torstai 26. helmikuuta 2015

"Ei nukke" - piikkejä ruusuissa

Eilen täällä oli myös yksi madame naapurikylästä. Hän soitti edellisenä päivänä ja tarjosi nukkeja myyntiin. Käskin lähettää kuvan sähköpostilla. Se ei sopinut hänelle, koska hän asuu lähellä ja halusi tulla katsomaan museoon. Kerroin aukio-oloajat.

Joten täällä museossa sitten tavattiin. Tämä rouva otti esiin nukkensa. Tässä kuvassa näkyy tyyli. Sanoin heti, että en osta museoon uusia nukkeja. Arvasin mistä nukeista oli kyse jo puhelimessa, koska mistään merkeistä tai vuosikymmenistä ei puhuttu. Enkä olisi halunut niitä tänne. Mutta uteliaisuudesta tämä naapuri tuli. Ja samalla olisi halunnut ilmaiseksi museoon. Mutta minä sanoin, että pääsymaksu on 5 euroa. Siihen tuli vastaus, että kukkaro ei ole mukana laukussa. En minä vaan kulje koskaan ilman kukkaroa, se on aina laukussa mukana, kuten kaikki välttämättömät paperit jne.

Noita paikallisia ilman kukkaroa museoon tulijoita olisi riittänyt loputtomiin vuosien varrella. Mutta meillä on aina ollut porttikielto, koska museon toiminta on kallista ja jostain täytyy tulla rahaa sen ylläpitämiseen. Ei mikään ilmaiseksi pyöri. Samalla tuossa paikallisten negatiivisessa asenteessa on taka-ajatuksena, että he eivät halua kannattaa tai tukea tätä museota. Me ollaan vieraita täällä, vielä ulkomaalaisia, toisaalta myös kilpailijoita tavallaan.

Käskin tämän nukkemyyjän kuitenkin vähän peremmälle katsomaan nukkevanhuksiani. Mutta se oli vain pikavisiitti, jotta sai yleisvaikutelman. Ja annoin vielä museoesitteen. Tervetuloa vaan uudestaan, sanoin. Paljastui, että me ollaan ihan samaa sukupolvea. Joka tapaksessa tämä oli mielenkiinnon osoitus museolle kaikesta huolimatta. Se taas oli positiivista.

Tämä kuvassa oleva nukke on kiinalaista sarjatuotantoa, joita näkee miljoonia samanlaisia halpakaupoissa. Vaikka olisi posliinia, ei se ole laadun merkki.

Sitäpaitsi me boikotoidaan aasialaista massatuotantoa.