Näiden museotavaroiden pakkaaminen on tavallaan pientä kuolemaa, kun kotimuseo sulkee ovensa samalla 22 vuoden jälkeen, vaikka pandemia sulki tämän jo 2020.
Aina enemmän hajotan ja sekoitan järjestystä, kun näitä tavaroita haen kokoelmasta. Alakerran vitriinitkin alkavat olla jo sikin sokin. Sellaisesta epäjärjestyksestä en tykkää, mutta tällä hetkellä sitä täytyy kestää. Tärkeintä on nyt paketointi.
Mutta en haikaile, koska kotimuseolle on uusia suunnitelmia siskon tykönä Suomessa.
Taito ruostuu, en muistanut enää, miten ne entiset kolme olen tehnyt ja kaavan löysin vain pohjataljaan, en päähän. Mutta vanhoja katsellessani huomasin, että ei kaavaa tarvitse, vaan pieni pää leikataan suoraan, kaksi nahkaa päällikkäin ja täyte sisälle eli karvan paloja, ja sitten reunat ommellaan kiinni, ei tarvita sisäänpäin käännettävää saumaa, sivut vaan kiinni, karvat peittävät ompeleet.
Lasisilmiä minulla on vielä ennestään varastossa. Korvissa vain yksinkertainen nahka. Kuonon teko lisää ilmettä karhulle.
Tässä eka karhuntaljani, jonka tein lampaankarvasta.
34.pakettina on tämä postilaatikko. Yllä video, kun sen kunnostin, tapetoin ja sisustin. Se on Anduzen kirpparilöytö. Valurautaa, painaa varmaankin 15kg, siksi jätin paketista kannettavaksi käyvän koristeen näkyviin. Saksalainen, netissä näkyi olevan vieläkin niitä myynnissä.
Laatikkona on Lidl kaupasta saatu pahvilaatikko ja Intermarchésta kovaa pahvia kanneksi. Olen rakennellut noita pahvilaatikkoja monille nukketaloille, koska ihan sopivan kokoisia ei muuten saa. Onneksi minulla on yläkerrassa kaksi huonetta, toinen oma huone ja toinen varastona, ullakkona, jonne varastoin kaikkea. Vaikka olen laittanut useimmiten pahvilaatikot korjuun, silti niitä tuon joka kauppareisulta ruokamarketeista, paljon niitä täytyy olla. Tässä kuva pahvilaatikko varastostani, joka siirtyy nyt olohuoneeseen täytettynä.
Museo näyttää nyt tältä. Tämä on toisen kerroksen iso olo-tai takkahuoneeni, jossa on yhdessä nurkassa koulunäyttely pulpetteineen. Ne pulpetit saavat olla muuttoautossa tai -kontissa alimmaisena ja niiden päällä nukketalopahvilaatikot. Niin ei tule niitä päällikkäin liian montaa kerrosta, etteivät alimmaiset painu tai kärsin painon alla.
Tässä olohuoneessani olen erottanut verholla oman keittiönurkkani, jossa nyt naputtelen tietokoneella. Museo on vallannut taloni, joten nyt siihen tulee muutos, en enää asu nukkejen ja nallejen seassa museossa.
Alakerros on vitriinejä täynnä, niistä en ole ottanut pakettiin vielä kuin yhden nukketalon. Viitriinejä katsellessa tulin vähän surulliseksi, kun suljen nyt museon täällä ja on Pyhäinpäivän talvilomat, jolloin on ollut yleensä paljon museokävijöitâ. Heitä on ikävä., Mutta museon uusi elämä alkaa Suomessa siskon tykönä. Muutoksen tuulia on ilmassa.
Dixie haukku on vahtimassa pahvilaatikoita yötä päivää. Yksi pieni nukke oli kadonnut yhdestä nukketalosta, mutta syntipukki olinkin minä itse. Olin jättänyt sen vahingossa erilleen yksinään 50-luvun nukketaloon joskus keväällä, kun järjestin muun sisustuksen sieltä pois ja pienenä pakkaus alkuna.
Kuvassa pahvilaatikon päällä istuu musta nalle, jonka tein museon alkuvuosina. Silloin niitä tuli minulta kuin nalletehtaassa ja kävin myymässä erilaisissa keräilytapahtumissa. Tuo nalle oli mukanani Nîmesin keräilytapahtumssa, joka kesti viikonlopun. Olin siellä kaupungilla tuttujen tykönä yötä. Kun illalla menin heille, kuulin, että he olivat nähneet minut nalleineni telkkarissa. Yleensä keräilytapahtuma näytetään uutisissa muutamin kuvin ja nalleni pääsivät nyt sinne hetkeksi. Kuuluisuuksia niistä tuli muutamissa minuuteissa. Tuota mustaa nallea kehuttiin.
Aikansa kesti nallekauppa. Kerran Pariisissa olin matkalaukut täynnä nalleja Paris Création tapahtumassa, en saanut kaupaksi ainuttakaan, siihen lopetin sen businessksen. Toisaalta sitten tuli Internetin aika 2004, jolloin hankin tietokoneen ja kävin atk kurssit. Ei tarvinnut mennä enää isoihin kaupunkeihin markkinoimaan museota, koska Internetti hoiti sen.
Tässä kuvassa 2000-alussa olen nallen teossa. Tämä toinen olohuonekerros ei ollut silloin alussa museona, vain alakerta.
Toisaalta hyvä, koska viime yöksi luvattiin kauhea ukkos-sadeilmaa, se on pelottavaa ja stressavaa, ajatukset on hyvä saada muualle. Sama juttu nyt pandemiassa, sekin on raskasta, ja painajaismaiset sotatapahtumat Ukrainassa.
Joten eskapismia, toisia maailmoita tarvitaan arkipäivässä.
Näitä kevyempiä nalleja käytän täytteenä joissakin pakkauksissa. Tähän mahtui vielä saksalainen Clemensin valmistama aasi.
Toinen kerros museossa on jo paketteja täynnä. Haukku ihmettelee, kun liikkumatila vähenee.
Toiset nukketalot ovat hitaampia paketoida kuin toiset. Niitä joutuu ensin puhdistamaan pölystä. Ja sopivaa laatikkoa ei ole aina käden ulottuvilla tai se täytyy rakennella. Lundbyssä meni pari kolme päivää.
11.syyskuuta aloin pakkaamisen ja noin 20 tai vähän enemmän paketteja tuli kuukaudessa. Joten 80 nukketaloa kestää paketoida noin 4kk. Sitten on muiden vuoro.
Aika on paketoida ja aika purkaa paketit. Sitä purkamista odotellaan.
Viime kevät-kesän onnettomuudet, kun molemmissa käsissä oli luuta poikki ja kun vielä tuli antibiooteista colistrium difficile mikrobi suolistoon sairaalakäynteineen, niistä sain opetuksen. Kokoelma pitää valmistaa Suomen matkaa varten. En sitä Ranskaan halua jättää.
Nukkenallemuseon nimen voi Suomessa muuttaa esim. Lapsuuden museoksi. Sitten museoyhdistyksen lopetan Ranskassa ja perustan sitä varten uuden Suomessa.
Nukketalot katoavat pahvilaatikoihin yksi toisensa jälkeen. Tässä 1900 taitteen nukketalo Saksasta. Se sai seurakseen pehmusteeksi nallen ja nukkeja.Suljen sen myöhemmin.
Nalle on minun tekemä, nyt se on päässyt Suomen matkaa odottamaan pahvilaatikkoon. Myös afroamerikkalaiset kangasnuket, jotka olen ostanut Amerikan ebaystä vuosia sitten. Amerikassa on paljon kangasnukkekulttuuria vieläkin.
Dixie kylämme puiston vieressä, vähän on jo syysväriä, riippuu puulajista.
Viinipellot kellastuvat. Taustalla näkyvät Sevennit vuoret.
Viime päivinä on ollut kesäistä, tänään on 24C°.
Tässä meidän päivittäinen luontolenkki haukun kanssa. Tämä on uutta tietä, joka on tehty retkeilijöitä varten kylästä toiseen, ei autoja.
Tässä amerikkalainen 30-luvun Schoenhut nukketalo pääsi pakettiin odottamaan Suomen matkaa.
Siinä on 20-ja30-luvun huonekalut myös Amerikasta.
Jätän nämä kaikki paketit auki päältä ja suljen vasta, kun matka alkaa. Vaikka ei varmuutta ole ajankohdasta, toivoa vain.
Koti-ikävä vaivaa ja tämä paketointi helpottaa sitä. Kolmas vuosi tulee täyteen, etten ole Suomeen päässyt kotiin koronavaaran takia.
Kun yhden paketin saan valmiiksi, niin toista jo suunnittelen ja aloittelen.
Tämä on oikeastaan 10.nukketalo paketissa, mutta yhden nukketalon huonekalut piti laittaa eri pakettiin ja siksi on 11.pakettia.
Kauppareisuilla kerään lisää sopivia pahvilaatikkoja, koska niitä täytyy olla paljon. Monia joutuu jatkamaan, koska eivät ole tarpeeksi suuria.
Tänään tuli valmiiksi 7.paketti, tässä video. En tee kaikista videoita, mutta kuvaan ne sarjoina sisältöineen ja eri vaiheineen.
Tämä paketoiminen on nyt minun homma tänä syksynä. En avaa museota enää täällä Ranskassa, vaikka en ole sitä julkistanut nettissivuilla ranskalaisille.
Koti-ikävää Suomeen lohduttaa museotavaroiden pakkaaminen.
Ollaan suunniteltu siskojen kanssa, kun talokauppa on ajankohtainen, ettei avata uutta sähkösopimusta vielä, ollaan kynttilän ja öljylampun valossa puulämmitteisessä tuvassa kuten isoäidin aikaan. Museotavarat saavat odottaa museotilan valmistelua. Pääasia, että saadaan ne kaikki siirrettyä Suomeen.
https://www.flickr.com/photos/myoldbearfreefr/sets/72157655881629192 Siinä tämä nukketalo isompina kuvina.
Tässä 2.paketti, oli jo sopiva iso pahvilaatikko siihen. Päälle pitää kirjoittaa vielä BERGERIE (eli paimentyttö lampaineen) ja KEVYT, se tulee pinon yläpuolelle. Kuljetusfirmoista täytyy ottaa selvää ja niiden käytännöstä, että osaa valmistautua.
Nukketaloja on noin 80kpl, ja ne ovat työläimpiä pakata, joten aloin niistä. Pikkuhiljaa tulee valmista, vaikka uusi työmaa tämä on nyt minulle. Nallet ovat helpoimpia ja nopeimpia pakata. Vanhat nuket myös ovat haastavia, mutta olen nähnyt, miten ne ovat Postissa tulleina säilyneet ehjinä, joten mallia olen saanut niistä. Mutta ne myöhemmin.
Suunnittelemista tämä touhu vaatii. Huomasin, että myös pienen pieniä pahvilaatikoita (keittiöstäkin) kannattaa laittaa korjuun, isoja minulla on jo kuplamuovineen yläkerran varastohuoneessa. Olen säilyttänyt kaikki hyvät laatikot keräillessäni tavaraa museoon.
https://chemungcountyhistoricalsociety.blogspot.com/2016/11/a-tragic-history-of-tiny-stoves.html
Kun keittiötä suunnittelin tähän nukketaloon, alakerran ruusutapettihuone epäröitti, sopivatko ruusut keittiöön? Miksi ei, nyt ne koristavat seiniä yhdessä kuparisten, tinaisten, puisten, rautaisten, peltisten yms. keittiötavaroiden kanssa. Posliinia ja saviastioita tai keramiikkaa ei ole vielä löytynyt tänne.
Pala palalta olen koonnut keittiöön nämä huonekalut keittiötarpeineen. Värjäsin huonekalut saksanpähkinä värillä, niin ne ovat enemmän samanvärisiä.
Vaalea säkki edessä vasemmlla on jauhosäkki. Pöydillä on leivontatarvikkeita ja pari kotitekoista leipää.
Lihanleikkuuta varten on puupölkky hellan vieressä, siinä porsasta tai muuta elukkaa leikattiin keskellä keittiötä!
Kaikki esillä hyllyillä tai seinillä ja lattialla. Vain kaksi pientä alakaappia isolla seinähyllyllä oikealla.
Ikkunan edessä pöytä tuolineen. Mutta ei se ollut ruokapöytä 1800-luvulla, vaan työpöytä. Ateriat nautittiin "dining room" kuten englanniksi sanotaan, eli ruokasalissa.
Ei ollut hygieniasta vielä paljoa puhuttu tai sen tärkeydestä, joten keittiössä kaikki sai pölyttyä, ei niitä varmaan jatkuvasti siivottu. Näytillä piti kaikki olla kuin kauniina koristeena, rikkautta sekin oli.
Hellasta kuvat alempana. Hellan sisällä joku astia, johon on voitu laittaa öljy-tai muun lampun tapaan paloöljyä kai, tai hiiltä, jotta lapset ovat voineet laittaa ruokaa äidin tai kokin tapaan. Onnettomuuksia sattui paljon, kun pienet lapset näin saivat leikkiä tulella. Vastuuta annettiin lapsille pienestä pitäen, mikä voi olla kohtalokasta.
Keittiöstä puuttuu kyökipiika, joka ruuan valmistaa herrasväelle. Isompi kana myös täytyy sinne hankkia, jotta on aina tuoreita kananmunia vanhan ajan tapaan. Tilanteen tullen voi keittiötä täydentää.
Ohessa lehtiartikkelista kuva, jossa kerrotaan yhdestä lapsen hellaonnettomuudesta.
