Hyvää kevättä!

Tänään Dixoun kanssa ulkoillessa löydettiin villinarsisseja. Ne ovat isoja kuin puutarhakukat.

Kevät "keikkuen tulevi." Ilta-ja yölämpotilat ovat nousseet vähän, vaikka kevät on myöhässä.

Voikukkasiakin näkyy jo. Sitten luonto herää kokonaisuudessaan talviunestaan ihan yhdessä päivässä, kun tulee sateen jälkeen lämmin. Muutamassa tunnissa kaikki vihertää ja kukkii silmissä kuin taikaiskusta.

Piakkoin saadaan nähdä enemmän kevään ihmeitä.

Dixou mainostaa

Tässä kuvassa uusi museokyltti kaksi kertaa maalattuna luonnonvalkoiseksi reunoineen.

Dixou vahtii vieressä ja odottaa kärsivällisenä iltakävelylle menoa. Haukulla on ulkohuusi, sitä ei aina löydä ihan helpolla, välillä on siitä kova hakeminen. Joten me kierrellään kylän ulkopuolella jonkin aikaa sen viheralueilla. Siinä on myös minulle jokapäiväinen kolmikertainen tervetullut ulkoilulenkki.

Vaneri maksoi melkein 10 euroa, tämä oli sellaista halvempaa (paloista liimattua). Kalliimpi olisi maksanut puolet enemmän. Ja hyvin tämäkin peittyy maalilla, vaikka sen pinta on hiukan rösöinen. Ei se tässä kyltissä haittaa.

Huomenna maalaan toisen puolen kahteen kertaan vielä. Sitten seuraavana päivänä teen ruskeat kirjaimet siveltimellä.

Tämä kyltti tulee naapurikylään Saint Christoliin 8km:n päähän. Kerroin siitä jo. Siellä tien risteyksessä se on kuin "näyteikkunassa", tulee varmaan huomatuksi. Joka ilmansuuntaan on jatkuva kova liikenne. Siinä on muita pieniä kylttejä jo.

Mainostaminen on psykologista vaikuttamista. Jotkut paikalliset, jotka törmäävät noihin Nukkenallemuseo kyltteihin säännöllisesti, tulevat lopulta katsomaan. Ne herättävät ajatuksia ja jos hiukankin kiinnostaa, lopulta se tehoaa. Kiinnostuneet turistit reagoivat usein välittömästi, ei heidän tarvitse nähdä samaa mainosta 100 kertaa, yksi kerta riittää. Paikallisilla on vaan kynnys ja sen yli on vaikea päästä. Kynnyksenä on milloin mitäkin. Ennakkoluuloja tai se, ettei ole tapana käydä museoissa.

Kun meidän kyläläiset näkevät tuon uuden museokyltin St Christolissa, kyllä siitä tulee taas vettä myllyyn. Lézanin kunnantalo ei voi sanoa mitään, koska se ei ole meidän kylämme rajojen sisällä. He kun ovat luvanneet verottaa noista kylteistä heti kun talouslama hellittää. Jospa nukkenallemuseo löytäisi uudet isommat tilat paremmasta paikasta siihen mennessä! Sitten ostettaisiin heti Dixoulle oma ihana koirankoppi museon viereen, että se saisi hoidettua vielä paremmin vahtimis-ja mainostamishommat.

Linkit

http://www.rakennusperinto.fi/Hoito/Korjaus_artikkelit/fi_FI/Talon_alkuperainen_vari/

http://www.rakennusperinto.fi/rakennusperintomme/artikkelit/fi_FI/asuinkerrostalot1/ 

http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Vanhaa%20taloa%20ei%20pid%C3%A4%20kunnostaa%20pilalle/1135264548357?ref=fb-share

Alla mielenkiintoinen linkki:
http://www.canadianfriendsoffinland.ca/ 

http://www.bibliomonde.com/carnet/finlande-decouvrir-pays-57.html

Seuraava talo

Tässä englantilainen nukketalo, jonka ostin jo vuosia sitten. Se on ollut näytillä tyhjillään. Kooltaan se on aika iso, noin 85cm korkea. Vahvatekoinen, vaikka jalustareunat täytyy korjata.

Keltaisen maalin alta näkyy alkuperäinen punatiiliseinä. Maalinpoisto on hankalaa ja työlästä, tulos epävarma. Joten se saa olla keltaisena. Mutta katto on oudon värinen ja savupiippu. En ole koskaan nähnyt ennen keltaista savupiippua! Joten ne maalaan sen väriseksi kuten ne yleensä ovat. Kokeilen ensi kuvakäsittelyohjelmalla.

Alla kuva sisältä. Lattialla oli 70-luvun kokolattiamatto, revin sen pois, koska se oli ruma. Liimat jäivät. Siinä on nyt putsaamista.

Asiasta toiseen. Lauantaina oli 4 turistia museossa. Internetti "toi" heidät tänne, kuten monet muut nykyään. Tämä oli viininviljelijäperhe lapsenlapsineen, kotoisin Narbonnesta Välimeren rannalta. Kiva, kun ihmiset ihmettelevät kokoelmaa, varsinkin nukketaloja. Taas tuli esiin se usein toistuva kysymys: mistä olen löytänyt. Olen jo tottunut antamaan ympäripyöreän vastauksen, kiertäen ja kaartaen, ja lopulta sanon, että se on salaisuus. Tai sitten, että vanhantavaran kaupasta.
Koska ihmiset luulevat, että kirpputorilta voisi tehdä kaikkia löytöjä, mikä ei ole totta. Rihkamakauppaa siellä nykyään on suuremmaksi osaksi. Minä etsin harvinaista. Minulla on paljon ei ranskalaista tavaraa, sellaista mitä ei näe joka paikassa täällä.

33 museokävijää nyt kuukauden talvilomien aikana. Se on hyvä tulos. Sébastien sanoi, ettei Anduzessa ollut paljoa turisteja tänä vuonna.

Linkit

http://blog.museumtour.com/index.php/2013/02/22/a-technological-revolution/

http://themintkitten.blogspot.fr/2011/05/prague-toy-museum.html

Revontulista

http://www.hs.fi/kotimaa/MEK+Revontulivideo+tuplasi+japanilaisten+m%C3%A4%C3%A4r%C3%A4n+Lapissa/a1305560328564

http://www.hs.fi/kotimaa/Koko+Suomessa+on+ihailtu+komeita+revontulia/a1363488923605

1700-luvun terveisin

Nämä vanhat nuket ovat aika vaikuttavia, jotenkin pelottavia, koska ne ovat niin sielukkaita. Ihme kyllä monet lapset pitävät niistä saati sitten aikuiset. Minäkin pidän, puku on ihana. Vaikka ne ovat mysteerisiä niinkuin ikivanhat linnat salakätköineen. Historia tulee konkreettiseksi näiden kautta.

Mutta en minä osta "noitanukkeja" eli pahan haltijoita, vaan hyvän haltijoita.

Vanhat esineet on ladattu tarinoilla. Ne herättävät kunnioitusta. Monet sodat ja vallankumoukset ne ovat kestäneet.

Nukella on risti kädessä, koska se on katolinen kulttiesine. 1700-luvulla pojat puettiin kuten tytöt ja  lapset kuten aikuiset. Joten nuket muistuttavat myös aikuisia. Vanhoissa maalauksissa niitä näkee.

Ei ole varmaa, esittääkö nukke Jeesus-lasta, jonka nunnat ovat tehneet luostarissa mehiläisen vahasta, tai jos se esittää pyhimystä, joka on tehty Nancyn maallikkojen ateljeessa. - Monet ihmiset ovat rukoilleet tämän nuken edessä, voi kuvitella. Joten se on kuunnellut rukouksia jos jonkinlaisia 200 vuotta taaksepäin ja varmaan jälkeenkin. Meille suomalaisille luterilaisille tuntuu oudolta tämä katolisen kirkon käytäntö. Uskomattomalta tuntuu myös nuken pukeminen rikkaan vaatteisiin, Jeesus syntyi seimessä. Toisaalta täytyy kunnioittaa myös toisten uskontoa kuten omaansa.

Nukella on 1700-luvun rokokoo silkkipuku. Alkuaan se on ollut punertava, mutta se on menettänyt värinsä aikojen saatossa, silti hyväkuntoinen. Hiukset on puuteroitu ajanmukaisesti ja niiden päällä on ohut silkkipitsiverkko. Samaa ohutta käsintehtyä silkkipitsiä on myös puvussa. 

Olen nähnyt internetissä antiikkihuutokaupassa samantyylisen shadowboxin tai dioraaman 1700-luvulta. Siinä oli koko pyhä perhe, Maria, Joosef  ja Jeesus-lapsi isona. Kaikki oli puettuna tällaisiin hovipukuihin rikkauksien keskelle. Kuvaus oli ihan päinvastainen, mihin on tottunut raamatun mukaan. Se oli aika shokeeraavaa.

1700-luku, ennen Ranskan suurta vallankumousta 1789, oli kuninkaallista ja aateliston hallitsemaa. Tässä nukketarinassa se näkyy.

http://fi.wikipedia.org/wiki/1700-luku

Kevättä odotellessa

Hiihtolomat ovat lopussaan. Saa nähdä tuleeko nyt viikonlopulla ketään museoon. Yleensä lehtiartikkelin jälkeen on heti tullut ihmisiä, mutta ei aina.

Kylämme uutisankkuri lupasi lähettää miehensä lapsenlapsineen tänne keskiviikkona, koska ei itse pääse tulemaan jalka paketissa. Mutta ei sieltä ketään tullut. Ihan tyypillistä käytöstä tuolta entiseltä kunnantalon sihteeriltä. Ranskalaiset ovat kovia lupailemaan. Täytyy ottaa varauksella. Jos kaikki lupailijat olisivat tulleet, täällä olisi vilkasta! Toisaalta ystävät on eri asia. Kyllä heihin voi luottaa, mutta vieraat.

Täällä ei ole tullut takatalvea kuten Pohjois-Ranskassa, mutta lämpötila on heitellyt. Kylmää on ollut tällä viikolla vuodenaikaan nähden. Kevät on myöhässä.

Oltiin St Christolissa naapurikylässä ruokaostoksilla. Sieltä tänne tullessa olisi hyvä museokylttipaikka, koska on kova liikenne aina sillä tiellä. Yhdessä Lézan-risteyksessä on muutamia muidenkin mainoskylttejä. Olen usein katsellut sitä paikkaa ja ajatellut, että täytyy mennä kysymään lupa siitä talosta, joka on vieressä. Mutta useimmiten portti on ollut kiinni. Nyt se oli auki. Tuumasta toimeen. Menin kysymään. Ja lupa tuli helposti vanhemmalta madamelta.

Ensi viikolla ostan lastulevyä ja sitten ryhdyn maalaamaan uutta mainoskylttiä museoon. Ne tuovat paljon museokävijöitä, varsinkin turisteja, jotka poikkeavat spontaanisti sen nähtyään.

Nyt talvilomien aikana on ollut museossa 29 ihmistä. Se on paljon, ei viime vuonna vaan ollut. Vasta pääsiäislomilla alkoi tänne tulla enemmän elämää.

Me ollaan Kotikokissa

http://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/460688/Kanelikakku%202013/

Nukkenallemuseo lehdessä

http://www.midilibre.fr/2013/03/11/lezan,657740.phphttp://www.midilibre.fr/2013/03/11/lezan,657740.php

Siinä uusi lehtiartikkeli tästä nukkenallemuseosta tämänpäiväisessä Midi Libressä. Kylämme uutistoimittaja sanoi, että tekstini oli liian pitkä ja hän lyhensi sitä. Ihmeen äkkiä se pääsi lehteen, koska madame Barthélémy oli luvannut lähettää sen sinne alkuviikosta. Hän olikin lähettänyt sen jo viikonlopulla. Hyvä niin, koska tämä viikko on vielä lomaa ja siksi voi tulla helpommin ihmisiä vielä. Ensi viikolla taas kaikilla on kiireensä lomien loputtua. Tämä artikkeli liikuttaa varsinkin paikallisia, turisteja vähemmän.

Huvittavaa. Tämä on ihan itse hankittu mainos! Itse täytyy tehdä numeroa itsestään, muuten ei meitä nähdä tai tulla huomatuksi paikallisten keskuudessa. Alkuvuosina ei olisi tullut kuuloonkaan, että omasta takaa olisin ottanut lehteen yhteyttä, se oli aina päinvastoin. Museon pitäminen on opettanut, että eipäs ujostella! Muuten täällä ei ole ketään.

Olin liittänyt tekstiini nukketalonettisivut http://dollhousedreams.free.fr . Kuvat puhuvat enemmän kuin 1000 sanaa, sanotaan. Nyt ne tehosivat tuohon uutisankkuriin. Hän ei ole ollut kaikkein helpoin tapaus. Aamulla minulla oli puhelinvastaajassa viesti, että artikkeli on jo tänäpäisessä lehdessä ja että voin hankkia lehden. Menin heti sen ostamaan. Vaikka netistäkin se löytyi, yllä linkki. Nyt iltapäivällä madame soitti uudestaan. Hän sanoi, ettei voi tulla katsomaan museoon, koska on jalka paketissa. Mutta hän lähettää miehensä lastenlasten kanssa keskiviikkona jos sopii. Kyllä vain, sanoin minä. Niin uteliaina en ole tottunut kyläläisiäni näkemään!

Une collection de maisons de poupées du XIXe siècle à nos jours 
Le musée des poupées et nounours de la commune est une véritable mine d'or. Outre la multitude de collections de jouets Ulla Maija, fondatrice du musée, a une nouvelle passion. Dans les années 60, enfant, elle découvre dans un château en Finlande, une maison de poupée du début 1900. Elle se met à rêver...puis elle a l'occasion d'admirer des maisons de poupées suédoises dans des magazines mais elles étaient alors trop chères. Ulla Maija n'imaginait pas qu'elle en ferait un jour la collection. Depuis 2004, date de son premier achat, elle ne cesse d'agrandir sa collection et aujourd'hui elle en possède une quarantaine qui représentent des magasins, des écoles, un hôpital, des maisons bourgeoises, des plus modestes et puis aussi des fermes avec les fermiers et tous les animaux. Les maisons de poupées sont plutôt une tradition ou une culture anglosaxonne et germanique. Les plus grandes marques connues : Moritz, Gottschalk, Hacker, Bliss, Silber et Flemming. Ulla Maija lance un appel. Elle aimerait trouver une maison française et la maison de Bécassine. Récemment elle a restauré une maison du début de 1900. 

Musée des poupées et des Nounours 4, rue de l'Estrangladou à Lézan. Ouverture le samedi et le dimanche de 15 h à 18 h et sur rendez-vous. Tél. 04 66 83 19 57. Tarifs : 5 € adulte ; 4 € enfant. Une visite virtuelle du musée est possible sur 
http ://dollhousedreams.free.fr. 

Tässä alempana artikkelin vapaa suomennos:

Nukketalokokoelma 1800-luvulta tähän päivään.
Kunnan Nukkenallemuseo on todellinen kultakaivos. Ulla-Maijalla, museon perustajalla, on uusi intohimo lukuisten lelukokoelmiensa lisäksi. Lapsena 60-luvulla hän näki 1900-luvun alun nukketalon (Turun)linnassa Suomessa. Se sai hänet unelmoimaan...Myöhemmin hän ihaili ruotsalaisia nukketaloja (Lundby) kuvalehdessä, mutta ne olivat liian kalliita ostaa. Ulla-Maija ei olisi voinut kuvitellakaan siihen aikaan, että jonakin päivänä hänellä olisi nukketalokokoelma. Vuonna 2004 löytyi ensimmäinen nukketalo kirpputorilta Anduzesta. Ja sen jälkeen kokoelmaan on niitä karttunut nelisenkymmentä.  Joukossa on mm.kauppoja, kouluja, sairaala, hienoja porvaristaloja, ja myös vaatimattomampia taloja, maalaistaloja isäntäväkineen ja eläimineen. Nukketalot ovat enemmänkin anglo-saksinen ja saksalainen traditio tai kulttuuri suurine merkkeineen: Moritz Gottschalk, (Christian) Hacker, Bliss, Silber & Fleming. Ranskalaista taloa ei ole vielä löytynyt, mistä sellaisen löytäisi? Entä Bécassinen talon? Siinäpä etsimistä. Viime aikoina on ollut työn alla 1900-luvun alun nukketalon restaurointi.
(Bécassine on ranskalaisten lasten seikkailijatyttö kuten meillä on Peppi Pitkätossu.)

Lopussa on museon osoite muine tietoineen ja nukketalonettisivut.