torstai 13. huhtikuuta 2017

Variksenpelätti vai prinsessa?

Tässä uusi haasteeni. Olin eilen Barjacin antiikkimarkkinoilla ja löysin tämän vanhan nuken.

Naismyyjä ei siitä tykännyt eikä hänen miehensäkään. Madame sanoi, että se on ilkeä nukke. Tarkoitti ilkeännäköinen.
Joten sain hyvän alennuksen.

Puinen pää on kärsinyt pahasti ajan saatossa ja "rypyt" näkyvät. Sillä ei ole posliinista ikuisen heleää nukkemaista ihoa, ja se on kaukana ranskalaisista nukkeihanteista, joita Ranskassa eniten arvostetaan. Puunuket kuuluvat enemmän Saksaan, joissa niitä on paljon valmistettu. Näitä nukkeja ei täällä paljoa näe.

Mutta minä ajattelin täysin päinvastoin kuin myyjät. Nukke tuo terveiset 1800-luvulta, voi olla 1850-60-luvulta. Siinä sillä on jo kunnioitettava ikä. Vartalo on ampaiaisvyötäröinen, ehkä käsin ommeltu pikkuruisilla pistoilla hienosta nahasta. Se on malliltaan muotinukkevartalo, joka edusti ajan muotia. Kampaus on veistetty päänmukainen kiharakampaus, josta musta maali on kulunut pois enimmäkseen.

Nukke tarvitsee ajanmukaisen vaatetuksen. Siinä ajateltavaa näinä päivinä. Miten sen teen?

Alempana kuvassa 1800-luvun paksuhkoa silkkikangasta ja pitsejä varastostani, jota täydennän uusilla silkkipalasilla.

Alushameessa on krinoliinin jälkeä. Meinaan käyttää pellavakangasta kohottamaan hametta krinoliinin päällä.

Nuken mukana oli valkoiset helmet, en tiedä vielä mitä ainetta ne ovat, jos ovatkin vaan muovia, en huoli nuken koristukseksi. Hattu näkyy oikealla ylhäällä, se tuli myös kaupanpäällisinä. Sitäpaitsi se kruunaa asun. Niin nukke vaatetettuna näyttää joko tyylikkäältä variksenpelätiltä, prinsessalta tai molemmilta.

Hauskannäköinen siitä täytyy saada, koska kasvot näyttävät surullisilta ja väsyneiltä. Niin saa piristettyä noin 160 vuotiaan uuden museo asukkaan, joka tuli seuraamme meille kertomaan ajastaan. Tervetuloa vaan joukkoomme!

Joka päivä täytyy tehdä ainakin pieni kävelylenkki, sanoi isosisko, vaikka haukkua ei enää ole. Siitä olen pitänyt vaarin.

Dixou opetti minulle jokapäiväiset happihyppelyt. Miten tärkeää on ulkoilla ja viettää pieniä hetkiä keskellä luontoa. Jo opiskeluaikanani kävelin paljon, niin ajatukset toimivat paremmin. Kävely on filosofiaa. Äsken ulkona ollessani keksin, miten teen tuolle nukelle uuden vanhan asun. Niin se alkaa uudestaan elää museossa.

Näin tuo ikivanha nukke sai aivoni voimistelemaan. Katselen netissä 1800-luvun prinsessahameita, joista saa ideoita. Sitten hommiin.

Lähetän kuvan ja kyselen nuken alkuperästä internetissä, museon salapoliisitehtäviä. Kirjoitan lisää, kun saan uutisia.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Vannehame

tiistai 4. huhtikuuta 2017

Tämän vuoden 2017 uudet haasteet

Vuonna 2000 äiti lähetti Suomesta postissa kaksi isoa pahvilaatikkoa, joissa oli pieni nukkenalle kokoelmani. Niillä päästiin alkuun. Noin 100 nukkea ja nallea! Siitä syntyi maailman pienin museo. Vaikka se oli oikeastaan näyttely.

Laitoin lehteen ilmoituksen museon avajaisista. Kuva yllä.

"Ei saa halveksia pienten alkujen päivää". Kyllä tuli kritiikkiä osakseni varsinkin kyläläisiltämme, kun uskalsin moiseen ryhtyä! Mutta Midi Libre paikallinen sanomalehti tuli tekemään kivan artikkelin. Ja tuo lehti on ollut hyvä yhteistyökumppani koko ajan.

Kokoelmani on kasvanut vuosien varrella ja kasvaa koko ajan. Yli 2500 artikkelia. Taloni on tullut liian pieneksi kuten videosta näkyy alla.

Nyt museolle täytyisi löytää parempi turistipaikka ja isommat tilat. Siinä meidän haasteemme. Mutta jossain se uusi museotalo meitä odottaa. Niin uskotaan. C'est la vie.

Olin tänään naapurikylässä Anduzessa. Turistijunamatkat alkoivat nyt pääsiäislomalla viikonlopulla. Ihmisiä siellä oli tungokseen asti, mutta täällä meidän hiljaisessa kylässämme ei ole ketään. Ei ristin sielua. Siinä hyvä syy hakea uutta paikkaa.

Paula ja Timo vierailivat museossa Etelä-Ranskassa kesällä 2013 ja tekivät tämän videon.



klo18:07
Täytyy päivittää tätä tämän päivän juttuani. Yksi huvittava asia. Valitin, ettei ketään ole kylillä. Olin juuri saanut valmiiksi tämän tekstin, kun puhelin soi. Yksi madame soitti Bézierstä, että hän oli löytänyt tämän museon internetistä ja halusi tulla tänne katsomaan, koska on nukkejen keräilijä myös. He olivat tulleet sinne Carcassonnesta.

Béziers on melkein parin tunnin ajon päässä täältä. Myöhemmin ovikello soi. Siinä ne soittajat olivat oven takana, englantilais-venäläinen pariskunta lapsensa kanssa. Meillä oli mukava keskusteluhetki, jota väritti monikansalaisuutemme. Heillä on suunnitteilla tehdä nukkenäyttely Carcassonneen isoon taloonsa.

Olen minäkin ollut valmis reissaamaan en tiedä kuinka monia kilometrejä tämän nukkenalleharrastuksen parissa. Ja mitä kaikkea olenkaan oppinut ja nähnyt siinä sivussa! Joskus nuo "kaupanpäälliset" ovat olleetkin rikkaimpia kokemuksia ja nähtävyyksiä. Vaikka en muista olleeni pettynyt näkemääni, vaivan arvoista se on ollut. Otan aina selvää netissä. Silti on joskus ollut turha reisu, kun ovet ovatkin olleet kiinni. Mutta silloin olen nähnyt muuta.

Aina täytyy olla joku syy, miksi lähteä liikkeelle.

maanantai 3. huhtikuuta 2017

Takaisin vuoteen 1999




































5-11-99
Hei Anni,
Minulla on uusi idea: Tämän talon viinikellari kunnostetaan, kaikki kehuvat, että se on tosi hieno holvikaarikellari. Yksi maçon, muurari sanoi arvion 16 000fr kaakelilattialla (kivilaatta) ja muuratuin valkoisin kiviseinin. - Juhlallisen näköinen sähkökynttilä seinävalaistuksella.

Sinne voin pystyttää nukke- ja nallenäyttelyn ja ehkä myyntipisteen, vuokrata kokous-, näyttelytilana yms. Siten se voisi olla tuottava. (Pääsymaksu n.10fr).

Tuli epidemia, oksennustauti, oksensin 8 kertaa (älä sano äidille). Hain lääkkeet, siitä parempi olo.
Terv. Ulla
Kaikella on tarkoituksensa, paikkansa.

Siinä kortti, johon kirjoitin ajatuksiani vuonna 1999, kun olin ostanut tämän talon. En uskaltanut lähettää kotiin Suomeen näitä suuria suunnitelmiani, mutta kirjoittaminen helpotti.

Muurari oli ollut täällä tekemässä yhden ikkunan ja rikkonut siksi paksua kiviseinää. Se kuului talokauppahintaani. Mutta hän sanoi lisäksi työn jälkeen, että remontoimaton viinikellari kannattaisi kunnostaa ja ilmoitti hinta-arvionsa. Siitä kaikki lähti alkuun. Lisäksi vastapäinen ikkunani on museomainen, niin ajattelin sen nähdessäni ensi kertaa.

Muuten en koskaan elämässäni ollut suunnitellut museon perustamista! Se idea tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta yllätyksenä. Toisaalta minulla oli Suomessa pieni nukke-ja nallekokoelma ja nyt välähti, että alakertaan voisi tehdä museon. Koomisinta jutussani oli, että kokoelmani oli kovin vaatimaton museoksi! Mutta jos on keräilykärpänen purrut, aina se kasvaa...

Tässä kuva alakerrasta ennen remonttia. Se oli kuin vankityrmä.

Seuraavaksi kerron kuvin Nukkenallemuseo 2017.

Vanhasta tapettilöydöstäni

Alla kuva vanhasta tapetistani, jonka ostin ajat sitten. Tuli pelko, että siinä on arsenikkia! Joten päätin ottaa selvää Tukholman museosta ja ranskalaisesta tapettimuseosta. Heidän mukaansa, ei ole hätää.

Alempana heidän sähköpostivastaukset. Muuten Tukholman museosta vastattiin tuttavallisesti ja ruotsin kielellä. He tietävät, että me suomalaiset luemme koulussa ruotsia. Suureksi yllätyksekseni ja ilokseni ymmärsin vielä ruotsin kielisen tekstin, vaikka olen sitä lukenut koulussa viimeksi 70-luvulla! Joten alitajuntaan on jäänyt eikä ole täysin unohtunut. Toisaalta teksti on aina helpompaa ymmärtää kuin puhe tai puheen tuottaminen. Ja arvata voi loput kontekstin mukaan.

Tämä tapetin vihreys alkoi epäilyttää minua, koska 1800-luvulla ne olivat arsenikkitapetteja ja olen lukenut, että joskus viekä 1900-luvun alussakin.

Mutta nyt nuo ammattilaisten vastaukset rauhoittivat. He ajoittavat tapettini 1900-1950 välille. Sen laatu ei ole kovin hyvä, koska se on aika ohutta, toisin kuin vanhempi tapettilöytöni, joka on hirmu paksua. Ruotsalainen arvioi sen 1900-alkuun kuten olen ajatellutkin. Ranskalainen sitävastoin 1920-50 lukuihin.

Ei sitä aina tiedä mitä tuo kotiinsa kirpputorilta, kun oikein vanhaa tavaraa ostaa. Ranskassa on myös puutoukkavaarat. Ja siksi kannattaa käsitellä toukkamyrkyllä puu.

Tässä alla sähköposti kirjeenvaihtoni:
____________________________________________________
Hello
Here at Nordiska museet it is curator Maria Maxén who is responsible for the museum's collection of wall papers. I will forward your e-mail to her and she will contact you.
Best regards
Leif Wallin
Nordiska museet
____________________________________________________
Hej Ulla-Maija,
Jag tror inte att du behöver oroa dig för din tapet. Jag har inte sett detta mönster tidigare och det kan vara svårt att uttala sig om ålder utan att ha känt på papperskvaliteteten, men min gissning är att din tapet är tillverkad i början av 1900-talet. Arsenik förbjöds i Sverige 1876, när förbud infördes i Frankrike vet jag dessvärre inte.
Vänliga hälsningar
Maria Maxén
____________________________________________________
Bonjour,
Nous ne connaissons l'origine de votre papier peint, mais vu son style, il doit dater des années 1920-1950.
Même si je ne suis un spécialiste en colorants, l'usage des couleurs à l'arsenic, comme celle ayant peut-être empoisonnée Napoléon d'après les anglais, ne devait plus être en usage à cette période.
Cordialement
Philippe de Fabry
Philippe de FABRY, Directeur
Musée du Papier Peint
28, rue Zuber - BP 41
68171 RIXHEIM Cedex
Tél. + 33 (0)3 89 64 24 56
mpp.ph.defabry@wanadoo.fr
www.museepapierpeint.org

keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Silinterihatusta riittää tarinaa

Tässä kuva lontoolaisesta Silber&Fleming nukketalostani. Sulhasella on silinterihattu päässä.

Silinterihattu muoti oli alkuaan kohtalokasta. Niitä tehtiin ensin majavan nahoista ja valmistamiseen käytettiin elohopeaa. 1850-luvun jälkeen silkki tuli eläimen nahan tilalle.

Hatuntekijät ja hatun käyttäjät altistuivat elohopeavaaralle. Hatuntekijät sairastuivat ja siitä tulee englannin kielinen sana "mad as a hatter" - "hullu kuin hatuntekijä" (mad hatter syndrome).

Tässä alla on linkki myös belgialaiseen Pankkimuseoon, koska puhe oli majavan nahoista.
Majavan nahka oli kuin luonnonrahana vaihtotaloudessa. Sellaista näkee lännen filmeissä intiaanien keskuudessa.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Silinterihattu

https://en.wikipedia.org/wiki/Top_hat











lauantai 25. maaliskuuta 2017

Muiston palasia

Kukko laulaa tunti aikaisemmin kuin tavallisesti huomenna aamulla.

Tämä makuuhuone on alimmainen huone 30-luvun tyyliin kalustetusta nukketalovitriinistäni. Huonekalut ja pikkunallet sängyssä ovat 30-lukua. Saksalaisen Goebelin posliinikoirat ovat uudempia kuten ranskalaiset Limoge posliiniset pissapotut. Ne ovat kirpparilöytöjä naapurikylistä. Pienet puukengät ovat vanhat ja saksalainen herätyskello. Miniatyyriparfyymi on ihan uusi Dior, yhteiseltä lentomatkalta ostettu siskon kanssa. Lampaankarvanallematto on minun tekemäni. Sen tein kotoa vintistä löytämästäni lampaankarvan palasesta. Laivan iästä vasemmalla en tiedä, mutta ei se ole halpatuontia.

Tapetti on valokuvattu Juhannusruusu taulustani, jonka ostin Helsingissä asuessani. Tai oikeastaan silloin, kun olin jo pois lähdössä ja pidin yksiötäni vuokrattuna.

Tuo Runeberginkadun asunto piti saada tyhjäksi. Laiskanlinnatuolini vei paljon tilaa. Olin ostanut sellaisen antiikkisen vihreällä sametilla verhoillun. Se oli kuin unelmatuolini, joka maksoi aikoinaan 800mk. Nyt kun olin sitä myymässä vuosia jälkeen päin, sain siitä saman hinnan! Ja sillä rahalla ostin tuon M.Sihvolan maalaaman Juhannusruusutaulun muistoksi. Se oli helppo kuljettaa pois ja vei vähän tilaa. Nyt tuo taulu on täällä Ranskassa.

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Lasten- ja aikuisten maailmasta


Mitä uutta museossa? Likööritarjoilua 1800-luvun lopun soittorasianukketalossa.
Tässä kuvassa alla hieno saksalainen sininen liköörisetti. Se on puhallettua lasia, kuuluisaa Lauscha-tuotantoa. Ei voi olla ihailematta taidokasta käsityötä.

Näistä vanhoista nukketaloista näkee, miten tarkkaan ne matkivat aikuisten maailmaa pienoiskoossa. Ei voisi kuvitella nykyajan nukketaloon oikean näköisiä lasisia alkoholitarjoiluita! Se ei olisi sopivaa lapsille, eikä täyttäisi vaativia turvanormeja.

Nuo kaikki vanhat nukketalot eivät varmaankaan olleet edes tarkoitettu lasten leikkeihin, tai vain katsottavaksi. Tämä myös kuunneltavaksi, koska se on soittorasia. Takaseinällä näkyy nuotti, joka kätkee sisäänsä soittomekaaniikan. 

Toisaalta nykyään internetti tuo kaiken lasten ulottuville niin pahassa kuin hyvässäkin. Oli netti sitten hyvin "sensuroitu" lapsia varten tai ei. Televisio jo valmisteli siihen uusia sukupolvia.

Ennen lapsia pidettiin pieninä aikuisina. Heidät puettiinkin kuin aikuiset, se näkyy vanhoissa valokuvissa ja maalauksissa.


https://en.wikipedia.org/wiki/History_of_childhood

Wikipediaa lainaten:
The modern notion of childhood with its own autonomy and goals began to emerge during the Enlightenment and the Romantic period that followed it. Jean Jacques Rousseau formulated the romantic attitude towards children in his famous 1762 novel Emile: or, On Education. Building on the ideas of John Locke and other 17th-century thinkers, Rousseau described childhood as a brief period of sanctuary before people encounter the perils and hardships of adulthood. "Why rob these innocents of the joys which pass so quickly," Rousseau pleaded.............
The modern attitude to children emerged by the late 19th century; the Victorian middle and upper classes emphasized the role of the family and the sanctity of the child, - an attitude that has remained dominant in Western societies ever since."

The Age of Innocence c.1785/8. Reynolds emphasized the natural grace of children in his paintings.
"Viattomuuden aika", 1785/8 Reynolds.

Wikipedia: Valistus-ja Romantiikan aika 1700-luvulla alkoivat muuttaa lapsi-käsitettä kuten filosofit Jean Jacques Rousseau Emile-kirjassaan Ranskassa ja John Locke Englannissa.

Nykyajan länsimaiden mukainen lapsuus-käsite tuli vasta 1800-luvun lopulla, kun viktoriaaninen keski-ja yläluokka korostivat suojeltavaa lapsuutta ja perheen roolia.




Hukatusta lapsuudesta puheenollen. Nyt rikkaista köyhiin.

Alimmassa kuvassa on 1800-luvun lapsityöläisiä. 

https://victorianchildren.org/victorian-child-labor/

Lapsityöläisillä ei ole, tai ei ollut lapsuutta. He ovat kuin pieniä aikuisia. 

Lapsityö ei ole hävinnyt maapalloltamme. Sitä löytyy edelleen.

Wikipedian mukaan:
"Lapsityöllä ja lapsityövoimalla tarkoitetaan alaikäisten lasten tekemää työtä, joka on fyysisesti, psyykkisesti, moraalisesti tai sosiaalisesti haitallista, taikka häiritsee tai estää heidän koulunkäyntiään (kansainvälisen työjärjestö ILO:n määritelmä)."

https://en.wikipedia.org/wiki/Child_labour 

https://fi.wikipedia.org/wiki/Lapsity%C3%B6 

Miten tärkeää onkaan säilyttää lapsuus! 


Nelson Mandela on sanonut, että koulutus on tehokkain ase muuttamaan maailmaa.





perjantai 17. maaliskuuta 2017

Sevennien Perinnemuseosta

http://www.objectifgard.com/2016/11/01/jour-saint-jean-gard-musee-vallees-cevenoles-inaugure-mai-2017/
Tässä kuvat restauroidusta silkkikutomotehtaasta, joka avautuu Sevennien Perinnemuseona kesällä noin 20km täältä pienessä kylässä Sevenneillä. Sinne mentäessä Anduzesta maisemat muuttuvat aina vaan vuoristomaisemmaksi ja vuoristomaisemmaksi, sitäkin kauniimmaksi laaksoineen. Vaikka ajotie ainakin minua pelottaa hiukan, koska se tulee mutkaiseksi ja autot menevät lujaa. Ranskalaiset ovat tottuneet ajamaan ylinopeutta joka paikassa. Eilen olin siellä ja otin nämä kuvat.

Ihana vanha tehdas! Ennen tehtaatkin olivat kauniita, ei laatikkohallirumiluksia kuten nykyään.

Tuo museohanke on ollut jo monta vuotta, koska tehdas on valtava remontoitava. Ja se on viivästynyt ainakin vuodella jos ei enemmän. Rahoittajina on kaikki mahdolliset EU:sta alkaen valtakunnalliseen ja paikalliseen. Lähes 10miljoonaa on siten saatu kokoon.

Perinnemuseo oli vuosikausia kylän keskellä liian pienissä tiloissa, joten he hakivat yhteistyökumppaneita uusien tilojen saamiseksi.

Museo liittyy paikalliseen kulttuuriin, joten siinä hyvä syy, miksi "ovet ovat auenneet" kylän yhdelle parhaimmalle kulttuurimuistomerkille. Silkinviljely oli ennen talouden veturina täällä Sevenneillä.

Tuota tehdasta ihaillessani ajattelin, että meidänkin pitää löytää vaikutusvaltaisia yhteistyöntekijöitä, jotta löytyisi uudet tilat museolle ja enemmän menestystä. Me ollaan niin näkymättömiä vielä muihin paikallisiin museoihin nähden. Uusia mainostempauksia täytyy keksiä.

Parin viikon päästä alkaa pääsiäisloma. Pitkää jonoa ei meillä oven takana koskaan ole, jospa joskus olisi!

Kevät keikkuen tulevi

Tässä kuvia kävelyreiteiltäni ilman haukkua.