Keväinen viikon Suomen matkani kulki tällä kertaa Liettuan Vilnan kautta. Muuten menin samoja reittejä kuin ennen. Aina täytyy keksiä jokin uusi paikka matkan varrella, muuten matkustus tulee pitkäksi. Jos on jotain löydettävää ja ennen näkemätöntä aika menee siivillä. Ryanairilla voi järjestää sen helposti, kun ostaa vain yhdensuuntaisia lippuja. Vaikka Vilnasta lensin Helsinkiin Baltic Airlines'illa.
Montpellier'sta lento Frankfurt Hahn'iin ja sieltä Vilnaan. Vilnaan saavuin iltapäivällä, katselin hiukan vanhaa kaupunkia, jossa majoitukseni oli Hostelgate'en nuorisomajassa 6 naisen huoneessa 11 euroa vain! Hyvä kokemus. Muutenkin kaikki oli halpaa siellä. Ruokakaupasta sain 2,70 eurolla appelsiinin, banaanin, tumman leipäpaketin ja jugurtin! Saman maksoi lentokentällä Saksassa yksi pieni CocaCola pullo. Bussilla voi kulkea eurolla Vilnassa. Ero oli suuri, kun saavuin Suomeen Vantaan lentokentälle ja bussi Helsinkiin maksoi yli 6 euroa!
Vilnassa kävin parissa museossa. Kansallismuseo oli mielenkiintoinen eikä liian suuri, vaikka rakennus on valtava. Siellä sai hyvän kokonaiskuvan liettualaisesta kulttuurista. Olin tutustunut siihen jo netissä ja kaupungin karttaan, jotta löysin kaikki aika helposti. Silti kysyä pitää aina ja toisaalta siinä hyvä kontaktin aihe paikallisiin. Sain hyvän vaikutelman. Ihastuttava paikka.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Vilna
Vilnasta lento seuraavana päivänä Helsinkiin Baltic Airlines'illa, Riikassa (Riga) vaihto.
Helsinkiin tultua seuraavana päivänä käytiin Lelumuseo Hevosenkengässä Espoossa. Halusin nähdä sen uuden Suomi 100-juhlaa varten tehdyn näyttelyn. Olin käynyt siellä aikaisemmin siihen aikaan, kun se oli vielä Linnanmäellä. Minulla oli siitä hyvä muisto. Sen sisälle oli mahtunut myös vanha puinen leikkimökki.
http://www.lelumuseohevosenkenka.fi/etusivu
Kaikki vanhimmat lelut olivat mielenkiintoisia, uudemmista en välittänyt. Siinä keräilijän näkökanta. Se ei ole niin tärkeä kuin lasten, joissa on tulevaisuus.
Nykyään korostetaan kaikissa isoissa lelumuseoissa kansainvälisesti lasten leikkimahdollisuutta, niin kuin tässäkin Hevosenkengässä. Ne on erikoisesti suunnattu uusiin sukupolviin tulevaisuuden museota ajatellen. Se on erilainen "toimintamuseo" kuin totuttu vanhanajan hiljainen aarrekammio. Minä olen silti konservatiivinen, enkä tekisi koskaan Nukkenallemuseosta "lastentarhaa", jossa leikki, koskeminen, on tärkeimpänä ja historia toissijaisena. Tässä minun sukseni menevät ristiin uuden museologian kanssa, jos niin voi sanoa. Minun mielestäni ei tarvitse olla mukana kaikissa trendeissä.
Vaikka historiaakin voi oppia tavallaan leikiten, elävillä ja kiehtovilla tarinoilla, mutta ilman kosketettavia leikkikaluja. Lapset voivat myöhemmin muistaa vain ne leikit museossa, mutta ei niiden historiaa.
On rikastuttavaa, kun on erilaisia museoita, toisaalta näitä uudemman tyylisiä ja toisaalta perinteisempiä. Näitä ammattilaisia valtion museoita ja meitä amatöörejä keräilijöitä kokoelmineen. Sama aihe ja tuhat eri näkökulmaa.
Hevosenkenkä Lelumuseosta sisältä ei ole kuvaa, koska salamavalokuvaus kielletty. Harmi vaan. Ei se niin kiellettyä ole joka paikassa, koska mainosta samalla.
Tällä kertaa matkani oli täynnä odottamattomia tapaamisia:
Matkan aikana olin puheissa monen eri kansalaisuuden kanssa: marokkolainen musliminainen lentokoneessa lähtömatkalla; itkuinen turkkilainen musliminainen lentokentällä Frankfurt Hahn'issa, hänen äitinsä oli koomassa ja kuolinhetkellä Saksassa onnettomuuden jälkeen; Dalia, valkovenäläinen espanjan opiskelijatyttö; samalla museomatkalla tavattu siperialainen nuorimies, joka asuu Saksassa; uusiseelantilainen äiti pienine söpöine kaksosineen lentokentällä; Agne liettualainen taiteilija Kansallismuseon lähellä, kysyin vain häneltä neuvoa bussipysäkistä ja siitäkin syntyi keskustelu; valkovenäläinen paljon matkusteleva nuori pariskunta bussipysäkillä; ruotsalainen mies paluulentokoneessa Skavsta'sta Béziers'hen; italialainen Tukholmassa asuva nuori nainen bussipysäkillä Béziers'ssä. Kaikki nämä matkustajat olivat yhtä puheliaita kuin minä. Niin ei tullut matka pitkäksi, kun joka paikassa oli puheseuraa.
- Sama inhimillinen tekijä on meissä kaikissa kansalaisuuksissa. Ei joka matkalla ole yleensä näin paljoa kontaktia! Vain pari voi olla ja nyt oli varmaan kymmenen. C'est la vie.
http://www.cloud4art.com/autoriai/agne-juskaite/
Agnella on hienoa taidetta. Yllä nettisivulla kuvia. Hän käski katsomaan joskus hänen galleriaansa Vilnaan.
