Yllätysvieraita museossa

http://les-proverbes.fr/site/proverbes/les-voyages-forment-la-jeunesse/

"Les voyages forment la jeunesse", sanovat ranskalaiset. Sanasta sanaan suomennettuna: Matkat "kasvattavat, kouluttavat" nuorisoa.

Pikkuserkun tytär oli yllätysvierailulla museossa. Hän on ollut yhdistyksen jäsen äitinsä kanssa melkein museon alusta asti. Viimeksi koko perhe oli vuonna 2005.

Nyt Paula tuli Timonsa kanssa. He ovat automatkalla täällä Euroopan eri maissa, Saksassa, Belgiassa, Ranskassa, Espanjassa...Ja täältä he jatkoivat Monacoon ja Italiaan.

Kun olin samaa ikäluokkaa, olin Pariisissa au pairina kesän. Seuraavana vuonna toisen kesän Lontoossa au pairina ja kolmannen kesän siellä volontaarityössä. Silloin aloin keräilemään, siitä se alkoi. Alla kuva Lontoon kirpputorilta ostamastani laatikkonukesta. Se on 1900-alkua. Nukke on yksi kokoelmani ensimmäisiä vanhoja leluja. Ei maksanut paljoa, koska tuo standi tai myyntikoju oli täynnä romua. Juuri romun keskeltä voi joskus löytää pieniä aarteita. Se kirpputori kaupassa kiehtoo.

Noista Pariisi ja Lontoo kesistäni 1985-87 on maailma paljon muuttunut.

Kunnanjohtajan puheilla

Olin Anduzen kunnanjohtajan puheilla tänään.

Kun valmistelin mielessäni tuota tapaamista, piti soittaa ystävilleni Anduzeen. Tärkeää on, mitä puhuu ja mitä ei saa puhua. Joten niin sain vähitellen sanat suuhun. Oli helpompi kertoa kunnanjohtajalle, että minun käskettiin tulla tänne vieraskirja mukanani...

Toisaalta monsieur oli ystävällinen eikä liian virallinen, t.s. helposti lähestyttävä. Joten keskustelu lähti helposti käyntiin ja hänelle oli helppo kertoa asiani. "Olisiko kunnalla toimintatiloja nukkenallemuseolle?" Siinä kysymykseni.

Sain kuulla, että monet lähikylien museojen pitäjät ovat käyneet hänen tykönään samalla asialla. Joten meitä on paljon jonossa.

Kunnanjohtajan vaimo on nukkekeräilijä myös, joten he voivat tulla tänne käymään. Ei se varmaa ole. Monet ranskalaiset lupaavat, mutta useimmiten se jää lupaukseksi.

Kuulin, että tuo kunnanjohtaja on myös Anduzen turistitoimiston yhdistyksen puheenjohtaja, joten siinäkin tapauksessa hän on vaikutusvaltainen henkilö. Turismista kun on kyse.

Vastaanotto oli siellä kunnantalolla hyvä, eikä ollut mitään ennakkoasenteita, kun meni ensimmäistä kertaa puheille. Virkailija vastaanotossa oli tuttukasvoinen jo 21 vuoden ajalta.

Hyvä kokemus tämä oli siinä mielessä, että en kokenut väheksyntää naapurikylässä kuten oman kylän kunnantalolla. Sinne ei huvita mennä kuin jos on välttämätön asia hoidettavana. Huomaa eron turisti-ja ei turistikylän välillä. Anduzen kunnanjohtajan asenne oli positiivinen, meidän kylän kaikki kunnanjohtajat 13 museovuoden ajalta ovat olleet tai antaneet negatiivisen vaikutelman. Nurkkapatriootteja, siinä hyvä selitys. Liian omahyväisiä hyväksymään "vieraiden" hankkeet.

Kerroin käyntini myös ranskankielisessä blogissani. Mainosta se on. Ennemmin tai myöhemmin tämä "uutinen" tulee myös meidän kyläämme. Tykkäävät siitä tai eivät. Saa vettä myllyyn joka tapauksessa. Muuten me pysytään aika näkymättöminä paikallisille.

Kaikkea täytyy ajatella pitkällä tähtäimellä, jos nyt ei ole meille paikkaa turistikylässä, ehkä joskus on.  "Ovet aukeavat tai sulkeutuvat" oikealla ajallaan. Mutta jos ei suunnitelmistaan puhu kenellekkään, ei yksin eteenpäin pääse.

Aika pysähtyä...

http://www.hs.fi/kotimaa/Ylil%C3%A4%C3%A4k%C3%A4ri+Angelina+Jolien+esimerkill%C3%A4+suuri+merkitys+naisille/a1368498345039

Tämä näyttelijä Angelina Jolien rintasyöpäriski uutinen tuli minulle ihan ajankohtaiseen aikaan.

Olin nimittäin vuositarkastuksessa helmikuun 7.päivänä. Ranskassa saa tietää heti tulokset, koska röngten kuvien jälkeen radiologi tekee vielä ekografia tai ultraäänitutkimuksen. Ja sen jälkeen häneltä saa kuulla, jos on jotain poikkeavaa. Kun kysyin lopuksi, näkyikö jotain. Hän vastasi kyllä, epämääräinen mikrokalkkiryhmittymä. Pelästyin, tähän asti olen aina selvinnyt ongelmitta.

Lääkäri sanoi, että minulla pitäisi olla näyttää viimeiset röngtenkuvat, jotka otettiin 2 vuotta sitten. Niitä ei minulla ole. Ne täytyisi aina säilyttää, jotta voisi myöhemmin verrata vanhoihin, miten on kehitys tapahtunut. Kävin sitten vielä samana päivänä kyselemässä vanhoja mammografioitani toisessa kuvauspaikassa, jossa olin ollut vuonna 2009. Niitä ei enää siellä ollut, ei säilytetä kuin pari vuotta. Mutta sain kuitenkin tulosraportin, vaikka en kuvia. Selvisi, että mikrokalkkeja oli ollut jo silloin 4 ja nyt niitä oli 12.

4kk:n päästä uusi mammografia, sanottiin minulle. Olin seurannassa. Rintasyöpäriski, koska isolle siskolle tuli se 49 vuotiaana ja veljentyttärelle alle 30 kymppisenä.

Kesäkuussa uusi tutkimus. Se oli huono uutinen. Ajattelin, jos syöpä löytyy, joutuisin sitten juuri heinä-elokuuksi eli sesonkiajaksi sairaalaan ja museo kiinni. Se olisi kova rangaistus minulle. Koko talven tai vuoden odotan kesää ja sitten olisinkin poissa...Itku minulta tuli ystävien tykönä, kunnan lääkärillä, röngtenkuvauspaikalla Alèsissa...

Maaliskuun puolessa välissä kerroin asian vielä yhdelle ystävälle Anduzessa, hänellä itsellään on rintasyöpä todettu 7 vuotta sitten. Nicole sanoi, että kannattaa mennä Montpellier'hen, jossa häntä on hoidettu. Siellä on hoito parhainta. Alèsissa se on huonompaa, vähemmän edistynyt pienessä kaupungissa. Ensin gynekologille Alèsiin ja sitten Montpellier'hen. Toisaalta olen kuullut puhuttavan, että paikalliset menevät Nîmesiin tai Montpellier'hen, jos jotakin sairaalahoitoa tarvitsevat.

Soitin naisgynekologille ja pyysin ajan. Olisin saanut vasta kuukauden päästä, joten päätin varata suoraan uuden mammografia-ajan Montpellier'hen. Miksi gynekologin kautta, ihmettelin minä. Mutta ensin piti saada kunnan lääkärilta uusi lähete mammografiaa varten. Joten ensin sinne. Lääkäri selitti, että gynekologi määrää, kumpi tutkimus on parempi MRI vai mammografia minun tapauksessani. Joten hän soitti puolestani ajanvaraukseen ja onnistui saamaan sen seuraavaksi viikoksi. Jouduin perumaan varaamani ajan Montpellier'hen.

Sitten olin gynekologin vastaanotolla. Röngten kuvat raporteineen nähtyään hän sanoi, että mammografia on MRI:tä parempi minulle. Samalla hän kirjoitti lähetteen mammografiaan. Pyysin jouduttamaan sitä ennen kesäkuuta, hän suostui vain kuukautta aikaisemmin toukokuuksi. Kaikki,  Alèsin radiologi, tämä gynekologi, meidän kunnan lääkäri olivat sitä mieltä, että liian aikainen kuvaus ei näytä mitään uutta kehitystä ja on hyödytön. Tarvittaisiin se 4 kuukautta. Mutta minulla oli syyni. Mahdolliset hoidot voitaisiin aloittaa aikaisemmin, enkä joutuisi olemaan poissa heinä-elokuussa museosta.

Vähän juonikkaana menin uudestaan kunnan lääkärille. En sanonut, että olin saanut jo lähetteen uuteen mammografiaan, pyysin häneltä nyt sellaista uutta, ilman aikamäärää. Tein selväksi, että heti minun täytyy sinne päästä. Samat sanat tulivat taas esiin, että liian aikaista. Mutta joustavana ja aika ymmärtäväisenä tohtorina hän suostui sen minulle kirjoittamaan, kiireinen kun on aina toimenpiteissään. Nyt siitä lääkärin kiireisyydestä oli minulle etua.

Sitten aika Montpellier'hen mammografiaan. Hain internetistä rintasyöpäseulonta paikat. Mukana siinä oli myös Val d'Aurelle rintasyöpätutkimukseen erikoistunut sairaala. Katsoin reitin Googlen kartasta, sinne voisin itsekin ajaa, koska se oli Montpellier'n rajalla. Soitin sinne ja sain pikaisesti ajan 15.huhtikuuta.
http://www.icm.unicancer.fr/

Kun se päivä koitti, jännitti taas kovasti. Nyt oli naisradiologi ja hän ilmoitti tulokset nähtyään, että otetaan Mammotome biopsia paikallispuudutuksessa. Raportissani luki, riskiryhmää, koska suvussa on, mikrokalkit ovat lisääntyneet ja ryhmittyneet vuodesta 2009 tähän vuoteen 2013, vaikka helmikuun kuvauksista huhtikuun kuvauksiin nähden ei ole muutosta.

Otin ajan Mammotome-biopsiaan. Se ajatus helpotti, että nyt saisin tietää onko syopäkasvainta vai ei. Epävarmuus on pahinta.

Tutkin internetissä sanoja "Mammotome biopsie", ranskaksi ja englanniksi löytyi paljon tietoa kuvineen, suomeksi vähemmän. Joten tiesin jo minkälaiseen koneeseen olin menossa.

Olin ostanut juuri kokoelmaani englantilaisen 1.maailmansodan aikaisen kenttäsairaala miniatyyrin hoitajineen ja loukkaantuneine sotilaineen. Se ajoittui sopivasti. Ajattelin, että olen nyt kuin rohkea "sotilas", kun astun sairaalatutkimuksiin.

3.toukokuuta oli aika syöpäsairaalassa. Olin nähnyt netissä keskustelufoorumeissa, miten eri ihmiset olivat tuon tutkimuksen kokeneet. Oli hyviä ja huonoja kokemuksia. Sitten sairaalassa Mammotome koneessa vatsallani maatessani, pyysin hoitajaa pitämään minusta kiinni ja samalla hän jutteli minun kanssani. Tärkeää oli olla liikkumatta, muuten se pitkittyisi. Oikea rinta roikkui koneen reiässä puristettuna mammografiakoneella, jolla biopsiaa ohjattiin. Radiologi myös oli minua rauhoittanut ennen anestesiaa. En nähnyt hänen toimintaansa, se oli hyvä, koska se vasta olisi pelottanut. Olin kääntynyt seinään päin, johon oli ripustettu lasten söpojä piirustuksia. Se hajotti ajatukseni muualle ja kerroin hoitajalle kokoelmastani ja harrastuksestani. En huomannut silloin niin paljoa nipistystä ja kipua rinnassani. Se oli kuitenkin siedettävää paikallispuudutuksen ansiosta. Ja tärkeintä oli hoito. Vaikka netin kuvausten mukaan tuosta koneesta tuli mieleen "porakone".  Ei saisi käyttää tuota sanaa, huumorilla sitä käytin. Jonkun aikaa tutkimus kesti, ehkä 20min., sitten se oli ohi. Hoitaja piti jäätä rinnan biopsiareiän päällä noin 10 minuuttia ja sitten side päälle. Ei sattunut enää, tuntui kyllä oudolta, että jotain siinä oli tehty. Kaikki mikrokalkit oli poistettu laboratoriotutkimusta varten. Viikon päästä saisi tulokset. Joten varasin uuden ajan seuraavaksi perjantaiksi. Sitten kotiin.

Illalla minulla oli kuin painava kivi rinnassa, mutta ei muuten kipua, vain outo tuntu. Seuraava viikko kului pitkällä odotuksella. Perjantai tuli lopulta. Olin varannut oikein ajan taas Montpellier'hen, ajattelin, että radiologi selostaa minulle tarkemmin kaikki kuin kylän yleislääkäri, jolle oli myös lähettetty tulos. Helmikuun alusta asti olin ajatellut pahinta, syöpää se varmaan on ja olin varautunut siihen henkisesti. Tärkeää on löytää se ajoissa, ja hoitaa. Sain odottaa vastaanottoani varmaan kolme varttia odotussalissa, sitten nimeäni huudettiin sisään.

"Hyvä uutinen", sanoi radiologi, "ei löydetty syöpää, seuraavan kerran tutkimuksiin ensi vuonna, jos ei ennen tule ongelmia."

Kotimatkallani olin helpotuksesta iloissani, en osannut odottaa ollenkaan tällaista uutista. Se tuli täysin yllätyksenä. Taakka putosi harteiltani. Epätietoisuus on pahinta.

Miten lähellä joskus joku sairaus voi olla! Niinkuin onnettomuuskin. Toisaalta äidille tehtiin paljon monenlaisia tutkimuksia elämän aikana, koskaan ei mitään sairautta löydetty. Vanhuuttaan hän kuoli 90-vuotiaana.

Nykyään lääketiede on paljon kehittynyt ja kehittyy koko ajan, kaikkea pystytään hoitamaan paremmin kuin ennen. Silti terveydestä pidetään kiinni, kun vaan voidaan.

Alla Mammotome-biopsiasta kuvineen.

http://www.doctissimo.fr/html/dossiers/cancer_sein/8309-cancer-sein-mammotome-rembourse.htm

http://en.wikipedia.org/wiki/Mammotome

http://www.cancer-sein.fr/front/new_index.php?IdPage=591

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Roosa+nauha+toi+sy%C3%B6p%C3%A4s%C3%A4%C3%A4ti%C3%B6lle+puoli+miljoonaa+euroa/1135252739852

Viikko kului biopsiasta. Oikea rinta turposi vähän ja oli kivulias. Nicole ystäväni käski mennä lääkärille ja niin oli neuvottu myös "biopsian jälkeen"- ohjeissa, jos oireilee. Sain penillisiini kuurin viikoksi. Nyt se on ohi ja rinta parantunut.

Naapurin emäntä, joka on noin 70-vuotias, sanoi, ettei hän mene koskaan noihin vuosittaisiin rintasyöpätarkastuksiin. Hänen mukaansa sairaalassa sairastuu. - Omaksi vahingokseen viisastelee minusta.

Koira matkalla

http://www.habisol.com/ajankohtaista/hyva-tietaa/koiran-kanssa-ranskan-rivieralle/

Rintintin pelastustöissä

Löysin kaivatun Rintintin susikoiran Punaisen Ristin kenttäsairaalaan. Kuvassa vasemmalla se kiirehtii jo uutta missiota varten.

Koira on puusta leikattu ja maalattu, amerikkalaista käsityötä. Se ei ole vanha, mutta sopii tehtäväänsä hyvin. Lisäsin sen selkään punaisen ristin.

Kuvaa klikkaamalla sen saa suuremmaksi.

HYVÄÄ ÄITIENPÄIVÄÄ KAIKILLE ÄIDEILLE!

Tässä on 9-vuotis syntymäpäivälahja isolta siskolta,  muistivihko vuodelta 1966.

Yllä kuvassa äidin kirjoittama muistovärsy minulle.

Linkit

http://www.gummerus.fi/page.asp?sivuID=280&component=/PublishDB/Kirjat_kirjaesittely.asp&recID=8102

 http://www.kaleva.fi/teemat/pikkunen/ajatuksia-aidista/168415/

 http://ellit.fi/ihmissuhteet/perhe/lasten-mietteita-aidista-ja-aitienpaivasta

Liens

http://www.hs.fi/tiede/L%C3%A4%C3%A4k%C3%A4ri+Kulttuuri+pident%C3%A4%C3%A4+elinik%C3%A4%C3%A4+enemm%C3%A4n+kuin+laihduttaminen/a1367563751689?ref=hs-top4-2

http://www.hs.fi/kuukausiliite/Amerikansuomalainen+on+ylpe%C3%A4/a1305675606023?ref=hs-hitaat-a-1

Anduzen naapurikylästä

Eilen tuli puhelinsoitto. "Onko museo tänään auki?", kysyttiin. "Kyllä vain", vastasin.

Myöhemmin iltapäivällä ovikello soi ja oven takana oli tuo päivällä soittanut madame kolmen lapsenlapsensa kanssa. Tyttöjä kaikki, 9, 11 ja 14 vuotiaita. He olivat isoäitinsä tykönä Anduzessa lomavierailulla ja olivat löytäneet Anduzen turistitoimistosta museomainoksen.

Madame oli juuri päässyt eläkkeelle ja palannut takaisin kotiseudulleen. Hän oli mennyt nuorena töihin Pariisiin, koska siellä oli töitä ja jäänyt sille tiellä. Siinä hyvä esimerkki keskiverto museokävijöistämme. Maailmalle lähteneet ja siellä liikkuneet maailmankansalaiset. Tietenkin yhtähyvin on tavallisia turisteja. Mutta ihan paikallisille museon kynnys on liian korkea.

Meillä oli mukava keskustelu. Kun esittelin 100 vuotiasta nalleani, joka on reissussa rähjääntynyt niin pahasti, että toiset puhuvat "roskisnallesta". Kyselin heidän mielipiteitään. Isoäiti sanoi, että se on kuin suoraan kauhuelokuvasta! 14 vuotias taas ajatteli, että se oli säälittävä. Siihen tokaisin, että niin minustakin. Siksi ostin sen, koska se herättää sympatiaa. Se on liikuttava. Kahdella muulla tytöllä oli myös oma näkemyksensä. Mielenkiintoista nähdä, miten erilaisia näkökulmia meillä ihmisillä on. Koulun psykologian kirjasta 70-luvulta on mieleeni jäänyt yksi kuva, jossa elokuvayleisön kaikki katsojat reagoivat kukin omalla tavallaan elokuvaan. Ihminen erilaisuudessaan on yllättävä.

Handicrafts house-ja myös toinen 1900-alun englantilainen nukketalo olivat taas suosikkeja. Vanhat nallet myös saivat huomiota ja koulut.

Yksi asia tuli esille, kuten nykyään useasti. Pitäisi olla isommat tilat. Madame käski kysyä kunnantalolta. Sanoin, että Anduze on parempi paikka kuin tämä meidän kylä, jossa ei ole turisteja. Sitten Anduzen kunnantalolle voi mennä vieraskirja mukanaan, tekee vaan rendez-vous'n kunnanjohtajan kanssa, siinä hyvä idea. Vaikka sieltä ei tiloja löytyisi museolle, se kuitenkin on mainosta ja herättää keskustelua nukkenallemuseosta. Alèsin kunnatalolle myös voisi mennä, koska tämän vuoden 2013 alusta kaikki Alèsin kaupungin ympäröivät kylät kuuluvat kaupungin asutustaajamaan. Anduzen kuntainliittoa ei enää ole. Kaikki on nyt Alès keskeistä.

Vappuna 2013

Tässä kuva nukkenallemuseon kenttäsairaalasta. Se on tehty Englannissa lähes 100 vuotta sitten ensimmäisen maailman sodan aikaan. Se näyttää kotitekoiselta. Toisaalta Englannissa on ollut kuvalehdissä paljon malleja lasten lelujen tekoon, kuten monet nukketalot ovat saaneet alkunsa.
Sankarikoira puuttuu. Pieni Rintintin pitää vielä löytää.

Huhtikuu on nyt ohi. Viime vuoteen verrattuna oli vähemmän väkeä museossa. Ei ollut koululaisryhmää tänä vuonna, joten se tuntuu tuloksissa. Mutta silti me ollaan edellä viime vuodesta, jos ajatellaan kokonaisuutta eli koko vuoden alkua. Kesäkuussa on tulossa mahdollisesti yksi 18 hengen ryhmä, patchwork yhdistys, he soittivat. Mutta se ei ole varmaa.