Muistorikas vuosi 1991-1992

http://www.youtube.com/watch?v=09cT4rPtLJY
"If These Walls Could Speak"

http://michelephoenix.com/2010/04/shackly-gray/

Siinä video ja kuvia Lamorlayen linnasta Ranskassa. Siellä oli eurooppalainen raamattuopisto, joka on nykyään suljettu. Linnan remontti olisi ollut liian kallis. Minä kävin yhden vuoden kurssin siellä vuonna 1991-1992. Sitä kautta tulin tänne Etelä-Ranskaan myöhemmin...

"Jospa tuon linnan seinät voisivat puhua" -video yllä.

Kylttiä maalaamassa

Tässä puolivalmiina uusi museokyltti. Ensin maalasin kirjaimet ruskealla, sitten siistisin reunoja vaalealla pohjavärillä. Huomenna vielä uusi sama käsittely.

Monta tuntia tähän menee. Ilman pensseliä ei tule mitään, ennen käytin maalisutia ja tuli tökeröä, vähemmän siistiä jälkeä.

Näin saa aika halvalla kyltit. Kaupasta ostetut ovat kalliita ja kuluvat nekin aika äkkiä.

Vaikka vaatimattomia nämä kotitekoiset ovat, nekin ovat tuoneet museoon paljon väkeä. Toisaalta museo on ei voittoa tuottava yhdistys, meillä on pienemmät varat kuin yrityksillä tai valtion tai kunnan museoilla.

Kirjoitus on tarkoituksella lapsellista kaunokirjoitusta, se sopii nukkenallemuseoon. Koristelin alussa vähän liikaakin kaikilla koukeroilla kirjaimia, otin kuvan ja siinä huomasin, että pelkistää täytyy. Aksentit e-kirjaimen päällä ovat nyt yksinkertaisemmat.

Kuvaa klikkaamalla sen saa suuremmaksi, klikkaa vielä toisen kerran sen jälkeen. Isossa kuvassa näkee puutteet yksityiskohtineen.

Jos tämän blogini lukijat liikkuvat joskus näillä main ja huomaavat tien vieressä museokyltin, tervetuloa museoon!

Hyvää kevättä!

Tänään Dixoun kanssa ulkoillessa löydettiin villinarsisseja. Ne ovat isoja kuin puutarhakukat.

Kevät "keikkuen tulevi." Ilta-ja yölämpotilat ovat nousseet vähän, vaikka kevät on myöhässä.

Voikukkasiakin näkyy jo. Sitten luonto herää kokonaisuudessaan talviunestaan ihan yhdessä päivässä, kun tulee sateen jälkeen lämmin. Muutamassa tunnissa kaikki vihertää ja kukkii silmissä kuin taikaiskusta.

Piakkoin saadaan nähdä enemmän kevään ihmeitä.

Dixou mainostaa

Tässä kuvassa uusi museokyltti kaksi kertaa maalattuna luonnonvalkoiseksi reunoineen.

Dixou vahtii vieressä ja odottaa kärsivällisenä iltakävelylle menoa. Haukulla on ulkohuusi, sitä ei aina löydä ihan helpolla, välillä on siitä kova hakeminen. Joten me kierrellään kylän ulkopuolella jonkin aikaa sen viheralueilla. Siinä on myös minulle jokapäiväinen kolmikertainen tervetullut ulkoilulenkki.

Vaneri maksoi melkein 10 euroa, tämä oli sellaista halvempaa (paloista liimattua). Kalliimpi olisi maksanut puolet enemmän. Ja hyvin tämäkin peittyy maalilla, vaikka sen pinta on hiukan rösöinen. Ei se tässä kyltissä haittaa.

Huomenna maalaan toisen puolen kahteen kertaan vielä. Sitten seuraavana päivänä teen ruskeat kirjaimet siveltimellä.

Tämä kyltti tulee naapurikylään Saint Christoliin 8km:n päähän. Kerroin siitä jo. Siellä tien risteyksessä se on kuin "näyteikkunassa", tulee varmaan huomatuksi. Joka ilmansuuntaan on jatkuva kova liikenne. Siinä on muita pieniä kylttejä jo.

Mainostaminen on psykologista vaikuttamista. Jotkut paikalliset, jotka törmäävät noihin Nukkenallemuseo kyltteihin säännöllisesti, tulevat lopulta katsomaan. Ne herättävät ajatuksia ja jos hiukankin kiinnostaa, lopulta se tehoaa. Kiinnostuneet turistit reagoivat usein välittömästi, ei heidän tarvitse nähdä samaa mainosta 100 kertaa, yksi kerta riittää. Paikallisilla on vaan kynnys ja sen yli on vaikea päästä. Kynnyksenä on milloin mitäkin. Ennakkoluuloja tai se, ettei ole tapana käydä museoissa.

Kun meidän kyläläiset näkevät tuon uuden museokyltin St Christolissa, kyllä siitä tulee taas vettä myllyyn. Lézanin kunnantalo ei voi sanoa mitään, koska se ei ole meidän kylämme rajojen sisällä. He kun ovat luvanneet verottaa noista kylteistä heti kun talouslama hellittää. Jospa nukkenallemuseo löytäisi uudet isommat tilat paremmasta paikasta siihen mennessä! Sitten ostettaisiin heti Dixoulle oma ihana koirankoppi museon viereen, että se saisi hoidettua vielä paremmin vahtimis-ja mainostamishommat.

Linkit

http://www.rakennusperinto.fi/Hoito/Korjaus_artikkelit/fi_FI/Talon_alkuperainen_vari/

http://www.rakennusperinto.fi/rakennusperintomme/artikkelit/fi_FI/asuinkerrostalot1/ 

http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Vanhaa%20taloa%20ei%20pid%C3%A4%20kunnostaa%20pilalle/1135264548357?ref=fb-share

Alla mielenkiintoinen linkki:
http://www.canadianfriendsoffinland.ca/ 

http://www.bibliomonde.com/carnet/finlande-decouvrir-pays-57.html

Seuraava talo

Tässä englantilainen nukketalo, jonka ostin jo vuosia sitten. Se on ollut näytillä tyhjillään. Kooltaan se on aika iso, noin 85cm korkea. Vahvatekoinen, vaikka jalustareunat täytyy korjata.

Keltaisen maalin alta näkyy alkuperäinen punatiiliseinä. Maalinpoisto on hankalaa ja työlästä, tulos epävarma. Joten se saa olla keltaisena. Mutta katto on oudon värinen ja savupiippu. En ole koskaan nähnyt ennen keltaista savupiippua! Joten ne maalaan sen väriseksi kuten ne yleensä ovat. Kokeilen ensi kuvakäsittelyohjelmalla.

Alla kuva sisältä. Lattialla oli 70-luvun kokolattiamatto, revin sen pois, koska se oli ruma. Liimat jäivät. Siinä on nyt putsaamista.

Asiasta toiseen. Lauantaina oli 4 turistia museossa. Internetti "toi" heidät tänne, kuten monet muut nykyään. Tämä oli viininviljelijäperhe lapsenlapsineen, kotoisin Narbonnesta Välimeren rannalta. Kiva, kun ihmiset ihmettelevät kokoelmaa, varsinkin nukketaloja. Taas tuli esiin se usein toistuva kysymys: mistä olen löytänyt. Olen jo tottunut antamaan ympäripyöreän vastauksen, kiertäen ja kaartaen, ja lopulta sanon, että se on salaisuus. Tai sitten, että vanhantavaran kaupasta.
Koska ihmiset luulevat, että kirpputorilta voisi tehdä kaikkia löytöjä, mikä ei ole totta. Rihkamakauppaa siellä nykyään on suuremmaksi osaksi. Minä etsin harvinaista. Minulla on paljon ei ranskalaista tavaraa, sellaista mitä ei näe joka paikassa täällä.

33 museokävijää nyt kuukauden talvilomien aikana. Se on hyvä tulos. Sébastien sanoi, ettei Anduzessa ollut paljoa turisteja tänä vuonna.

Linkit

http://blog.museumtour.com/index.php/2013/02/22/a-technological-revolution/

http://themintkitten.blogspot.fr/2011/05/prague-toy-museum.html

Revontulista

http://www.hs.fi/kotimaa/MEK+Revontulivideo+tuplasi+japanilaisten+m%C3%A4%C3%A4r%C3%A4n+Lapissa/a1305560328564

http://www.hs.fi/kotimaa/Koko+Suomessa+on+ihailtu+komeita+revontulia/a1363488923605

1700-luvun terveisin

Nämä vanhat nuket ovat aika vaikuttavia, jotenkin pelottavia, koska ne ovat niin sielukkaita. Ihme kyllä monet lapset pitävät niistä saati sitten aikuiset. Minäkin pidän, puku on ihana. Vaikka ne ovat mysteerisiä niinkuin ikivanhat linnat salakätköineen. Historia tulee konkreettiseksi näiden kautta.

Mutta en minä osta "noitanukkeja" eli pahan haltijoita, vaan hyvän haltijoita.

Vanhat esineet on ladattu tarinoilla. Ne herättävät kunnioitusta. Monet sodat ja vallankumoukset ne ovat kestäneet.

Nukella on risti kädessä, koska se on katolinen kulttiesine. 1700-luvulla pojat puettiin kuten tytöt ja  lapset kuten aikuiset. Joten nuket muistuttavat myös aikuisia. Vanhoissa maalauksissa niitä näkee.

Ei ole varmaa, esittääkö nukke Jeesus-lasta, jonka nunnat ovat tehneet luostarissa mehiläisen vahasta, tai jos se esittää pyhimystä, joka on tehty Nancyn maallikkojen ateljeessa. - Monet ihmiset ovat rukoilleet tämän nuken edessä, voi kuvitella. Joten se on kuunnellut rukouksia jos jonkinlaisia 200 vuotta taaksepäin ja varmaan jälkeenkin. Meille suomalaisille luterilaisille tuntuu oudolta tämä katolisen kirkon käytäntö. Uskomattomalta tuntuu myös nuken pukeminen rikkaan vaatteisiin, Jeesus syntyi seimessä. Toisaalta täytyy kunnioittaa myös toisten uskontoa kuten omaansa.

Nukella on 1700-luvun rokokoo silkkipuku. Alkuaan se on ollut punertava, mutta se on menettänyt värinsä aikojen saatossa, silti hyväkuntoinen. Hiukset on puuteroitu ajanmukaisesti ja niiden päällä on ohut silkkipitsiverkko. Samaa ohutta käsintehtyä silkkipitsiä on myös puvussa. 

Olen nähnyt internetissä antiikkihuutokaupassa samantyylisen shadowboxin tai dioraaman 1700-luvulta. Siinä oli koko pyhä perhe, Maria, Joosef  ja Jeesus-lapsi isona. Kaikki oli puettuna tällaisiin hovipukuihin rikkauksien keskelle. Kuvaus oli ihan päinvastainen, mihin on tottunut raamatun mukaan. Se oli aika shokeeraavaa.

1700-luku, ennen Ranskan suurta vallankumousta 1789, oli kuninkaallista ja aateliston hallitsemaa. Tässä nukketarinassa se näkyy.

http://fi.wikipedia.org/wiki/1700-luku

Kevättä odotellessa

Hiihtolomat ovat lopussaan. Saa nähdä tuleeko nyt viikonlopulla ketään museoon. Yleensä lehtiartikkelin jälkeen on heti tullut ihmisiä, mutta ei aina.

Kylämme uutisankkuri lupasi lähettää miehensä lapsenlapsineen tänne keskiviikkona, koska ei itse pääse tulemaan jalka paketissa. Mutta ei sieltä ketään tullut. Ihan tyypillistä käytöstä tuolta entiseltä kunnantalon sihteeriltä. Ranskalaiset ovat kovia lupailemaan. Täytyy ottaa varauksella. Jos kaikki lupailijat olisivat tulleet, täällä olisi vilkasta! Toisaalta ystävät on eri asia. Kyllä heihin voi luottaa, mutta vieraat.

Täällä ei ole tullut takatalvea kuten Pohjois-Ranskassa, mutta lämpötila on heitellyt. Kylmää on ollut tällä viikolla vuodenaikaan nähden. Kevät on myöhässä.

Oltiin St Christolissa naapurikylässä ruokaostoksilla. Sieltä tänne tullessa olisi hyvä museokylttipaikka, koska on kova liikenne aina sillä tiellä. Yhdessä Lézan-risteyksessä on muutamia muidenkin mainoskylttejä. Olen usein katsellut sitä paikkaa ja ajatellut, että täytyy mennä kysymään lupa siitä talosta, joka on vieressä. Mutta useimmiten portti on ollut kiinni. Nyt se oli auki. Tuumasta toimeen. Menin kysymään. Ja lupa tuli helposti vanhemmalta madamelta.

Ensi viikolla ostan lastulevyä ja sitten ryhdyn maalaamaan uutta mainoskylttiä museoon. Ne tuovat paljon museokävijöitä, varsinkin turisteja, jotka poikkeavat spontaanisti sen nähtyään.

Nyt talvilomien aikana on ollut museossa 29 ihmistä. Se on paljon, ei viime vuonna vaan ollut. Vasta pääsiäislomilla alkoi tänne tulla enemmän elämää.