sunnuntai 2. elokuuta 2015

Sesonkiuutisia


Tässä kuvissa tänäpäisiä museokävijöitä.

Pariisilaisilla oli myös koira mukana. Se on niin vanha ja raihnainen, että ei jaksa enää kävellä paljoa. Mutta lastenrattaissa se kulkee hyvin.

Ensin tuli yksi madame, sitten yksi pariskunta ja äiti ja tytär, kaikki ranskalaisia ja eri puolilta Ranskaa.

Varmaan pari tuntia kesti tämä museovierailu, kun puhetta riitti kuin kyläkaupassa ennen vanhaan. Sellainen tunnelma täällä oli. Se onkin museon tarkoitus, että museovieraat viihtyvät.

Riittää yksi sana sinne tai tänne jutunjuurta ja jatkoa tulee vähän jokaiselta, vaikka ventovieraiden kanssa näin yhdessä oltaisiin.

Aika melkein loppui kesken silti, kun he vieraskirjaan kirjoittivat ja heitä haastelin samalla. Mielenkiintoinen aihe tuli esille.

Eläkeläispariskunta kertoi matkustelevansa ja olleensa Kuubassa. Siellä oli ollut paljon englantilaisia, kanadalaisia ja ranskalaisia turisteja.

He olivat halunneet mennä sinne ennen amerikkalaisten tuloa. Kova köyhyys oli ollut silmiinpistävä ja kuubalaisten vieraanvaraisuus ja ystävällisyys. Kauppoja ei ollut, jos oli, siellä oli vain ihan muutama tavara. Ei pahemmin rikollisuutta, vaikka luulisi, kun on köyhyyttä, sen mukana tulee usein varkaudet. Alkoholinkäyttö oli sitävastoin runsasta paikallisilla.

Sitten tilastoasiaa sesongista. Tämän vuoden heinäkuun alusta tähän päivään viime vuoden sesonkiin nähden ollaan tasoissa, yhtä paljon museokävijöitä. Se on ihan hyvä tulos, koska on lama-aika. Nousua ei aina ole. Toisaalta päivät vaihtelevat ja tämä tulos voi heilahtaa plussan tai miinuksen puolelle yhdessä päivässä.

Mutta mikä on museokävijöiden mielestä kiinnostavinta museossa? Nukketalot ja koululuokka pääasiassa.