäinen ja sekasortoinen, sitä moderni taide heijastaa. Uutuutta uutuuden vuoksi, taidetta taiteen vuoksi. Missä on arvot? Ne käännetään päälaelleen. Tarkoitus on vaan shokeerata. Kuka enemmän siihen pystyy, sitä suurempi "taiteilija".

lauantai 23. helmikuuta 2013
Yhdessä uutiskirjeessä
http://ajapm.kazeo.com/
P.S.Nyt linkki toimii, eilen se ei toiminut, korjasin sen.
AJAPM Newsletter n° 8 Février 2013 L'AJAPM,
"Amis du Jouet Ancien et du Patrimoine Miniature"
Siinä me ollaan mukana "Vanhojen lelujen ja miniatyyri kulttuurin ystävien" yhdistyksen sivujen uutiskirjeessä.
Kun löysin heidän nettisivunsa yksi kerta surffaillessani, ehdotin linkkiä nukkenallemuseon sivuille. He innostuivat asiasta ja lupasivat mainostaa myoldbear- ja dollhousedreams-sivuja sivuillaan. Joten siitä tuli isompi mainos kuin pyydettiin.

perjantai 22. helmikuuta 2013
No onkos tullut kesä nyt talven keskelle...
http://souvenirs.midiblogs.com/media/02/00/63074.ppt
Open Office-ohjelmalla voi kuunnella lintujen laulua yllä olevasta linkistä. Ja samalla oppii lintujen ranskankieliset sanat.
http://www.download.fi/tyopoyta/toimisto/openoffice_suomeksi.cfm

sunnuntai 17. helmikuuta 2013
Turhia soittoja
Tänään piti tulla ryhmä, joka soitti yli kuukausi sitten. Mutta he eivät soittaneet ja varmistaneet lopultakaan. Joten turhaan odottelin. Olen pettynyt. Museossa on liian hiljaista.
Toisaalta nyt alkavat hiihtolomat, ja ne kestävät täällä Ranskassa kuukauden ajan, koska maa on jaettu lomaryhmiin. Kaikilla ei ole lomaa samanaikaisesti.
Yleensä kaikki ryhmät ovat tulleet, kun ovat varanneet. Vain yhden kerran aikaisemmin oli samanlainen pettymys.
Ensi kerralla kun taas joku soittaa, muistan kysyä puhelinnumeron, että saan tietää aikaisemmin, jos joku on tulossa tai ei.
Aina pitäisi löytää jotakin positiivista asiasta. Tulipahan siivottua enemmän kuin tavallisesti museossa. Kunnantalolla asioin ja varasin monitoimitilan. Se oli pientä mainosta museolle, vaikka olikin turhaa melua tyhjästä tällä kertaa.
Aina ei kaikki mene niin kuin toivoisi. C'est la vie.

torstai 14. helmikuuta 2013
Nostalgiaa
http://www.hs.fi/kaupunki/Penkkariautot+kiert%C3%A4v%C3%A4t+Helsingin+keskustaa+kello+1314/a1305648194541
Tulee mieleen penkkarit vuonna 1976. Ja kuvat, joita otettiin kaupunkiajoista silloin penkkaripäivänä. Ensin se oli juhlaa, ei tarvinnut mennä enää joka päivä kouluun. Samalla alkoi tenttiaika ylioppilaskirjoituksia varten. Oli se stressiä.
En haluaisi takaisin noita aikoja. Onneksi elämä eletään vain kerran.
"Eilinen on jo mennyt, huominen ei ole vielä tullut, eläkäämme siis tätä päivää."

keskiviikko 13. helmikuuta 2013
Satulinnan tarina
http://www.castles.org/castles/Europe/Central_Europe/Germ...
King Ludwig II said. "I intend to rebuild the old castle ruins of Hohenschwangau by the Pollat Gorge in the genuine style of the old German Knightly fortresses........the spot is one of the most beautiful that one could ever find. "
http://fi.wikipedia.org/wiki/Neuschwanstein
http://en.wikipedia.org/wiki/Neuschwanstein_Castle
Disneyland's Sleeping Beauty Castle
http://voices.yahoo.com/neuschwanstein-castle-inspired-wa...
http://fr.wikipedia.org/wiki/Ch%C3%A2teau_de_la_Belle_au_...
http://bernard5d.unblog.fr/autour-du-chateau-de-neuschwan...
http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Schloss_Neuschwans...

maanantai 11. helmikuuta 2013
sunnuntai 10. helmikuuta 2013
Hiihtolomat lähestyvät - "maatila" kaupoissa
Aika menee äkkiä. Ollaan jo helmikuussa, kohta puolessa välissä. Vielä on ollut talvista, mutta piakkoin tulee jo kevään merkkejä.
Museossa on ollut hiljaista. Ei ole ollut ketään uudenvuoden jälkeen. Tänään tuli yllätyksekseni isoäiti poikansa ja pojan tyttären kanssa. Nîmesin kaupunkilaisia, vaikka nykyään isoäiti asuu naapurikylässä. Kysyin miten he tänne museoon löysivät? Internetistä he tästä olivat saaneet tietää, vaikka madame sanoi nähneensä kyllä myös museokyltin, koska asuu lähellä. Mutta ei se ratkaissut, vaan nettitieto. Sitten täällä he kertoivat, etteivät tienneet ollenkaan tämän nukkenallemuseon olemassaolosta ja kyselivät taustaa. Siinä näkee, että markkinoida saa paljon ja vuosikausia, ennenkuin tunnetaan paremmin.
Parin vuoden ikäinen tyttö söi tuttia välillä ja ihasteli kaikkia hevosiani, joita museossa on. Koulunäyttelyssäkin minulla on kaksi aika isoa heppaa, niitä hänen piti mennä oikein silittämään. Isoäidillä on kuulema kotonaan maaseudulla poni ja aasi, joita lapsetkin saavat hoitaa.
Kysyn nykyään uteliaisuuttani joskus myös aikuisilta, mistä he eniten pitävät. Kaikesta, kuului vastaus tällä kertaa.
Laitan tähän lopuksi yhden kuvan. Ostin uuden "maatilan". Maksoi vaan 54 euroa.
Tämä on minusta huippu hauska. Siinä talon pihalla navetan edessä isäntä ja emäntä poseeraavat 32 elukkansa kanssa. Kaikki on käsin maalattu. Possuillakin on oikein kulmakarvat.
Talot on tehty puusta, eikä vanerista, kuten usein näkee. Ne muistuttavat Saksassa Erzgebirgessä tehtyjä Nooan arkkeja 1900-luvun alusta.
Kuvaa klikkaamalla sen saa suuremmaksi.
Iltapäivällä kerkisin juuri järjestämään nuo elukat paikoilleen näytille, kun oveen koputettiin. Heti tuli katsojia, joista yllä kerroin. Se motivoi.
Tuo on 6."maatilani" kokoelmassa. Ne toiset ovat joko maalaiselämää kuvaavia nukketaloja, maalaispirttejä tai pienempiä "kyökejä".
http://www.spielzeugmuseum-seiffen.de/spmeng.htm
http://www.erzgebirgepalace.com/Our-Manufacturers:_:300.html
http://www.saxongifts.com/Erzgebirge-History-s/19.htm
http://www.spielzeugmuseum-seiffen.de/virtuell/index.htm
http://en.wikipedia.org/wiki/Ore_Mountains
Tässä kuva wikipedia sivuilta. Lapsityöntekijöitä siinä on. Kotiteollisuutta tuo puulelujen valmistus on ollut.
Lapset ovat varmaan taiteilleet myös tuon uuden farmini eläimet ja isäntäväen.

keskiviikko 6. helmikuuta 2013
Mahtaako Saara mennä?
Lasten puuhapäivä
http://www.facebook.com/media/set/?set=a.10150564198546932.375105.89661646931&type=1
http://www.facebook.com/pages/Suomen-maatalousmuseo-Sarka/89661646931
Rekipäivä oli varmaan myös mielenkiintoinen.
http://www.facebook.com/events/308820295832932/?ref=22
Nils Westermarckin valokuvia Suomen maatalousmuseon kokoelmista
21 février à 11:00 (UTC+02)

2 novembre 2012 à 10:00 (UTC+02)
Perunamaa-kuva on nostalginen.
sunnuntai 3. helmikuuta 2013
Pont du Gardista
http://www.midilibre.fr/2013/02/03/inebranlable-pont-du-gard,637727.php
Après deux années de fréquentation record, avec 1 350 000 visiteurs en 2011, le Pont du Gard est revenu en 2012 à un niveau de fréquentation habituel, en accueillant 1 201 000 visiteurs.
"Le Pont du Gard reste le premier monument visité du Languedoc-Roussillon."
________________________________________________________________________________
Tässä linkki Pont du Gardin artikkeliin. Siinä sanotaan, että vuonna 2011 siellä oli 1 350 000 kävijää ja viime vuonna 1 201 000 kävijää. Lama-aika näkyy siinäkin. Mutta kyllä aikaisemmin oli artikkeleita, joissa puhuttiin 1milj. 400 000 kävijöistä. Se näköjään vaihtelee. Toisaalta joka tapauksessa ykkösnähtävyys se on täällä Gardin alueella yli miljoona kävijöineen.
http://www.gard.fr/actualites/article/1-400-000-visiteurs-au-pont-du-gard.html?cHash=8bf54fcd95&tx_ttnews[backPid]=2

"1 400 000, c’est le nombre de visiteurs au Pont du Gard pour l’année 2011."
Siinä sanotaan ja muuallakin olen nähnyt, että 1milj.400 000 kävijää oli Pont du Gardissa vuonna 2011. Näköjään tiedot ovat vähän ristiriitaisia, milloin pyöristettyjä, milloin tarkempia.
perjantai 1. helmikuuta 2013
Mikä on Karkkimuseon salaisuus?
http://www.leparisien.fr/espace-premium/air-du-temps/moments-sucres-au-musee-du-bonbon-08-08-2012-2117441.php
Karkkimuseossa on 300 000 kävijää vuodessa. Siellä museokäynti on karkkien maistelua samalla. Siinä hyvä syy lasten suosioon. Toisaalta Pont du Gardin läheisyys tuo valtavan turistivirran lähettyville, eikä Nîmesin kulttuurikaupunkikaan ole kaukana. Lähellä on myös suosittu Uzès.
Vertailun vuoksi laitoin tämän artikkelin. Jura Sud alueen Lelumuseon tavoite on 50 000 kävijää. Siihen se tähtää ja investoi miljoonia. Karkkimuseoon tulee moninkertainen määrä lapsia, kun tarjotaan vähän namuja.

Isoista lelumuseoista puheenollen
http://www.musee-du-jouet.com/files/musee-du-jouet/Presse/Le%20Progres_23%20avril%202012_Haut-Jura.pdf
Avant son ouverture, le Musée du Jouet ne lésine pas sur la communication
Le Progrès - 23 avril 2012 -
Tässä alla vapaa käännökseni lehden artikkelista:
LE PROGRES - LUNDI 23 AVRIL 2012:
"Ennen avajaisia, Lelumuseo ei kitsastele markkinoinnilla."
Lelumuseon remontti on kestänyt pari vuotta. Se tuli maksamaan 7,5milj., mukana on kaikki mahdolliset avustukset t.s. 75% kuluista. Näyttelytila on nyt kaksinkertaistunut eli 1900m², jossa on esillä 3000 esinettä (varastossa on 20 000 esineen kokoelma).
Viime heinäkuussa oli avajaiset. Niitä edelsi mainoskampanja, jossa palkattu mainostoimisto kampanjoi 60 000 mainoksella ja 2500 journalistia oli myös pyydetty paikalle.
Tavoitteena on saada 5 vuoden aikana 50 000 museokävijää...
________________________________________________________________________________
Mitä sitä turhan vaatimattomaksi rupeaisi, jos on rahaa kuin roskaa niin kuin miljonääreillä.
« Il faut que la France entière le sache ! »,"Koko Ranskan täytyy tietää tästä!", sanoo Jura Sud-alueen kuntainliiton puheenjohtaja Jean Burdeyron.

Tourisme. Après deux ans et 7,5millions d’euros de travaux, le Musée du jouet ouvre ses portes le 1er juillet. Et se donne les moyens pour le faire savoir. « Il faut que la France entière le sache ! », lance Jean Burdeyron, président de la communauté de communes Jura Sud.
60 000 flyers et 2 500 journalistes sollicités...
1900m² d’exposition...
...mettant en scène 3 000 des 20 000 pièces de collection en réserve...
Car le plan communication doit être aussi ambitieux que ce chantier de 7,5 millions d’euros, dont les travaux ont été subventionnés à 75 % « par tous les financeurs possibles » (Europe, Etat, Région, Département et commissariat de massif)..
« Avec l’objectif d’avoir, d’ici à 5ans, 50 000 entrées annuelles au musée et 50 000 entrées au
service du public..."
http://www.musee-du-jouet.com/presse
http://www.musees-franchecomte.com/index.php?p=238

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)