Myyjästä riippuu.Tämä oli harrastelijamyyjä, joka oli koonnut tavaransa ties mistä, arvaan kaatopaikalta jne. Toisaalta sinne jotkut vievät hyvääkin tavaraa.
Kuten meidän kylän kunnantalo oli heittänyt koulun vanhan kiinteistön pulpetteineen ja muine koulutavaroineen kuorma-auton nosturin lavalta suoraan kaatopaikalle. Ja siten se oli rikkonut vanhan koululuokan kokonaisuudessaan roskina! Isabelle kertoi minulle. Kunnantalo ei arvostanut vanhaa, vaan teki kylmästi ja nopeasti tilaa ja tyhjää remontoitavaan yhteen koululuokkaan, joka otettiin käyttöön.
Toisen roska on toisen aarre. Niin sanotaan monella kielellä eri kulttuureissa.
Toiselta nallelta puuttuu jalka ja käsi. Ei haittaa. Noita vammaisia nalleja saa olla myös museossa, en restauroi. Ne ovat elämää nähneet. Isommalla ei ole enää silmiä, ehkä laitan sille silmät, saa nähdä.
Varmaankin 1930-50-luvulta nämä nallet peräisin. Laihuus viittaa vanhoihin nalleihin. Joten isompi voi olla 30-lukua, ranskalainen. Mohair on hävinnyt melkein kokonaan. Pienempi voi olla 40-50-lukua.
Ystävät, kotiväki ja museokävijät sanovat, että ei mahdu enää museoon. Mutta minä saan ne mahtumaan, koska juuri iso reissussa rähjääntynyt nallekasa on sydäntä liikuttava.
Kuvassa on myös vanhoja taulu-tai valokuvakehyksiä, joita sain halvalla nukketaloon samalla kertaa. Niidenkin hintahaitari on suuri. Ajan patina maksaa. Mutta jos ei ole kiire, voi tehdä löytöjä.
