Täällä Etelä-Ranskassa on jo kesä, koska monena päivänä on ollut jo 25°C paikkeilla molemmin puolin ja luonto on vihreänä kaikkialla, kukkii, tuoksuu kevätkesälle ja yölläkin on keskimäärin ollut 10°C. Toisaalta yhtäkkiä lämpötila voi heittää laidasta laitaan, koska on kevät, vaikka Suomeen verrattuna kesän lämpötiloja. Kivitalosani on vielä kylmää, paksujen kiviseinien kestää kauan lämmetä.
Haukun kanssa päivittäisellä kävelyretkellä, tämä viinipeltotie on yksi reittimme. Joka päivä kävellään noin 3 varttia aamu ja ilta happihyppelyjen lisäksi, kun Dixie käy ulkohuuseissaan.
Minulla on käsi kipsissä, kaaduin runsas 5 viikkoa sitten koiran kanssa. Kun molemmat vedettiin eri suuntiin aamukiireessä kauppaan mennessä, koira oli vahvempi, kun se yhtäkkiä veti kovin talutushihnasta, jäin häviölle voimannäytössä ja kaaduin kadulle käden päälle. Onneksi on vasen käsi. Poikki meni ja yksikätisenä olen touhunnut viimeiset viikot. Ihmeesti saa kaikkea tehtyä yhdelläkin kädellä, vaikka nyt olen jo uskaltanut vähitellen käyttää vasemman käden sormia apuna, alussa niissä ei ollut mitään voimaa. Ensi tiistaita olen odottanut kuin kuuta nousevaa, pitäisi ottaa kipsi pois, toissa päivänä olin röngtenkuvauksessa. Autonajoa olen kaivannut ja sitä vapautta, että saa lentää taas vapaana kuin lintu taivaalla.
Vaikka museo on kiinni, puhelin soi aina välillä ja kysytään. Eilen oli oven takana äiti lapsensa kanssa, soitti ovikelloa, vaikka ovessa luki, ettei ole nyt auki. Joten kiva, kun kaivataan nukkeja ja nalleja!
Ihmettelen, kun ranskalaiset näyttävät olevan koronan suhteen huolettomia, ei ole enää maskipakkoa joka paikassa kuten ennen, sairaalassa tietenkin oli, mutta muuten.
Jos on nyt huoleton pandemiassa, ei tiedä koronan vaarallisuudesta, miten petollinen se voi olla, vaikka ensin olisi lievä, voi saada lopuniäkseen epämääräiset virusvaivat, terveys voi mennä, kuollakin voi.
Suomen matkaa ei voi vielä koronan takia suunnitella, vaikka kärsimättömänä sitä odotan. Skypella olen yhdessä päivittäin kotiväen kanssa. Se helpottaa koti-ikävää. Matkustamistakin kaipaa. Nyt on joutunut elämään niin pienissä ympyröissä. Mutta aikansa tätäkin pandemiaa kestää. Sen jälkeen osaa arvostaa kaikkea enemmän, kun on joutunut katsomaan maailmaa jonkun aikaa hiirenkolostaan. Ulospääsy sieltä tulee olemaan riemullista!