http://www3.jkl.fi/ksmuseo/paivaeilisessa/paja/pajat/entivaat/tee.html
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kenk%C3%A4
http://www.ouka.fi/oulu/ppm/moni-kenka-paalta-kaunis
Pohjois-Pohjanmaan museon nettisisuilta:
"Maalaisolosuhteissa kuljettiin –
säiden salliessa – paljain jaloin. Jalkapohjat saatettiin tervata niiden
kestämisen lisäämiseksi. Kotioloissa käytettiin tuohesta tehtyjä kenkiä
ja suutarin valmistamat nahkakengät – mikäli sellaiset oli –
säästettiin esimerkiksi kirkkoreissuille."
http://www.suomenlinna.edu.hel.fi/hovimaki_raatalit.htm
Hovimäki ja Viapori: Suutarit:
"Paremman väen kengät tehtiin yleensä kahdella lestillä, mutta palvelusväen vain yhdellä eli oikea ja vasen kenkä samalla."
http://www.helsinki.fi/kansalaismuisti/matapupu/suutari/historia/lepikko.html
http://chateaudeversailles.webs.com/info_muotijakauneusihanteet.htm
http://www.peda.net/verkkolehti/elimaki/kilu?m=content&a_id=40
http://www.saunalahti.fi/arnoldus/henkhyg1.htm
http://www.saunalahti.fi/arnoldus/henkhyg2.htm
"...saksalainen kemisti Justus von
Liebig (1803–1873) saikin vuonna 1844 aiheen sanoa: "Saippuan käyttö
on valtioiden hyvinvoinnin ja kulttuurin mittapuu."
http://www.saunalahti.fi/arnoldus/henkhyg3.htm
http://www.saunalahti.fi/arnoldus/haklaa.html
http://www.saunalahti.fi/arnoldus/laakekau.html
http://www.mman.us/Shoes1800s.htm Kenkien historiasta
keskiviikko 2. heinäkuuta 2014
sunnuntai 29. kesäkuuta 2014
Ajatuksiani Uzèsin linnassa
http://www.duche-uzes.fr/en/visite/informations.php
Kuvia klikkaamalla ne saa suuremmiksi.
Eilen oltiin Uzèsin linnassa.
Linnan nettisivuilta saatiin tietää, että lauantaina pääsee 10 eurolla linnan sisälle ja torniin. Muulloin se on paljon kalliimpi. Lauantai on toripäivä Uzèsissä ja kaikki ovat torilla, joten siksi varmaan
silloin on alennetut liput. Visiitti oli hintansa väärtti. Rikkauksia oli täynnä koko linna. Ja sieltä löysi kaikkea, mitä voi odottaa löytyvän linnoista, salaisuuksia ja arvoituksia unohtamatta.
Onneksi Dixoun mukana olo myös järjestyi. Vaikka koiraa ei voi viedä sisälle, sen sai jättää linnan pihalle puun alle kiinni. Vastaanotossa ollut monsieur on työskennellyt ennen Vallérarguesin koiratarhassa, josta minä Dixoun adoptoin 5 vuotta sitten. Haukku oli kyllä aika levoton, koska se haukkui paljon. Kerran hylätty eläin, pelkää aina hylätyksi tulemista.
Linnakäynnit ovat opastettuja. Me olimme ensimmäisten tulijoiden joukossa, joten odotettiin lisää väkeä vähän aikaa ennen vierailun aloitusta ja meidät ohjattiin ensin yksin nähtäviin paikkoihin.
Linnaseikkailu alkoi, kun astuttiin muutamasta aukiolevasta ovesta sisälle paksuseinäisen linnan kätköihin. Ensimmäinen yllätys oli häkkimäiset vankityrmät "vankineen". Sitten tuli vielä arvaamattomampaa. Pimeä koppimainen huone, jossa oli valtava linnan vanha uuni. Mutta kun luki seinässä olevaa tekstiä, paljastui, että tämä oli myös linnan kummitushuone. Kummitukset lähtevät liikkeelle joka yö ja mellastavat. Ne katkaisevat sähköjä yllättäen, liikuttavat oven kahvoja, narisuttavat lattiaa...Syyksi on ajateltu, että Ranskan vallankumoksen aikaan siellä on kuollut ihmisiä hämärissä olosuhteissa, joitakin kuolleita on myös haudattu linnan alueelle. Joten levottomat sielut siellä liikkuvat edelleen. Kummituksista on haluttu päästä eroon. Vanhoista haudoista kuolleet on siirretty hautausmaalle. Mutta turhaan, kummittelu ei ole siihen loppunut. Tieteellistä selitystä ei kaikelle löydä koskaan edes nykymaailmassa. Kysymyksiä on paljon vailla vastausta. - Miesopas tokaisi minulle, kun asiasta puhuin jälkeenpäin, että eihän kummituksia ole olemassa, vain lapset niihin uskovat. Se on "viisastelijoiden" tulkinta, jos ymmärrys loppuu.
Linnamainen salaperäisyys jatkui, kun yhdestä ovesta paljastui maanalainen salakäytävä. Se oli löydetty vasta joku aika sitten, kun oli tehty remonttia. Ei tiedä, mitä kaikkea Keskiajan pimeä aika rakensi maan uumeniin. Piilopaikkoja siellä on varmaan paljon. Kuulin juuri Bernardilta, kylämme eläkkeellä olevalta protestantti papilta, miksi Lézan kylämme ja muut keskiaikaiset kylät ovat täynnä pieniä ahtaita labyrinttikatuja, kuten tämä minun taloni katu, jossa nukkenallemuseo on. Kylää ympäröivät vallimuurit Keskiajalla ja sen sisäpuoli oli suojattu vaikeapääsyiseksi, koska barbaarit hyökkäsivät kyliin. Kaikki oli rakennettu asukkaiden suojaamiseksi ja puolustamiseksi.
"Le Château Ducal appelé le "Duché" est par son architecture un résumé de l'histoire de France. Le Moyen-Age, la Renaissance, le Siècle des Lumières et les Temps Modernes s'y retrouvent."
Linnan nettisivuilla sanotaan, että linna on arkkitehtuuriltaan Ranskan historia pähkinänkuoressa. Siinä on mukana Keskiaika, Renessanssi, Valistus-ja Moderniaika.
http://www.duche-uzes.fr/fr/chateau/interieurs.php
Lopulta pieni ryhmämme oli koossa ja opas tuli viemään meidät linnaan sisään. Kierros alkoi maanalaisesta valtavasta viinikellarista. Se oli täynnä viinitynnyreitä ja isoja shampanjapulloja. Tämä viinimaan erikoisuus oli suomalaiselle vaikuttava elämys. En ole koskaan ennen nähnyt moista, vaikka olen ollut Ranskassa jo 15 vuotta. Miten monta vaihetta sisältyy hyvän tuotteen valmistukseen, huolellista säilytystä unohtamatta! Ja se tietotaito on tuhansia vuosia vanha.
Ensimmäinen huone oli sisustettu punavoittoisilla paksuilla ikkuna-ja oviverhoilla ja samaa kangasta oli käytetty huonekalujen verhoiluun. Tekstiili oli uusittu, mutta vanhan reproduktio. Täydellisesti onnistunut sanoisin. Eroa ei paljoa huomannut, muutakuin hyvästä kunnosta. Seinät olivat täynnä kultareunaisia tauluja linnan omistajasuvusta.
Sitten seuraavaan huoneeseen, joka on nimetty Turkin suurlähettilään huoneeksi. Se oli heleän keltainen huone, johon oli yhdistetty pehmeää vihreää. Tekstiilit olivat uusia reproduktioita kaikki sävy sävyyn. Tauluista riitti oppaalla kerrottavaa joka huoneessa. Ne olivat linnan historiaa.
Sitten oli vuorossa ruokasali. Se minua ihmetytti. Seinät olivat täpötäynnä metsästysretkien saaliita, eli metsäkauriiden-, metsäsikojen täytettyjä päitä tai sarvia. Ja kaiken tuon eläinnäyttelyn keskellä oli katettu ruokapöytä. Yhdellä seinällä huonetta juhlisti valtava seinägobeliini ja suuret taulut linnan isännästä ja emännästä. Erikoinen kokonaisuus. Toisaalta olen nähnyt noita metsäkauriiden päitä seinillä myös vanhoissa nukketaloissa, mutta vain parina en koko seinää täynnä. Ruokapöytä ei ollut antiikkinen linnapöytä vaan uudemman näköinen ja modernit lamput oli yhdistetty vanhaan. En tykännyt siitä yhdistelmästä. Muuten tämä huone oli puhutteleva, tarinoita täynnä. Kuulin, että nuo lukuisat metsästyssaaliit seinillä olivat yleisiä linnoissa. Herättivätkö ne ruokalahalua? Luulisi päinvastoin.
Sitten katsaus salonkiin, jonka seinät oli kipsikoristeilla koristeltu. Vaalean sininen sali, jossa punaiset huonekalut. Silkkiä näki siellä joka paikassa. Mattokuviointikin oli kuin lattialle levitetty taideteos. Kiinalainen posliinimaljakko kokoelma toi eksotiikkaa ranskalaiseen tyyliin. Siihen aikaan matkat olivat harvojen ylellisyyttä ja kiinalaisuus oli harvinaisuutta. Löytöretkien aikaa se oli. Nykymaailmassa kiinalaisuus tuo mieleen muuta kuin arvokasta taidetta. Ennemmin sen kopioita.
Viimeiseksi opas vei meidät linnan kappeliin. Se oli katolinen linnan oma kirkko. Linnan väki eli erillään muusta maailmasta, ei edes kirkko ollut sama kuin kansalla. Yhteiskuntaluokkien erot olivat suuret varsinkin isoissa maissa. Ylhäisö ja alhaiso, myöhemmin myös rikastunut porvaristo. Nyt 21.vuosisadallamme on myös hyviä puolia. Demokratia on vallannut alaa ja tasoittanut yhteiskuntaa. Kaikki menevät samaan kirkkoon.
Lopuksi saimme nähdä linnan vartiotornin. En muista kuinka monta askelta sinne piti kiivetä, askeleiden määrä ilmoitettiin seinällä ennen nousua, hyvin jaksoi. Dixou huolehtii siitä, että kunto säilyy, kun sitä ulkoiluttaessa juoksee sen perässä kolme kertaa päivässä.
Kun päästiin torniin, joka ilmansuuntaan oli mahtavat panoraama näkymät. Sieltä me otettiin ylhäällä oleva kuva haukusta alhaalla pihalla meitä odottamassa uskollisena. Se huomasi meidät ja katsoi ylös. Sieltä näkyi Uzèsin keskustaan torille, jossa ihmisiä oli kuin muurahaisia kauppaa tekemässä samalla tavalla kuin joskus satoja vuosia sitten linnan alkuaikoina. Kauppaa on aina tehty ja tehdään samalla tavalla. Ei mitään uutta auringon alla.
http://www.duche-uzes.fr/fr/chateau/exterieurs.php
Linnan sivuilla on paljon kuvia sen sisältä ja ulkoa. Siinä yksi syy, miksi mentiin sinne. Kuvat motivoivat.
Kun tultiin ulos linnasta kaupungille, ihan toisessa maailmassa me oltiin. Satojen vuosien aikamatka jäi taakse. Uusi tehtävä odotti. Museomainoksia piti viedä Karkkimuseoon noin parin kilometrin päähän. Myös linnaan me niitä jätettiin.
Ihana visiitti! Mitä muutakaan olisi voinut ajatella kaiken nähdyn jälkeen.
Alla näkymiä linnan tornista.
Kuvia klikkaamalla ne saa suuremmiksi.
Eilen oltiin Uzèsin linnassa.
Linnan nettisivuilta saatiin tietää, että lauantaina pääsee 10 eurolla linnan sisälle ja torniin. Muulloin se on paljon kalliimpi. Lauantai on toripäivä Uzèsissä ja kaikki ovat torilla, joten siksi varmaan
silloin on alennetut liput. Visiitti oli hintansa väärtti. Rikkauksia oli täynnä koko linna. Ja sieltä löysi kaikkea, mitä voi odottaa löytyvän linnoista, salaisuuksia ja arvoituksia unohtamatta.
Onneksi Dixoun mukana olo myös järjestyi. Vaikka koiraa ei voi viedä sisälle, sen sai jättää linnan pihalle puun alle kiinni. Vastaanotossa ollut monsieur on työskennellyt ennen Vallérarguesin koiratarhassa, josta minä Dixoun adoptoin 5 vuotta sitten. Haukku oli kyllä aika levoton, koska se haukkui paljon. Kerran hylätty eläin, pelkää aina hylätyksi tulemista.
Linnakäynnit ovat opastettuja. Me olimme ensimmäisten tulijoiden joukossa, joten odotettiin lisää väkeä vähän aikaa ennen vierailun aloitusta ja meidät ohjattiin ensin yksin nähtäviin paikkoihin.
Linnaseikkailu alkoi, kun astuttiin muutamasta aukiolevasta ovesta sisälle paksuseinäisen linnan kätköihin. Ensimmäinen yllätys oli häkkimäiset vankityrmät "vankineen". Sitten tuli vielä arvaamattomampaa. Pimeä koppimainen huone, jossa oli valtava linnan vanha uuni. Mutta kun luki seinässä olevaa tekstiä, paljastui, että tämä oli myös linnan kummitushuone. Kummitukset lähtevät liikkeelle joka yö ja mellastavat. Ne katkaisevat sähköjä yllättäen, liikuttavat oven kahvoja, narisuttavat lattiaa...Syyksi on ajateltu, että Ranskan vallankumoksen aikaan siellä on kuollut ihmisiä hämärissä olosuhteissa, joitakin kuolleita on myös haudattu linnan alueelle. Joten levottomat sielut siellä liikkuvat edelleen. Kummituksista on haluttu päästä eroon. Vanhoista haudoista kuolleet on siirretty hautausmaalle. Mutta turhaan, kummittelu ei ole siihen loppunut. Tieteellistä selitystä ei kaikelle löydä koskaan edes nykymaailmassa. Kysymyksiä on paljon vailla vastausta. - Miesopas tokaisi minulle, kun asiasta puhuin jälkeenpäin, että eihän kummituksia ole olemassa, vain lapset niihin uskovat. Se on "viisastelijoiden" tulkinta, jos ymmärrys loppuu.
Linnamainen salaperäisyys jatkui, kun yhdestä ovesta paljastui maanalainen salakäytävä. Se oli löydetty vasta joku aika sitten, kun oli tehty remonttia. Ei tiedä, mitä kaikkea Keskiajan pimeä aika rakensi maan uumeniin. Piilopaikkoja siellä on varmaan paljon. Kuulin juuri Bernardilta, kylämme eläkkeellä olevalta protestantti papilta, miksi Lézan kylämme ja muut keskiaikaiset kylät ovat täynnä pieniä ahtaita labyrinttikatuja, kuten tämä minun taloni katu, jossa nukkenallemuseo on. Kylää ympäröivät vallimuurit Keskiajalla ja sen sisäpuoli oli suojattu vaikeapääsyiseksi, koska barbaarit hyökkäsivät kyliin. Kaikki oli rakennettu asukkaiden suojaamiseksi ja puolustamiseksi.
"Le Château Ducal appelé le "Duché" est par son architecture un résumé de l'histoire de France. Le Moyen-Age, la Renaissance, le Siècle des Lumières et les Temps Modernes s'y retrouvent."
Linnan nettisivuilla sanotaan, että linna on arkkitehtuuriltaan Ranskan historia pähkinänkuoressa. Siinä on mukana Keskiaika, Renessanssi, Valistus-ja Moderniaika.
http://www.duche-uzes.fr/fr/chateau/interieurs.php
Lopulta pieni ryhmämme oli koossa ja opas tuli viemään meidät linnaan sisään. Kierros alkoi maanalaisesta valtavasta viinikellarista. Se oli täynnä viinitynnyreitä ja isoja shampanjapulloja. Tämä viinimaan erikoisuus oli suomalaiselle vaikuttava elämys. En ole koskaan ennen nähnyt moista, vaikka olen ollut Ranskassa jo 15 vuotta. Miten monta vaihetta sisältyy hyvän tuotteen valmistukseen, huolellista säilytystä unohtamatta! Ja se tietotaito on tuhansia vuosia vanha.
Ensimmäinen huone oli sisustettu punavoittoisilla paksuilla ikkuna-ja oviverhoilla ja samaa kangasta oli käytetty huonekalujen verhoiluun. Tekstiili oli uusittu, mutta vanhan reproduktio. Täydellisesti onnistunut sanoisin. Eroa ei paljoa huomannut, muutakuin hyvästä kunnosta. Seinät olivat täynnä kultareunaisia tauluja linnan omistajasuvusta.
Sitten seuraavaan huoneeseen, joka on nimetty Turkin suurlähettilään huoneeksi. Se oli heleän keltainen huone, johon oli yhdistetty pehmeää vihreää. Tekstiilit olivat uusia reproduktioita kaikki sävy sävyyn. Tauluista riitti oppaalla kerrottavaa joka huoneessa. Ne olivat linnan historiaa.
Sitten oli vuorossa ruokasali. Se minua ihmetytti. Seinät olivat täpötäynnä metsästysretkien saaliita, eli metsäkauriiden-, metsäsikojen täytettyjä päitä tai sarvia. Ja kaiken tuon eläinnäyttelyn keskellä oli katettu ruokapöytä. Yhdellä seinällä huonetta juhlisti valtava seinägobeliini ja suuret taulut linnan isännästä ja emännästä. Erikoinen kokonaisuus. Toisaalta olen nähnyt noita metsäkauriiden päitä seinillä myös vanhoissa nukketaloissa, mutta vain parina en koko seinää täynnä. Ruokapöytä ei ollut antiikkinen linnapöytä vaan uudemman näköinen ja modernit lamput oli yhdistetty vanhaan. En tykännyt siitä yhdistelmästä. Muuten tämä huone oli puhutteleva, tarinoita täynnä. Kuulin, että nuo lukuisat metsästyssaaliit seinillä olivat yleisiä linnoissa. Herättivätkö ne ruokalahalua? Luulisi päinvastoin.
Sitten katsaus salonkiin, jonka seinät oli kipsikoristeilla koristeltu. Vaalean sininen sali, jossa punaiset huonekalut. Silkkiä näki siellä joka paikassa. Mattokuviointikin oli kuin lattialle levitetty taideteos. Kiinalainen posliinimaljakko kokoelma toi eksotiikkaa ranskalaiseen tyyliin. Siihen aikaan matkat olivat harvojen ylellisyyttä ja kiinalaisuus oli harvinaisuutta. Löytöretkien aikaa se oli. Nykymaailmassa kiinalaisuus tuo mieleen muuta kuin arvokasta taidetta. Ennemmin sen kopioita.
Viimeiseksi opas vei meidät linnan kappeliin. Se oli katolinen linnan oma kirkko. Linnan väki eli erillään muusta maailmasta, ei edes kirkko ollut sama kuin kansalla. Yhteiskuntaluokkien erot olivat suuret varsinkin isoissa maissa. Ylhäisö ja alhaiso, myöhemmin myös rikastunut porvaristo. Nyt 21.vuosisadallamme on myös hyviä puolia. Demokratia on vallannut alaa ja tasoittanut yhteiskuntaa. Kaikki menevät samaan kirkkoon.
Lopuksi saimme nähdä linnan vartiotornin. En muista kuinka monta askelta sinne piti kiivetä, askeleiden määrä ilmoitettiin seinällä ennen nousua, hyvin jaksoi. Dixou huolehtii siitä, että kunto säilyy, kun sitä ulkoiluttaessa juoksee sen perässä kolme kertaa päivässä.
Kun päästiin torniin, joka ilmansuuntaan oli mahtavat panoraama näkymät. Sieltä me otettiin ylhäällä oleva kuva haukusta alhaalla pihalla meitä odottamassa uskollisena. Se huomasi meidät ja katsoi ylös. Sieltä näkyi Uzèsin keskustaan torille, jossa ihmisiä oli kuin muurahaisia kauppaa tekemässä samalla tavalla kuin joskus satoja vuosia sitten linnan alkuaikoina. Kauppaa on aina tehty ja tehdään samalla tavalla. Ei mitään uutta auringon alla.
http://www.duche-uzes.fr/fr/chateau/exterieurs.php
Linnan sivuilla on paljon kuvia sen sisältä ja ulkoa. Siinä yksi syy, miksi mentiin sinne. Kuvat motivoivat.
Kun tultiin ulos linnasta kaupungille, ihan toisessa maailmassa me oltiin. Satojen vuosien aikamatka jäi taakse. Uusi tehtävä odotti. Museomainoksia piti viedä Karkkimuseoon noin parin kilometrin päähän. Myös linnaan me niitä jätettiin.
Ihana visiitti! Mitä muutakaan olisi voinut ajatella kaiken nähdyn jälkeen.
torstai 26. kesäkuuta 2014
Hyvää kesää!
http://fr.wikipedia.org/wiki/Saint-Just-et-Vacqui%C3%A8res
Tässä on tänään Saint-Just-et-Vacquièresissa otettu perhoskuva laventelipellolla. Viereinen Euzet kylä on myös kuuluisa laventelin viljelyksistään.
http://www.midilibre.fr/2013/07/31/euzet-dimanche-la-lavande-et-le-terroir-a-l-honneur,740872.php
Me olimme noita laventelipeltoja etsimässä. Niitä on tällä alueella harvakseen. Se on enemmän provencelainen traditio. Tämän vuoden 2014 laventelitaustaisia kuvia piti ottaa. Kun valokuvausta harrastaa, se motivoi lähtemään milloin mihinkin luonnon helmaan, vaikka elukoita kuvaamaan.
Lähdettiin aamulla aikaisin klo 9 aikoihin. Tällä kertaa matkattiin kaikkia pieniä kyläteitä noin 25km täältä. Matkan varrella oli pieniä noin 400 asukkaan kyliä toinen toisensa jälkeen. Se oli vanhaa hiljaista maaseutua parhaimmillaan. Mutta, kun tuli nälkä puolen päivän aikaan, mistään ei löytynyt kauppaa, oikeastaan ei mitään palveluja kunnantaloja lukuunottamatta. Onneksi vesipullo oli autossa, kuten aina ja hiukan Coca Colan loppua. Jos kuitenkin sattumalta löytää jonkun pikkukaupan jostain, se ei ole auki keskipäivällä, koska täällä on pitkä siesta-aika.
Siellä pikkukylissä tuli mieleen, että ei tämä Lézan kylämme ole niin huonolla paikalla kuin olen luullut. Kova liikenne tästä kylän läpi menee joka ilman suuntaan ja täällä on kaikki välttämättömimmät palvelut. Anduze on 8km päässä ja muuttuu kesäsesongin aikana pikkukaupungiksi turistivirtoineen.
Ensi kerralla me otetaan eväät mukaan ettei tarvitse etsiä ruokakauppaa tai jäätelökioskia. Siihen se energia sitten meneekin kovassa helteessä.
Ennen vanhaan, kun tiet olivat huonoja ja ei ollut auto ylellisyyksiä, ihmiset elivät hyvin pienissä ympyröissä. Talvisin etenkin. Tehtiin vain jalka-, pyörä- ja hevosmatkoja. Kylissä kaikki tunsivat toisensa. Jos jouduttiin lähtemään kauemmas kotinurkista, sanottiin, että lähtee maailmalle. Vaikka sekin maailma oli pieni. Toista on meidän päivinämme 21. vuosisadalla. Nyt lennetään maailman ääriin. Ulkomaanmatkoista on tullut, voi sanoa, joka miehen matkoja.
Niin maailma muuttuu ja me ihmiset sen mukana. Mennyttä aikaa ihannoidaan, mutta sen todellisuus oli aika karua.
Kun kerittiin kotiin Dixoun kanssa, joka nautti reisustamme ja poseerasi innolla kuvissa, syötiin Lidl kaupan hyvää paellaa jääkylmän happoisen mineraaliveden kanssa. Kyllä ruoka maistui.
Minä ajattelin, että en haluaisi asua niin pienissä kylissä, joita oli nähty. Siellä tunsi olevansa "in the middle of nowhere". Sitävastoin tykkään näistä turistikylistä. Kiva, kun tulee tuulahduksia muusta maailmasta omaan pikkumaailmaan. Se on kuin henkireikä.
keskiviikko 25. kesäkuuta 2014
Museon uusi mainoskampanja
http://www.overnightprints.fr/
52euroa maksoi. Noin 21 centtiä per kortti, joita myydään nyt 50 centillä. Täällä Ranskassa se on korttien keskihinta. Suomen euron kortit ovat kalliita. Toisaalta Suomessa on kaikki kalliimpaa.
Laitoin myoldbear-sivuille jo siitä mainoksen yhteistyökumppanit-sivulle. Ja sitä varten piti tehdä Paypal-tili yhdistystä varten.
http://myoldbear.free.fr/textes/nospartenaires.htm
Tämä korttihanke on ollut jo kauan. Sébastien, joka on yhdistyksemme jäsen, on sitä touhunnut. Mutta nyt vasta oli rahakukkaron pohjaan jäänyt 52 euroa. Aina on ollut muita menoja. Raha ei kerkiä joka paikkaan. Toisaalta nyt oli korkea aika hankkia niitä kortteja, joka museossa niitä on myynnissä, varsinkin, kun alkaa kesäsesonki ensi tiistaina 1.heinäkuuta.
Vein niitä jo myyntiin kylämme bureau de tabac eli kioskille. Myyjä otti niitä 10kpl aluksi. Meinaan viedä niitä myös Anduzen turistitoimistoon ja muualle, minne vaan keksii.
tiistai 24. kesäkuuta 2014
Surffaillessa löydettyä - Ypäjält päi
http://www.kolumbus.fi/ykyla/Yhdistykset/Perinne/Perinnepiiri.html
Löysin sattumalta Ypäjän perinnepiirin surffaillessani. Siinä on tuttu ajatus: "Kuinka monta kertaa kuulemmekaan jonkun harmittelevan, miksi ei aikoinaan tullut kirjoitettua muistiin tai nauhoitettua jo edesmenneitten ihmisten kertomia juttuja ja tarinoita..."- Hyvä idea!
Ypäjä on kotipitäjäni maalla, vaikka sieltä lähdin 19 vuotiaana opiskelemaan Jyväskylään. Ja myöhemmin asuin Helsingissä.
Vuonna 1966 meidän perhe muutti Ypäjälle Tarvasjoelta. Murre oli erilaista kuin Tarvasjoella, jossa se muistutti turkulaista. Me oltiin kaksossiskon kanssa 9 vanhoja silloin. Oli jännittävää tulla toiseen pitäjään...
Elämässä on aina vähän salaisuuksia, jotka paljastuvat jonakin päivänä. Meidän perhe ajatteli olevansa ihan uudessa paikassa, jossa meille kaikki oli vierasta ja erilaista kuin entisessä.
Mutta viime vuonna kuulin isänpuolelta sukututkimuksesta, että me ollaan oltu juuriltamme ypäjäläisiä jo 1600-luvulta asti! Se oli aika uutispommi.
Huvittavaa oli erilainen murre. Alkuvuosina me lapsena matkimme ypäjäläistä murretta kuten lapset usein matkivat aikuisia. Sama piirre on nyt 11 vuotiaassa veljentyttäressä. Hupia on häntä katsella, kun hän esittää milloin mitäkin persoonaa, saadakseen kaikki nauramaan. Teatteri vetoaa jo lapsena. Katselijana ja "näyttelijänä". Roolileikkiä se on kuten muissa leikeissä.
Kun käytiin kyläkaupassa, joita silloin 60-luvulla vielä oli monta, myyjä sanoi: "Se o sitte kakskytä penniä". Jotain siihen tapaan "laulaen". Meillä lapsilla riitti hauskaa. Sitä toistettiin monet kerrat kotona.
"Koulusa" tuntui yhtä hullulta, kun me olimme oppineet sanomaan Tarvasjoella "koulus". -sa oli joka sanojen perässä paikoista puhuttaessa. Me oltiin totuttu lyhentämään sanat sen sijaan ja se oli meidän mielestä "parempi" tapa.
Murre tarttuu. Nyt meiltä itseltä aikuisena tulee huomaamattamme sekamurretta, ypäjäläistä turkulaisen seassa.
http://www.kolumbus.fi/ykyla/Yhdistykset/Perinne/Joulumuorit.html
Siinä esimerkki perinnesanojen eroista. Kun Ypäjällä lapset ovat "joulumuoreina", Tarvasjoella ollaan sitävastoin "puttiimas".
http://en.wikipedia.org/wiki/Yp%C3%A4j%C3%A4
Ypäjä on kuuluisa hevosistaan:
http://www.hevosopisto.fi/
Löysin sattumalta Ypäjän perinnepiirin surffaillessani. Siinä on tuttu ajatus: "Kuinka monta kertaa kuulemmekaan jonkun harmittelevan, miksi ei aikoinaan tullut kirjoitettua muistiin tai nauhoitettua jo edesmenneitten ihmisten kertomia juttuja ja tarinoita..."- Hyvä idea!
Ypäjä on kotipitäjäni maalla, vaikka sieltä lähdin 19 vuotiaana opiskelemaan Jyväskylään. Ja myöhemmin asuin Helsingissä.
Vuonna 1966 meidän perhe muutti Ypäjälle Tarvasjoelta. Murre oli erilaista kuin Tarvasjoella, jossa se muistutti turkulaista. Me oltiin kaksossiskon kanssa 9 vanhoja silloin. Oli jännittävää tulla toiseen pitäjään...
Elämässä on aina vähän salaisuuksia, jotka paljastuvat jonakin päivänä. Meidän perhe ajatteli olevansa ihan uudessa paikassa, jossa meille kaikki oli vierasta ja erilaista kuin entisessä.
Mutta viime vuonna kuulin isänpuolelta sukututkimuksesta, että me ollaan oltu juuriltamme ypäjäläisiä jo 1600-luvulta asti! Se oli aika uutispommi.
Huvittavaa oli erilainen murre. Alkuvuosina me lapsena matkimme ypäjäläistä murretta kuten lapset usein matkivat aikuisia. Sama piirre on nyt 11 vuotiaassa veljentyttäressä. Hupia on häntä katsella, kun hän esittää milloin mitäkin persoonaa, saadakseen kaikki nauramaan. Teatteri vetoaa jo lapsena. Katselijana ja "näyttelijänä". Roolileikkiä se on kuten muissa leikeissä.
Kun käytiin kyläkaupassa, joita silloin 60-luvulla vielä oli monta, myyjä sanoi: "Se o sitte kakskytä penniä". Jotain siihen tapaan "laulaen". Meillä lapsilla riitti hauskaa. Sitä toistettiin monet kerrat kotona.
"Koulusa" tuntui yhtä hullulta, kun me olimme oppineet sanomaan Tarvasjoella "koulus". -sa oli joka sanojen perässä paikoista puhuttaessa. Me oltiin totuttu lyhentämään sanat sen sijaan ja se oli meidän mielestä "parempi" tapa.
Murre tarttuu. Nyt meiltä itseltä aikuisena tulee huomaamattamme sekamurretta, ypäjäläistä turkulaisen seassa.
http://www.kolumbus.fi/ykyla/Yhdistykset/Perinne/Joulumuorit.html
Siinä esimerkki perinnesanojen eroista. Kun Ypäjällä lapset ovat "joulumuoreina", Tarvasjoella ollaan sitävastoin "puttiimas".
http://en.wikipedia.org/wiki/Yp%C3%A4j%C3%A4
Ypäjä on kuuluisa hevosistaan:
http://www.hevosopisto.fi/
maanantai 23. kesäkuuta 2014
Jyvät akanoista
http://www.hs.fi/kulttuuri/Erotatko+v%C3%A4%C3%A4renn%C3%B6ksen+mestariteoksesta+Testaa+kuvapareilla+kykysi+taide-etsiv%C3%A4n%C3%A4/a1305838315433
Tein tuon testin. Minulla oli 7 oikein ja kolme väärin. Valikoin sellaisen taulun, missä oli eniten yksityiskohtia. Kopioissa kaikki oli suuripiirteisempää.
Toisaalta tuossa testissä auttaisi, jos olisi enemmän taiteen tuntemusta. Kopiot olivat muunnoksia aiheesta, ei ihan samaa toisintona. Jos tuntisi hyvin taidetta, tunnistaisi heti alkuperäisen maalauksen.
Surffailen paljon netissä. Koko ajan oppii uutta. Juuri oikean erottaminen väärästä on hyvä haaste kaiken antiikin tunnistamiseen. On sitten kyse taiteesta tai vanhoista leluista. Monet kopiot erottaa heti, mutta ei kaikkia.
Hain kerran nukketalooni miniatyyri helloja, sellaisia vanhoja valurautaisia Amerikassa tehtyjä. Mutta kun sain tietää netissä, että noin 90% niistä on kiinalaisia uusia kopioita. Luovuin, 10% mahdollisuus löytää aito on liian pieni. Aloin hakea saksalaisia peltisiä sellaisia, niissä on usein valmistaja selvemmin näkyvissä. Lopulta ostin kuluneen ruosteisen saksalaisen hellan, se oli ainakin aito. Täydelliset lelut herättävät epäluuloja. Vaikka ne aitoina ollessaan ovat arvokkaampia kuin kuluneet, jos voi olla varma niiden aitoudesta.
Viime aikoina olen opetellut erottamaan vanhaa kuparia uudesta. Se ei aina ole yksinkertaista. Vaikka luulisi hyvin kiiltävän olevan uuden, ei välttämättä kiiltämätönkään ole vanhaa. Ja käsityönä tehtyä kupariesinettä ei voi luokitella automaattisesti vanhaksi, tehdäänhän niitä nykyäänkin.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kupari
http://www.pinterest.com/mammy48/antique-copper-molds-other-amazing-copper-things/
http://www.antiques-atlas.com/antiques/material/Copper
http://www.kovels.com/price-guide/silver-pewter-brass-copper-chrome-other-metals-price-guide/copper.html
http://frenchkitchenantiques.com/copper tässä tulee selville vanhan ja uuden kuparin ero: paino. Vanha on käsintehtyä ja painavaa, uusi kevyttä.
"The difference is quite striking when comparing a modern copper pan with a 19th century hand-made one, which can often be a factor 3 or 4 heavier due to the thickness of the copper."
http://www.oldcopper.org/joining_copper.htm
http://en.wikipedia.org/wiki/Coppersmith
http://fr.wikipedia.org/wiki/Dinandier
Tein tuon testin. Minulla oli 7 oikein ja kolme väärin. Valikoin sellaisen taulun, missä oli eniten yksityiskohtia. Kopioissa kaikki oli suuripiirteisempää.
Toisaalta tuossa testissä auttaisi, jos olisi enemmän taiteen tuntemusta. Kopiot olivat muunnoksia aiheesta, ei ihan samaa toisintona. Jos tuntisi hyvin taidetta, tunnistaisi heti alkuperäisen maalauksen.
Surffailen paljon netissä. Koko ajan oppii uutta. Juuri oikean erottaminen väärästä on hyvä haaste kaiken antiikin tunnistamiseen. On sitten kyse taiteesta tai vanhoista leluista. Monet kopiot erottaa heti, mutta ei kaikkia.
Hain kerran nukketalooni miniatyyri helloja, sellaisia vanhoja valurautaisia Amerikassa tehtyjä. Mutta kun sain tietää netissä, että noin 90% niistä on kiinalaisia uusia kopioita. Luovuin, 10% mahdollisuus löytää aito on liian pieni. Aloin hakea saksalaisia peltisiä sellaisia, niissä on usein valmistaja selvemmin näkyvissä. Lopulta ostin kuluneen ruosteisen saksalaisen hellan, se oli ainakin aito. Täydelliset lelut herättävät epäluuloja. Vaikka ne aitoina ollessaan ovat arvokkaampia kuin kuluneet, jos voi olla varma niiden aitoudesta.
Viime aikoina olen opetellut erottamaan vanhaa kuparia uudesta. Se ei aina ole yksinkertaista. Vaikka luulisi hyvin kiiltävän olevan uuden, ei välttämättä kiiltämätönkään ole vanhaa. Ja käsityönä tehtyä kupariesinettä ei voi luokitella automaattisesti vanhaksi, tehdäänhän niitä nykyäänkin.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kupari
http://www.pinterest.com/mammy48/antique-copper-molds-other-amazing-copper-things/
http://www.antiques-atlas.com/antiques/material/Copper
http://www.kovels.com/price-guide/silver-pewter-brass-copper-chrome-other-metals-price-guide/copper.html
http://frenchkitchenantiques.com/copper tässä tulee selville vanhan ja uuden kuparin ero: paino. Vanha on käsintehtyä ja painavaa, uusi kevyttä.
"The difference is quite striking when comparing a modern copper pan with a 19th century hand-made one, which can often be a factor 3 or 4 heavier due to the thickness of the copper."
http://www.oldcopper.org/joining_copper.htm
http://en.wikipedia.org/wiki/Coppersmith
http://fr.wikipedia.org/wiki/Dinandier
Boulle-huonekaluista
Vanhojen ammattien museossa sain kuulla, miksi Alèsissa on André Boulle katu. Se minua kiinnosti,
koska nukketalossani on noita Boulle huonekaluja. Niitä on myös
Helsingin Kansallismuseon vanhimmissa nukketaloissa. Aurinkokuningas
Ludwig XIV ja Richelieu ovat kuulema käyneet joskus Alèsissa ja sinne on
perustettu Boulle-huonekalukoulu. Mitään ei ole siitä enää jäljellä
Alèsissa kuin muisto, joten siksi yhden kadun nimeksi on annettu sen
kunniaksi André Boulle katu.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Andr%C3%A9-Charles_Boulle
Noita Boulle huonekaluja (oikeita, ei miniatyyrejä) tehdään yhä André Boulle taidekoulussa Pariisissa. Hinnat ovat pilvissä:
http://www.ecole-boulle.org/#translate-en
http://en.wikipedia.org/wiki/%C3%89cole_Boulle
http://boulle.paris.fr/2013/01/14/un-peu-dhistoire
http://eduscol.education.fr/histoire-des-arts/sinformer/enseignement-superieur/ecoles-superieures-dart.html
http://www.ebenistes.fr/andre-charles-boulle.html
http://www.ecole-boulle.org/articles/1460/lecole-boulle-au-musee-du-luxembourg-avec-josephine-de-beauharnais
Tässä kuvia Boulle koristeista huonekaluissa.
Vasemmalla nukketalossani näkyy esim. makuuhuoneessa ylhäällä sängyn pääty jne., jossa samaa Boulle koristetyyliä, kuten alhaalla oikealla vierashuoneessa Biedermeier-sohvakalusto peililipastoineen ja seinäkelloineen.
http://www.mckendry.net/DOLLHOUSES/1890s.htm"Many examples of Biedermeier dollhouse furniture were made by the Schneegas Company in Waltershausen from the 1840s to the early 20th century." Yllä tieto mckendry.net-sivulta.
Oikealla ylhäällä sekretääri eli kirjoituspöytä on Boulle huonekalu myös. Ne on kaikki valmistettu Saksassa Waltershausenissa ehkä Schneegas valmistajalla yli 100 vuotta sitten. En sano sitä ranskalaisille museokävijöille, etteivät he taas saksalaisuutta vieroksu. Tärkeintä on puhua ranskalaisesta kuuluisasta Boulle-koulusta ja niin he ovat tyytyväisiä.
https://www.flickr.com/photos/62079252@N04/sets/72157636693272466/
http://fi.wikipedia.org/wiki/Andr%C3%A9-Charles_Boulle
Noita Boulle huonekaluja (oikeita, ei miniatyyrejä) tehdään yhä André Boulle taidekoulussa Pariisissa. Hinnat ovat pilvissä:
http://www.ecole-boulle.org/#translate-en
http://en.wikipedia.org/wiki/%C3%89cole_Boulle
http://boulle.paris.fr/2013/01/14/un-peu-dhistoire
http://eduscol.education.fr/histoire-des-arts/sinformer/enseignement-superieur/ecoles-superieures-dart.html
http://www.ebenistes.fr/andre-charles-boulle.html
http://www.ecole-boulle.org/articles/1460/lecole-boulle-au-musee-du-luxembourg-avec-josephine-de-beauharnais
Tässä kuvia Boulle koristeista huonekaluissa.
Vasemmalla nukketalossani näkyy esim. makuuhuoneessa ylhäällä sängyn pääty jne., jossa samaa Boulle koristetyyliä, kuten alhaalla oikealla vierashuoneessa Biedermeier-sohvakalusto peililipastoineen ja seinäkelloineen.
http://www.mckendry.net/DOLLHOUSES/1890s.htm"Many examples of Biedermeier dollhouse furniture were made by the Schneegas Company in Waltershausen from the 1840s to the early 20th century." Yllä tieto mckendry.net-sivulta.
Oikealla ylhäällä sekretääri eli kirjoituspöytä on Boulle huonekalu myös. Ne on kaikki valmistettu Saksassa Waltershausenissa ehkä Schneegas valmistajalla yli 100 vuotta sitten. En sano sitä ranskalaisille museokävijöille, etteivät he taas saksalaisuutta vieroksu. Tärkeintä on puhua ranskalaisesta kuuluisasta Boulle-koulusta ja niin he ovat tyytyväisiä.
https://www.flickr.com/photos/62079252@N04/sets/72157636693272466/
sunnuntai 22. kesäkuuta 2014
Autoajelulla ja museomietteitä
http://www.lagrandcombe.fr/11/infos.php?cat=66-5&rub=130
Siinä linkki yllä La Grand Comben vanhojen ammattien museoon. Siellä me oltiin toissa päivänä, noin 30km täältä Alèsin takana. He kävivät nukkenallemuseossa yksi vuosi ja jättivät mainoksiaan. Midi Libressä on ollut artikkeleja heidän museostaan ja on ollut kiinnostavaa. Joskus täytyy käydä, olen ajatellut. Nyt tai ei koskaan ajateltiin Dixoun kanssa ja mentiin sinne.
Isäntä on eläkkeellä oleva entinen ammattikoulun opettaja ja käsityöläinen, joka on harrastanut keräilyä 35 vuotta. Paikalla ei ollut samanaikaisesti muita, joten meillä oli hyvä opastus koko ajan. Nähtiin myös tuttuja esineitä lukemattomien arvoituksellisten esineiden joukossa. Tutut toivat mieleen muistoja. Ammattien lisäksi oli esillä kodin piiriin kuuluvaa yleistavaraa.
Mennyt maailma oli paljolti käsityöläisten maailma. Miten suurella vaivalla kaikki tehtiin ja miten hyvää työtä! Tunteja ei laskettu yhtä tarkkaan kuin nykyään. Kaunis ja hyvä lopputulos oli tärkeintä. Sen huomaa antiikista, joka on monien sukupolvien kierrossa elänyttä ja patinoitunutta. Arvokasta vanhaa, joka tulee ajan mukana vielä arvokkaammaksi. Nykyajan tuotanto ei kestä kauaa. Kaikkea valmistetaan vain lyhyttä kulutusta varten meidän kulutusyhteiskunnassamme.
Toisaalta eilispäivän elämää voi romantisoida helposti liikaa. Elämä oli raskasta ja työlästä. Nykyään selviää monesta suurta työtä vaativasta tehtävästä nappia painamalla.
Pyykkitupa oli siellä myös esillä vanhoine alkeellisine koneineen. Ja entisajan keittiö, jossa kaikki kodinastiat yms. oli seinille ripustettu kuin koristeiksi, eikä paljon mitään keittiön ainoaan kaappiin. Monsieur selosti, että vain pari kertaa vuodessa pestiin pyykit ja pyyhittiin pölyt. Ei pelätty pölyjä. Muutenkin hygienia oli tuntematonta.Vesi ei ollut aina puhdasta.
Katosta roikkui iso kinkku kuin pyykkinarussa orrella. Lihakimpaleen molempiin puoliin naruun oli kiinnitetty reikäpohjainen pullo. Se esti hiiriä pääsemästä lihaa syömään. Ne liukastuivat lasiseen pullon kylkeen. Niin valmistettiin kuivakinkkua ennen vanhaan!
Tässä alimmaisena vielä pari kuvaa vanhojen ammattien museosta. http://www.cevennes-montlozere.com/activites/musees/pays-grand-combien/la-maison-des-metiers-anciens.html
http://www.petitfute.com/v18845-la-grand-combe-30110/c1173-visites-points-d-interet/722900-la-maison-des-metiers-anciens.html
Omasta nukkenallemuseosta puheenollen. Tänään siivosin juuri yhdestä vitriinistä pölyä, joka näkyy ainakin valokuvaa otettaessa ja muutenkin. Viime viikolla osa vitriineistä piti siivota myös. Samalla sain hienot uudet silkkirusettikengät esille miniatyyri hattukaupan viereen.
Hiljainen on ollut kylätiemme. Ei ketään museossa tässä kuussa. Soitin ystävälleni ja sitä harmittelin. Häneltä tuli selityksiä:
Kesäkuu on ollut poikkeuksellisen kuuma. 30°C aika useasti. Kaikki menevät rannalle uimaan. Telkkarista tulee urheilukilpailuja. Koululaiset ahkeroivat kokeisiin, koska koulu loppuu täällä vasta heinäkuun alussa. Lomat rytmittyvät lasten koululomien mukaan. Joten siinä syitä, miksi täällä museossa ei ole ristin sielua. Turismi on hyvin epäsäännöllistä. Toisinaan on tyhjää, toisinaan talo täyttyy yhtäkkiä. Aika epäluotettavaa.
La Grand Combe on turistitoimiston mukaan noin 7500 asukkaan kylä. Olin siellä ensimmäistä kertaa. Siellä on lisäksi kaivosmuseo kuten Alèsissa. Sinne täytyy joskus mennä myös. Nukkenallemuseo mainoksia jätettiin taas matkallamme joka paikkaan. Joten "siemeniä on kylvetty". Jotain niistä pitäisi "kasvaa" myöhemmin.
http://www.lagrandcombe.fr/11/infos.php?cat=17-4&rub=127&PHPSESSID=8ca4105a86455b77e52091ebb8d33d50
http://en.wikipedia.org/wiki/La_Grand-Combe
Nyt kesäkuun viimeisinä päivinä meidän täytyy Dixoun kanssa käydä autoajeluilla ja muutenkin nauttia lomastamme. Heinäkuussa alkaa turistivirta, silloin ei pääse enää paljon mihinkään pariin kuukauteen, kun pitää olla museo avaamassa jo klo 11. Koko Ranska on lomalla ja maantiellä samanaikaisesti. Niin, toivon mukaan, tämä on "tyyntä ennen myrskyä".
Yhdistyskirjekin pitää saada toimeksi piakkoin.
Siinä linkki yllä La Grand Comben vanhojen ammattien museoon. Siellä me oltiin toissa päivänä, noin 30km täältä Alèsin takana. He kävivät nukkenallemuseossa yksi vuosi ja jättivät mainoksiaan. Midi Libressä on ollut artikkeleja heidän museostaan ja on ollut kiinnostavaa. Joskus täytyy käydä, olen ajatellut. Nyt tai ei koskaan ajateltiin Dixoun kanssa ja mentiin sinne.
Isäntä on eläkkeellä oleva entinen ammattikoulun opettaja ja käsityöläinen, joka on harrastanut keräilyä 35 vuotta. Paikalla ei ollut samanaikaisesti muita, joten meillä oli hyvä opastus koko ajan. Nähtiin myös tuttuja esineitä lukemattomien arvoituksellisten esineiden joukossa. Tutut toivat mieleen muistoja. Ammattien lisäksi oli esillä kodin piiriin kuuluvaa yleistavaraa.
Mennyt maailma oli paljolti käsityöläisten maailma. Miten suurella vaivalla kaikki tehtiin ja miten hyvää työtä! Tunteja ei laskettu yhtä tarkkaan kuin nykyään. Kaunis ja hyvä lopputulos oli tärkeintä. Sen huomaa antiikista, joka on monien sukupolvien kierrossa elänyttä ja patinoitunutta. Arvokasta vanhaa, joka tulee ajan mukana vielä arvokkaammaksi. Nykyajan tuotanto ei kestä kauaa. Kaikkea valmistetaan vain lyhyttä kulutusta varten meidän kulutusyhteiskunnassamme.
Toisaalta eilispäivän elämää voi romantisoida helposti liikaa. Elämä oli raskasta ja työlästä. Nykyään selviää monesta suurta työtä vaativasta tehtävästä nappia painamalla.
Pyykkitupa oli siellä myös esillä vanhoine alkeellisine koneineen. Ja entisajan keittiö, jossa kaikki kodinastiat yms. oli seinille ripustettu kuin koristeiksi, eikä paljon mitään keittiön ainoaan kaappiin. Monsieur selosti, että vain pari kertaa vuodessa pestiin pyykit ja pyyhittiin pölyt. Ei pelätty pölyjä. Muutenkin hygienia oli tuntematonta.Vesi ei ollut aina puhdasta.
Katosta roikkui iso kinkku kuin pyykkinarussa orrella. Lihakimpaleen molempiin puoliin naruun oli kiinnitetty reikäpohjainen pullo. Se esti hiiriä pääsemästä lihaa syömään. Ne liukastuivat lasiseen pullon kylkeen. Niin valmistettiin kuivakinkkua ennen vanhaan!
Tässä alimmaisena vielä pari kuvaa vanhojen ammattien museosta. http://www.cevennes-montlozere.com/activites/musees/pays-grand-combien/la-maison-des-metiers-anciens.html
http://www.petitfute.com/v18845-la-grand-combe-30110/c1173-visites-points-d-interet/722900-la-maison-des-metiers-anciens.html
Omasta nukkenallemuseosta puheenollen. Tänään siivosin juuri yhdestä vitriinistä pölyä, joka näkyy ainakin valokuvaa otettaessa ja muutenkin. Viime viikolla osa vitriineistä piti siivota myös. Samalla sain hienot uudet silkkirusettikengät esille miniatyyri hattukaupan viereen.
Hiljainen on ollut kylätiemme. Ei ketään museossa tässä kuussa. Soitin ystävälleni ja sitä harmittelin. Häneltä tuli selityksiä:
Kesäkuu on ollut poikkeuksellisen kuuma. 30°C aika useasti. Kaikki menevät rannalle uimaan. Telkkarista tulee urheilukilpailuja. Koululaiset ahkeroivat kokeisiin, koska koulu loppuu täällä vasta heinäkuun alussa. Lomat rytmittyvät lasten koululomien mukaan. Joten siinä syitä, miksi täällä museossa ei ole ristin sielua. Turismi on hyvin epäsäännöllistä. Toisinaan on tyhjää, toisinaan talo täyttyy yhtäkkiä. Aika epäluotettavaa.
La Grand Combe on turistitoimiston mukaan noin 7500 asukkaan kylä. Olin siellä ensimmäistä kertaa. Siellä on lisäksi kaivosmuseo kuten Alèsissa. Sinne täytyy joskus mennä myös. Nukkenallemuseo mainoksia jätettiin taas matkallamme joka paikkaan. Joten "siemeniä on kylvetty". Jotain niistä pitäisi "kasvaa" myöhemmin.
http://www.lagrandcombe.fr/11/infos.php?cat=17-4&rub=127&PHPSESSID=8ca4105a86455b77e52091ebb8d33d50
http://en.wikipedia.org/wiki/La_Grand-Combe
Nyt kesäkuun viimeisinä päivinä meidän täytyy Dixoun kanssa käydä autoajeluilla ja muutenkin nauttia lomastamme. Heinäkuussa alkaa turistivirta, silloin ei pääse enää paljon mihinkään pariin kuukauteen, kun pitää olla museo avaamassa jo klo 11. Koko Ranska on lomalla ja maantiellä samanaikaisesti. Niin, toivon mukaan, tämä on "tyyntä ennen myrskyä".
Yhdistyskirjekin pitää saada toimeksi piakkoin.
Museokylttiä korjaamassa
Yksi lähipaikan museokyltti oli huonossa kunnossa, piti maalata uudestaan tausta ja siistiä. Eilen oltiin laittamassa se paikalleen. Maa oli niin kovaa, että otettiin vesipullo mukaan sitä pehmittämään.
Toisaalta piti vaihtaa vähän paikkaa, koska kyltti oli hävinnyt ja kun se löydettiin, kuultiin, että siitä pitäisi maksaa vuokraa. Jotkut maanomistajat pyytävät maksua tuosta tontillaan mainostamisesta. Toisaalta kyltti oli joutunut vahingossa väärään paikkaan, naapurin puolelle, muutaman metriä, koska siinä oli rajapyykki. Olin kysynyt luvan monta vuotta sitten paikalla olevalta hedelmänmyyjältä standilta. Monet vuodet kyltti seisoi hiukan väärässä ja luvattomassa paikassa. Nyt tuli muutos. Kaksi kertaa se hävisi ja asia selvisi, kun menin puhumaan hedelmänmyyjien kanssa. Uusi sukupolvi oli nyt vanhan tilalla ja naapuri eli tontin omistaja olivat vähemmän myötämielisiä ilmaismainonnalle.
- Nuo paikalliset ajattelivat varmaankin, että jos kerran nukkenallemuseo on vielä olemassa, sillä täytyy olla rahaa. Ei meillä ole kultakaivosta museossa. Ilmaismainostamista meidän täytyy hakea mahdollisimman paljon. Onneksi kaikki ihmiset eivät aina ajattele rahallista hyötyä. Vaikka toisaalta joka paikassa tarvitaan myös finanssipolitiikkaa, se pyörittää enemmän tai vähemmän kaikkea toimintaa. Mutta isot yritykset tai yhdistykset pystyvät paremmin maksamaan markkinoinnista kuin pienet kuten me.
Kylttiongelma ratkesi, kun menin vastapäätä olevaan poterie Madelaineen kysymään, jos saan laittaa kyltin ison parkkipaikan perälle, sain luvan. Joten nyt me mainostetaan samoilla paikoilla, mutta tien toisella puolella. Poterie Madelaine on iso saviastia liike, ja siinä on paljon liikennettä ympäri vuoden. Hyvä mainospaikka noin 2km täältä kylästä vilkkaalla ohikulkutiellä. Sitä ei saa menettää. Alla linkki:
http://www.poterie.com/index.php/en
Takana kuvassa näkyy Lézanin kylä.
Meillä on kaikkiaan 7 isoa museokylttiä eri paikoilla tien vieressä. Ne ovat yksi tärkeä mainosmuoto. Varsinkin turisteihin ne tehoavat, koska he poikkeavat spontaanisti sen nähtyään.
Taistelua on aina välillä, jotta saa pitää "paikkansa auringossa".
torstai 19. kesäkuuta 2014
HYVÄÄ JUHANNUSTA!
http://www.meskus-mäkelä.fi/taulut.htm
Meinasin unohtaa koko juhannustoivotuksen, koska Ranskassa ei juhannusta vietetä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)