lauantai 7. toukokuuta 2016

Muistojen virtaa

Kaivoin muistivihkoni esille. Ne olivat Helsingissä asuessani siellä vinttikomerossani ja juuri siinä kohtaa oli katto vuotanut. Siksi sivut ovat osittain vahingoittuneet. Mutta ne ovat ainakin aitoja ajan patinoimia ja omia, vaikka kärsineetkin. Ei niitä mitkään uudet puhtaat muistivihot minulle korvaisi. Henki niistä puuttuisi. Vanha elää. Kaikki ystävät, koulutoverit, jotka ovat siihen kirjoittaneet, ovat sen luoneet. Se on tavallaan täynnä ihmisiä. Täydellinen puhdas siisti vihko olisi tyhjä vailla eloa.

Skannasin muutaman sivun tähän.

Käsinkirjoitettuina muistot ovat persoonallisempia ja koskettavampia kuin jos ne olisivat tietokoneella kirjoitetut kaikki samanlaista painettua tekstia.

Toisaalta atk mahdollistaa niiden digitalisoimisen ja siten säilyvyyden ja jakamisen. Se mikä oli ennen henkilökohtaista, on tullut nyt monesti kaiken kansan yhteiseksi universaaliksi kulttuuriperinnöksi. Muistivihkoja oli ennen kaikilla lapsilla. Joten ne herättävät muistoja eilispäivän lapsien parissa, on sitten oma tai toisen muistivihko esillä. Ja nykypäivän lapsille niissä on elämänfilosofiaa.

Näidenkin kolmen sivun myötä elämä muuttuu kuin filminauhaksi. Puhutaan flashbackistä. Se alkaa Tarvasjoelta, jatkuu Ypäjälle ja siirtyy Helsingin vuosiini. Ne kaikki vuodet ovat lyöneet leimansa näihin muistivihkon sivuihin.

"Muistakaamme toisiamme aina läpi elämämme". Se on nätisti sanottu.

Joskus on nostalgista kulkea vanhoilla elinpaikoillaan, nähdä ehkä sattumalta vanhoja ystäviä, tai "samaa matkaa kulkeneita", mikä muistuttaa elämästä ennen ja nyt. Se antaa ajattelemisen aihetta. Kuvitella, jos olisi muistinmenetys, eikä enää koskaan muistaisi mitään menneestä!

Takaisin tähän päivään. Viime viikolla olin Anduzessa siinä korttelissa, jonne tulin ensimmäisen kerran vuonna 1992 pääsiäislomalle 10 päiväksi. Se oli elämäni käännekohtia. Kyllä ovat ajat muuttuneet näiden 24 vuoden aikana! Yksi sukupolvi se on. Mitä kaikkea siihen mahtuu!