HYVÄÄ JOULUA!

Tässä vanhasta aapisestani pari sivua:

 (Opin lukemaan, Kuosmanen-Merenkylät, Lasten aapinen, Valistus, 1964)

Ihminen ei ole saari

Eilen oli mukava 8 henkisen perheen yllätysvierailu museossa, siinä oli kolme eri sukupolvea. He olivat löytäneet museomainoksemme naapurikylän majoituspaikasta.

Muuten on ollut hiljaista. Toisaalta muut museot ovat nyt kokonaan kiinni lähistöllä. Heillä on talvitauko.

Nukkenallemuseo sai kehuja. Toulouse'sta ja Jura-vuoristosta kotoisin olevat ranskalaiset ihastelivat kokoelmaa ja kyselivät, mistä olen löytänyt. Salaisuus, sanoin taas kerran. 5 naista ja 3 miestä olivat tyytyväisiä. Kokonaisuus kiinnosti heitä, vaikka isommat tilat saisi olla, kuten monet muutkin kommentoivat.

Meillä oli mukava juttutuokio. Siinä se elämän suola on, kun on kontakteja ja ajatustenvaihtoa huumoria unohtamatta. Nykymaailma on kadottamassa tätä sosiaalista kanssakäymistä, kun monissa paikoissa ihmiset korvataan koneilla. Bensa-asemallakin Anduzessa he ovat vaihtaneet ihmisen paikalle automaatin. Puhelimeen vastaa usein automaatti. Näin maailmastamme on tulossa kylmä paikka. Inhimillisyys katoaa.

Muuten Hesarissa oli artikkeli koulujen historian opetuksesta. Se toi esille historian tärkeyden. Jos ei tiedetä mitään menneestä, meistä tulee naruista vedettäviä tahdottomia marionetteja. Keräilykin on silloin tärkeää, dokumentit aikaisemmista tapahtumista. Niin museosta tulee historian aarrekammio. Sitäpaitsi kulttuuri on jotakin, mikä yhdistää, vaikka tämän päivän maapallo olisi eripurainen ja sotaisa.

Kiitos kaikelle vapaaehtoistyölle!

Vapaaehtoistyön ansiosta Nukkenallemuseo -yhdistys on ollut olemassa alusta asti pikkubudjetteineen. Ei se muuten olisi ollut mahdollista.

https://twitter.com/humanityfirstuk/status/811909720135057412 

Parempi häntäpäässä kuin ei ollenkaan

http://www.code30.cci.fr/tourisme-chiffres

Tässä me ollaan Gardin alueemme museolistassa mukana, vaikka häntäpäässä ollaankin. Sinnekin pääsy on vaatinut 16 vuotta.

600 museokävijämäärä on pieni noihin toisiin verrattuna, mutta meille sekin on saavutus. Ylöspäin voi aina kiivetä. Niin haasteet eivät lopu.

Naapurikylässä on myös pieni museo, mutta ei se ole tuossa listassa.

Salasanoista puheenollen

Eilen en päässyt tänne, koska Google ei päästänyt! He olivat huomanneet, että Googletiliäni käytettiin jossain toisessa maassa, tietokone ip oli eri kuin minun on täällä Ranskassa!

Google halusi varmistaa, että olen oikea henkilö, joka menee tähän Google sähköpostiin. Yritin monta kertaa tutulla salasanallani, mutta ei onnistunut. Onneksi nyt pääsin ja vaihdoin salasanan.

Aika uskomatonta! Ei koskaan ennen ole tapahtunut.

Kun netissä osallistuu johonkin, aina pitää rekisteröityä. En koskaan käytä missään samaa salasanaa kuten neuvotaan meitä nettikäyttäjiä, se olisi liian helppoa noille hakkereille. Ja sitäpaitsi puhdistan ja päivitän konettani ahkerasti.

Tästä oppii, että pitää vaihtaa salasanoja useammin.

https://support.google.com/accounts/answer/6294825?hl=fi&ref_topic=3382255

Siinä neuvoja Googlelta, jos muille sattuu sama ongelma.

Otin Googlen sivusta vielä kuvanäytön, jossa hakkerin tietoja ip numeroineen. Taidan lähettää ne eteenpäin kansainvälisille kyberpoliiseille. He löytävät kyllä rikolliset. Ja niin on täällä maailmassa muutama rosvo vähemmän meitä häiriköimässä. Muuten heillä on vapaat kädet toimia ja jatkaa pahantekojaan. Toisaalta varmaan Googlekin voi heidät ilmiantaa.

Aamuyöstä pohdin, miten voi saada murrettua sähköpostin salasanan. Tietokoneeni päivitykset ovat aina kunnossa, jatkuvasti on päivitettävää. Jos en niistä välittäisi, ei se ihme silloin olisi, vaikka muitakin tietoja varastettaisiin koneeltani. Täytyy ottaa selvää.

Banaanipiparkakkutorttu

Tässä uusi reseptini. En saanut kypsiä päärynöitä kaupasta, joten ostin banaaneja. Tein niistä banaanirahkapiparkakkutortun. Tuli tosi hyvä yllätys. Maistettu on jo kuten näkyy. Tervetuloa maistiaisiin!

Kaloripommi se on, mutta joskus saa herkutella.

Salapoliisi hommia

Ostin tämän talon Lézanin pikkukylästä päivälleen 18 vuotta sitten. Siihen aikaan täällä oli noin 800 asukasta, nykyään 1400-1500. Anduzesta olisin halunnut ennemmin, mutta se on turistikylä ja hinnat olivat kalliimpia. Täältä sain halvemmalla.

Jo monet vuodet meillä on ollut taloprojekti. Haetaan museolle isompaa ja paremmalla paikalla olevaa taloa. Siinä oikea kompakysymys. Esteettömyysnormit ovat tiukat, se tekee kaiken monimutkaiseksi. Ja tietenkin hintahaitari. Pikkubudjetilla ei helpolla löydä.

Aina joskus tulee vastaan kuitenkin joitakin mahdollisuuksia. Kuten nyt muutama viikko sitten. Museon ystävä Sébastien pitää ajan tasalla Anduzen kylän suhteen. Hän löysi yhden, jota oltiin eilen katsomassa. Talo on Anduzen keskustassa, sen liepeillä.

Täällä Etelä-Ranskan tulva-alueilla ensimmäinen ehto on, ainakin minulla, että asuttavassa osassa taloa ei ole tulvariskiä. Eivät paikalliset niin ajattele, koska he ovat tottuneet. Esimerkiksi Anduzen turistitoimisto keskustassa oli 2 m veden peitossa vuonna 2002, kun oli luonnonkatastrofi vuosi. Suuria vahinkoja kärsi myös Super U eli supermarketti. Luonto oli silloin kaikkialla ylösalaisin kuin sodan jäljiltä. Ihan uskomattomalta näytti ympäristö. Sitten seuraavina päivinä aurinko paistaa ihanasti niin kuin ei mitään erikoista olisi tapahtunutkaan. Monet kauniit turistipaikat ovat luonnon armoilla. Kokonaisia kyliä voi mennä veden alle kuten Sommières. Anduzessa osa kylää on laaksoa ja osa korkeammalla, Gardon jokitulvat eivät yllä joka paikkaan. Telkkarissa oli kerran amerikkalainen elokuva "Joki tulvii". Täällä olen nähnyt sen konkreettisesti. Se on pelottavaa ja shokeeraavaa. Kaikki luonnon mullistukset kuten vuosisadan myrskyt vuonna 1999.

Kurkistus kukkaroon. Toinen ehto on budjetti. Täytyy myydä ensin tämä talo, jotta voin ostaa sen toisen. Siinä myös yksi kompajuttu...

Viime kesänä ja sitä ennen, kun olen käynyt katsomassa joitakin myyntikohteita, jälkeenpäin olen ajatellut, että tämä omani on paras. Huvittavaa! Yleensä tykkään ranskalaisista vanhoista taloista, mutta huono remontti on pilannut monia tai muu epäkohta.

Kolmas ehto on varmistaa, että tilat sopivat museon esteettömyysnormeihin. Silloin otetaan yhteyttä ammattilaisiin, jotka tulevat katsomaan paikan päälle. Taas kerran tulee esille vuonna 1985 Helsingin Sanomista oppimani asunnon ostajan neuvo, mikä on tärkeintä: Paikka, Paikka, Paikka. Nyt haetaan ensisijaisesti museolle hyvää paikkaa, minä itsen asun sitten sen nurkissa kuten nytkin, "teatterin kulisseissa".

Kerron vielä eilisestä talokäynnistämme. Ystäväni varoitti minua, että ole sinä sitten aika hiljaa, älä puhu paljoa. Aika oli sovittu vuokralaisen kanssa, kiinteistötoimistoon ei otettu yhteyttä. Madame on asunut talossa yli 10 vuotta. Kun kierreltiin pitkin huoneita alakerrasta vinttiin, en voinut olla kyselemättä kaikesta näkemästäni. Oliko vesivahinkoja? Vuotaako katto? Entä kylpyhuonetilat? Hän näytti vaarallisia sähkölankoja, joita pitäisi korjata. Takan reunustaan oli vettä tullut katosta. Kaikki seinät nähtiin, joissa oli vesivahinkoa. Omistajan äitivanhus oli kuollut, ja tämä vuokralainen oli hoitanut häntä. Toinen osa taloa oli ollut tämän asuntona. Kun olimme pihalla, kysyin, jos on jotain melua. Koulu kuulema on lähettyvillä ja lapset pitävät kovaa ääntä välitunneilla. - Sébastien sanoi pois mennessämme, että sinun ei pitänyt puhua mitään. Mutta puheliaana minä sain onkittua paljon tärkeää tietoa tältä yhtä puheliaalta vuokralaiselta. Hän oli oikea tietopommi. Olin kuin salapoliisi. Ei ranskalainen kiinteistötoimisto ole mikään tietotoimisto, äkkiä vaan pitäisi kaiken tapahtua kuin leivän oston leipomosta.

Tänään minun piti mennä uudestaan katsomaan taloa ulkopuolelta. Siinä on ihastuttava pikku puutarha! Vaikka talo itsessään ei ole tällä hetkellä kovin edustavan näköinen, mutta sitä voi kaunistaa. Niin sen saa halvemmalla kuten hylätyn tavaran vanhan tavaran kaupasta.

Kun katselin yltympäri tätä uutta löytöämme, vastapäisen talon madame oli ulkona ja tuli juttelemaan. Katseltiin talon kattoa ja hän kertoi miten paljon heidän viereisen talon katto tulee maksamaan. He tekevät remonttia ja sain kutsun sisälle käymään. Rouva näytti innoissaan perheensä remonttihommia. Todella onnistunutta työtä, ihmettelin. Tilanne oli yllättävä. Taas jouduin suustani kiinni, vaikkakin positiivisessa mielessä. En voinut olla antamatta hänelle museomainosta ja kertomatta, että myytävänä olevaa museotaloksi meinaan, jos mahdollista. Sitä ei olisi saanut sanoa ystäväni mielestä. Yläkerrassa oli mitä parhain näkyvyys osalle myytävän talon kattoa, sitä kohtaa, jonne museo tulisi. Ongelmat näkyivät selvästi. Oli rikkinäisiä tiilejä ja kahden savupiipun reunatiivistys näytti huonolta.

Asunnon ostajan kirjasta luin jo ennen tämän talon ostoa, että naapureita on hyvä haastella.

Salapoliisin hommat jatkuvat. Saa nähdä mitä paljastuu, onko siellä montakin koiraa haudattuna.

Joululahja idea!

Tässä joululahja idea! "Unelmani Etelä-Ranskassa"- kirjani, julkaistu vuonna 2005.

Kerron siinä nukkenallemuseon ensimmäisistä 5 vuodesta ja muusta.

Kokoelma on täysin muuttunut sittemmin. Käsityöni syrjään ja vanhat lelut sun muut lapsuusmuistot ovat tulleet tilalle pikkuhiljaa vuosien varrella, koska ne ovat tuoneet museon menestyksen ja elinvoiman.

Kirjaa voi tilata sähköpostilla myoldbear (at) free.fr Hinta on 23€ + postiennakkokulut.

Uudet vaatteet ja uudet aatteet

Tässä nallemme uusine vaatteineen, jotka löydettiin Emmauksesta viime viikolla. Siinä ne ovat nyt hienohelmoina. Kaikki maksoi vain euron kappale, ruokaliina 50 senttiä.

Silmälasipäisellä nallella oli jo ennestään sota-ajan kangaskengät, 50-luvun oikeat silmälasit ja nuttu päässä. Se sai vain puuttuvan kissaruokaliinan.

Nämä uudet vaatteet tulivat suomalaisen Airin ansiosta, joka on vapaaehtoistyössä Emmauksessa, hänen miehensä on sen johtaja. Puhetta meillä on ollut jo aikaisemmin näistä vaatteista Facebookissa, nyt sitten menin katsomaan.

Airi on ostanut ison, le Mas des Noyers, maatalon lähistöltä. Me ollaan tultu tutuksi Facebookin kautta.

Hän on paljasjalkainen helsinkiläinen, joka asuu nyt maalla ja viihtyy. Muuttoliikettä on myös näinpäin.

Katso linkki Airin ranskalaiseen vanhaan maataloon:
https://www.facebook.com/masdesnoyers/

Lähi-ja kauko markkinointia

Kuinka monta tuntia markkinoidaan Nukkenallemuseota vuodessa?

Ei lasketa tuntimäärää, missä milloin ollaankin markkinoida voi siinä sivussa. Siitä on tullut elämäntapa. Se on hauskaa. Elämässä täytyy olla haasteita ja jotakin jonka puolesta taistella. "Nuket ja nallet" ovat kansan kulttuuria, joten ei se turhanpäiväistä ole. Ne symboloivat eilispäivää. Mitä elämämme olisikaan ilman menneisyyttä! Muistinmenetys voisi sitä kuvata.

Rohkea rokan syö, uhkarohkea koulun keiton, sanoi vanha kansa. Niin ajattelin, kun vähemmän yhteistyöhaluiselle kunnatalolle ensin soitin ja sitten lähetin sähköpostia. Pyysin, että kuvassa oleva museomainos laitetaan kylämme tammikuun uutislehteen. Ja myöntävä vastaus tuli tänään. Muuten ei Nukkenallemuseota täällä huomata, vaikka se on ollut olemassa jo 16 vuotta. Ihmiset tulevat sokeiksi eivätkä näe kaikkea hienoa, mitä on olemassa ihan kotinurkilla.

Kirjoitin mainokseen, että tulkaa katsomaan tuhat ja yksi ihmettä Nukkenallemuseoon. Uudet tuulet puhaltavat joka vuosi....

Kaukomarkkinointi on helpompaa minulle, koska se on tuottanut tulosta enemmän. Mutta lähimarkkinointi on tärkeää myös, jotta museoon tulisi myös paikallisia ympäri vuoden. Turisteja on lähinnä kesäisin alueellamme.