Isosisko antoi minulle tehtävän. Tee museokävijöistä vielä yksi kuvakirja. Joten tuumasta toimeen. Hain tietokoneelta kuvia, joita olen ottanut eri vuosina museokävijöistä 2005 jälkeen, jolloin aloin kysellä, jos saa niitä laittaa museopaivakirjaani tai facebookiin, joka museolla oli silloin. Sitä aikaa ennen on myös kuvia, mutta niitä en voi tähän laittaa, koska en ole kysynyt lupaa.
Ensimmäisiin 18 sivuihin tulevat museokävijöiden kuvat, lopussa 26:een asti on kuvia vanhoista nalleistani.Niin tulee tallennettua myös museokävijät. Erilainen näkökulma kotimuseoon, kun peilataan talossa olleita ihmisiä ja vähemmän esillä olevia tavaroita. Vähän samaa, jos teatterissa yleisö joutuisi valokeilaan näyttelijöiden, esiintyjien sijaan.
Minulla on yksi erikoinen amerikkalainen kuminukke 50-luvulta. En tykännyt siitä ostaessani, mutta sen erikoisuuden takia sen ostin netistä kerran. Siitä on tullut suosittu, vaikka monet sitä myös kauhistelevat kuten minä. Museokäynnin loppuvaiheessa olen sen näyttänyt ihmisille.
Sanon, katsokaa, miten nukke itkee, nukkuu ja nauraa, kun käännän sen kolmipäistä päätä. Siinä vaiheessa melkein kaikki ihmeissään nauravat, koko porukka, hauska se on, kun saa hymyn huuleen vielä lopuksi jokaiselle enemmän tai vähemmän.
Lapsille tuo nukke on täyttä totta. Kertovat varmaankin jälkeenpäin kotona, miten täällä yksi nukke elää.
Tästä pienestä "nukketeatteri esityksestä" tulee mieleen koulun psykologian kirja, jossa kuvataan yleisöä teatterissa, miten ihmiset reagoivat eri tavoin samassa tilanteessa. Mielenkiintoista.
Sukulaisista, ystävistä ja tuttavista, jotka ovat täällä käyneet teen tavallisen valokuva-albumin. 2000-vuoden alussa kehitettiin vielä valokuvia. Vasta 2004, kun kävin atk-kurssin ja hankin tietokoneen ym. digikameroineen tuli digikuvat.