http://passcevennes.com/points-de-vente/
Eilen kirjoitin tähän blogiini sisäänpääsymaksujen ilmaisuudesta. Se on normaalia, jos museo on kunnallinen. Silloin kunta maksaa, eli kunnan ihmiset veroillaan.
Vaikka ei kaikki valtionkaan museot ole ilmaisia. Pont du Gardin sisäänpääsymaksuja on korotettu ja siitä on ollut pitkälti polemiikkia mediassa. Lopulta on päästy kompromissiin. Gardin alueen asukkaat voivat hakea kunnalta lipun, jolla he pääsevät sinne ilmaiseksi. Ja siten se on maksullinen pääsiassa vain turisteille. Silti polemiikki jatkuu, jopa Pont du Gardin turistitoimisto vastustaa sen pääsylippujen hinnan nousua ja sen maksullisuutta useimmin kuin ennen. Pont du Gard on hakenut noihin kiistellyihin uudistuksiinsa oikein lain turvaa. Suuret kulut ovat heillä varmaan syynä.
Kulttuuripäivinä syksyllä tänne tuli porukkaa sisälle aika röyhkeänä ja kiukkuisena ja vaativat vapaata sisäänpääsyä kuten linnavierailulle sinä päivänä niin kuin kaikki olisi yhteistä omaisuutta yksityisyydestä viis. En ole suomalaisia sellaisena nähnyt. Välimeren maiden temperamentti on joskus agressiivista, moukkamaista vieraiden ihmisten kanssa. Liikenteessä varsinkin se tulee esiin. Me suomalaiset olemme pidättyväisempiä.
Huvittavaa. Olin juuri pohtinut tätä asiaa, kun illalla tuli Alèsin turistitoimistosta sähköpostia. "Sevennien turistilähettiläät" on heidän uusi keksintö, miten saada myös paikallisia mukaan alueemme erilaisiin turistikohteisiin. He ovat kai muuallakin vähemmistönä, kun muualta tulleet turistit ovat enemmistönä. Kerran yksi pariisilainen sanoi, ettei hän ole kaikkia nähtävyyksiä Pariisissa nähnyt. Niin se usein on. Oma alue kiinnostaa vähemmän.
Tämä hanke koskee siis vain paikallista väestöä. Ideana on käynti Gardin alueen turistipaikoissa perheineen tai ystävineen, jolloin saa yhden ilmaisen sisäänpääsyn ja ehtona on ainakin yksi maksullinen sisäänpääsy. Siis ainakin kaksi ihmistä kerrallaan. Niin houkutellaan uusia kävijöitä yhdellä ilmaisella lipulla. Sellaiset sevenniläiset, jotka muuten eivät lähde liikkeelle, voivat nyt olla kiinnostuneita.
Alla linkki hankkeeseen osallistuvista turistipaikoista. Ne ovat kaikki isoja vaikutusvaltaisia paikkoja, joilla on suuret investoinnit ja enemmän tai vähemmän suuri kävijämäärä.Yksityisiä ja kunnallisia.
Nyt Alèsin turistitoimisto ehdottaa meille myös tuohon osallistumista, jotta olisi enmmän valinnanvaraa paikallisilla. Aluksi ajattelin, että ei. Noilla isoilla se osittainen ilmaisuus ei tunnu niin kuin meidän pikku budjetissa. Mutta "yö tuo neuvon", sanotaan. Aamulla oli jo mieli muuttunut ja soittelin siitä ystävälle...
Tähän asiaan pitää antaa pikainen vastaus, koska he jakavat jo noita Cévennes PASS 2015 ja varmaan tekevät siitä mainoksen tai mainoksia. Joten mukaan täytyy ilmoittautua mahdollisimman pian, ettei "myöhästy junasta". - Juuri tuo mainos-kikka sai minut harkitsemaan. Me päästään siinä samaan mainokseen suurten turistipaikkojen kanssa niin kuin nukkenallemuseokin olisi suurempi kuin on. Ja yleensä se mainostaminen on hirmu kallista, tuossa se tulee mukana. Silloin meidätkin huomataan, että me ollaan olemassa. Muuten saadaan pysyä aina hiljaisena ja näkymättömänä harmaana hiirenä.
http://passcevennes.com/category/sites/
Ollaanko sitten voitolla vai häviöllä? - En usko, että siinä häviää. PR ainakin tulee. Museotoiminnassakin markkinointi on tärkeää. Ja täytyy olla mukana siellä missä tapahtuu. Näkee sitten ensi vuonna jatketaanko samassa porukassa vai ei.
Pont du Gardin turistitoimiston jäsenyyskin kannatti muutaman vuoden, vaikka ei siellä enää ollakaan jäseniä, koska he moninkertaistivat jäsenmaksun. Nyt meidät tunnetaan kuitenkin paremmin myös niillä main.
http://www.payscevennes.fr/