Viimeinen hiihtoloma viikko museossa

Tämä viikko vielä ja sitten loppuu ranskalaisten hiihtolomat.

Museossa on käynyt jonkun verran ihmisiä. Tässä kuussa yhdistys on tienannut 36 euroa. Viime viikonlopulla ei ollut ketään. Sitten viikolla oli heti maanantaina ja keskiviikkona.

Puhelinsoittoja tulee ja kysytään aukioloaikoja. Varmistetaan, että myös viikolla pääsee tänne nyt lomalla. Jossain he ovat nähneet ennestään, että museo on auki klo 15-18. Mutta ei silti ketään tule välttämättä. En valmista museota ennenkuin sitten vasta, kun joku soittaa ovikelloa. Turhanpäiten olen valmistanut monesti, koska ihmiset muuttavat mieltään. Joten odottaa saavat sitten paikan päällä. Jos ei ole tarpeeksi kiinnostunut, saa mennä pois. Niin on usein ollut. Kesällä turistiporukka on toisenlaista. He odottavat kyllä, eivät vaivaudu muuten tänne monen mutkan taakse.

Muuten kävijät ovat nyt olleet ranskalaisia läheltä ja kaukaa. Enemmän paikallista. Ja mukavia vierailuja on ollut. Naapurin emäntä lähetti tänne ystävänsa lapsenlapsineen. Tuo madame hoitaa kylämme kirjaston lainaustiskiä. Suunniteltu oli tuloa jo pitkän aikaa kuulema ja nyt lopulta sitten he tulivat. Hän ihmetteli kokoelmaa ja se usein toistuva kysymys tuli taas esille. Mistä olen löytänyt? En anna suoraa vastausta. Salaisuus. Sanon, että me keräilijät opimme etsimään ja löytämään vuosien varrella. Mutta miksi hän oli siirtänyt tänne tuloa niin pitkän aikaa? - Arvaan. Tämä kyläläinen ei uskonut, että täällä on mitään nähtävää. Hänellä oli yleinen paikallisten negatiivinen asenne. Mutta sain sen vaikutelman, että se muuttui positiiviseksi. Rouva lupasi tulla uudestaan kirjaston lasten kanssa. Saa nähdä.

Eilen kyseltiin myös sisäänpääsymaksuja. Ja sitä, mistä alkaen lapset ovat maksullisia. Sanoin, että kaksivuotiaasta lähtien. Siitä ei varmaan lapsiperheet pidä. Mutta meillä on syymme. Useimmiten nuo juuri kävelemään oppineet lapset ovat aika mahdottomia museossa. He haluavat katsoa kaikkea käsillään. Eikä vanhemmat tai isovanhemmat siihen aina puutu. Silloin minä juoksen noiden pienokaisten perässä koko ajan, jotteivat he rikkoisi mitään. Näen heti, kun oikein "kauhukakaroita" tulee ovesta sisään. He ryntäävät sisälle museoon ensimmäisinä ennen vanhempia. Ja ihan koko ajan tutkivat kaikkea käsillään yksikseen kuin lelukaupassa. Vanhemmat eivät raski puuttua yhtään omien silmäteriensä "tutkimuksiin".

Toisaalta on tietenkin poikkeuksia. Mutta monet vanhemmat ihmiset sanovat, että nykyajan lapset ovat huonosti kasvatettuja. Heitä ei komenneta tai ojenneta. Vapaa kasvatus on muotia. Sen näkee. Siitä kurinpito-ongelmat koulussa johtuvat. Jos ei ole lapsena ollut rajoja, nuorisoon niitä on vaikeampi iskostaa.

Jos katselee suurien museoiden ohjelmia nykyään, muotivirtauksena on "lastentarha" toimintaa museossa. Niinkuin joka paikassa pitäisi saada leikkiä. En minä vaan sellaista touhua haluaisi tänne, vaikka olisi isommat tilat. Lasten pitää oppia olemaan kiltisti museossa kuten me aikaisemmat sukupolvet olemme oppineet. Joka paikassa tässä maailmassa ei voi leikkiä. Museo vanhoine esineineen ja tarinoineen opettaa kunnioitusta.

Terveisiä Provencesta

http://www.poupees-et-jouets-de-toujours.com/

Eilen oltiin Dixoun kanssa Salon de Provencessa nukkefestivaalissa. Olen siellä käynyt vuosittain vuodesta 2007, kun edellisenä vuonna 2006 olin saanut ajokortin. Silloin ostin myös Peugeot 2005 900 eurolla, joka minulla on vielä. Vähän pelkäsin, että se menee matkalla epäkuntoon, mutta hyvin kulki. Ensi kuussa on katsastus. Toivottavasti ei ole paljon remonttikuluja, jotta saa sen läpi. Auto on välttämätön maaseudulla. Ja sen myötä on museo mennyt myös eteenpäin, kun voi markkinoida laajemmin. Vaikka internetistä on tullut melkein ykkönen tuossa markkinoinnissa. Monet paikallisetkin nykyään katsovat ensin netistä ennekuin tänne tulevat.

Kevät ei ollut pidemmällä Provencessa kuten usein on ollut. Yhtä hyvin meillä puut alkavat vihertää ja hedelmäpuut kukkia. Voikukkapeltoja näkyi kyllä keltaisena siellä paikoittain, en ole täällä huomannut. Tai ei olla oltu pitkillä lenkeillä luonnossa Dixoun kanssa.

Tuo nukkenalletapahtuma on vaan parantunut entisestään. Se on tullut kansainvälisemmäksi ja monipuolisemmaksi. Tapasin siellä englantilaisia, saksalaisia, hollantilaisia ranskalaisten lisäksi. Nuo olivat standin pitäjiä. Ja uusia kontakteja tuli paljon. Jaoin museomainoksia tilanteen tullen ja jätin niitä pinkan eteisaulan pöydälle. Olisi pitänyt enemmän jättää, koska pois mennessäni huomasin pinon jo pienentyneen.

Hintataso siellä on minun mielestäni kohtuullinen, ei kalliimpi kuin muualla, vaikka niin voisi luulla. Yleensä sanotaan, että antiikki- tai vanhan tavaran myyjät ovat kalliita. Totta on joissakin tapauksissa. Mutta tuolla kauppa ei käy, jos myyjät eivät jousta, varsinkin lama-aikana. Alennusta saa helposti, sen huomasin. Ostin nukketaloon koristeellisen rautaisen kullatun valokuvakehyksen valokuvineen 1900-luvun alkua. 10 euroa ei ollut kallis.

Siinä minun ostokseni tällä kertaa. Houkutuksia siellä oli vaikka mitä. Hollantilaisilla oli ihanin standi. Puunukkeja jos jonkinlaisia harvinaisuuksia 1800-luvulta. Muutamia nukketaloja oli myös eri standeissa, mutta ei mitään erikoisen kiinnostavaa. Tietenkin ranskalaiset Jumeau yms. kuuluisat merkit olivat hyvin edustettuina. En niitä paljoa seurannut, koska en niitä tarvitse kokoelmaan enempää ainakaan tällä hetkellä. Nukketaloon etsin sisustusta pääasiassa.

Sitten yksi mielenkiintoinen PR Bonjour! eli Hyvää päivää! Yksi madame tervehti minua yhdellä standilla jutellessani myyjän kanssa. Hän sanoi, ettekö muista minua. Olin teillä museossa tekemässä artikkelia La Vie du Jouet -lehteen vuosia sitten. Tietenkin muistin,  mutta siitä on aikaa melkein 10 vuotta, se oli vuonna 2005. Tämä ranskalainen nätti tummaverikkö oli harmaantunut osittain, joten siksi en heti tunnistanut. Annoin hänelle museomainoksen ja kerroin nukketalokokoelmasta. Hän lupasi tulla uudestaan museoon. Se tarkoitti kai uuden artikkelin tekemistä! Siinäpä hyvä uutinen. Sitä mainosta me juuri tarvitaan, kun on hiljainen talvi-kevätaika.

La Vie du Jouet-keräilylehden nimi muuttui myöhemmin Collectionneur-Chineur-lehdeksi. Ja siitä tuli samalla yleinen keräilylehti eikä vain vanhojen lelujen keräilyyn erikoistunut.
http://www.collectionneur-chineur.fr/

Meillä oli Dixoun kanssa oikein virkistävä autoretki. Stressasin ajoa taas paljon ennen lähtöä monta päivää, mutta kun oltiin tien päällä lopulta, ajopelko oli tipotiessään. Niin me "lennettin kuin linnut taivaalla". Auto antaa siivet. Vapauden riemulla ei ole rajoja.

Linkit - lapsuuskuvia ja -kertomuksia

http://www.hs.fi/kaupunki/Puistot%C3%A4dit+olivat+ihan+okei++katso+millaista+Stadissa+oli+kasvaa/a1392869037420

Pitseistä

http://www.geocities.com/carolgallego/hist.html

http://dentelle-et-papillon.over-blog.com/article-regarder-les-dentelles-n-2-54097101.html

http://www.kaspaikka.fi/savonlinna/Virtu/Pitsi%20sukkulapitsi.html

http://fi.wikipedia.org/wiki/Pitsi

http://album.aufeminin.com/album/see_146355/-Apprentissage-de-la-dentelle.html

http://fr.wikipedia.org/wiki/Dentelle

http://en.wikipedia.org/wiki/Lace

Dentelle aux fuseaux (Vosges)
= nyplättyä pitsiä, kuten kuvassa näkyy nypläystyyny

fuseau=sukkula

http://dentelle-et-papillon.over-blog.com/article-la-petite-dentelle-de-malines-43476432.html

http://www.lelingedejadis.net/description.php?id=4621&path=94

Tämä alimmainen on minun pitsiäni, jota käytin nukketalon ikkunaverhoksi. Se näyttää samanlaiselta kuin ylempänä kuvassa. Joten se on belgialaista Malines-pitsiä eikä ranskalaista.

 http://www.enjoylace.com/fr/quelques-points-de-dentelle.html

Lähetän kuvan vielä tuonne Belgiaan, linkki yllä, he varmistavat asian.

http://dentelle-fuseau.pagesperso-orange.fr/musee.htm

Kevättä ilmassa

Toissa päivänä, kun olin Dixoua ulkoiluttamassa löysin villi narsissin tien vierestä. Vieressä kuva.

Tänä vuonna kevät on etuajassa. Viime vuonna se oli 3 viikkoa myöhässä.

Kukkatalo

http://www.flickr.com/photos/62079252@N04/sets/72157636693272466/

Yllä linkki flickr.com sivuille, jonne lisäsin kuvia näistä mattojen eri työvaiheista.

Talo on lämpimämmän näköinen, kun on tekstiilejä.

Tekisinkö vielä keittiöön pienen maton?

184 vuotta vanhaa pitsiä

Tänään sain Pitsi ja Muotimuseosta vastauksen. Sophie HENWOOD-NIVET kirjoitti sähköpostilla:
Huntupitsi on nyplättyä pitsiä, se muistuttaa Malinesin, Lillen ja Buckinghamin pitsiä. Se on peräisin suunnilleen 1830-luvulta.
_________________________________________________________________________________
www.cite-dentelle.fr

Sophie HENWOOD-NIVET 

> Responsable du service des collections
> Département Culture
> Cité internationale de la dentelle et de la mode de Calais
> sophie.henwood@mairie-calais.fr |
> www.cite-dentelle.fr

La photographie n'est pas très bonne et je ne distingue pas les détails du
> réseau. Il s'agit d'une dentelle aux fuseaux, je pense à fils continus.
> L'aspect est proche de la dentelle de Malines, de Lille ou de Buckingham. Je
> la daterais de la fin de l'époque Restauration ou du début de celle de la
> Monarchie de Juillet (vers 1830).

> CITE INTERNATIONALE DE LA DENTELLE ET DE LA MODE :
>
> 135 quai du Commerce
> 62100 CALAIS - FRANCE
> Tél.: +33 (0) 321 004 246 | Fax : +33 (0) 321 004 249

Pitsi on paljon vanhempaa kuin luulin ja myös arvokkaampaa. Sain sen halvalla, 20 eurolla. Siinä näkee, että kirpputoreja ei pidä halveksia, vaikka rihkamaa siellä on paljon. Toisaalta, myyjät eivät aina tunne tavaraansa, joten siksi voi tehdä löytöjä.

Alla kuvassa pitsillä on uusi kunniapaikka verhoina museossa.

Kovalla vaivalla tehty työ kestää monet sukupolvet vuosisadasta toiseen. Kestääkö nykyajan nopeasti tehty tehdaspitsi?

Hesarista luettua

http://www.hs.fi/kotimaa/Tyt%C3%A4r+miettii+miksi+%C3%A4iti+sai+kuolla+kylm%C3%A4%C3%A4n+/a1392525809906

http://www.helsinkimissio.fi/?sid=29&tid=1187

Kissat ja koirat jatkuu...

Kissan ja koiran päivät

http://www.hs.fi/mesta/V%C3%A4in%C3%B6-kissa+kulkee+Vantaan+Rekolassa+kuin+kotonaan/a1392103656937

Siinä yllä kiva kissa kertomus.

Minun Dixouni ei niistä tykkää. Se ajaa pakoon kaikki kylän kissat, jos vaan ne uskaltavat näyttäytyä.

Jos nuo eläimet osaisivat puhua...

Eilen kypsensin leipää uunissa. Kun se on kypsää, laitan sen uunin jälkeen leivinliinan alle. Kuori pehmii. Dixou haistaa kaiken. Ja se on tottunut saamaan uunituoreen leivän maistiaisia. En heti leikannut leipää, kun se oli vielä kuumaa. Mutta koira odotti jo kärsimättömänä. Se tuli pyytämään sitä minulta. Kun ei elukka osaa puhua, se vain nuolaisi suupieliään, kuten sillä on tapana ennen suuren herkun syömistä ja se vei minut uunista otetun leivän eteen. Ymmärsin heti, mitä se tarkoittaa. "Anna minulle leipää!"

Ostin kaupasta 2-3kg porkkanapussin 99 centtiä. Aluksi söin itse niitä. Mutta loppujen lopuksi siitä tuli Dixoun pussi. Ei tarvinnut kuin ottaa jääkaapista yksikin porkkana, haukku haistoi heti sen paikan ja jos se olisi ollut sen ulottuvilla, porkkanavaras siitä olisi tullut. Niin meillä varastetaan helposti perunat myös. Piilottaa täytyy.