Nykyään olen eniten Twitterissä ja Facebookissa ja vähemmän näissä blogeissani. Somessa tulee vastakaikua, siksi se on haastavaa. Tällä hetkellä se on hyvää ja vielä ilmaista museomarkkinointia, jos ei oteta huomioon kuukausittaista nettimaksua. 36 euroa maksaa netti/kk. Minulla on hyvä nettiyhteys, ei katkeile.
Nyt on kyllä jotakin kerrottavaa, mikä ei mahdu Twitterin pikaviestityksiin.
Seija ja Andrew kävivät kylässä Englannista ja jatkoivat sitten matkaa Valenceen, jossa Seijalla on Rita-ystävä Marseillen ajoilta. Seija on yhdistyksemme jäsen, ollut alkuajoista asti.
Perjantaina, kun ulkoilutin Dixoua aamulla, menin parkkipaikan poikki, jossa autoni on. Huomasin tuulilasissani monistekirjeen. Katsoin, onko se kunnantalon parkkipaikkakieltoviesti kuten joskus he meitä kuntalaisia viestittävät.
Mutta monisteposti oli jotain aivan muuta. Joku siinä syytti minua autonsa kolhimisesta ja pyysi korvauksia kuluihinsa. Oli kuulema jo poliiseihinkin ottanut yhteyttä. Lopussa oli sukunimi kännykkänumeroineen. Samanaikaisesti yksi koirantaluttajamies, jota näkee silloin tällöin, sattui paikalle, joten näytin hänelle kirjeen. Hänestä se ei ollut vakuuttava, vaan joku "rahastusjuttu".
On se kumma, kun voidaan syyttää mistä vaan, ilman mitään todistetta. En ole kolhinut kenenkään autoa, olen aina hyvin varovainen. Sitäpaitsi noina päivinä Seija ja Andrew olivat autossani ja todistivat, ettei me mihinkään törmätty parkkipaikalla eikä muuallakaan. Ei me sokeita autossa olla.
Tutkittiin kirjettä ystävien kanssa ja Sébastien oli sitä mieltä, että poliisilaitokselle kannattaa mennä sen kanssa. Hän on joutunut siellä asioimaan, kun kerran varastettiin auto ja muitakin harmeja on ollut retkeilymajassaan Anduzessa kuten katteettomia shekkejä.
Tänään olin sitten poliisilaitoksella. Näytin kirjeen. Poliisi katsoi tietokoneeltaan, eikä mitään ilmoitusta sinne ollut tehty, vaikka niin piti olla. Huijaukselta näyttää tuo viestitys.
Kerroin viranomaisille, että kun isosisko oli täällä Ranskassa, hän ihasteli uusia autoja parkkipaikallamme. Mutta ihmetteli, koska ne kaikki oli kolhittuja. Ei me Suomessa niin huolimattomia olla. Varovaisia me ollaan kalliiden autojen kanssa.
Lopuksi annoin museomainoksen poliisille, joka muuttui vähän pehmeämmäksi nähtyään 25 vuotta vanhan Peugeot 205:ni, jossa ei suuria rikosjälkiä ollut. Kerroin, että minulla on Nukkenallemuseo naapurikylässä ja käskin tulla tänne katsomaan perheen kanssa. Pollarimiehelle tuli hymy huuleen. Sitten annoin hänelle yhden vinkin. Lapin poliisit tekivät hauskan joulutervehdyksen Facebook-sivulleen, kun he kirjoittivat joulupukille kirjeen. Se sai paljon huomiota ja muutti poliisin kuvaa helpommin lähestyttäväksi, vähemmän machoksi. Huumoria tarvitaan. Hekin voisivat keksiä jotakin huumorinpuolta Facebook-sivulleen. Niin sain nauramaan lopulta pollarin.
Sébastien sanoi, että minun kannattaa ottaa yhteyttä vielä autovakuutukseeni ja selvittää heille, ettei ole mitään vahinkoa tapahtunut. "Kiristyskirjeessä" oli mainittu, että he ottivat ylös vakuutusnumeroni auton tuulilasista korvauksia varten.
Kaikkea kanssa tulee vastaan. Ihmejuttu tämä on.
